No minä tietysti tai no en tietysti mutta nyt täytyy kyllä tunnustaa että vähän paha mieli jäi itsellekkin. Sain yhdelle tytölle töissä pahan mielen, puolustukseksi sanottakoon että olin oikeassa mutta silti. Minun pitäisi aina olla ns bigger man ja niellä ylpeys ja lähteä vaikka kahville mutta tänään sekunnin ajan hieman avauduin.
Asia itsessään oli täysin mitäänsanomaton mutta minusta hänen käytöksensä oli epäreilua sanan varsinaisessa merkityksessä ja vaikka yritin ensiksi rauhallisesti selittää useamman kerran ei hän edes kuunnellut vaan keskeytti koko ajan. Niimpä menetin hieman malttiani ja kerroin hänelle että asiasta ei koskaan ole ollut mitään kinaa ennen kuin hän aloitti ko yrityksessä.
Kyseessä sinäänsä on totuus, minusta hän luo ehkä tahtomattaan jääräpäisyydellään ja ehdottomuudellaan kinaa mutta..... ei noin silti saisi sanoa ja sitäpaitsi kyseessä on hyvin nuori tyttö ja hän selvästi loukkaantui siitä. Nyt kysymys onkin että pitääkö minun pyytää anteeksi, ensiksi ajattelin että tietysti mutta toisaalta on hänen ehdottomuutensa ja neuvottelukyvyttömyytensä on myös epäreilua.
Luulen kuitenkin päätyväni siihen bigger man ratkaisuun ja pyytäväni anteeksi. Se on helpompaa ja asia on käsitelty. Oikeassahan minä olen mutta asia ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys joten menkööt, on sitä sata kertaa suurempiakin vääryyksiä nielty :) joskus tai noh usein se on vain helpompaa ja periaatteessa oikeassa olo ei ehkä ole kuitenkaan sitten teinivuosien enää sellaista jota ei voisi pitää välillä ihan omana tietonaan.
Hassua miten paljon sitä on tavallaan kasvanut&tuossa mielessä muuttunut, saanko sanoa jotain super kliseistä...sanon kuitenkin..elämä opettaa
Vähän asiasta toiseen, sitä alkaa todella helposti käyttäytymään ja tavallaan peilaamaan ja vastaamaan niinkuin metsään huudetaan mutta olen miettinyt että se on tavallaan välillä juurikin se josta sitten lopuksi koituu eniten pahaa mieltä.
Kun pysyy omassa jutussaan ja toimii ja käyttäytyy niinkuin oma itse on, riippumatta siitä vaikka toisesta suunnasta tulisi jotain ikävää, on olo paljon rauhallisempi ja varmempi.
Koska selitys oli sekava niin annan esimerkin: Viimeisen kerran kun puhuin silloin viikko sitten jonnan kanssa hän kysyi ja häiriintyi siitä että olin niin ystävällinen vaikka hän ei omasta mielestään ollut ja koitin selittää hänelle että minä haluan olla hänelle ystävällinen.
Jos hän koki että se häiritsee niin voivoi, jos siitä tulee syyllinen olo niin voivoi, sillä jos en olisi olisi ollut niin silloin olisin käyttäytynyt niinkuin en olisi halunnut. Ei minun egoni murru siitä että olen ystävällinen ihmiselle joka ei sitä silloin ehkä ansaitsisi, se oikeastaan kasvaa. Silloin olen se ns bigger man joka haluan olla ja jota ihailen.
Myönnän että myös vuorovaikuts eli juurikin se että vastataan niinkuin huudetaan on olennaista joten ko käytös riippuu tietysti täysin tilanteesta mutta niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti