sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Kaakao

Olin eilen ulkona yhden miespuolisen kaverin kanssa ja eipä ole tullut yhtä puheliasta miestä vastaan miesmuistiin. Hmm pika-arviolla puhuttiin supervauhtia 6tuntia putkeen ilman hengähdystaukoa ja juotiin yhteensä noin 3pulloa punkkua kyytipojaksi.

Kyseessä oli/on itseasiassa yhden tyttöpuolisen kaverin poikaystävä ja en ole ennen ollut kahdestaan ko henkilön kanssa ulkona ja itseasiassa eilen kun soitti ja kysyi olin hieman kummestuksissani(juu juu on se oikea sana:) ja epäilin jo sekunnin onko heillä ryppyjä rakkaudessa ja minulle varattuna jonkinlainen sovittelijan rooli.

Ei kuitenkaan ollut vaan ihan muuten vain halusi kaveerata joka oli ihan mukavaa huolimatta keskustelun hurjasta temmosta.

Tapasin myös yhden tytön/naisen jonka kanssa tuli jokuaika sitten juteltua mutta minulla meni se kriittinen 3sekunttia muistaa kuka hän on tai siis missä ollaan tavattu(puolustuksekseni mainittakoon että viimekertainen keskustelu tapahtui pikkutunneilla kuten myös eilinen tapaaminen ja kyseessä oli lisäksi eri paikka ja mukana kummallakin vielä eri kaverit) ja ei jotenkin muutenkaan kiinnostus riittänyt lähemmän tuttavuuden tekoon.

En tiedä, olen miettinyt yhdenillan suhteita tai siis sitä että jos on sinkku niin jos niitä ei harrasta tarkoittaa se käytännössä useimmille samalla seksittömyyttä joka taas pidempään jatkuessa alkaa kiristämään sitä näkymätöntä ruuvia tuossa ohimon kohdilla. Sitten taas jos harrastaa, ei siitäkään välttämättä mitenkään mieltäylentävä olotila tule.


Jokatapauksessa takaisin tuon kaverin kanssa jutteluun niin tyyppi ei kyllä ainakaan päästänyt minua helpolla vaan kysymyksiä satoi kuin yleiseltä syyttäjältä ja henkilökohtaisia aiheita ei vältetty.
Nyt on vähän kuulusteltu olo.

Asiasta taas toiseen niin miksei se mun oma kultani voi jo tulla mun elämääni vihdoinkin, ei mun kuuluisi miettiä näitä juttuja vaan mun kuuluisi tanssia sen kanssa kaulakkain keskellä olohuonetta, herättää se laulamalla sille serenadia (lauluäänestä en sano mitään), juoda sylikkäin kaakaota, tehdä sen kanssa lapsia ja elää onnellisina yhdessä elämämme loppuun asti.

Kesämusaa (sitä odotellessa)

2 kommenttia:

  1. Eiköhän se oikea vielä sieltä tule!Positiivista on ainakin se, että tiedät mitä haluat....sekään ei ole niin itsestään selvää kaikille.

    VastaaPoista
  2. Mä luulen kanssa että joo mutta odottavan aika on tosi tosi pitkä.

    VastaaPoista