maanantai 30. marraskuuta 2009

Hiljentynyt

Miksei poikamies kerro mitään, niin harvinaista kuin se onkin joskus sillä ei vain ole mitään sanottavaa tai se ei vain tiedä mitä sanoa.

Olen väsynyt (yllätys yllätys), viikonloppu meni aivan eri tavalla kuin olin suunnitellut, perjantaina tapasin jonnan (tiesin näkeväni hänet jossain vaiheessa sillä yksi hänen tavaransa oli jäänyt minun luokseni mutta oletin sen olevan ns pikatapaaminen eli tuossa tuo, ok heippa - heippa) mutta mentiinkin sitten kahville.

En tiedä mitä kommentoida kyseiseen asiaan joten lienee parempi etten kommentoi mitään. Eipä toisaalta ole mitään kommentoitavaakaan, joo oli kivaa, joo naurettiin paljon mutta Oliver ei ole teini enää joten jotta se alkaisi hakkaamaan päätään seinään tarvittaisiin tässävaiheessa jotain huomattavasti enemmän hänen puoleltaan.
Nyt ko juttu on osaltani käsitelty niinkuin se oli ennen tätä tapaamistakin.
Tupakkaa kävin ostamassa/poltin erotessamme mutta siinä se (olennaista koska lopetin tupakoinnin silloin keväällä ja sen jälkeen en ole polttanut kuin hyvin yksittäisissä tilanteissa eli käytännössä humalan seurana joka taas on ollut seurana huomattavan harvoin varsinkin viimekuukausina ja ei, en siis aloittanut tupakointia uudetsaan vaan loppuaski lensi roskikseen)

Lauantai menikin sitten yhdessä hyväntekeväisyys jutussa auttaessa (olin lupautunut pari viikkos sitten kun eräs ihminen kysyi) ja illalla ystävien kanssa baarissa. (ei ollut tosin energiaa eikä intoa sitten yhtään joten olisi voinut jättää väliinkin mutta sekin pitkänaikaa sitten sovittu tapaaminen)

Päivän musiikkivalintana taas tyyliä joka ei niin usein stereoissani soi mutta noh tämäkin veisu vaan huudatettuna (erityisesti kertosäe) jostain syystä miellytti tärykalvoja.

torstai 26. marraskuuta 2009

Miksi Oliver voisi olla tyttö ja miksi se ei suoriudu

Ei, minulla ei ole identiteettikriisiä, ei sukupuoli sellaista eikä nyt muutakaan.
(vaikea kuvitella että tulisikaan, sen verran selkeästi poika/mies/jellonakuningas :)/ jnejne koen olevani)
Ko otsikko tuli vain mieleen kun eräs naistyökaverini vinoili minulle tunteista puhumisesta ja alkoi suorastaan hihkumaan kun menin kiusallani esittelemään uusia farkkuja ja kertomaan kuinka hyvältä takapuoleni niissä näyttää :)

Miten tämä kaikki sitten liittyy suoriutumiseen, no siten että toimistossa jossa olen töissä on yksi tyttö joka on nyt jo hmmm no ainakin kuukauden katsellut minua vähän sillä silmällä että hei poikamies pyydäks muo ulos vai pyydäks muo ulos.
Ai mikäs katse se sellainen on, no onpahan vain. Se ei ole suoranaisesti flirttaava vaan enemmän sellainen: pyydä minua ulos. Olisiko vastaus kyllä on täysin toinen asia mutta pyyntöä hän selvästi odottaa.

No miksi Oliver ei sitten suoriudu, hmm no kun kun, no kuukausi sitten oli juttu Jonnan kanssa, heti sen jälkeen ei luonnollisesti huvittanut ja nyt,,,,,no siis kun.
Hänhän on mukava ja nätti ja ja mutta ei jotenkin yhtään "mun tyttöni" tyyppinen.
Toisaalta häviääkö kahvittelussa mitään ja sitäpaitsi sinkkunahan tässä ollaan että ehkäpä kannattaisi vähän muuttaa "mun tyttöni" skaalaa.

Lisäksi rehellisyyden nimissä, pikkuisen minua vielä häiritsee se ettei juttu jonnan kanssa mennyt niinkuin olisin toivonut. Ei se paljon enää häiritse mutta pikkuisen kuitenkin.


Päivän videona minun uusi lempiveisuni ja veikkaan että lähitulevaisuudessa myös monen muun. Jos tästä ei tule seuraavien kuukausien aikana ykköshittiä niin hmm en syö hattua mutta ihmeissäni olen. Loistoveisu jokatapauksessa.
Veisun takanahan häärii tuottamassa siis sama mies joka oli Amy Winehousen Valerie kappaleen takana eli Mark Ronson.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Lyhyesti

Pidätkö minusta kiinni, ihan vaan tämän illan ja yön, olen sitten aamulla taas iloisempi ja jaksan, mutta nyt kyllä kelpaisi paijaus.

Näitä sateisia pimeitä syys-sunnuntaita kestä yksin hullukaan, täytynee alkaa häiriköimään ystäviä puhelimella...sitä vartenhan nuo ovat olemassa jnejne

Edit: Olisi ehkä pitänyt mainita että päivän musiikkivalinta on hmmmm hieman/poikkeuksellisen raskasta tanssimusiikkia :)

perjantai 20. marraskuuta 2009

Yksin

Olenhan minä tästä ennenkin valittanut mutta valitampa uudestaan, jopa silloin kun tapaa jonkun potentiaalisen, jopa silloin kun alkaisi näyttää että ehkäpä.. siitä huolimatta yksikään viimeisen 2-vuoden jutuista ei ole ollut sellainen jossa yhdessä vietettyjä öitä olisi viikossa enemmän kuin erikseen vietettyjä.

Minä en pidä siitä ja erityisesti en siis enää pidä yksin asumisesta tai oikeammin yksin kotiin tulemisesta.
Vihaan tulla tyhjään kotiin, se on niin nihkeää ja surullista. Jos olisin nuorempi jnejne niin harkitsisin jopa soluuun muuttamista ihan siksi että ei tarvitsisi tulla tyhjään kotiin.

Samasta syystä en enää halua kaukosuhteeseen, ei, minä kaipaan arjen jakamista, sitä että vaikka päivä olisi ollut tyhmä ja tylsä, vaikka minä en olisi hehkeimmilläni eikä toinenkaan olisi, olisimme silti yhdessä.

Vaikka näkisin ystäviä joka ilta, vaikka aamusta iltaan, vaikka olisin ulkona jonkun tytön kanssa ja olisi miten kivaa tahansa niin silti, yksin kotiin tuleminen on aina yhtä sanonko mistä.

Nimimerkillä kohta alan etsimään aupairia itselleni, ihan vain sen vuoksi että haluan että asunnossa jossa asun on toinen ihminen.

Illan poppisvalintana veisu jonka lapsena nauhoitin jostain elokuvasta mankan ulkoisen mikrofonin avulla laittamalla sen telkkarin viereen ja pari vuotta sitten vanhoja c kasetteja selatessani mietin pääni puhki mistä leffassa tämä oli.
Sillä sikäli enää merkitystä kun kappaleen kuitenkin löysin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Saanko vinoilla

Oliver ei ymmärrä seuraavien asioiden glamorisointia:

-Epävarmuus

-Saamattomuus

-Kyvyttömyys

-Kovuus

-Ilkeys

-Itsekkyys

-Mitkään piirteet jotka ovat ns helppo ratkaisu.

Ei vaadi mitään olla ilkeä, aivan kuin ei vaadi yrittämistä olle epävarma. Saamaton on helppo olla ja kyvytön yhtälailla.

Mutta koitappa olla varma, kiltti, huomioiva - vaatii jo jonkinverran panostamista.

----------

Oliver ei myöskään ymmärrä kateutta asioista joita kuka tahansa voi saavuttaa, on toki helpompi olla kateellinen kuin tehdä itsensä kanssa töitä saavuttaakseen sen mutta hyvät ihmiset...

Täytyykin kaivaa vanhat finhitsit kaapista :)

tiistai 17. marraskuuta 2009

Tiedäthän

Yksi rasittavimmista jutuista sinkkuna olossa on se kuinka varatut ihmiset olettavat sinun tarkoittavan jotain mitä et tarkoita vain koska olet sinkku ja ystävällinen.

Ei, se että olen sinulle ystävällinen ei tarkoita että haluaisin housuihisi, ei se että sanon sinulle kohteliaisuuden ei tarkoita että haluaisin lähempää tuttavuutta, ei se että maksan laskun ei tarkoita että odotan tai haluan jatkoja.

Olin tuossa erään naispuolisen toisen kaupungin toimistolta kyläilemässä olevan työkaverin kanssa syömässä, oli kivaa ja tulimme hyvin juttuun. Kaikki meni hyvin ja minulle oli alusta alkaen hyvin selvää että käymme syömässä koska hän kaipasi illaksi seuraa ja niin, tulemme hyvin juttuun mutta ei mitään muuta.

Jokatapauksessa, lopuksi halasimme mikä sekin oli vain ja ainoastaan normaali ystävällinen ns heippa halaus mutta siinä missä normaali heippa halaus kestää noin 1.5sekunttia se kesti vain 0.5 koska hän vetäytyi pois aivan kuin alleviivatakseen että ei halua mitään enempää.

No hyvä, en minäkään halunnut, ei, en oikeasti halunnut jo ihan siitäkin syystä että hän on naimisissa jnejne mutta en muutenkaan, minusta hän on vain mukava ihminen ei muuta.

No takaisin asiaan niin tuollainen alleviivaus on minusta alentavaa, minä en pidä siitä. Minäkään en alleviivaa että en halua sinua muuta kuin kaverina joten ole kiltti äläkä sinäkään alleviivaa. Me molemmat tiedämme sen ja siitä ei pidä tehdä numeroa.

Onko Oliver kenties hieman herkkänä tänään, no en oikeastaan, en minä nyt mitään hernettä tuosta vetänyt kunhan tässä höpisen omiani tapani mukaan.

Nyt pikaisesti nukkumaan jos vaikka huomenna ei olisi ihan näin silmät ristissä väsymyksestä.


perjantai 13. marraskuuta 2009

Perjantai ja jokainen sukupolvi

Miksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantai, miiiksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantaaii.

Jos olisin viikonpäivä luulen että olisin torstai tai perjantai, tuskin lauantai ja sunnuntaiksi en kuitenkaan ole tarpeaksi rauhallinen. Perjantai, odotus, innostus, kännit ja putka :) no ei.
Tai sitten torstai, se on kuitenkin jo päivä kun kaikki on tavallaan jo valmista ja sinäänsä vielä arkielämässä mukana mutta kuitenkin jo tavallaan rauhallisempi.


En ole vieläkään kirjoittanut juurikaan mitään seksistä, 140 tai jotain sinneppäin kirjoitusta ja ei yhtään varsinaista ko aiheesta. Tai olen itseasiassa kirjoittanut mutta en ole julkaissut. Ei, minua ei ujostuta ja ok mielummin pidän blogin tuosta googlen sisältövaroituksesta vapaana mutta ei sekään oikeastaan ole syy. Ei, syy ei myöskään ole että olisin jotenkin vanhanaikainen tai estynyt sen kanssa, ei tosin vastakohtakaan (vrt kiinnostukseni olisivat niin omituisia että itseäkin häiritsisi)

Tai no itseasiassa kerroinhan, ihannekumppani toive (osa 19) häntä huvittaa usein jnejne

Toisaalta kyse ko asiasta kirjoittamisessa on myös sukupuolirooleista (ai mitä!!!) ei kun siis sikäli että esim muutaman seuraamani blogin tytöt/naisethan kirjoittavat ko aiheesta varsin avoimesti (terveisiä vaan :) mutta kuvitellaan sama teksti miehen kirjoittamana. Niin, aivan eri tunnelma, aivan eri vastaanotto.

Miehenä joutuu aina julkisesti ko aiheesta puhuessa tasapainoilemaan nuoralla siinä missä nainen kirjoittaessaan omasta seksuaalisuudestaan on lähtökohtaisesti siellä way to go puolella.

Mistä koko ajatus tähän nyt sitten lähti (housuista tietysti hahh hahaa haaa:) ei kun oikeastaan siitä kun jossain verkon ihmeellisessä maailmassa oli kommentti joltain jonkun verran vanhemmalta ihmiseltä joka meni jotakuinkin näin:

Jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka osaa naida mutta uskoakseni nykyinen taitaa olla ensimmäinen joka ei enää osaa.


Jäin miettimään tuota, tai siis joo ensimmäinen väittämä pitänee todnäk paikkaansa ja toista en ehkä itse enää edusta (kun se 30 on täytetty niin oikeus siihen kai pikkuhiljaa menee) mutta kuitenkin.

Perustelu tuohon oli jotakuinkin se että yhteys on kadonnut ja nykyinen oletustapa on lähinnä verrattavissa toisen ihmisen käyttämisestä masturbointiin.

En nyt ota kantaa tuohon onko noin yleisesti ottaen käynyt mutta sääli jos on koska peuhattiin sitten tavalla tai toisella niin jos siinäkään ei olla yhdessä niin kylmää on.

Tämä ei nyt ollut mikään kannanotto minkäänlaisen seksin puolesta tai jonkunlaista vastaan vaan ihan vain pohdintaa siihen yhdessä
kohdan olennaisuuteen.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Paha paha ihminen

No minä tietysti tai no en tietysti mutta nyt täytyy kyllä tunnustaa että vähän paha mieli jäi itsellekkin. Sain yhdelle tytölle töissä pahan mielen, puolustukseksi sanottakoon että olin oikeassa mutta silti. Minun pitäisi aina olla ns bigger man ja niellä ylpeys ja lähteä vaikka kahville mutta tänään sekunnin ajan hieman avauduin.

Asia itsessään oli täysin mitäänsanomaton mutta minusta hänen käytöksensä oli epäreilua sanan varsinaisessa merkityksessä ja vaikka yritin ensiksi rauhallisesti selittää useamman kerran ei hän edes kuunnellut vaan keskeytti koko ajan. Niimpä menetin hieman malttiani ja kerroin hänelle että asiasta ei koskaan ole ollut mitään kinaa ennen kuin hän aloitti ko yrityksessä.

Kyseessä sinäänsä on totuus, minusta hän luo ehkä tahtomattaan jääräpäisyydellään ja ehdottomuudellaan kinaa mutta..... ei noin silti saisi sanoa ja sitäpaitsi kyseessä on hyvin nuori tyttö ja hän selvästi loukkaantui siitä. Nyt kysymys onkin että pitääkö minun pyytää anteeksi, ensiksi ajattelin että tietysti mutta toisaalta on hänen ehdottomuutensa ja neuvottelukyvyttömyytensä on myös epäreilua.

Luulen kuitenkin päätyväni siihen bigger man ratkaisuun ja pyytäväni anteeksi. Se on helpompaa ja asia on käsitelty. Oikeassahan minä olen mutta asia ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys joten menkööt, on sitä sata kertaa suurempiakin vääryyksiä nielty :) joskus tai noh usein se on vain helpompaa ja periaatteessa oikeassa olo ei ehkä ole kuitenkaan sitten teinivuosien enää sellaista jota ei voisi pitää välillä ihan omana tietonaan.

Hassua miten paljon sitä on tavallaan kasvanut&tuossa mielessä muuttunut, saanko sanoa jotain super kliseistä...sanon kuitenkin..elämä opettaa

Vähän asiasta toiseen, sitä alkaa todella helposti käyttäytymään ja tavallaan peilaamaan ja vastaamaan niinkuin metsään huudetaan mutta olen miettinyt että se on tavallaan välillä juurikin se josta sitten lopuksi koituu eniten pahaa mieltä.

Kun pysyy omassa jutussaan ja toimii ja käyttäytyy niinkuin oma itse on, riippumatta siitä vaikka toisesta suunnasta tulisi jotain ikävää, on olo paljon rauhallisempi ja varmempi.

Koska selitys oli sekava niin annan esimerkin: Viimeisen kerran kun puhuin silloin viikko sitten jonnan kanssa hän kysyi ja häiriintyi siitä että olin niin ystävällinen vaikka hän ei omasta mielestään ollut ja koitin selittää hänelle että minä haluan olla hänelle ystävällinen.

Jos hän koki että se häiritsee niin voivoi, jos siitä tulee syyllinen olo niin voivoi, sillä jos en olisi olisi ollut niin silloin olisin käyttäytynyt niinkuin en olisi halunnut. Ei minun egoni murru siitä että olen ystävällinen ihmiselle joka ei sitä silloin ehkä ansaitsisi, se oikeastaan kasvaa. Silloin olen se ns bigger man joka haluan olla ja jota ihailen.

Myönnän että myös vuorovaikuts eli juurikin se että vastataan niinkuin huudetaan on olennaista joten ko käytös riippuu tietysti täysin tilanteesta mutta niin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Aaarrrgghhh

Ai onko joku pissinyt Oliverin aamiaismuroihin, no ei, kirjoittamisesta ei vain tule tänään taas yhtään mitään.

Koita tässä nyt sitten pohtia tasapuolisesti sitä

onko default-seksi mennyt kylmemmäksi vuosien mittaan (ai mikä on default-seksi, no se mitä voi olettaa ja odottaa jos uuden ihmisen kanssa asia etenee ensimmäistä kertaa peuhaamiseksi),

minne ja koska menen matkalle (toiv kahdenviikon sisällä jo todnäk yhden herrasmiehen kanssa vaikkakin todnäk tulisin lomalta huomattavasti levänneempänä ilman hänen seuraansa vaikka seura toki hyvää onkin),

musiikin vaikutusta jaksamiseen(jumputijumputi jumpumpum),

Kid rockin olemuksen ja imagon antiviileyttä vaikka hänelle yksi tai kaksi hyvää ja aiempaan kohtaan hyvin sopivaa veisua onkin,

sitä kuinka helposti pariskuntien kanssa illallistaminen sinkkuna tuntuu nihkeältä tai siis siltä että tästä nyt puuttuu jotain olennaista (oisko se oma kulta ylläri ylläri)

Hyvää yötä, erityisesti sille, tiedätte kyllä kenelle

lauantai 7. marraskuuta 2009

Peilikuva

En oikeasti käsitä miten se voi vaihdella niin paljon, siis se mitä mieltä omastaan on. Miksi ihan taatusti (ainakin uskoisin) sama henkilö voikin näyttää välillä niin kivalta ja suorastaan hyvältä ja välillä aivan sama ihminen siltä että säkki ja tuhka olisi sopivin asuste. Ai onko minulla joku ongelma ulkonäköni kanssa, no ei, oikeasti ei tosiaan mutta hämmentää vain miksi peilistä takaisin katsova tyyppi on välillä niin erinäköinen.

Tänään olisi taas kestit tiedossa mutta ei huvita liikkua sohvalta, ei sitten lainkaan, miksi en voisi vain nukkua esim 12tuntia putkeen ja herätä aamulla iloisena kuin kärpänen juhannuksena.

Täytyy nyt kuitenkin edes yrittää jos tästä heräisi

Hmm pitäisi ostaa uusi vinyylisoitin mutta ei oikein raaski tuhlata nyt kun työn jatko on taas hyvin vaakalaudalla.

Kuten niin usean muunkin musiikkivalintani kohdalla myös tämä rallatus toimii paaaljon paremmin kuin huudattaa niin että kuuluu :) Normaalistihan kyseinen musiikkityyli ei edusta minulle mitään erityisen positiivista ja harvoin tätä tyylisuuntaa tuleekaan luukutettua mutta jotkut veisut kuten tämä ovat miellyttäneet allekirjoittaneen tärykalvoja.

torstai 5. marraskuuta 2009

Rajoittunut

Aina joskun toivon että olisin syntynyt esim 40 vuotta aiemmin, aina joskus taas että 10vuotta aiemmin, aina joskus että 10vuotta myöhemmin.

Jos olisin syntynyt 40vuotta aiemmin:

Elämä olisi ollut paljon selvempää, samassa työpaikassa todnäk koko elämä, lapsia nuorempana, rajoittuneempi tunnemaailma koska siihen minut olisi kasvatettu. Rajoittuneemman tunnemaailman vuoksi helpompi ja yksinkertaisempi elämä.

Jos olisin syntynyt 10vuotta aiemmin:

Hmm no siinä ei ehkä olisi ollut niin paljon eroa mutta joskus minusta tuntuu että 80-luvulla minun olisi kuulunut olla nuori eikä lapsi.

Jos taas 10v myöhemmin:

Kaikki olisi edelleen edessä vaikka toisaalta tuskin sen vähempää virheitä tekisin, päinvastoin todnäk enemmän koska mahdollisuuksia niiden tekoon on nykyisin enemmän.


Kun olin lapsi kuvittelin itselleni kaksoisveljen, hänen nimensä oli/on Pekka. Mitäköhän hänelle kuuluu. Varmaankin hän on jo naimisissa ja isä ja vielä uudessa hyvässä työpaikassakin ja koko elämä hymyilee :) vai liekö sittenkin sortunut päihteisiin, onhan hänellä kaksoisveljenä pakko olla vähän samanlainen synkempi luonteenlaatu kuin itsellänikin.

Ai Jonnastako uutisia, no just, oli puhelu jonka saldo oli 0, kun ihminen ei halua puhua niin ei halua ja sen takia koko puhelu menee minun yksinpuheluksi, yksin analysoinniksi, yksin = se olennainen sana.

Ai miksikö koko puhelu, no ihan siksi että voisin jotenkin ymmärtää mitä ihmettä tapahtui, miten hyvä asia loppuu ns kuin seinään ja miksi. Miksi normaali vuorovaikutus ei pätenyt jnejne Oli siis myös yksi käytännön syy jonka vuoksi koko puhelu virallisesti oli mutta sen sopiminen vei minuutin ja hiljaisuutta tai sitä minun yksinpuhelua sitten tunnin.

Päivän tai noh yön musiikkivalintana hieman raskaampi veisu

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Tottakai tästä noustaan (illan toinen postaus)

Kyllä minä sen tiedän, toki tai siis no toista vaihtoehtoa ei kai ole mutta voihan hemmetti että on kyllä ollut nyt kohta kaksi vuotta ns paska tuuri koko %%%%%% ajan. Jos jotain hyvää tuleekin niin alle 2kk ja tulee rankaisu siitä niin että joko se viedään pois tai sitten tapahtuu jotain muuta vakavaa. Ja aina kyseessä on sellainen asia johon ei voi itse mitenkään vaikuttaa.

Jokatapauksessa ei tässä nyt köyttä olla rasvaamassa eikä katolle kiipeämässä mutta hemmetti soikoon että voisi tämä tuuri pikkuhiljaa kääntyä ja edes elämän perustukset (terveys, läheisten terveys, duuni ja parisuhde) pikkuhiljaa tulla kuntoon. Kun nuo perustukset ovat koko ajan keikkumassa se syö kaikki voimat niin totaalisesti.

Kyllä minä tiedän että tämä juttu jonnan kanssa ei esim todnäk johdu oikeasti mitenkään minusta mutta miksi hemmetissä minun pitää sitten tavata ja ihastua ko ihmiseen. Miksi, miksi en voinut elää elämääni normaalisti tietämättä hänestä, miksi minun elämääni tuodaan ihminen ja otetaan se sitten pois. Eikä kuka tahansa ihminen vaan ihminen jossa näen ja koen olevan potentiaalia olla mahdollisesti jopa the one.

Miksi. Julmaa pilaa?

Kohtalo says no

Varoitus tämä on hyvin synkkä postaus, ehkä synkin blogin historiassa.
Jos et kestä synkistelyä, ole kiltti ja jätä lukematta.

En tiedä, kerrron nyt jotain mitä en koskaan ajatellut kertovani, sen kuinka uskoni kaikkeen on ajoittain loppumassa kokonaan, kun sanon kaikkeen tarkoitan kaikkeen.

Miksi, siksi koska minua on jo pitkään epäilyttänyt/tuntunut siltä että kohtalo ei vain halua minun olevan onnellinen, ainoa mitä toivoin oli rakkaus, mutta se oli liikaa toivottu, siitä huolimatta että halusin uskoa, siitä huolimatta että koitin tehdä itsestäni kaiken jotta se olisi mahdollista, miten typerä olinkaan.

Yritin iloita myös muista hyvistä asioista, mutta jokainen niistä viedään minulta pois, olkoon kyse sitten duunipaikasta, läheisten hyvinvoinnista tai mistä vaan.

Kuten tiedätte, tapasin tytön johon vihdoin ihastuin päätäpahkaa, hän sai minut kävelemään irti maanpinnasta, olin hetkenaikaa kuin huumattuna, en osaa edes kuvailla miten hyvältä hän tuntui kainalossani, hän ilmoitti minulle ettei pysty jatkamaan vaikka ei ole mitään syytä, kaikki meni hyvin, kaikki meni kokoajan paremmin, oli kemiaa, naurua, seksiä, keskustelua, minua pelotti mutta ystäväni sanoivat että jotta voit saavuttaa sinun pitää laittaa itsesi alttiiksi kuvainnollisesti junakiskoille ja toivoa ettei juna tule. Juna tuli, ajoi päältä ja kovaa.

Voisivathan asiat olla huonomminkin, joo ei ole epäilystäkään etteivätkö ne tulisi olemaan. Tuntuu kuin kohtalo jonka yritin pitää omissa käsissä olisi päättänyt että Oliver painetaan sinne maahan kunnolla ja jos se koittaa edes madella siellä niin annetaan sille vähän, vaikka edes pieni ihastus ja sitten laitetaan sille vesiämpäri päähän ja huudetaan aprillia. Sillä me saadaan se murtumaan kunnolla.

En ole vihainen kenellekkään, en edes itselleni mutta alkaa olemaan välillä vähän synkkiä ajatuksia.

Onneksi olkoon kohtalo, sinä onnistuit, että olinkin typerä, kuten eräs rakas pitkäaikainen exäni julmasti hymyillen minulle sanoi ollessani polvillani silloisen olohuoneemme lattialla eromme keskellä: Miten sinä voit olla niin typerä että kuvittelet että kukaan sinua koskaan rakastaisi.

Ei hemmetti että surettaa, surettaa niin vitusti, tosi kiva oli olla perjantaina duunissa ja koittaa piilotella näytön takana ettei kukaan huomaisi kyyneleitä.

Minä en enää vain tahdo jaksaa, en vain enää tahdo jaksaa