tiistai 8. syyskuuta 2009

Bloggaamisesta ja nuoruudesta ja kaipuun alkamisesta

Olen tehnyt muutaman ehkä merkityksettömän havainnon,

Aina jos kirjoitan yhdenkin vähän negatiivisemman tai esim surumielisemmän tai kärttyisen postin vähenee blogia blogilistalta seuraavien määrä vähintään yhdellä tai kahdella henkilöllä.

Jos laitan blogin lukijat osion tuohon oikealle vähenee se samoin ainakin yhdellä tai kahdella henkilöllä

Rakkauslauluja sisältävät postit saavat paaaaljon muita postauksia vähemmän kommentteja.

Kommentit ovat moniin muihin blogeihin verrattuna todella positiivisia (Kiitos siitä vaikka kritiikkiäkin saa toki mieluusti kyllä antaa).


Asiasta toiseen, tämänpäiväinen video tai siis kappale toi minulle tosi haikean olon. En ole ihan varma olenko kertonut aiheesta aiemmin mutta jos olen niin pahoitteluni. Eli olin noin 11v ja koulussa jaettiin joku nuoriso lehti (ei hajuakaan kenen tekemä mutta varmaan joku seurakunnan tai vastaava) ja siinä oli juttua ihastumisesta. Luin sen valehtelematta ainakin 10kertaa ja halusin niiiiiin paljon että minulla olisi tyttöystävä. Tämä kappale siis liittyy muistona tuohon aikaan jostain syystä tosi voimakkaasti.

Jokatapauksessa hieman ironista tavallaan että siitä sitten muutaman vuoden päästä teiniksi tultaessa niin minullahan oli, ensimmäisenä teinivuotena oikeastaan vaikka kuinka paljon. Elämänmuutos oli mieletön, pojasta jota luokan tytöt eivät oikein koskaan olleet huomioineet ja joka oli aina ollut jotenkin hieman luokan urheilusankareiden varjossa tuli yhdessä kesässä yksi koulun suosituimmista ja ainakin viileimmistä pojista :)

Suht nopeasti löytyi kyllä sitten tosin se ensimmäinen pitkäaikainen tyttöystävä (jonka kanssa olen itseasiassa kaveri/ystävä edelleen joka on minusta hienoa) mutta niin..

2 kommenttia:

  1. Rakkauslaulut on niin kivoja ettei niiden jälkeen alkaa vaan haaveilemaan eikä keksi mitään kirjoitettavaa. Mut lisää vaan niitä:) negatiiviset/surumieleiset/kärttyisät tekstit koskettavat eniten ja ne lukee tarkemmin, mutta niitäkin on vaikea kommentoida, koska ne on selvästi henkilökohtaisempia. Sellaisiin yleisiin keskusteluaiheisiin on helpompi kirjoitella kommentteja koska niitä voi peilata omiin kokemuksiinsa. Mä pidin tuosta biisistä ennen hirveesti, mutta en ole mistään löytänyt kun en ole tiennyt esittäjää/biisin nimeä. Kiitos kovasti!

    VastaaPoista