perjantai 13. marraskuuta 2009

Perjantai ja jokainen sukupolvi

Miksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantai, miiiksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantaaii.

Jos olisin viikonpäivä luulen että olisin torstai tai perjantai, tuskin lauantai ja sunnuntaiksi en kuitenkaan ole tarpeaksi rauhallinen. Perjantai, odotus, innostus, kännit ja putka :) no ei.
Tai sitten torstai, se on kuitenkin jo päivä kun kaikki on tavallaan jo valmista ja sinäänsä vielä arkielämässä mukana mutta kuitenkin jo tavallaan rauhallisempi.


En ole vieläkään kirjoittanut juurikaan mitään seksistä, 140 tai jotain sinneppäin kirjoitusta ja ei yhtään varsinaista ko aiheesta. Tai olen itseasiassa kirjoittanut mutta en ole julkaissut. Ei, minua ei ujostuta ja ok mielummin pidän blogin tuosta googlen sisältövaroituksesta vapaana mutta ei sekään oikeastaan ole syy. Ei, syy ei myöskään ole että olisin jotenkin vanhanaikainen tai estynyt sen kanssa, ei tosin vastakohtakaan (vrt kiinnostukseni olisivat niin omituisia että itseäkin häiritsisi)

Tai no itseasiassa kerroinhan, ihannekumppani toive (osa 19) häntä huvittaa usein jnejne

Toisaalta kyse ko asiasta kirjoittamisessa on myös sukupuolirooleista (ai mitä!!!) ei kun siis sikäli että esim muutaman seuraamani blogin tytöt/naisethan kirjoittavat ko aiheesta varsin avoimesti (terveisiä vaan :) mutta kuvitellaan sama teksti miehen kirjoittamana. Niin, aivan eri tunnelma, aivan eri vastaanotto.

Miehenä joutuu aina julkisesti ko aiheesta puhuessa tasapainoilemaan nuoralla siinä missä nainen kirjoittaessaan omasta seksuaalisuudestaan on lähtökohtaisesti siellä way to go puolella.

Mistä koko ajatus tähän nyt sitten lähti (housuista tietysti hahh hahaa haaa:) ei kun oikeastaan siitä kun jossain verkon ihmeellisessä maailmassa oli kommentti joltain jonkun verran vanhemmalta ihmiseltä joka meni jotakuinkin näin:

Jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka osaa naida mutta uskoakseni nykyinen taitaa olla ensimmäinen joka ei enää osaa.


Jäin miettimään tuota, tai siis joo ensimmäinen väittämä pitänee todnäk paikkaansa ja toista en ehkä itse enää edusta (kun se 30 on täytetty niin oikeus siihen kai pikkuhiljaa menee) mutta kuitenkin.

Perustelu tuohon oli jotakuinkin se että yhteys on kadonnut ja nykyinen oletustapa on lähinnä verrattavissa toisen ihmisen käyttämisestä masturbointiin.

En nyt ota kantaa tuohon onko noin yleisesti ottaen käynyt mutta sääli jos on koska peuhattiin sitten tavalla tai toisella niin jos siinäkään ei olla yhdessä niin kylmää on.

Tämä ei nyt ollut mikään kannanotto minkäänlaisen seksin puolesta tai jonkunlaista vastaan vaan ihan vain pohdintaa siihen yhdessä
kohdan olennaisuuteen.

3 kommenttia:

  1. Olipa Temptationsilla hienot muuvit, ei voi muuta sanoa! :D

    VastaaPoista
  2. Oujee mikä musiikkiviideo, Temptation forever :D :D

    -c

    VastaaPoista
  3. Jaahas että niin kiinnostava kirjoitus :)

    VastaaPoista