sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ja taas ne molemmat korttitalot kaatui

Niin, en tiedä mitä sanoa. Hyvää ollutta Juhannusta.  Parempi näin.
Parisen vuotta tuli tälle yritykselle annettua ja vaikka taloudellinen palkkio yms olikin hyvin reilu, nyt on parempi suunnata uusiin haasteisiin ja ehkä hieman tasapainoisempiin ja hieman vähemmän stressiä sisältäviin projekteihin (kattoos nyt).

Sekin on ehkä parempi että päätimme neidin kanssa ns jakaa virtuaali lusikat.  Vaikka ihminen on yksi maailman viehättävimmistä kaikin-puolin, meidän suhteessa oli jotain joka ei vain toiminut. Harmittaa aivan vietävästi koska potentiaalia ja muuten kemiaa oli muuten mennä yhdessä vaikka loppuelämä mutta esim tilanne jossa itse koin jatkuvasti antavani suhteelle huomattavasti enemmän ei vain ollut kestävä.

Vuosien mittaan & iän mukana on toki oppinut katsomaan asioita kaikkien sormien läpi ja perspektiivistä että mistään olemattomasta ns kuka tiskasi useammin ongelmasta ei ollut kyse vaan asioista jotka vaikuttavat suoraan siihen miten näkee toisen kumppanina ja vastakkaisen sukupuolen edustajana eikä "vain" ns kaverina.



Ei se ole mitään rakettitiedettä ja pilkun n####### vaan ihan jo reiluudesta ja yhteenhiileen puhaltamisesta yms johtuvia toiveita. Jos ja kun itse yrittää huomioida toista paljon ja pitää esim itsestä fyysisesti huolta niin minusta on vain reilua että voi odottaa suurinpiirtein samaa toiselta.
Kenelläkään ei ole suhteessa varaa olla arrogantti oli syy mikä tahansa mutta toki ihmisten odotukset, oletukset ja toiveet ja halut voivat vaihdella laidasta toiseen.


Tärkeintä on minusta kuitenkin ehkä aito yrittäminen, efortin laittaminen, ns parhaansa antaminen - se riittäisi, mutta jos ihminen ei edes yritä ns tosissaan niin minä otan sen ittuiluna ja välinpitämättömyytenä vakuutettiin minule sanallisesti miten päinvastaista tahansa.
Teot on ne jotka ratkaisee ja ilman niitä sanoilla ei ole taivaallisen merkitystä.


Ai eikö asioista voi keskustella ja sopia, no juu, sitä tehtiin kyllä - ongelmana oli vain se että mikään ei muuttunut. Nyt tulee suht julma totuus, ihmiset, mukaanlukien itseni eivät muutu ainakaan pysyvästi ellei heidän ole aivan pakko ja silloinkin usein vasta kauan menetyksen jälkeen.
Suurimmat henkiset kasvut ja ihmisenä kehittymisen olen ainakin itse kokenut kun olen saanut elämässä nenilleni ja ilman ko kokemuksia olisin huomattavasti vaikeampi kumppani kuin nyt (ei huudella siellä takarivissä että onko se muka mahdollista).

Olisi kauhean mukavaa kun ihmiset kasvaisivat henkisesti huomaavaisemmiksi yms ymmärryksen ja keskustelun kautta mutta itse en ole ko tapahtumaa todistanut koskaan.
Sama kuin jossain laulussa esiintynyt lause: Kiitollisuutta ei tule ilman menetystä joka pitää minusta kanssa niin paikkansa myös parisude & kumppanin arvostus mielessä.
Hyvää kumppania arvostetaan miltei poikkeuksetta vasta kun sitä ei enää ole ja joskus ko ns heräämiseen menee varsinkin (anteeksi nyt vain) naisilla vuosia. Vasta kun uusi mies osoittautuu ns turvenuijaksi, kuuluu sieltä takaraivosta hiljainen ajatus> Ei hemmetti, se Teemu kohteli minua kyllä aivan todella hyvin ja taivaanrantaan katsellessa kaduttaa ero niin saakelisti vaikka sitä ei koskaan tunnusteta ääneen edes parhaalle ystävälle.



Takaisin asiaan niin juu, ei muuttunut asiat ei ja keskusteluja käytiin kymmeniä kertoja, lopulta tietyt asiat muuttuivat miltei huonoksi vitseiksi ja itse ainakin lopetin uskomasta minkään muuttuvan ja aloin ehkä ottamaan etäisyyttä tietyllä tavalla. Jotenkin lisäksi tuntui että mitä enemmän loppuaikoina itse huomioin, sitä vähemmäksi toisen efortti muuttui ja asioita otettiin itsestään selvyytenä.
Ihminen itse ei tosin tätä ole tunnustanut mutta niin se tuntui ja siihen osa kommenteista paljon viittasi.

Tiedän ettei se ollut tarkoituksellista mutta kyllä silti kaiveli ettei vaikka esim kehuin hänen ruokansa maasta taivaisiin niin minulle kokattiin ehkä 1/25 kerrasta (Itse huseerasin kokkina sen 15-18krt ja loput ravintolassa), tein hyvin selväksi että vaikkapa tietty asuste on minusta kuuma kuin aurinko niin en nähnyt sitä sen jälkeen yli vuoteen vaikka toistin toiveen muutaman kk välein jnejne
Nämä nyt on ehkä tylsiä esimerkkejä mutta pointti tulee kuitenkin selväksi. Jos itse laitan puvun illalliselle ihan vain siksi kun toinen toivoo niin, niin en vain suostu siiheen jos toinen ihminen ei tee vastaavaa. Jos minä juoksen tuolla puskissa kielipitkällä jotta keskivartalo ei kehittyisi kohtuuttomasti odotan että toinen tekee ainakin keskipitkällä aikavälillä vastaavaa,

Kyse ei ole yhdestä tai edes kymmenestä asiasta tai kerrasta vaan asenteesta ja efortista. Pidetään huolta itsestä ja asioista noin yleensäkin, tavoitellaan ns laatua elämässä edes kohtuullisuuden rajoissa, koitetaan antaa Paras Itsestä parisuhteelle, koitetaan miellyttää toista silloin kun se ei ole kohtuutonta tai aiheuta mitään haittaa, jos urheillaan niin yritetään kehittyä siinä paremmaksi sensijaan että mennään tuttua tasavauhtia kuukaudesta toiseen.
Jos ei ominavuin onnistu niin haetaan apua tai neuvoja (paraskin puhuja)
Yritetään ennemmin ylisuorittaa sensijaan että "tyydytään" tai alisuoritetaan (joka on kohtuuttoman yleistä).

Elämä saattaa potkia pahasti, voi olla että korttitalo kaatuu tai palaa poroksi
vaikka miten yrittäisi mutta se ei ole syy olla yrittämättä. Itku tulee todnäk jossain vaiheessa mutta ei se pitkän ilon vuoksi tule, se tulee siitä huolimatta.



Toki omakaan suhtautumiseni ei aina ollut paras mahdollinen, olen esim aiempien exieni kanssa niin tottunut suorapuheisuuteen että en yksinkertaisesti tajunnut että nyt oli kyseessä huoliaan panttaileva ihminen joka ei esim kertonut omia huoliaan ennen kuin osui tuulettimeen.
Toinen virhe jonka tein olin että en ollut aina henkisesti läsnä, yritin kyllä ja uskoakseni viimeiset 6kk paljon paransinkin mutta vielä viime syksynä esim olin duuni stressin takia niin kierroksilla viikonloputkin että ei minusta paljoa irti saanut.

En tiedä, jotenkin kyllä silti harmittaa ajoittain aika vietävästi ja toki on muutkin surun käsittelyn tunteet ajoittain käymässä, Ihan väleissä ollaan ja noin mutta toki on ajoittain kova ikävä ihan ihmistäkin. Vaikka ehkä aloitettiin hitaasti ja oli etäsuhdettakin niin paljon esim matkustettiin viimeisen vuoden aikana yhdessä ja orpo olohan se oli taas olla kesämökillä "vain" ystävien seurassa. Lisäksi kaikista haasteista ja kinoista huolimatta kyseessä on kyllä oikeasti hyvä ihminen, vaikea, jääräpäinen kuin mikä, mutta hyvä-sydäminen ja se on arvostettavampaa kuin mikään.

Enkä minä nyt sano että hän ei yrittänyt ja tehnyt asioita omalla tavallaan, me olimme/olemme vain niin kovin erilaisia odotuksiltamme ja toiveiltamme. Toinen on ns rento + vähään tyytyäväinen perusluonteeltaan ja sitten olen minä, mister high maintenance johon verrattuna se teini-ikäinen asenneongelmainen pilalle hemmoteltu pikkuprinsessakin olisi helppo miellyttää. (no liioitellusti mutta siis tunnustan etten taatusti ole maailman helpoin ja vaatimattomin & vähään tyytyväisin ihminen mutta puolustuksekseni sanotaan että huomioin kyllä vastavuoroisesti enemmän kuin 90% miehistä)

Ai että mikä toisen ihmisen katsantokanta asiaan sitten oli ja miksi hän halusi virtuaali lusikoita jakaa, Mieluiten en puhu toisen suulla mutta siis juurikin ehkä se sama asia ainakin, toinen ihminen koki että minun tulisi olla tyytyväinen siihen mitä saan ja otti toiveeni aika kriittisesti, (Välihuomiona: ironista kyllä että näin ko asenteessa paljon "nuorempaa" itseäni,)
Luulen että asiaan liittyy lisäksi jotain jota en ainakaan vielä tiedä (tuskin kolmatta osapuolta kuitenkaan vaan jotain muuta). Jotain minulle ei kerrottu ja sen verran ristiriitaista viestiä tuli
että en ala arvailemaan. Kertoo sitten joskus jos haluaa.


Orpoa oloa ei toki auta sekään että asiat tapahtuivat suht samanaikaisesti joka nyt ihan väkisinkin meinaa nakertaa itsetuntoa vaikka miten taistelisi vastaan. Siksi en nyt edes suostu ajattelemaan mitään sen suurempia asiaan liittyen, en ikäkriiseillä yms koska tilanne on mikä on ja sen kanssa on vain elettävä.
Eteenpäin kuin se kuuluisa mummo hangessa jne.
Uusi työ löytyy jostain päin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja muru sitten ehkä joskus kun on valmis siihen niin kanssa. Tai jos ei, niin sitten ollaan yksin joka on edelleen huomattavasti parempi kuin sopimattomassa seurassa.

Tosta viimeisestä kohdasta olen ehkä hitusen huolissani, tai siis että miten ei niinkuin lainkaan innosta ajatus millään tasolla olla ns väärän ihmisen seurassa edes seuran tai seksin vuoksi. Siis huolestuttaa hitusen sen vuoksi että että jotenkaan sitä kemiaa ei sen ensisilmäys viehätyksen lisäksi niin helposti kohtaa että jos alkaa ajattelemaan niin saattaa hetki jos toinenkin mennä.

Toivon toki että kävisi tuuri molemmissa kohtaa ja kuka tietää, ehkä 6kk päästä ilmoitan kuinka joku instant rakastus tyttö on raskaana ja Oliver on vaihtanut kauluspaidan kiristyksen viininviljelyyn (ei niin salainen haave).


Jotta en vaikuttaisi liian järkevältä niin voin kertoa että olen aloittanut ohjatun joogan ja meditaation ja pidän molemmista. Hyvää vastapainoa minun 100lasissa treeniasenteelle ja varsinkin meditaatio tuonut sellaista rauhallisuutta.

Vähän tässä nyt tekisi mieli sanoa kiitos ja anteeksi myös blogin olemattoman hitaasta päivitys tahdista, moni tuskin lukee ja siis toivottavasti muilla ihmisillä menee elämä paremmin eteenpäin kuin itsella mutta mutta, tarkoituksellista hitautta tämä ei toki ole ollut vaan kyllä tälläpuolen ruutua yritetään vaan talsia kohti valoa. Joskus tulee takkiin, joskus ei ole enää energiaa mutta joskus se taas paistaa.

Nyt silmät avatessa hieman ahdistaa mutta kyllä se taas kääntyy jossain vaiheessa.

Illan lauluna hieman erilaista hmm onkohan korealaista hmm ei nyt groovea eikä oikein rokkia mutta siis sellaista 70luvun hippi rock&progea. Tulee kaikkea mielenkiintoista vastaan kun olen nyt kuunnellus paljon nettiradioita kun vihdoin sain stereot joista se onnistuu suoraan. (Ja toimii paremmin itselleni uuden musiikin löytämisessä kuin vaikkapa spotify koskaan)