Miespuoliset ystävät on tietysti innoissaan kuin puuhevoset kuutamolla kun kerroin heille tästä useamman kiinnostuneen tytön dilemmasta. Vähän vittuillen kysyivät että sympatiaako tässä kaipaan :) No hyvä on ymmärrän minä että tavallaan pienet on murheet mutta toisaalta taas todellakaan ei. Kyse ei ole siitä miten monta teoriassa potentiaalista ihmistä on, kyse ei ole siitä kuinka monen kanssa voisi teoriassa käydä kahvilla tai naimassa tai mitään. Kun minä en halua sitä, kun se ei ole minulle tärkeää nykyisin. (tunnustan että ehkä se joskus nuorempana on ollut)
Ainoa tärkeä asia jota kaipaan on rakkaus. Rakkaus yhden ihmisen kanssa, ihmisen joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen, silloinkin kun sitä vähiten ansaitsisin, silloin kun näytän räjähtäneeltä ja olen kärttyinen, silloin kun olen surullinen, silloin kun olen tylsä, silloin kun olen kipeä, silloin kun en enää jaksaisi.
Kaikki muu on turhaa, kaikki muu on huttua, meteliä, täysin epäolennaista.
Kun minulla olisi yksi ihminen kenen kanssa kävelisin käsikädessä kotiin olisin maailman onnellisin mies.
Edit: "Jonna" siis perui tämän viikonlopun tapaamisen ja olen siitä tosi pettynyt. Olisi niin hienoa jos ko jutusta nyt tulisi jotain mutta olen asian kanssa niin epävarma (ehkä siksi kun nyt epäilykseni mukaan minä olen ainakin tässävaiheessa niin selkeästi se kiinnostuneempi osapuoli) että pienetkin ns takaiskut saavat minut miltei heittämään kirveen järveen. Ei siksi että haluaisin tehdä niin vaan siksi että pelkään että tämä tulee vielä satuttamaan minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti