tag:blogger.com,1999:blog-19172235570628059222024-02-07T06:49:51.470+02:00Rakkauden viidakkokirjaPoikamies, Karhuherra ja Oliver - kaikki samassa persoonassa haaveilemassa ja höpisemässä rakkaudesta. Löytyykö oma Prinsessa ja onnen kimallus vai kääntyykö romantikko kyynikoksiOliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.comBlogger334125tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-60812025869493494242016-06-18T21:01:00.000+03:002016-06-19T10:32:07.493+03:00King of foolsor just a playboy breaking rules. Kuka tunnistaa laulun ansaitsee papukaijamerkin!<br />
<br />
Ei uutisia ihastuksen suhteen, poikamies yrittää kovasti päivittäin lähestyä tyttöä milloin milläkin verukkeella mutta
jostain syystä on alkanut tuntumaan että siinä missä kiinnostus oli poikamiehen mielestä ilmiselvästi molemminpuolista, niin ehkä se ei nyt sitten olekaan.<br />
<br />
Poikamiestä harmittaa koska hän pitää tyttöä edelleen niin maan harvinaisen viehättävänä ja jotenkin tekisi niin kovin mieluusti ko tytön kanssa lähempää tuttavuutta. Poikamies on mennyt jo sellaiselle hassuuden asteelle että käy tarkistamassa peilistä kuontalonsa jonkinasteisen kunnon (tukka hyvin ja ei kahvikeksin muruja suupielessä) ennen kun menee juttelemaan tytölle.<br />
<br />
Tytto sen sijaan on asiallinen, muutama merkitsevä katse tuli yhteisessä tilaisuudessa mutta sitten taas viileni ja poistuu herkästi paikalta kun poikamies yrittää kehittää jutunjuurta.<br />
<br />
Harmillista, kovin harmillista.<br />
<br />
Eihän poikamies toki voi edelleenkään olla varma mitä tyttö ajattelee, tavallaan häntä nyt ainakin himpun verran kiinnostaa mitä poikamies hänestä ajattelee koska korjailee ulkonäköään poikamiehen saavuttua paikalle mutta mistä sitäkin tietää, ehkä se on vain hänen tapansa ja tekee niin kokoajan.<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/MqFsCQVlSuA" width="400"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-9774694733967620332016-06-12T18:59:00.001+03:002016-06-12T20:46:57.634+03:00Hippusen ihastunutTerveisiä vaan. Kohtalon oikusta se lento viivästyi sitten lopulta niin paljon että paluu kotiin koitti vasta seuraavana päivänä. Saman kohtalon oikusta neiti x (tuttu aiemmasta 2 postauksesta sinä muutoinkin kuin fyysisenä kiinnostuksena) oli samalla reissulla ja niin ikään jäi lentokenttähotelliin yöksi.<br />
Koska kohtalo ei nyt ehtinyt ihan yksityiskohtia hioa niin matkassa oli myös pari muuta ihmistä mutta lopputulos on kuitenkin sama, Oliver on hitusen, ei vakavasti mutta hitusen ihastunut.<br />
<br />
En edes oikein tiedä miksi mutta joku ko ihmisessä vaan on sellaista että näkisin hänet hyvin mieluusti vierelleni. Kuulostanee kummalta mutta siis ihan kun kävellään vierekkäin niin jotenkin on niin sellainen "tietty" fiilis.<br />
Ai että mikäs hänen vastakaiku tähän edelleen 95% jemmassa pitämääni kiinnostusta kohtaan sitten olisi. No sepä se kun en tiedä. Siis minä joka normisti väitän lukevani pienetkin flirtit sellaisella tarkkuudella että ei kyllä jää huomaamatta niin nyt en ole varma. Tai olen, olen siitä että positiivista vastakaikua sieltä tulee jollain tasolla mutta mihin se taso jää on se kysymys.<br />
<br />
Se suojamuuri kun on sellainen että siinä missä kröhöm jonkun toisen ihmisen kanssa olisi jo yö vietetty samassa huoneessa niin hänen kohdallaan en ole varma miten se jää nyt rikotaan vai haluaako ko ihminen edes että se rikotaan. Siis kun kyllä sitä katsetta, ohimennen huomaamatonta kosketusta yms nyt sen verran tapahtuu etten nyt siitä erehdy mutta mutta se etäisyys kuitenkin pidetään. Pidemmän baari-illan myötä asia tietysti selviäisi mutta kun minä en halua baari-iltaa hänen kanssaan, haluan oikeasti tutustua häneen, haluan kuullä kuka hän on, mistä hän pitää, mitä hän rakastaa ja mitä hän pelkää, toivoo ja haaveilee.<br />
<br />
Illan kappaleena loistava kipale, jotenkin sopi tunnelmaan hyvin kun mietin ko tyttöä ja sitä mitä tästä nyt tulee>.<br />
<br />
Edit> Kappale vaihdettu kuvaamaan paremmin positiivista fiilistä. Ensimmäinen valinta oli jotenkin liian jotain.
Edit2> Muokattu koko tekstiä hieman neutraalimmaksi, ensimmäinen versio oli ehkä hieman hmm no laitetaan ne jäät nyt sinne hattuun kuitenkin vaikka kivahan se on fiilistellä kun tapaa oikeasti kiinnostavan tapauksen.
Edit3> Video vaihdettu taas, ihan oikeasti mitä sitä himmailemaan, kyllä minä olen vähän ihastunut ja meni syteen tai saveen>
Edit4> Minä olen fiilistelevä poikamies, joskus tuntuu ja ehkä yritänkin etten niin olisi mutta kun olen niin olen. Toisaalta nämä fiilistelyhetket
ovat juuri niitä joiden takia elämä on elämää eikä konemaista suorittamista joten vaikka sitä ehkä välillä vähän liioitteleenkin fiiliksissä niin
so not.
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="300" src="https://www.youtube.com/embed/NhdOQ5BnBys" width="400"></iframe>
Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-44741215471521416042016-06-05T21:57:00.002+03:002016-06-06T08:38:57.417+03:00Miten tämäkin taas päättyy tai johdattaaAi mikä vain, no tämä nykyinen työ joka on toisaalta täynnä mahdollisuuksia mutta joka vie taas kaiken ajan.<br />
<br />
Onko sillä sitten tavallaan edes väliä, olenko minä tyonarkkari vain siksi että pakenen yksinäisyyttä vai siksi että se on verenperintoä.. Ehkä kumpaakin.<br />
Onko tässä taas mitään järkeä, en tiedä. Miten jotkut ihmiset osaavat suhtautua niin huolettomasti taloudelliseen tulevaisuuteensa, en ymmärrä.<br />
<br />
Miten harva ymmärtää miten kovaksi ja jatkuvaksi tuuli käy mitä ylemmäs yrittää kiivetä. Joku sanoi joskus että hänellä alkoi käydä tuuri sen jälkeen kun hän aloitti yrittämään moninkertaisesti, 199 takaiskua ei lasketa jos numero 200 onnistuu mutta jos kuvittelee että kyse oli silloinkin vain tuurista niin metsään menee. Tai siis joo on, mutta vain siksi että ei luovuttanut koska epäonnistuminenhan on kyseessä vain silloin kun lakkaa yrittämästä. Toisaalta sekin on taito itsessään ettei hakkaa päätään seinään kuten jääräpäillä kuten itseni on tapana, monessakin asiassa.<br />
<br />
Meidän toimistosihteeri muistuttaa minua joka ilta kotiin lähtiessään että Oliver, eikö sinulla ole tyttöystävää jonka luokse sinun pitäisi mennä sensijaan että kukut täällä kaiket illat. Sama ihminen kommentoi ainakin 2 kertaa viikossa että minulle pitää saada parisuhhde.<br />
Tähän asti kommenttini on ollut että ai siksi että elämässäni menee liian hyvin joten tarvitsen parisuhdeongelman.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Mutta ei, kyllähän minä "oireilen" yksinäisyyttä keskenäni vaikka en olekaan sikäli yksin. Tai siis että onhan minulla kavereita ja tuttuja joiden kanssa hipata ja se sosiaalisuuskin on itsestä kiinni.<br />
Ai miten niin oireilen, no siis, ajatuksissani huomaan että kyllähän sitä on sellainen peruskurttu usein mutta sitten taas. Ehkä olen jotenkin hyväksynyt tilanteen, Tällaista tämä on ja oikeastihan minullakin on asiat harvinaisen hyvin. Ei tämä nyt mene niinkuin oli suunnitellut, ei ehkä sinnepäinkään mutta itut siitä tai siis että kun ei sille nyt ole vaihtoehtoja, ei ainakaan selkeitä ja hyviä. <br />
Suunnan voi valita mutta lopputulos jää aina nähtäväksi. <br />
<br />
Juteltiin asiasta erään hyvän ystäväni kanssa puhelimessa muutama viikko sitten, hän oikeastaan otti asian esille kun en ole kuulemma enää aikoihin avautunut sen ihmeemmin tilanteissa joissa olisi aihettakin ja jäin sitten miettimään sitä. Jotkut voivat kutsua sitä aikuistumiseksi (olisiko jo aika) jotkut taas tilanteiden hyväksymiseksi.<br />
<br />
Ystävättäreni harrastaa joogaa 2 tuntia joka päivä, toinen nukkuu unilääkkeillä ja itse olen ostanut aikuisten stressinhallinta väristyskirjoja. Muistelen kuinka minun lapsuudessani vanhemmat tulivat kyllä ainakin perjantaisin jo hyvinkin aikaisin kotiin ja mentiin maalle ja luettiin kirjoja. Mitä on tapahtunut kun nykyisin joko yrität sata lasissa sydäntykytyksineen tai sitten elät kituutellen ellet satu tulemaan varakkaasta perheestä.<br />
Epävarmuudessa elät jokatapauksessa ja se kalvaa niin hemmetisti.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Mutta osaa ihmisistä, suurtakin osaa, ei huoleta. Luottavat siihen että jotain töitä löytyy ja jos ei tukijärjestelmät on ja pysyy vaikka taloudelliset ennustukset huomioiden niiden voimakas leikkaantuminen näyttää hyvin mahdolliselta ainakin seuraavan 5-10 vuoden kuluessa. Tuloeroja ei ole loputtomasti varaa tasata tulonsiirroilla jos ja kun saajia on kokoajan kasvava määrä maksajiin suhteutettuna.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Ajatus irtiotosta/suuresta suunnanmuutoksesta käy mielessä ajoittain, siihen nähden onneksi ei ole perhettä elätettävänä. Silloin se olisi paljon vaikeampaa. Nyt, se on vain omasta henkisestä kantista kiinni mutta ihan huomaamattani katselin tänäänkin kahvilan hintoja (siis koko puljun) eräästä eteläeuroopan maasta.<br />
Jotkut eivät olleet edes ylikalliita, suurinpiirtein uuden auton hintaisia eli ei mitään mahdotonta. Toinen asia on se olisinko minä sitten lopulta sen onnellisempi pitäessäni kissakahvilaa palmun katveessa todnäk konkurssin partaalla.<br />
<br />
Viimeviikonlopun olin työmatkalla ja ensiviikonloppuna olen taas (tai noh, lento kotiin on ilm la iltana) joten eihän tässä taas muutakaan elämää pahemmin ehdi olla. Ihastus siis tuo aiemmassa postissa mainitsemani on ilm vain fyysistä ja sekin ehkä heikompaa kun aluksi ajattelin. Ei sikäli ihminen on viehättävä mutta eipä asia itsekseen edisty mihinkään.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Työmatkani varrella on ravintola josta saa ruokaa 11 asti illalla, ja olen nykyisin kanta-asiakas. Se on yksi parhaista hetkistä kun huudattaa kuulokkeista rocknrollia kun vihdoin matkaa kotiin.Siellä meitä on monia samassa tilanteessa, istutaan enemmän tai vähemmän työ pukeutuneina illallistamassa yksiksemme ja katsellaan ulos ikkunasta. Jotain Kaurismäkiläistä.<br />
<br />
En ole ihan varma mutta luulen että eräs toinenkin ihminen saattaisi osoittaa kiinnostusta. Jos olisin fiksu niin vastaisin siihen. En ole fiksu. En ole urheillut, se onn kyllä huonoksi mutta ei vain ole ollut virtaa.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
En olllut aiemmin tekstissä ehkä ihan rehellinen tai siis, enhän minä kyllä oikeasti vain epävarmuuden takia yritä vaan onhan kyse ehkä lisäksi kunnianhimosta, Ei luonne anna periksi ottaa askelta alaspäin jos suinkin kykenee ottamaan askeleen ylöspäin ja siitä tullaankin alkuperäiseen kysymykseen että mistä se oikein johtuu.<br />
<br />
Miksi minä olen työnarkomaaani. Ja ei, ei se johdu paikasta jossa olen. Syytin paikkaa kun huomasin ensimmäistä kertaa tekeväni jatkuvasti sen +55h viikossa. Syytin paikkaa kun seuraavassakin paikassa tein saman mutta jos ja kun kolmannessakin yrityksessä teen saman niin kyllä silloin pitää tunnustaa tosiasia.<br />
Olisinko minä jos minulla olisi oma perhe, tuskin. Silloin minulla olisi elämässä se prioriteetti joka antaisi minulle henkistä tyydytystä. Nyt minulla ei ole joten silmät ristissä mennään.<br />
<br />
Ongelmani ei siis siten ole nykyinen työni, ongelmani on että minulla on elämässäni tyhjää jonka täytän työllä koska en osaa muutakaan. Tai joo, osaan, esim harratuksilla joissa niissäkin liioittelen määrissä ehkä samoista syistä. Se kun yhdistetään siihen kunnianhimoon ja sekä yksinelämisen että taloudellisen tilanteen aiheuttamaan epävarmuuteen niin soppa on valmis.<br />
<br />
Mutta väärin ei saa käsittää, ei tämä ole valitusta, itse olen suuntani valinnut ja lopputuloskin on vielä nähtävänä. Yritän jututtaa erästä kolmatta tapausta ainakin pariin otteeseen viikossa mutta kuten em postissani mainitsin on hänellä suojamuuri jonka läpi ei ihan heittämällä mennä jos mennään ollenkaan.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Ai siis mitä, sinulla on siis 3 potentiaalista kiinnostavaa naista elämässäsi joista 2 osoittaa kiinnostusta sinua kohtaan ja sitten itse olen kuin kohtalon ivasta kiinnostunein siitä kolmannesta. No siis näinhän se on nähtävä. Jos olisi virtaa niin lisäksi voisi paukuttaa tinderiä mutta siihen ei nyt vain oikeasti riitä energia eikä into tällähetkellä siiten millään. Nyt, tässä, tule, hetki, ei jahkailua tai arvailua vaan ns samantein tanssitaan yhdessä tyylinen tutustuminen on tapa jota nyt oikeasti toivoisin.<br />
<br />
Onneksi on kesä ja siten ainakin ulkohippoja tulee väkisinkin ettei ihan mene ohi koko elämä.<br />
<br />
<br />
Illan lauluna Bush yhtyettä, ette usko miten hyvät fiilikset saan tästäkin kappaleesta kun poljen fillarilla töistä kotiin ja tämä huutaa korvissa.
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="300" src="https://www.youtube.com/embed/E9fZrMIJLXY" width="400"></iframe>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-23902622034908007562016-05-16T22:34:00.000+03:002016-05-17T08:37:37.971+03:00Liian suuri ikäeroOn ihmisen kanssa johon tunnen suht kovaa fyysistä vetovoimaa aina jos ihminen sattuu tulemaan 4 metriä lähemmäksi. Ja hän tulee vaikka koitan jo hieman pakoilla.<br />
Ihan sama mitkä lasit olisi päässä ei siitä voi erehtyä, molemminpuolinen voimakas kiinnostus on tosiasia ja huomioiden tilanne se on vähintäänkin hämmentävää sikäli että kaikki mitä olemme puhuneet mahtuisi yhteensvä ehkä 4 minuutin small talkkiin.<br />
<br />
Ai mainitsinko että olen kiinnostunut hiljattain eräästä toisesta ihmisestä jonka kanssa en tosin tunne vielä sellaista hormonaalista vetoa mutta jonka kanssa olisimme todennäköisemmin henkisesti parempi matchi varsinkin pidemmällä tähtäimellä. Hän tosin ei tule lähelle, ei tosin pakoilekkaan mutta hän on tyttö jota pitäisi ainakin jonkinaikaa piirittää ainakin jollain asteella. Ei siksi että hän olisi koppava vaan luulen että hän on hmm miten sen nyt sanoisi, noh kokenut elämässä enemmän.<br />
<br />
Kuitenkin takaisin ensimmäiseen, meillä on liian suuri ikäero mutta sitten taas, tiedättekö kuinka nuorempana vaiheilin jotain ja esim jätin harrastamatta seksiä vaikka vetovoimaa oli (ja joskus sitten järkevänä harrastin sitä vaikka kiinnostusta ei omalta puoleltani ollut) ja kuinka olen joitain tapauksia heikkona hetkenä puolitosissani harmitellut vielä vuosikausien jälkeenkin:) Niin että ihanko oikeasti meinaan muka taas olla järkevä ja ottaa jääkylmän suihkun aamuisin koska minä teen `"oikein" vaikka olisi selkeästi ihminen jonka kanssa on ainakin jonkinlaista kemiaa.<br />
<br />
Miksi minä kirjoitan tätä.<br />
Ai niin, koska minä olen "hyvä jätkä" joka ei halua tilannetta jossa ko suhde sitten ei kuitenkaan toimisi ja tiedossa olisi kuuluisaa hammastenkiristystä...<br />
<br />
Olen ratkaissut asian tekemällä taas noin 14tuntista päivää (no eilen olin toimistolla vain 7tuntia mutta olikin sunnuntai).<br />
Ai että miten nuori ko liian suuri ikäero ihminen sitten on, no on hän yli 25v että ei meitä yhdessä nyt siinä mielessä kieroon katsottaisi mutta ehkä jotenkin se sellainen tietynlainen luonne korostaa meidän ikäeroa.<br />
<br />
Positiivisena asiana energiatasot ovat uuden duunin mukana nousseet aika korkealla noin yleisesti, kuten vaan historiastakin koitan itseäni muistuttaa, haaste ei ole se niiden korkeus vaan se että saa rauhoitettua itseään tarpeeksi iltaisin että nukkuu hyvin ja palautuu henkisesti. Muuten on ongelmia tiedossa ennemmin tai ennemmin.<br />
<br />
<br />
Edit: otsikkoa korjattu jottei asiasta saa väärää kuvaa ihan samantein,<br />
<br />
Illan laulna kuulin juuri tämän kappaleen nettiradiosta sopivasti :)<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/14jlfuwHqr4" width="400"></iframe>
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-28644266998838274192016-04-10T22:45:00.002+03:002016-04-11T08:40:29.991+03:00PikaisestiSaanko taas valittaa :) Saan tai siis en tai siis saan. En minä näistä jutuista valita. Sen sijaan voisin valittaa vaikka jostain vakavammasta mutta koska haluan uskoa että säikähdyksellä selviää niin en valita siitäkään.
Se mistä sensijaan valitan, tai siis valittaisin jos valitttaisin on se että anteeksi nyt vain mutta minua ei kiinnosta. Vaan siis sinä, Tai siis et sinä siellä ruudun toisella puolella vaan sinä ihminen joka suhtaudut ihmisiin tyyliin että mitä tuo ihminen voi antaa minulle.
<br />
<br />
Minne on kadonnut ihmisistä kiinnostuminen ihmisinä. Minne on kadonnut ihmisistä innostuminen vikoineen kaikkineen.
<br />
<br />
Illan uutisina, ostin uuden fillarin, ai kerroinko jo. En en usko että kerroin. No mutta siis ostin.
En muuttanut tälläkertaa, En tiedä oliko se oikea ratkaisu. En hihku onnesta ratkaisun vuoksi mutta en olisi ehkä hihkunut
jos olisin valinnut toisin. Kävin lisäksi matkoilla ennen kun työt alkoivat. Oli kivaa enkä olisi ehkä halunnut tulla takaisin. Kuitenkin, fillari, harkitsin autoa mutta tulin tulokseen että minä olisin nauttinut siitä niin lyhyen hetken että fillariin sijoittaminen oli järkevämpää ja matkat mukavampia.<br />
<br />
Ai että miten uudessä työssä nyt sitten menee? No ihan hyvin kait ehkä. Hieman siellä oltiin selän takana jo pelattu ennen kun edes aloitin
mutta en nyt jaksa stressata siitä. Oli itsevarmuuttaa buustaavaa huomata että kyllä minä ihan oikeasti tiedän aika paljon siitä mitä teen. Ei sikäli että olisin sitä suoranaisesti epäillyt mutta onhan se aina uudessa paikassa pieni kysymysmerkki ennen ensimmäistä palaveria että ns millä tasolla täällä pelataan. Taso oli/on minulle siis ihan sopiva. Ei liian helppo että voisi ns lepuutella laakereilla tai ylpistyä mutta ei sellainenkaan että nostattaisi hikipisaroita kun pomo pyytää juttelemaan.<br />
<br />
On tässä suurempiakin mietteitä.<br />
<br />
Kuitenkin ennen kun tämä tarina päivittyi sattui jotain, tai siis ei nyt sattunut mutta kuitenkin. Olin piiitkällä kävelyllä luonnonhelmassa uuden työni erään kaukaa vierailulla olevan ihmisen kanssa.<br />
Hieman jännitin että miten juttua riittää vaikka ihan hyvin tullaankin toimeen mutta lopulta oli oikeastaan tosi kiva päivä. Juteltiin niitä näitä ja päivän päätteeksi käytiin illallisella ja parilla. <br />
<br />
Jokatapauksessa miten tämä nyt liittyy mihinkää niin juteltiin siinä aina ajoittain työasioistakin ja<br />
varsinkin eräästä suunnitelmasta joka saattaa keikuttaa minun tilannetta aika railakkaasti ja en tiedä, siinä käveltiin ja tajusin yhtäkkiä miten hemmetin vähän minua stressaa tai mitenkään edes huoletttaa. Ja kyse ei ole siitä etten välittäisi vaan jotenkin siinä luonnon ääressä vain tuli tunne että ihan oikeasti, ei vain ole mitenkään merkityksellistä elämäni kokonaisuutta ajatellen.<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="300" src="https://www.youtube.com/embed/7B4wcjANYjg" width="400"></iframe>
Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-58123347464333274132016-02-28T12:42:00.002+02:002016-02-28T12:44:59.990+02:00Yksinäinen merimiesAi mikä hiton merimies? No elämän merillä tai jotain.<br />
Joskus on aika raskasta ja yksinäistä tehdä kaikkea niin yksin ja<br />
olla jotenkin niin kohtuuttoman epäinhimmillinen tai siis käyttäytyä kuin olisi.<br />
Joskus on ikävä hyviä ystäviä ja ns siipimiestä. Onhan minulla hyviä ystäviä mutta kaikki nykyisin pitkän välimatkan päässä. Onhan minulla kavereita nykyisessä kotikaupungissa mutta ei ketään jonka kanssa oltaisiin ns tutkapariasteella.<br />
<br />
Matkustelua, 8-haastattelua, exän kanssa illallinen, random jutustelua ja sosiaalisuutta,
yksi viimeinen drinkki hotellin baarissa mutta sitten yksin nukkumaan.<br />
Mä en halua nukkua yksin, en halua tehdä taas isoja maasta/maahanmuuttopäätöksiä yksin, mä olen tehnyt näitä kaikkia päätöksiä ja ratkaisuja yksin nyt niin hemmetin monta vuotta että en enää halua. Minäkin olen ihminen ja vaikka osaa niin työelämän kun perussosiaalisuuden pelit ja metkut niin minä, kuten kuka tahansa muukin, olen epävarma siitä teenkö oikeat ratkaisut.<br />
<br />
<br />
<br />
Vaikka ulospäin sitä ei näkisi kukaan, vaikka vedän miten hyvät presentaatiot aika korkealla tasolla työskenteleville ihmisille, vaikka menen itsevarmana tutustumaan uuteen pontentiaaliseen tiimiin ja saan 6 tyttöä nauramaan ja osan vielä katsomaan peräänkin kun kävelen pois niin lopulta minäkin olen ihan yhtä läheisyyttä ja kumppanuutta kaipaava ihminen kuin kuka tahansa. Ja ihan yhtä itun hajalla ja yksinäinen kun hotellihuoneen ovi sulkeutuu.<br />
<br />
En minä vollota, menen salile ja kyykkään niin kauan, raskaasti, syvään ja hartaasti että endorfiinit nousevat tarpeeksi korkealle peittäen sen yksinäisyyden tunteen.<br />
Laitan murinaa stereoihin, huokaisen syvään ja totean että hitot ja ei muuta kuin liikkeelle.<br />
<br />
Ai että mikäkö tämän jutun pointti oli, no ei kait mikään avautumista ihmeellisempi. Yritän myydä erästä työmahdollisuutta itselleni sillä että uudessa kaupungissa ja ko palkalla minulla olisi varaa isompaan asuntoon jossa on vielä iso kattoterassi. Samalla yritän parhaani unohtaa sen että mihin ihmeeseen minä tarvitsisin yksin isompaa asuntoa tai kattoterassia, aivan en yhtään mihinkään. Päinvastoin, jos nykyinen viisikymmentäkin tuntuu ajoittain tyhjältä niin tilan kasvattaminen tuskin parantaisi asiaa. Tutkailen uusien televisioiden hintoja vaikka suuren osan ajasta minua lähinnä ahdistaa nykyinenkin tavaramäärä ja tekisi mieli myydä kaikki nämäkin (no ei ehkä sänkyä ja stereoita mutta siis noin yleisesti).<br />
<br />
<br />
<br />
Kaipaisin pysyvyyttä, niin työssä kuin erityisesti parisuhteessa. En vaiheilua, en ehkä edes uusia haasteita. Pysyvyyttä, luottamusta, tukea, kumppanuutta, välittämistä ja s#####, lapsia, perhettä.<br />
<br />
Eikä minulla valitettavasti ole tällähetkellä hajuakaan siitä mikä olisi oikea ratkaisu. Intuitiokin, tuo joskus hyvinkin "äänekäs" tunne on täysin hiljaa koska kumpikaan vaihtoehto ei tarkoita automaattisesti mitään muuta kun nakertavan epävarmuuden jatkumista. Molemmat mahdollisuudet ovat haastavia, molemmista maksetaan ainakin suht kohtuullisesti, molemmissa saisi tehdä töitä niskalimassa ja ottaa vastuuta niin paljon kun polla kestää mutta.<br />
<br />
Toisessa paikassa on paljon enemmän hyvin miellyttävän tuntuisia naispuolisia töissä mutta eihän kukaan täysipäinen nyt sukupuolijakauman mukaan voi valita työpaikkaansa, eihän. Sehän olisi aivan liian inhimmillstä haluta paikkaan jossa sinuun suhtaudutaan ystävällisesti ja hymyillen...ei kun siis mitä vit....niin siis ei.<br />
<div>
<br />
Olisi kovin mukavaa kun vieressä olisi ihminen jonka kanssa neuvotella mikä on paras ratkaisu mutta kun ei ole niin ei ole.<br />
<br />
<br />
<br />
Sunnuntain lauluna hyvin leppoisaa poppista<br />
<br />
<iframe width="400" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/BbMzoSVKp1Q" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>
<br /></div>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-63163145831224758622016-02-16T22:23:00.003+02:002016-02-17T23:14:46.425+02:00Aika on vihollinenLavea otsikko mutta tuota on tullut nyt mietittyä. Ei niin että olisi mitään suurta yksittäistä tapahtumaa, ei mitään joka nyt erityisesti kaduttaisi vaan siis en tiedä. Siinä missä teininä kaikki on yksinkertaista sen takia kun kaikki on niin hemmetin mustavalkoista, aikuisenpana tulee ne harmaan sävyt niin lopulta tulee kait just se ymmärrys omasta vajavaisuudesta vaikka miten haluaisi aina tehdä oikein ja menestyä ja osata toimia kuten parhaaksi on.<br />
<br />
En tiedä, olen miettinyt menneisyydessä tekemiäni jahkailuita tänään paljon, sitä kuinka esim ennen viimeisintä exää jahkailemalla/liiallisella ns varmuuden tunteen odottamisella pilasin useamman potentiaalisen jutun ja en minä tehnyt sitäsen takia ettei ihmisessä olisi ollut potentiaalia olla the one, vaan ihan omasta epävarmuudeestani koko tilannetta kohtaan.<br />
<br />
Tämä on täysin naurettavaa ja ei ehkä tule tapahtumaan ihan jo siksi että olen muuten niin ns itsevarma luonne (tai ainakin ulospäin annan sellaisen kuvan) mutta tiedätteko mitä oikeasti tarvitsisin: Ihmisen/tyton joka tulisi elämääni ns kysymättä minulta lupaa! Jos minulle annetaan mahdollisuus jahkata ja harkita niin helposti minä kyllä jahkaan mutta kun et kysy niin silloinkin ilmoitan eriävän mielipiteeni jos siltä tuntuu mutta en viilennä juttuja naurettavalla jahkailulla kuten niin hemmetin monta kertaa olen tehnyt.<br />
<br />
Aika ei odota ketään ja sehän se ongelma onkin.<br />
<br />
En tiedä, kuuntelen juuri todella pitkästä aikaa eppuja vinyyliltä tätä kirjoittaessa, ja en tiedä taas meni viime viikko puku päällä jutellessa konsultointitarjouksista, tuli kutsu 800-kilometrin päähän juttelemaan alkaisinko vetämään aika merkittävää projektia eräälle yritykselle mutta tässä tulee just se hemmetin ironia: Sen hetken siellä auton takapenkillä matkalla palaveriin voi kuvitella olevansa ihan miten menestyvä tahansa mutta jos ja kun rinnassa huutaa että vaihtaisin tän minä hetkenä tahansa siihen että mulla olisi lapsia ja onnellinen, rakkauteen perustuva parisuhde niin se menestyksen tunne karisee aika nopeasti.<br />
<br />
Nimimerkillä: hieman haikea olo noin lievästi sanottuna.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
En tiedä olen miettinyt nyt ajoittain sitäkin noiden nettideitti juttujeni vuoksi että olenko sittenkin hakenut vääränlaista ihmistä viimevuodet including suhde exän kanssa. Että kun siis itse olen sinällään hyvin kiltti mutta voimakastahtoinen parisuhteessa ja olen siten etsinyt ehkä sellaista ns hyvää ihmistä niin onko se just ollut se virhe. Että kun siis perusluonteeni jyrää aika helposti ihan tahtomatta heikompitahtoisen ihmisen niin ehkä just sen takia ihmiset joita elämääni haalin ovat just niitä jotka sitten ns kysyvät lupaa.<br />
<br />
Että ehkä minun olisi pitänyt laittaa se naisen voimakastahtoisuuus ihan sinne etusijalle prioriteetiksi koska lopulta se on kuitenkin ehkä se joka tasottaisi sekä mun voimakastahtoisuutta, osaisi ja uskaltaisi laittaa minulle kunnolla vastaan ja siten ottaa vastuuta meidän mahdollisesta parisuhteesta ja siitä miten asiat menee. Ei kokoajan, enkä minä mitään pirttihirmua, kodinhoitajaa tai kaapinpaikan kertojaa tarkoita vaan just ihmistä joka voisi jakaa sitä vetovastuuta parisuhteesta ja yhteiselämästä edes joskus ja nimenomaan tuota ns yhteistä hyvää ajatellen.<br />
<br />
En tiedä, alunpitäen tuo tuli nyt taas mieleen kun muutama viikko sitten oli <a href="http://www.hs.fi/elama/a1452658874627" target="_blank">juttua siitä</a> kuinka suomalaiset naiset ovat alistaneet suomalaiset miehet parisuhteissa ja miehellä ole mitään sanavaltaa. On minullakin toki voimakastahtoisia kumppaneita ollut mutta ei mitään tuollaista ja vaikea kuvitella että olisi mahdollistakaan minun luonteenlaadullani / persoonallisuudellani.<br />
<br />
Ja en tiedä, jotenkin se koko keskustelukin oli minusta hieman kumma, joku kirjoitti kolumnin kuinka suomalainen mies ei ole sika (iltasanomien päätoimittaja muistaakseni) viitaten laajempaan tapaan käsitellä miehiä mediassa yms ja minusta yksi kommentti ko kolumniin kuvasi koko keskustelun absurdiutta hyvin: Minä olen suomalainen mies enkä minä kaipaa tai tarvitse kenenkään tunnustusta tai hyväksyntää sille että minä en ole sika. Minä tiedän sen ihan itsekkin.<br />
<br />
Minusta ko kommentti oli siis harvinaisen osuva ja juuri se miten ihmisten, miesten ja naisten pitäisi yleisestikkin ajatella siis itsekunnioitus mielessä kansallisuudesta riippumatta. Ei kunnioitusta voi joutua pyytämään ja jos joutuu, se on sen merkki että sitä ei ole. Jos mies ei halua olla parisuhteessa alistettu ja ilman sanavaltaa, kannattaa ihan ensiksi katsoa peiliin ja lopettaa alistuminen. Se voi tarkoittaa huutoa, se voi tarkoitaa riitoja ja jopa eroa jossain tapauksessa jos toinen on luonteeltaan pahakin diktaattori mutta se on ainoa tapa muuttaa tilanne eikä mikään kuiskaamalla pyydetty toive et saisinko minäkin päättää mitä vessapaperia ostetaan.<br />
<br />
Sen vallan mukana tulee toki sitten vastuukin, eli luulen että osaltaan tuossa saattaa olla kyse siitäettä tässä tapauksessa jotkut miehet ovat ulkoistaneet valtaa tavallaan tahallaan koska välttävät sillä vastuunottamista asioiden hoitamisesta ja päättämisestä. Toinen asia on se että ainakaan osaan asioista keskivertomiehellä ei ole edes suurempaa mielipidettä jolloin miksi ns taistella kun pääsee helpommalla antamalla toisen valita sen verhojen värin joka ei itselle merkitse niin paljon kuitenkaan.<br />
<br />
<br />
En tiedä, tulee mieleen ensimmäinen ajatus kun jouluna vanhempieni luona tv:stä tuli eliittikumppani sivuston mainos: Aku Ankasta vuosikausia sitten lukemani jossa Aku on naamioitunut ennustajaeukoksi/selvännäkijäksi sirkuksessa ja ennustaa Hannulle: Sinulle sopivin kumppani on sahapukki.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Ehkä olen vaan väsynyt siihen että tuntuu että omalla kohdalla asiat tuntuvat tosiaan olevan täysin päinvastoin mitä tulee asioiden ja suhteen edistymiseen, että jotenkin minun pitää nyt ottaa aina vastuu kaikesta ja kaiken edistymisestä, ihan jo alkaen ensitreffeistä alkaen. Että mitä jos se toinen tekisi aloitteen ensisuudelmaan, mitä jos se toinen pitäisi keskustelua käynnissä silloin jos se uhkaa hyytyä, mitä jos se toinen pitäisi tunnelmaa hyvänä ettei minun täytyisi olla se seremoniamestari ihan joka käänteessä.<br />
<br />
Enkä minä nyt tarkoita mitään sukupuoliroolien kääntämistä päälaelleeen, enkä sitä etttei miehen ns kuuluisi viedä jos tanssitaan ja kyllä minä oman osuuteni teen mutta itse kaipaan että edes naispuolinenkin ottaisi vastuuta siitä että kaikki menee hyvin eikä katsele vierestä passiivisena.<br />
<br />
En tiedä, ehkä kyse on vain tuurista/sattumasta koska jos mietin historiaan niin on minulla aiemmin elämässä ollut noita paljon aktiivisempiakin tapauksia mutta jostain syystä nyt tullut vastaan vain tuota toista, passiivista ääripäätä jonka kanssa sukupuoliroolit tuntuu olevan suoraan kun 50-luvulta paitsi että nyt naisen ei voi odottaa tekevän yhtään mitään kun korkeintaan näyttävän hyvältä.<br />
<br />
Jossain oli kirjoitus että se on tämä iki-ihana selfie kultttuuri, kaikki vaan katsovat mitä tuo toinen voi minulle tehdä ja antaa ja ihmiset ovat unohtaneet sen kultaisen neuvon että suhteesta, niinkuin elämästä yleensäkin, saa parhaimmillaankin vaan juuri sitä mitä siihen itse antaa.<br />
<br />
En tiedä noista mun nettitreffailuista, jotenkin oli kyllä sinänsä ihan viehättävä ihminen nyt viime treffeillä mutta jotenkin just tuo että minä sain olla se seremoniamestari hieman häiritsi. Ei sikäli etten osaisi ja voisi sitä tehdä, päinvastoin uskon viihdyttäneeni ko ihmistä ihan hyvin koko illan ja vein vielä kukkia ja saatoin kotiin jne eli ihan herrasmies meiningillä loppuunasti mutta, en tiedä, jotenkin tuollaisesta jää vähän sellainen fiilis kuin olisi ollut duunissa.<br />
<br />
Katsellaan, eipä tässä ole nyt just mikään muukaan selvillä. Päinvastoin, tuntuu että koko elämä on yhtä päiväni murmelina elokuvaa jo usean kuukauden putkeen tekee niin tai näin.<br />
<br />
Illan kappaleena hieman otsikon mukaisesti<br />
<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/nvUeo5sagkA" width="400"></iframe>
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-54356236639170670952016-02-07T21:53:00.000+02:002016-02-08T23:06:05.140+02:00Illan toinen postaus: hetketAi että onko hän nyt tavannut jonkun uuden? No en tai siis ehkä tai siis en tiedä. Se minkä tiedän on että vaikka olotila on eilisen johdosta vähintäänkin mielenkiintoinen (lue; Järkyttävä) ja tunneskaala vetää kuin hollywood elokuvasssa sankarista roistoksi ja ihastuksesta kaipaukseen ihan vaan asioita yksin pohtiessa niin yhdestä asiasta olen onnellinen.<br />
<br />
Se yksi asia on tunne siitä että on elossa, normi-elämässä kun ei edelleenkään mene asiat niin kovin onnekkaasti on todella vapauttavaa ottaa tuollainen sokka irti ilta jossa tanssittiin kenenkään mielipiteestä välittämättä tuntikausia, flirtattiin vastakkaiselle sukupuolelle, vähän jotain pientä kädestä pitelyä ja toisaalta tullut treffikutsu ensiviikolle.<br />
<br />
En minä tiedä onko kyseinen nainen/ihminen ollenkaan minun ihminen, ehkä ei, ehkä kyllä mutta ainakin jotain tapahtuu ja ainakin hän on persoonallinen. En minä tiedä kannattiko tuhlata XXXeuroa yhteen ravintolailtaan tai itseasiassa tiedän: Kannatti. Kannatti ja kannatti. Elämä on hetkiä ja kuten kello 6 aamulla jatko kemuissa kädestä pitely kumppanille (entuudestaan tuntematon baarituttavuus) filosofoin: Kukaan ei voi viedä hyvää (edes lyhyttä) hetkeä pois. Se hetki kun vähän tanssittiin ja viettomasti hieman kiehnättiin (siis oikeasti todella viettomasti) ja vähän juteltiin käsi kädessä oli/on se juttu.<br />
<br />
Toki jos pää ei olisi ollut niin täynnä niin siitä olisi voinut kehittää jonkun krohom.. läheisemmänkin kanssakäymisen ja kuka tietää mitä siitä olisi seurannut mutta se ei ole se pointti. Pointti on se hetki ja yleensäkin hyvät hetket elämässä, niistä elämä koostuu ja ainakin minä arvostan tuollaisia random pikku muistojakin usein vielä vuosien jälkeenkin. <br />
<br />
Samoin en voi tietää mitä noista ensiviikon treffeistäni seuraa mutta olen aika innoissaan siitä että tulisi edes joku hyvä hetki jos ei sen enempää. Ja ei, hetken ei tosiaan täydy tarkoittaa seksiä ja minä olenkin nyt vähän muuttanut suhtautumistani siihen . Tai siis, hmm miten tämän nyt selittäisi,<br />
olen oikeastaan koko elämäni pitänyt yllä kuvitelmaa että olisi suotavaa harrastaa seksiä sinkkuna ollessaankin tyyliin x määrä ja varsinkin nuorempana tuli ehkä seurattua tuota omaa ohjenuoraa aika putkiaivoisesti kuuntelematta aina omaa halua edes.<br />
<br />
Se mihin se tietysti johti oli että harrastin varsinkin yy suhteissa (vaikka minulla ei niitä nyt niin kovin paljoa olekkaan elämässä ollut) aivan liikaa huonoa keksiä, ei siksi että minussa tai toisessa olisi ollut vikaa vaan ihan siksi ettei välillämme ollut kemiaa. Nyt (kuten arvata saattaa) olenkin päättänyt että en yksinkertaisesti mene enää koskaan sänkyyn ihmisen kanssa jonka kanssa en tunne kemiaa.<br />
<br />
En vaikka se tarkottaisi miten pitkää taukoa tahansa, Se ei vain ole sen arvoista kun lopulta suuhun jää vain huono maku kuitenkin. Sen vuoksi ei minulla oikeastaan ole aavistustakaan tuleeko ensiviikon treffien seurauksena lakanoiden vaihtoa vai ei mutta siinä missä se oli Oliver 25v:lle ainakin jonkinasteinen tavoite (ajatteli sitä tietoisesti tai ei) (kuten varmasti miltei kaikille miehille) niin nyt se ei enää ole sitä. Paitsi juu siis jos välillämme on kemiaa ja intoa niin toki silloin, mutta minkäänasteinen itsetarkoitus se ei enää minulle ole vaikka miten aika kuluisi.<br />
<br />
Ja ei, en usko että minulla on vikaa hormoni toiminnassa (koputtaa puuta) vaan en vaan enää koskaan halua huonoa keksiä, Hyvää keksiä: Kyllä kiitos, mieluiten heti ja paljon ja usein ja ai että kun tapaisikin vaihteeksi ihmisen jonka kanssa voisi iloitella oikein antaumuksella ja enemmänkin mutta mekaanista, tylsää, kylmää, etäistä (huom: liioittelen tarkoituksella), kiitos mutta ei kiitos.Never again.<br />
<br />
Voi että onkin ikävä hyvää peuhaamista, ei siis että edes p#nettaisi vaan siis ihan ihon ikävä, nukkua yhdessä alasti, ideaalisti ehkäisyt (ja luottamus) hoidettu niin ettei sitä tarvitse miettiä lainkaan vaan voit herätä nukahtaa, aloittaa, lopettaa täysin spontaanisti ja olla miettimättä sekuntiakaan kenen sormi on kenen suussa ja minne tulla tai olla tulematta.Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-12477371171370339492016-02-07T15:05:00.001+02:002016-02-08T10:41:37.439+02:00Olivers essential collection vol 4, rakkauslaulut ja viimeiset hitaat (siirappi varoitus)Jo ihan blogin aiheeeseen viitatenkin lienee vähintäänkin kohtuullista omistaa yksi postaus
rakkauslauluille räminän ja muun poppiksen ohella. Vaikka pidänkin rakkauslauluista niin harvemmin nyt tulee oikein kuuntelemalla ko genreä kuunneltua.<br />
<br />
En tiedä oliko muna vai kana ensin mutta moniin liittyy esim niin paljon muistoja jotka voi olla liikaa että ko kappaleita voisi kuunnella vaikka keskellä päivää. Toisaalta on toki olemassa rakkauslauluja joista pidän ilman voimakasta tunne-muistoa (ja joita voi siksi nauttia arkisemmassakin fiiliksessä) mutta ne on tavallaan vähän eri juttu.<br />
<br />
Yksi tilanne jossa tietysti tulee ko genreä kuunneltua enemmän on jos ko kappale on osana elokuvaa tai sarjaa. Esim Miami Vice sarjan (ja se joka pitää siitä pari vuotta sitten julkaistusta elokuvasta
tai siis joka vertaa sitä alkuperäiseen sarjaan pitäisi tuomita pyhänhäväistyksestä:)
useat kohtaukset tai niiden "voimakkuus" perustuu niin taustalla soiviin rakkauslauluihin että se on olennainen osa koko kokonaisuutta.<br />
<br />
<br />
<br />
Jokatapauksessa pidemmittä puheitta; <br />
<br />
<br />
Don Johnsson - Voice on a Hotline.<br />
Oli vain pakko laittaa tämä nyt kun kerran niin hyvin pohjustin:) Omistan tämän myös vinyylinä ja tähän liittyy kyllä niin mielettömästi muistoja. Siis ei ehkä niinkään kappaleeseen pelkästään<br />
vaan tilanteeseen jossa kyseistä levyä soitetaan jollekkin pahaa aavistamattomalle:)<br />
kauniimman sukupuolen edustajalle jatkoilla. Rehellisyyden nimissä muistaakseni kertaakaan kukaan kyseinen ihminen ei kyllä ymmärtänyt tai ainakaan osoittanut innostusta kyseistä kappaletta kohtaan.<br />
<br />
Johtuiko vähäinen innostus siitä että kello oli tuolloin todnäk lähellä aamu kuutta (siis nyt puhutaan ihan aikuisten tavattu baarissa jatkoista) vai vääränmakuisesta punaviinistä (vai Oliverin jutuista) nin en voi tietää. Itse kuitenkin nautin laulusta joka kerta ihan yhtä täysillä:)<br />
<br />
<br />
Draamaa, tunnelmaa ja 80 lukua<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="//www.youtube.com/embed/nrIzbozQHv4" width="400"></iframe>
<br />
<br />
<br />
<br />
2. Hanoi Rocks - Dont you ever leave me<br />
Nyt mennään Oliverin muistoissa vielä taakseppäin Don Johnssonistakin, Aikaan kun ei vielä baariin päässyt kuin väärennetyillä henkkareilla jos niilläkään. Ensirakkauteen, siihen uskoon toivoon ja<br />
aivan uskomattomaan paloon kun se roihahti ja siihen tuskaan kun ko ihminen ilmoitti <span style="font-family: inherit;">että haluaa erota.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Oliver 15v ei ollut koskaan kokenut sellaista surua rinnassaan ja en voi edes kuvailla sitä tunteiden myllerrystä mitä tuon ikäisenä sydänsuruisena käy lävitse. Auts.</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Mehän palasimme kyllä sitten yhteen ja oltiin yhdessä vielä 3 vuotta mutta enhän minä sitä voinut silloin tietää. Muistan vielä paikankin jossa eroaminen tapahtui, se oli joku kaupunginosafestivaali. Jokatapauksessa sen kauemmin jaarittelematta, hyvin tärkeä ja henkkoht</span><br />
<span style="font-family: inherit;">kappale minulle.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="//www.youtube.com/embed/xa-xBsVyCpI" width="400"></iframe><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">3. Foreigner - I want to know what love is</span><br />
<span style="font-family: inherit;">En minä tiedä miksi olen niin ihastunut 80-luvun siirappi-slovareihin, joku dramatiikka</span><br />
<span style="font-family: inherit;">niissä on joka vain kolahtaa. Tämäkin ollut tietty Miami Vice sarjassa</span><br />
mutta luulisin että pitäisin tästä paljon vaikka ei olisi ollutkaan. Sinänsä tämä laulu ei henkilöidy oikein kehenkään tiettyyn ihmiseen eikä edes ajanjaksoon koska kaikki exänikin pitivät tätä aivan liian siirappisena.<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="//www.youtube.com/embed/raNGeq3_DtM" width="400"></iframe><br />
<br />
<br />
<br />
4. Bryan Ferry - Slave to love<br />
Oliver 18v ja paikkana joku etelän lomakohde. Aikaa jolloin sisällä sai vielä polttaa eli saakelisti savua, neon (laser)valoja, peilipalloja, ja liikaa alkoholia. Kuitenkin loistokappale kaikesta huolimatta.<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/UH1CMCtV4to" width="400"></iframe>
<br />
<br />
<br />
5. Frankie goes to Hollywood - Power of love<br />
Toinen kappale jota kukaan ex ei ole koskaan suostunut tanssimaan edes kotioloissa, en tiedä onko minulla ollut harvinaisen estyneitä exiä vai ihan vaan hemmetin siirappinen musiikkimaku.<br />
<span style="font-family: inherit;">Jos tätä huudattaa stereoista kunnon volumella niin kyllähän ne kylmät väreet irtoavat joka kerta.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/LdnAbtIF3YM" width="400"></iframe>
</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">6. Eurythmics - Miracle of Love</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Nyt ollaan rakkauslaulujen top 3sessa ja minulla on tosi kaunis muisto tästä jonka olen muistaakseni kertonutkin, Pitkän suhteen jälkeen ensimmäinen ihminen jonka kanssa päädyin yhteen noin 6kk suruajan vietettyäni (en nyt muista oliko siinä ehkä joku yy juttu mutta siis ensimäinen uusi suhde) No jokatapauksessa, ko ihminen osasi kyllä antautua hetkeen ja meillä oli kyllä huisa kemia vaikka ko suhde sitten päättyikin (johtuen siitä että minä en ollut siihen vielä valmis).</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Jokatapauksessa takaisin asiaan niin muistan kuinka me molemmat seisottiin minun silloisella sohvalla ja huudatettiin tätä kovaa ja katsottiin toisimamme puhumatta mitään. Sivuhuom ei siis oltu silloin lopettamassa suhdetta tai mitään vaan olikohan toiset treffit (tai siis niiden jälkeinen aamu) tai jotain mutta jostain syyst</span>ä meidän välillä oli paljon kemiaa ja ko hetki oli hyvin tunteellinen<span style="font-family: inherit;">.</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Huisa fiilis ja huisa tyttö / ihminen kaikinpuolin.<br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/s901V3GvELQ" width="400"></iframe>
</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">7. Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella sinua</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Viime kerta kun kuulin tämän kappaleen se oli jonkun videon taustalla jonka joku oli salakuvannut</span><br />
<span style="font-family: inherit;">silja linen kannella ja upannut verkkoon. Ei liene tarvitse kertoa mitä ko videossa tapahtui.</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Jokatapauksessa se nyt ei ollut ehkä elämän romanttisin hetki (katsojana siis, osallistujia en tunne joten en kommentoi:) vaan tällä kappaleella on minulle kanssa historia sinne Oliver 14v asti</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Yksi ensimmäisistä lauluista jonka opin soittamaan kitaralla ja syy miksi sain tuolloin musiikista kiitettäviä numeroita vaikka muut numerot laskivat kuin se kuuluisa lehmän häntä.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/7gRHUdPjnCQ" width="420"></iframe>
</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span><br />
<span style="font-family: inherit;">8. Jonna Tervomaa (Tai no Juice mutta Jonna Tervomaan versio) - Rakkauden Haudalla</span><br />
<span style="font-family: inherit;">Olen tässä tätä listaa tehdessä kunnellut kappaleita samalla ja ja minun on tosi vaikea kuunnella tätä, liikaa muistoja, liian surullinen,</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="https://www.youtube.com/embed/AmP6csMZke8" width="400"></iframe>
</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></span><br />
<br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;">Paljon jäi nyt tältäerää kappaleita laittamatta ja mahdollisesti v2 seuraa jossain vaiheessa kun p</span></span>ääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen<span style="font-family: inherit;">. Esim Sineadin Nothing Compares to you, Whitneyn I will always love you, Miltei koko Dirty Dancing levy ja Madonnal Love dont live here anymore kaikki ansaitsisivat paikkansa listalla mutta koska olen laittanut ne aiemminkin (ainakin uskoakseni) niin j</span>äivät sen takia nyt pois.<br />
Mobyn Love Should, Placebon Without you I am nothing ja iloisempana Weezerin girl if you are wondering if I want you too kokivat saman kohtalon vaikka kaikki ovat enemmän kuin loistokipaleita. Jos v2 tulisi niin Goo goo dollssin Iris, U2 With or without you ja Pink Floydin Wish you were here ovat kanssa miltei varmasti mukana.<br />
<br />
<br />
<span style="font-family: inherit;">Noin yleisesti ottaen ongelmahan tietysti monissa rakkauslauluissa tai siis niiden yhdess</span>ä <span style="font-family: inherit;">jakamisessa on se että ne ovat niin muisto-sidonnaisia että vaikka toivon ihan oikeasti kädet kyynerpäihin asti ristissä että minulla joskus olisi kumppani joka pitäisi noista siirappisimmistakin kappaleista ja voisimme tanssia niitä yhdessä, ymmärrän että kaikkien laulujen kohdalla se ei ole realistista.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Toinen asia jonka haluan mainita ennen kun lopetan että tämä postaus on alunperin aika vanha mutta halusin julkaista tämän nyt ihan itsenikin takia. Jos elämäni nimittäin jotain kaipaisi lisää, olisi se nimenomaan rakkautta ja jotenkin se helposti unohtuu kun kaikki elämän stressit vie niin helposti mukanaan ja sit</span></span>a kyynistyy ihan huomaamattaankin. Sitten tulee iltoja kuten eilinen, jollon olimme yhden vanhan ystavani kanssa ulkona ns loppuun asti (olinkohan kotona ehka klo 7 aamulla) ja vaikka oli ihan todella hauskaa, laulua, tanssia ja naisia :) niin nyt on sitten taas niiin posketon kaipaus sen oman murun luokse ettei tosikaan.<br />
<br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-6886313986116245732015-12-26T16:14:00.002+02:002015-12-29T22:53:32.770+02:00tapanintanssitKiirusta pitänyt loppuvuoden, miltei joka viikko jotain teoriassa hyvääkin mahdollisuutta ja keskustelua ja tapaamista ja ensinäkemä ihastumista ja potentiaalista juttua.<br />
Useita lupaavia juttuja ja uusia tilaisuuksia. Muutama pettymys mutta ei pahempia.<br />
<br />
Teoriassa olen taas paremmin ns elämän syrjässä kiinni, tosiasiassa mikään ei ole varmaa vaan epävarmuutta pitää kestää ainakin tammikuuhun tai pidenpäänkin. Teoriassa saatan ehkä mahdollisesti ihastua lähiaikoina, mutta koska teistä (naisista siis) ei voi tietää saattaa luvssa olla hapanta tunnelmaa ja nihkeilyä;)<br />
<br />
<div>
Muuten joulu on mennyt ihan kivasti, ei sen suuremmin ole tullut synkisteltyä, vanhempiani kohtaan toivoisin osaavani olla paremmin läsnä jotenkin mutta parhaani yritän.</div>
<div>
Lisäksi vaikka edelleen yksin taaperretaan taas niin olen sinänsä tavannut ihan viehättäviä ihmisiä ja ehkä joskus nyt taas sitten se tähti osuu oikeaan asentoon ja ihmiset (mukaanlukien itseni) uskaltaa kohdata toisen epätäydellisen ihmisen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Hyvää joulua jokatapauksessa, tänään vuorossa tapanintanssit vielä tuntemattomassa paikassa.<br />
<br />
Edit1&2> Minä luulen että päästin exästä ns lopullisesti irti henkisesti tuossa loka/marraskuussa.<br />
Ei siis sikäli että olisin mitenkään suoranaisesti uskonut asioiden korjaantuvan mutta ehkä sitä silti jotenkin jossain mielensä perukoissa kuitenkin jotenkin toivoi että se 3-vuotta ei ollutkaan kaikki hukkaan heitettyä ja olisi pitänyt kuunnella vaistoaan heti aluksi.<br />
<br />
En siis sano tätä mitenkään dramatisoidakseni vaan en tiedä, hän ei laittanut minule nyt syntymäpäiänäni edes tekstarilla onnitteluja, ei itse päivänä mutta ei edes seuraavana ja ei itseasiassa edelleenkään ja en tiedä. Vaikka siitä tarvitseeko exän merkkipäiviä muistaa on monta mielipidettä niin minusta se nyt olisi ollut kuitenkin ihan kohtuullista.<br />
<br />
Pakko ei olllut tietenkään ja ei kyseessä mikään kilpailu ole mutta minä kuitenkin vein ko ihmisen joka vuosi jonnekkin hänen päivänään. Ja kun ihan väleissä ollaan niin just edes yksi viesti tai jotain ei olisi ollut kovin paljoa vaadittu.<br />
<br />
Mutta kun ei niin ei ja ehkä nyt parempi niin koska ainakin tuli hyvin mieleen se ns efortin puute joka minua meidän suhteemme tossussa kokoajan hiersi. Ei sillä enää väliä ole sikäli että ollutta ja mennyttä ja niin edelleen mutta noh, yksi askel ihmissuhde polullani saatettu loppuun kuitenkin.<br />
Ja en siis ole hänelle edes mitenkään vihainen asiasta yms, ja tiedän ettei hän sitä ns tahallaan tehnyt, todnäk unohti vain mutta niin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="100" src="https://www.youtube.com/embed/eu3EuWg2qNI" width="400"></iframe>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
</div>
Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-25290698978614628462015-10-09T12:43:00.003+03:002015-10-09T15:30:55.449+03:00Uimakausi lienee loppumassa ja random ura pohdintaa/jahkailuaVaikka juuri sain uudet uikkarit postissa :) Vanhat olivatkin kuivurissa venähtäneet mielenkiintoisesti shortsi-polvihousu malliksi.
Olin aivan poskettomissa haastatteluissa viimeviikolla, toinen yhteensä 8 ihmisen kanssa
erikseen ja minua ei edes valittu.. (En kyllä käsisydämella olisi halunnutkaan, liian "korporaatio" paikka minulle).
ja toinen sitten 6ihmisen kanssa mutta tuntikausien matkan päässä (ko paikkaan voisin ehkä teoriassa jopa haluta mutta
katsotaan nyt.)<br />
<br />
Kuitenkin takaisin aiheeseen niin uimakauden loppumisen hyvä puoli on se että laskettelukausi alkaa jo parin kuukauden päästä! :)
<br />
<br />
Ai että milläs rahoilla ja miten se työnhaku edistyy tällä viikolla? no hyvinhän se edistyy, taas kävin tänäänkin juttelemassa mukavia, oli oikeasti kivan tuntuinen paikka mutta mutta mutta, minua on kuulkaas nyt alkanut pelottaa.
<br />
Ai oma naamataulu vai?, no se juurikin, ei kun, no ei pelottaa vaan epäilyttämään, ai oma järjenjuoksu vai?,
no sekin mutta ei kun siis koko urani tai siis ettäolenkohan nyt ihan varma mitätässäpitäisi tehdä.<br />
<br />
No jippiaijei kuuluu takarivistä, teet siis 10v uraa, menestyt siinä jotenkuten ja nyt sinua sit alkaa epäilyttää
vai? (facepalm). Ei ei ei, kun tai siis joo. Työni ja palkkani vaikutus nyt ihan oikeasti onnellisuuteeni.<br />
<br />
En koskaan kuvitellutkaan että raha toisi onnea mutta jotenkin nyt kun on käynyt noissa haastetteluissa
ja ainahan niissä palkastakin puhutaan niin jotenkin iskenyt ihan uudella voimalla se kuinka suurempi palkka ei tosiaan motivoi
minua enää juurikaan. Siis kun ei minusta tulisi yhtään sen onnellisempi jos tyyliin tv olisi isompi tai voisin ajaa keskivertoa kalliinpaa autoa. Ne eivät lisäisi onneani piiruakaan. Ja miten tämä sitten liittyy uraan on taas se että jotenkin se vie osan intoa pois koko urakehitykseen, miksi haluan tai en halua taas painaa seuraavat vuodet hullunlailla jos se suurin palkinto on ylennys tai suurempi bonus.<br />
<br />
En siis nyt ihan oikeasti tiedä mitä ihmettä tässä alkaisi touhuamaan, siis kun vaikka pohjustus onkin tuollainen niin en minä mikään kultalusikka suussa ole syntynyt eli taloudelliset realiteetit ovat olemassa.<br />
<br />
Ja siis kun kyllähän minä hommistani pidän, tavallaan olen todella innoissani, siis sikäli esim tuo tänään tapaamani paikka esim olisi taas sellainen jossa oikeasti pystyisin vaikuttamaan, projekti olisi mielenkiintoinen ja jos ja uskoakseni kun asiat menisivät hyvin tiedossa voisi olla oikeasti juurikin hyvä urakehityskin ja mahdollinen nousu-askel seuraavalle jakkaralle ja ja ja mutta..<br />
<br />
Minä olen jo pian about 100-vuotias, minulla ei ole edelleenkään lapsia, minulla ei ole edes parisuhdetta enää, minä tulen onnelliseksi kymmenistä asioista mutta en vain enää haluaisi että työni vie niin suuren osan energiaani koska se ei ole listan numero 1.<br />
<br />
Ja siis kun valitettava fakta ainakin omalla alallani on että jos haluaa menestyä niin sitä ei voi tehdä 8-4 mentaliteetilla, silloin ei yksinkertaiesti pärjää (tai en tiedä jos joku ihmelapsi menestyy mutta minä en). Jos haluaa tuonkin yrityksen projektin saada kannattavaksi se tarkoittaa ainakin 12kk-18kk puurtamista aivan minimissään 50h+ viikossa<br />
<br />
En tiedä, en ihan tosiaankaan tiedä, olen kaukana kotoa, mutta samaan aikaan koti, ja nyt en siis tarkoita lapsuuden kotia vaan sitä omaa pysyvää paikkaa johon ainakin voisi palata on alkanut kadota, kotikupunkeja on tavallaan nykyisin 2 mutta varsinkin työn vuoksi niiden
välillä liikkuminen on vaikeampaa kuin koskaan (siis jos haluaisi muuttaa). Tuntuu että vuosi vuodelta kilpailua on enemmän ja tilaisuuksia vähemmän. En siis sano tötä dramatisoidakseni, vaan siis sellainen fiilis vain on. <br />
<br />
Ja siis kun kyse ei minusta ole edes ns reilusta kilpailusta vaan kaikenlainen ns "pelailu" esim siinä että ei palkata liian päteviä ihmisiä etteivät ne uhkaa yrityksessä jo olevien urakehitystä on yleisesti ottaen lisääntynyt todella paljon.
<br />
<br />
Ja siis kyllä, tiedän todella hyvin että kyseessä on tavallaan ns first world problem, se ei nyt vain muuta asiaa. Ja en nyt siis sinänsä tahdo valittaa mitenkään, hyvinhän minulla asiat on ja siitä hyvin kiitollinen, kuitenkin siitä huolimatta tai ehkä juurikin sen takia olisi kovin mukavaa jos saisi nyt jonkun ahaa elämyksen tai sisäisen varmuuden oikeasta polusta asian suhteen.<br />
<br />
En tiedä, ehkä minulla on vain liikaa aikaa, nukun liian huonosti ja eihän mitään ole vielä edes tarjottu. Kuitenkin olisi ehkä kiva tietää mitä vastata jos se tarjous tulee, ja jos se vastaus olisi edes teoriassa ei, niin mitä ihmettä sitä sitten tekisi. Haaveita aivan toisenlaiseen suuntaan menemiseenkin on, tarkempia suunnitelmiakin mutta taloudelliset realiteetit menevät nissä sitten ainakin aluksi taas aivan toiseen äärilaitaan (Lue henkkoht konkurssin partaalle) joten ei sellaiseenkaan tilanteeseen itsenä laittaminen varsinkaan yksin eläessä nyt ihan yksinkertaista ole.<br />
<br />
Todnäk (lue 99.9% varmasti) siis vastaisin kyllä ja olisin ihan into piukeanakin mutta kunhan jahkaan. Minä haluan vain olla onnellinen ja edelleen saada sen ns normaalin elämän omine muruineen ja jälkikasvuineen, kohtuullisesti vapaa aikaa touhuta omia juttujaan, harrastaa, keikuttaa sen murun kanssa takamusta rytmimusiikin tahtiin ja nukkua hyvin. Minä en kaipaa extra paljoa rahaa, en mustia silmänalusia, en jatkuvaa kärttyisyyttä, en tunnetta että elämä menee ohi, en herätyskellon ittuilevaa kalkatusta tai kaukaisempia ihmissuhteita.
<br />
<br />
Päivän laulula sitä harvinaisen hyvin takamuksen kevyeen ketkutukseen sopivaa rytmimusiikkia:)
<br />
<br />
Ei kun hei, ennen kuin lopetan niin täytyy kertoa yhdestä miehestä jonka tapasin eräässä networking tapahtumassa, hän oli
selvästi vanhin paikalla ja aluksi mietin hieman että ujostuttaakohan häntä kun hän on niin selvästi (kymmeniä vuosia) vanhempi kuin
muut paikalla olijat. Kuinka väärässä olinkaan, ei pelkästään että häntä ei tosiaankaan ujostuttanut, hänellä oli ehdottomasti eniten annettavaa koko tapahtumalle mutta kaiken lisäksi hänellä oli ehdottomasti kovin draivi ja energia. Siinä useat yli 20v häntä nuoremmat (kuten itseni)
näytimme pystyynkuolleilta kalkkiksilta hänen draivinsa rinnalla. Hänen kaltaisensa ihmiset antavat aina niin hyvin perspektiiviä
ja sitä uskoa siihen että oikeasti hyvällä energialla tapahtuu hyviä asioita ja kuinka se maailma usein (ei aina) vastaa sillä samalla fiiliksellä mitä sinne itse huutaa.
<br />
<br />
Edit: Kun puhutaan palkkauksesta ja rahasta niin pitää tietysti tiedostaa että sen merkitys motivaatioon on tietysti niin suhteellista. Jos palkkaus on kehno on kohtuullisen palkankorotuksen saaminen motivoivaa (nimerkilla kokemusta on siitäkin).<br />
Samoin se on varmasti sitä toisellakin ääripäällä eli oikeasti korkeassa asemissa olevilla joilla se mahdollistaa muutamissa vuosissa sellaisen pesämunan ja taloudellisen turvan hankkimisen että voi halutessaan hypätä pois oravanpyörästä.<br />
<br />
Lisäsin tuon nyt ihan siksi jos teksti sattuisi jostain syystä kuulostamaan jotenkin snobbailulta. Kyse ei ole mitenkään siitä vaan ihan vain siitä että jos ns perustarpeet on tyydytetty ja ei ole ns puutetta niin siinä vaiheessa raha ei ehkä ainakaan itselle ole enää toimivin motivaattori tai varsinkaan tae että nyt ollaan oikealla tiellä. <br />
<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="150" src="https://www.youtube.com/embed/igXpEdVl7g8" width="400"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-77986848530032850652015-08-30T15:43:00.002+03:002015-08-30T23:40:18.473+03:00Ja sitten minusta tuli ihminen<br />
Ensiksi ajattelin laittaa otsikoksi armo mutta tuo on minusta parempi, ja ehkä vielä kuvaavampi.<br />
<br />
Olin eilen ulkona ystävän kanssa joka oli käymässä kaupungissa, se on harvinaista herkkua nykyisin ihan siitä syystä että minulla
ei varsinaisesti ole ystäviä tässä kaupungissa vaan lähimmät ovat nykyisin Xkm päässä.<br />
Kavereita toki on mutta
se on niin kovin eri asia kuin ystävyys. Sinänsä olen harvinaisen onnekas että minulla yleensä on ystäviä
vaikkakin nykyisin välimatkan päässä, monella kuin ei ole ja se on kyllä kurjaa.
<br />
<br />
Kyseinen ystävä kenen kanssa ulkoilin on itseasiassa hyvin samanlainen ihminen kuin minä (välihuomiona
suuri osa ystävistäni ei ole vaikka toki meillä on paljon samoja piirteitä ja samanhenkisyyttä vaikka
persoonallisuudet ovat erilaisia). No jokatapauksessa tämä ihminen on ja tavallaan hänen elämää katsoessaan
se peilaa usein omaakin suhtautumistani, elämäntilanteemme on toki hyvin erilainen mutta siis suhtautumismielessä.
<br />
<br />
Kuitenkin eilinen oli normaalin "mukava nähdä ystävää" illan lisäksi minulle merkittävä toisellakin tapaa
sillä kävellessäni kotiin joskus klo 2-aikaan tunsin rauhaa. Ystäväni katosi jonnekkin (ko mies on ennenkin
lähtenyt kotiin ilmoittamatta joten en stressannut siitä sen enenpää) ja uusi neiti tuttavuus jonka kanssa
flirtattiin aika intensiivisesti tunnin verran tuntui saaneen mielenkiintoisempaa seuraa (tai siis niin luulin)
mutta sen sijaan että minua olisi ärsyttänyt/ketuttanut, kävelin kotiin laulellen.
<br />
<br />
Ai miksi, ei sitten paljon kiinnostanut vai? Ei, ei vaan päinvastoin. Minä olen ainakin toivottavasti vihdoin
oppimassa asiaa nimeltä armo ja kiltteys itseäni kohtaan.
<br />
Olin tod tärkeässä haastattelussa viikko sitten, se ei mennyt osaltani ihan putkeen,
takeltelin hieman liikaa vastauksissani ja en saanut ns hyvää draivia päälle. Kun matkustin illalla takaisin kotiin
olisi ns "normaali minä" soimannut itseäni ja harmitellut vietävästi mutta nyt sanoin itselleni seuraavasti> Ei se mitään,
sinä yritit parhaasi ja olet vain ihminen, joskus menee hyvin, joskus huonommin mutta jos parhaasi yritit niin
mitä sitä harmittelemaan, meni niinkuin meni ja toiv parempi onni ensi kerralla.
<br />
<br />
Mikä näitä kahta tarinaa yhdistää on juurikin tuo otsikko, minä, pahin itsensä piiskaaja ja vaatija olen
itseäni kohtaan kiltti vihdoinkin ja se tuntuu kuulkaas aika hyvältä, melkein liian hyvältä. En sano etteivät
monet asiat ehkä tulevaisuudessa harmita mutta viimeiset viikot asiat jotka normaalisti olisivat saaneet minut
kärttyisäksi kuin se takamukseen ammuttu kontio, eivät edes sen suuremmin liikuta.
Lasi tippuu kaapista hajottaen pikakahvi purkin samalla lattialle - sirpaleet tuovat onnea ja olinkin juonut jo ihan
tarpeeksi monta kupillista tänään.
<br />
<br />
Mistä tämä kaikkis itten oikein johtuu vai auringonpistoksesta? Itseasiassa kahdesta tai kolmesta asiasta, 1> kolmannesta ystävästäni
joka oli luonani kylässä ja mies on itse rentous vaikka elämä ei ole kohdellut ihan silkkihansikkain vaan päinvastoin viimevuosina.
2> Muutamasta selfhelp kirjasta joissa korostettiin sitä kuinka tärkein ja ehdottomasti nopein tie onnellisuuteen on siirtyä arvostelusta kiitollisuuteen ja hyväksyä asiat joihin ei voi vaikuttaa 3. Klassisesta asioiden tärkeysjärjestyksestä ja sen aktiivisesta ja tietoisesta asettamisesta.<br />
<br />
Kuten olen monesti aiemminkin kirjoittanut, olen ollut niin kohtuuttoman vaativa itseäni kohtaan ja ja, en nyt usko
että perusluonteeni on tässä mihinkään muuttumassa mutta jos siihen saa yhdistettyä edes hieman sitä samaa kiltteyttä
jota yritin antaa vaikkapa exää (juu on ikävä häntä edelleen) kohtaan niin uskon että 90% kaikesta negatiivisuudesta on poissa.
Monet asiat eivät vain merkitse koska ei anna niille valtaa merkitä. Ja juu, tiedän että saattaa olla että tapahtuu sitten asioita sieltä 10% sisältä mutta ei se ole olennaista tai siis ei se ole liitonnaista.
<br />
<br />
Jos nyt ajatellaan vaikkapa näitä viimeaikaisia tyttö kohtaamisiani jotka ovat siis olleet enemmän tai vähemmän tragikoomisia (mitään ei siis ole varsinaisesti tapahtunut exän jälkeen expt yhdet treffit ja satunnaiset aina jotenkin harvinaisen epäonnisesti menneet flirttailut eri yhteysksissä) niin kun en minä ole sille mitään voinut miten asiat ovat menneet ja huono tuuri on huonoa tuuria ja ja, ehkä se on ollut tarkoitus ja ja paremmin sit joskus.
<br />
<br />
Hauskin asia tässä itseään kohtaan armollisuudessa on kuitenkin se kuinka se peilaa ja kuinka "maailma" vastaa>
<br />
<br />
Ystäväni ei ollut oikeasti kadonnut mihinkään, oli vain käymässä automaatilla.<br />
Mies jonka kanssa tyttö jutteli oli hänen vanha tuttunsa ja hän oli lähdettyäni käynyt kyselemässä minua
ja mahdollisesta kiinnostuksestani.<br />
<br />
Tänä aamuna ystäväni vielä soitteli ja kiitteli kuinka hyvää ilta oli tehnyt hänelle (ko ihmiselläkin<br />
huolia elämässään enemmän kuin tarpeeksi)<br />
<br />
<br />
Edit> Yksi mikä on ollut ehkä vaikeinta hyväksyä on se kuinka maailma/metsä ei aina vastaa kuten sinne huutaa. Tuossa viimeisimmässä selfhelp kirjassa jonka luin väitetiin että onkin täysin normaalia että ensin tulee vastakohta ja vasta sitten se ns peilaus mutta tiedä sitten. Siis juu sen olen huomannut vaikkapa niinkin yksinkertaiseen asiaan kun hymy ei tosiaankaan aina saa vastakaikua heti mutta täytyy silti uskoa että se seuraa sitten seuraavassa vaiheessa. Ja mahdollisesti sitten suuremmassa mittakaavassa.<br />
<br />
Sunnuntain iloksi jotenkin niin positiivinen video:)<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/ZrYgVEK-Nx8" width="400"></iframe>
Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-73272751691910290222015-06-28T23:02:00.000+03:002015-06-28T23:02:51.816+03:00Ja taas ne molemmat korttitalot kaatuiNiin, en tiedä mitä sanoa. Hyvää ollutta Juhannusta. Parempi näin.<br />
Parisen vuotta tuli tälle yritykselle annettua ja vaikka taloudellinen palkkio yms olikin hyvin reilu, nyt on parempi suunnata uusiin haasteisiin ja ehkä hieman tasapainoisempiin ja hieman vähemmän stressiä sisältäviin projekteihin (kattoos nyt).<br />
<br />
Sekin on ehkä parempi että päätimme neidin kanssa ns jakaa virtuaali lusikat. Vaikka ihminen on yksi maailman viehättävimmistä kaikin-puolin, meidän suhteessa oli jotain joka ei vain toiminut. Harmittaa aivan vietävästi koska potentiaalia ja muuten kemiaa oli muuten mennä yhdessä vaikka loppuelämä mutta esim tilanne jossa itse koin jatkuvasti antavani suhteelle huomattavasti enemmän ei vain ollut kestävä.<br />
<br />
Vuosien mittaan & iän mukana<span style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="background-color: white; font-size: 11px;"> </span></span>on toki oppinut katsomaan asioita kaikkien sormien läpi ja perspektiivistä että mistään olemattomasta ns kuka tiskasi useammin ongelmasta ei ollut kyse vaan asioista jotka vaikuttavat suoraan siihen miten näkee toisen kumppanina ja vastakkaisen sukupuolen edustajana eikä "vain" ns kaverina.<br />
<br />
<br />
<br />
Ei se ole mitään rakettitiedettä ja pilkun n####### vaan ihan jo reiluudesta ja yhteenhiileen puhaltamisesta yms johtuvia toiveita. Jos ja kun itse yrittää huomioida toista paljon ja pitää esim itsestä fyysisesti huolta niin minusta on vain reilua että voi odottaa suurinpiirtein samaa toiselta.<br />
Kenelläkään ei ole suhteessa varaa olla arrogantti oli syy mikä tahansa mutta toki ihmisten odotukset, oletukset ja toiveet ja halut voivat vaihdella laidasta toiseen.<br />
<br />
<br />
Tärkeintä on minusta kuitenkin ehkä aito yrittäminen, efortin laittaminen, ns parhaansa antaminen - se riittäisi, mutta jos ihminen ei edes yritä ns tosissaan niin minä otan sen ittuiluna ja välinpitämättömyytenä vakuutettiin minule sanallisesti miten päinvastaista tahansa.<br />
Teot on ne jotka ratkaisee ja ilman niitä sanoilla ei ole taivaallisen merkitystä.<br />
<br />
<br />
Ai eikö asioista voi keskustella ja sopia, no juu, sitä tehtiin kyllä - ongelmana oli vain se että mikään ei muuttunut. Nyt tulee suht julma totuus, ihmiset, mukaanlukien itseni eivät muutu ainakaan pysyvästi ellei heidän ole aivan pakko ja silloinkin usein vasta kauan menetyksen jälkeen.<br />
Suurimmat henkiset kasvut ja ihmisenä kehittymisen olen ainakin itse kokenut kun olen saanut elämässä nenilleni ja ilman ko kokemuksia olisin huomattavasti vaikeampi kumppani kuin nyt (ei huudella siellä takarivissä että onko se muka mahdollista).<br />
<br />
Olisi kauhean mukavaa kun ihmiset kasvaisivat henkisesti huomaavaisemmiksi yms ymmärryksen ja keskustelun kautta mutta itse en ole ko tapahtumaa todistanut koskaan.<br />
Sama kuin jossain laulussa esiintynyt lause: <i>Kiitollisuutta ei tule ilman menetystä</i> joka pitää minusta kanssa niin paikkansa myös parisude & kumppanin arvostus mielessä.<br />
Hyvää kumppania arvostetaan miltei poikkeuksetta vasta kun sitä ei enää ole ja joskus ko ns heräämiseen menee varsinkin (anteeksi nyt vain) naisilla vuosia. Vasta kun uusi mies osoittautuu ns turvenuijaksi, kuuluu sieltä takaraivosta hiljainen ajatus> Ei hemmetti, se Teemu kohteli minua kyllä aivan todella hyvin ja taivaanrantaan katsellessa kaduttaa ero niin saakelisti vaikka sitä ei koskaan tunnusteta ääneen edes parhaalle ystävälle.<br />
<br />
<br />
<br />
Takaisin asiaan niin juu, ei muuttunut asiat ei ja keskusteluja käytiin kymmeniä kertoja, lopulta tietyt asiat muuttuivat miltei huonoksi vitseiksi ja itse ainakin lopetin uskomasta minkään muuttuvan ja aloin ehkä ottamaan etäisyyttä tietyllä tavalla. Jotenkin lisäksi tuntui että mitä enemmän loppuaikoina itse huomioin, sitä vähemmäksi toisen efortti muuttui ja asioita otettiin itsestään selvyytenä.<br />
Ihminen itse ei tosin tätä ole tunnustanut mutta niin se tuntui ja siihen osa kommenteista paljon viittasi.<br />
<br />
Tiedän ettei se ollut tarkoituksellista mutta kyllä silti kaiveli ettei vaikka esim kehuin hänen ruokansa maasta taivaisiin niin minulle kokattiin ehkä 1/25 kerrasta (Itse huseerasin kokkina sen 15-18krt ja loput ravintolassa), tein hyvin selväksi että vaikkapa tietty asuste on minusta kuuma kuin aurinko niin en nähnyt sitä sen jälkeen yli vuoteen vaikka toistin toiveen muutaman kk välein jnejne<br />
Nämä nyt on ehkä tylsiä esimerkkejä mutta pointti tulee kuitenkin selväksi. Jos itse laitan puvun illalliselle ihan vain siksi kun toinen toivoo niin, niin en vain suostu siiheen jos toinen ihminen ei tee vastaavaa. Jos minä juoksen tuolla puskissa kielipitkällä jotta keskivartalo ei kehittyisi kohtuuttomasti odotan että toinen tekee ainakin keskipitkällä aikavälillä vastaavaa,<br />
<br />
Kyse ei ole yhdestä tai edes kymmenestä asiasta tai kerrasta vaan asenteesta ja efortista. Pidetään huolta itsestä ja asioista noin yleensäkin, tavoitellaan ns laatua elämässä edes kohtuullisuuden rajoissa, koitetaan antaa Paras Itsestä parisuhteelle, koitetaan miellyttää toista silloin kun se ei ole kohtuutonta tai aiheuta mitään haittaa, jos urheillaan niin yritetään kehittyä siinä paremmaksi sensijaan että mennään tuttua tasavauhtia kuukaudesta toiseen.<br />
Jos ei ominavuin onnistu niin haetaan apua tai neuvoja (paraskin puhuja)<br />
Yritetään ennemmin ylisuorittaa sensijaan että "tyydytään" tai alisuoritetaan (joka on kohtuuttoman yleistä).<br />
<br />
Elämä saattaa potkia pahasti, voi olla että korttitalo kaatuu tai palaa poroksi<br />
vaikka miten yrittäisi mutta se ei ole syy olla yrittämättä. Itku tulee todnäk jossain vaiheessa mutta ei se pitkän ilon vuoksi tule, se tulee siitä huolimatta. <br />
<br />
<br />
<br />
Toki omakaan suhtautumiseni ei aina ollut paras mahdollinen, olen esim aiempien exieni kanssa niin tottunut suorapuheisuuteen että en yksinkertaisesti tajunnut että nyt oli kyseessä huoliaan panttaileva ihminen joka ei esim kertonut omia huoliaan ennen kuin osui tuulettimeen.<br />
Toinen virhe jonka tein olin että en ollut aina henkisesti läsnä, yritin kyllä ja uskoakseni viimeiset 6kk paljon paransinkin mutta vielä viime syksynä esim olin duuni stressin takia niin kierroksilla viikonloputkin että ei minusta paljoa irti saanut.<br />
<br />
En tiedä, jotenkin kyllä silti harmittaa ajoittain aika vietävästi ja toki on muutkin surun käsittelyn tunteet ajoittain käymässä, Ihan väleissä ollaan ja noin mutta toki on ajoittain kova ikävä ihan ihmistäkin. Vaikka ehkä aloitettiin hitaasti ja oli etäsuhdettakin niin paljon esim matkustettiin viimeisen vuoden aikana yhdessä ja orpo olohan se oli taas olla kesämökillä "vain" ystävien seurassa. Lisäksi kaikista haasteista ja kinoista huolimatta kyseessä on kyllä oikeasti hyvä ihminen, vaikea, jääräpäinen kuin mikä, mutta hyvä-sydäminen ja se on arvostettavampaa kuin mikään.<br />
<br />
Enkä minä nyt sano että hän ei yrittänyt ja tehnyt asioita omalla tavallaan, me olimme/olemme vain niin kovin erilaisia odotuksiltamme ja toiveiltamme. Toinen on ns rento + vähään tyytyäväinen perusluonteeltaan ja sitten olen minä, mister high maintenance johon verrattuna se teini-ikäinen asenneongelmainen pilalle hemmoteltu pikkuprinsessakin olisi helppo miellyttää. (no liioitellusti mutta siis tunnustan etten taatusti ole maailman helpoin ja vaatimattomin & vähään tyytyväisin ihminen mutta puolustuksekseni sanotaan että huomioin kyllä vastavuoroisesti enemmän kuin 90% miehistä)<br />
<br />
Ai että mikä toisen ihmisen katsantokanta asiaan sitten oli ja miksi hän halusi virtuaali lusikoita jakaa, Mieluiten en puhu toisen suulla mutta siis juurikin ehkä se sama asia ainakin, toinen ihminen koki että minun tulisi olla tyytyväinen siihen mitä saan ja otti toiveeni aika kriittisesti, (Välihuomiona: ironista kyllä että näin ko asenteessa paljon "nuorempaa" itseäni,)<br />
Luulen että asiaan liittyy lisäksi jotain jota en ainakaan vielä tiedä (tuskin kolmatta osapuolta kuitenkaan vaan jotain muuta). Jotain minulle ei kerrottu ja sen verran ristiriitaista viestiä tuli<br />
että en ala arvailemaan. Kertoo sitten joskus jos haluaa.<br />
<br />
<br />
Orpoa oloa ei toki auta sekään että asiat tapahtuivat suht samanaikaisesti joka nyt ihan väkisinkin meinaa nakertaa itsetuntoa vaikka miten taistelisi vastaan. Siksi en nyt edes suostu ajattelemaan mitään sen suurempia asiaan liittyen, en ikäkriiseillä yms koska tilanne on mikä on ja sen kanssa on vain elettävä.<br />
Eteenpäin kuin se kuuluisa mummo hangessa jne.<br />
Uusi työ löytyy jostain päin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja muru sitten ehkä joskus kun on valmis siihen niin kanssa. Tai jos ei, niin sitten ollaan yksin joka on edelleen huomattavasti parempi kuin sopimattomassa seurassa.<br />
<br />
Tosta viimeisestä kohdasta olen ehkä hitusen huolissani, tai siis että miten ei niinkuin lainkaan innosta ajatus millään tasolla olla ns väärän ihmisen seurassa edes seuran tai seksin vuoksi. Siis huolestuttaa hitusen sen vuoksi että että jotenkaan sitä kemiaa ei sen ensisilmäys viehätyksen lisäksi niin helposti kohtaa että jos alkaa ajattelemaan niin saattaa hetki jos toinenkin mennä.<br />
<br />
Toivon toki että kävisi tuuri molemmissa kohtaa ja kuka tietää, ehkä 6kk päästä ilmoitan kuinka joku instant rakastus tyttö on raskaana ja Oliver on vaihtanut kauluspaidan kiristyksen viininviljelyyn (ei niin salainen haave).<br />
<br />
<br />
Jotta en vaikuttaisi liian järkevältä niin voin kertoa että olen aloittanut ohjatun joogan ja meditaation ja pidän molemmista. Hyvää vastapainoa minun 100lasissa treeniasenteelle ja varsinkin meditaatio tuonut sellaista rauhallisuutta.<br />
<br />
Vähän tässä nyt tekisi mieli sanoa kiitos ja anteeksi myös blogin olemattoman hitaasta päivitys tahdista, moni tuskin lukee ja siis toivottavasti muilla ihmisillä menee elämä paremmin eteenpäin kuin itsella mutta mutta, tarkoituksellista hitautta tämä ei toki ole ollut vaan kyllä tälläpuolen ruutua yritetään vaan talsia kohti valoa. Joskus tulee takkiin, joskus ei ole enää energiaa mutta joskus se taas paistaa.<br />
<br />
Nyt silmät avatessa hieman ahdistaa mutta kyllä se taas kääntyy jossain vaiheessa.<br />
<br />
Illan lauluna hieman erilaista hmm onkohan korealaista hmm ei nyt groovea eikä oikein rokkia mutta siis sellaista 70luvun hippi rock&progea. Tulee kaikkea mielenkiintoista vastaan kun olen nyt kuunnellus paljon nettiradioita kun vihdoin sain stereot joista se onnistuu suoraan. (Ja toimii paremmin itselleni uuden musiikin löytämisessä kuin vaikkapa spotify koskaan)<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="100" src="https://www.youtube.com/embed/6-6jssOe5Uo" width="300"></iframe>
Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-349467443940144542014-11-18T19:37:00.000+02:002014-11-18T22:56:59.646+02:00MustavalkoinenAi minä vai, juu en ole. Ihan normaalia ensiksi laiskotella aikansa ja sitten alkaa treenaaman mäkijuoksua 2tunnin sessioissa.
Ihan normaalia tehdä sitä 65 tuntista duuni viikkoa ja muutenkin kaikkea ns täysillä tai ei ollenkaan.<br />
<br />
Eli juu olen minä, nyt ihan lääkärinkin toteamana> ihminen jolla on vaikeuksia
tehdä asioita kohtuudella. Kaikki (no ei kaikki mutta useat asiat) tehdään joko 100 lasissa tai ei lainkaan.<br />
<br />
Kun olen tässä itseä analysoinut niin tuo liioittelu liittyy minussa kyllä niin moneen asiaan (luojan kiitos ei sentään päihteisiin)
että ei sitä ole sillätavalla kyseenalaistanut.
Jotenkin vaan lopulta ajatellut että tällainen sitä on ihmisenä miettimättä sen syvällisemmin että onkohan tämä (vaikka nyt duunimäärä tai treenaaminen) ihan kestävällä pohjalla sitten lopulta.<br />
Tai siis vaikka onkin miettinyt, niin kuitenkin sitten lopulta ignoorannut ja jatkanut kuten ennenkin.
<br />
<br />
<br />
Paljon on vettä virrannut siitä kuin viimeksi kirjoitin, ei ehkä paperilla mutta henkisellä puolella.<br />
<br />
Lopetin lopultakin
yli 60h työviikkojen teon silläkin uhalla että duunit ei jatkuisi ja aloin miettimään että huolehdinko itsestäni oikeasti
yhtään niin hyvin kuin olin kuvitellut (siis kun että ehkä ne 2.5tunnin ylämäkijuoksu-harjoitukseni eivät oikeasti ole
itsestään huolehtimista vaan itsensä tiedostamatonta "rankaisua" jostain vielä tuntemattomasta syystä.)<br />
<br />
Miksi nyt, no kait siksi että kuten edellisestä raapustuksesta saattoi päätella olin nyt ihan oikeasti niiiin hemmetin loppu että oli pakko ja raahauduin jatkuvan pahoinvoinnin ja pääkivun yms vuoksi lopuulta tohtoriin joka sitten kertoi sen jonka tiesinkin: Oliver, sinä et voi jatkaa noin.<br />
Ja vielä suurempi yllätys oli se että minä uskoin, vastahakoisesti ja viiveellä mutta lopulta kuitenkin.<br />
<br />
Oli kyllä vaikea "luopua", hyväksyä että minä en pysty vetämään 25 projektia (kyllä ihan oikea/todelllinen lukema vielä 2kk sitten)
samanaikaisesti.
Sitä on niin päähän iskostettu että kyllä minä kestän, kyllä minä jaksan ja menen sisulla vaikka läpi sen kuuluisan kiven.<br />
<br />
Että hetken vielä ja yhden viikonlopun kun teen vielä.
Ja jos totta puhutaan olisinhan minä ehkä kestänytkin jos olisi ollut täysin pakko mutta ei siinä ollut mitää järkeä
koska se oli niin vahingollista itselleni niin henkisesti kuin fyysisesti (mm verenpaineet stressin takia taivaissa yey) ja saavutettu etu, ai mikä etu, lisää rahaa vai? Juu sehän sen onnen tuo - no ei tuo ja paha siitäkään on nauttia jos on täysin romuna.<br />
<br />
<br />
<br />
No mitäs nyt sitten, niin, en tiedä. Paljon on tullut mietittyä ja käytyä läpi asoita itsensä kanssa, sellaisia muistoja, tunnetiloja yms hetkiä mitä en ollut kokenut pariin vuoteen. Ollut huisaa ajoittain kun on itsensä kanssa nauranut ja itkenyt lukien jotain vanhoja kirjoituksiaan ja katsellut valokvia yms. Samaan aikaan toki ollut huoli tulevasta mutta mutta...<br />
<br />
Vaikka olenkin mitä jääräpäisin ihminen olen ehkä jotain oppinut niin muilta ihmisiltä sekä menneistä haasteista. Se jotain on positiivinen asenne.<br />
Hyvällä fiiliksellä ja tunteella ja energialla tapahtuu hyviä asioita.<br />
(kylllä, ko lause ansaitsee oman rivinsä)<br />
<br />
Tiedän että kuulostanee hieman Sarasvuolta mutta kuulostakoon (sivuhuom ehkä hieman itsellenikin yllätykseksi pidin hänen tuosta <a href="http://stronghold.linnake.fi/"><span style="color: blue;">toukka videosta</span></a>.<br />
<br />
Jos unohdetaan ko videossa oleva kutsu ja kaupallinen viesti, sen sanoma vain sopii oman tilanteeseen niin hyvin, Viimevuodet ja varsinkin vuosi on menty niin täysillä duunin ehdoilla että unohdin täysin itseni ja sen "oman jutun". Mitä Oliver tahtoo, mistä hän pitää, oman elonsa kokonaisuuden näkeminen, mikä tekee minut onnelliseksi (muu kuin alaston naisvartalo ja juustokakku siis...hihhei)<br />
Ei mutta kun siis ihan oikeasti. Jotenkin mennyt ihan sellaisessa usvassa ja sumussa ja "putkessa".<br />
<br />
<br />
Takaisin tuohon hyvään fiilikseen ja sen pitämiseen niin todellisuudessa asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen, Usein kun oikein yrittää niin elämä antaa monokkelia päähän kaksin-verroin mutta nyt tulee se toinen ymmärrys jota koitan itselleni toistella; se ei ole mikään syy lopettaa
yrittämästä ja uskomasta "hyvään".<br />
<br />
Siis että se pessimismi ei suojele pahalta, jos tulee niskaan tai jotain ihan kauheaa
tapahtuu, niin joko käy tai ei käy riippumatta siitä oliko sitä silloin hyvällä vai huonolla fiiliksellä. Ihan loogista sinänsä
että se saattaa tuntua siltä (itku pitkästä ilosta) koska tiputus fiiliksessä on niin paljon kovempi mutta todellisuudessa se ei ole niin.
Jos se itku ja murhe ja huoli tulee se tulee riippumatta siitä oliko sitä ennen itku vai nauru, ja koska sitä ei voi tietää eikä usein hallita (toinen itselle vaikea aihe hyväksyä) niin pareempi se on silloin nauraa niin paljon kuin pystyy.<br />
<br />
Toinen syy miksi se ei ole helppoa on koska ympärilla on usein niin paljon negatiivisuutta, ja en nyt siis tarkoita
ihmisiä joilla on huolia enkä edes sotia ja kurjuutta vaan siis ihan ihmisiä jotka levittävät negatiivisuutta ilman syytä
ja ottavat oikein silmätikuksi sen joka vetää takki auki ja hyvällä fiiliksellä (klassinen mitä tuokin kuvittelee olevansa)<br />
Siihenhän ei auta muu kuin täydellinen ignooraaminen, siis että ei anna ko ihmisille mitään sananvaltaa vaan ottaa kaiken kuin
puhuisivat kiinaa.<br />
<br />
<br />
No jokatapauksessa takaisin aiheeseen niin en minä tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa, siis ihan 4kk sisälläkään, odotan että pääsee luistelemaan ja jossain vaiheessa talvea toiv laskettelureissulle. Joku pieni rantalomakin ois aika kiva kun ystäväni muutti aurinkoisempiin maisemiin ja sitten pitäisi jotenkin saada duunihommiin nyt pysyvä muutos ja vahvistus (tarkoittanee se sitten mitä tahansa.)<br />
<br />
<br />
Viimeinen nyt jo ihan taloudellisten realiteettienkin takia mutta toki ihan sen vuoksikin että minä kyllä oikeasti
pidän töistäni itsessään,.<br />
<br />
Tilanne ei siis ole ideaali, eikä sellainen jonka toivoin mutta se on paljon parempi kuin vaikka 3kk sitten jolloin olin niin täysillä matkalla "päin seinää" ja tulevaa stressin aiheuttamaa sydäriä.<br />
Siihen verrattuna asiat ovat nyt ihan ok.<br />
<br />
Hieman sydän tykyttää vielä häiritsevästi ja yöunet häiriintyy vielä liian helposti (jos on hiemankin jotain
tärkeämpää tiedossa seuraavana päivänä) mutta parempaan suuntaan ollaan menossa niissäkin.<br />
Täytynee mennä joogatunnille tai jotain jotta oppisi rentouttamaan itsensä paremmin ja lempeämmin kuin tähän asti (kun kas yllätys esim kyykkääminen niin että silmissä sumenee tai 100 asteisessa saunassa istuminen niin että nahka palaa on taas näitä minun luonteenomaisia liioittelijan "rentoutumis" keinoja jotka kas ylläri eivät ole hyväksi jos on jo stressaantunut valmiiksi).<br />
<br />
<br />
Nyt heippa, tämä menee juoksemaan (vain reiluksi tunniksi:) ja toistelemaan uutta mottoaan;<br />
<b>Hyvällä fiiliksellä tapahtuu hyviä asioita </b><br />
<br />
Kaikkea hyvää juuri sinulle siellä ruudun toisella puolella!<br />
<br />
<br />
PS> En lupaa etten paasaisi josyain sisäisestä sankarista tulevaisuudessa mutta ei ole kyllä suunnitteilla:)<br />
<br />
PPS> Osa minun liioittelusta johtuu kyllä ihan siitä että olen mies, ja tämä ihan naislääkärinikin toteamana, Se ei toki tarkoita että kohtuutta ei voisi ja pitäisi opetella mutta siis niin, yhdistelmä perusluonnetta, sukupuolta ja jotain kolmatta ominaisuutta tai tiedostamatonta syytä, ehkä. <br />
<br />
PPPS> Olisin kyllä hyvin todnäk paljon kiltimpi itselleni jos en asuisi yksin, jotenkin sitä nimenomaan keskeään ollessaan saa näitä loistoideoita että nyt teen sellaisen treenin että näkyy ne kuuluisat närhen m....:) Miksi, en minä vain tiedä. Tai tiedän siis jotain, se on tavallaan itseään toteuttava ympyrä. Kun on tarpeeksi stressaantunut ei ole henkisesti niin herkkä vastaanottamaan vaikkapa musiikkia vaan päästäkseen sen tunteen läpi tavaallaan täytyy mennä väella ja voimalla - joka sitten taas ei auta koska jos stressaantunut ja väsynyt ihminen jotain tarvitsee niin se ei todellakaan ole väkeä ja voimaa vaan päinvastoin> lepoa, rakkautta ja rauhaa.<br />
<br />
<br />
Illan lauluna taas Black keys yhtyettä, tämä El Camino albumi on kyllä ehdolla vuoden levyksi<br />
Oliverin arvovaltaisella album listalla (ja ei nyt huudella siellä että tämä albumi on vuosia vanha)<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="//www.youtube.com/embed/6WqsQC7yBOQ" width="400"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-79270200640069827372014-08-26T16:35:00.001+03:002014-11-20T13:12:08.870+02:00Bambi ja menestyminenSeurasi minua metsässä, ja ei en ole vetänyt sieniä siellä, en nähnyt unia tai ole käsittääkseni muutenkaan
menettänyt mielenterveyttäni ainakaan sen pahemmin kuin aiemminkaan. Ei kun siis oikeasti, Bambi tai no siis peura/kauris, en tiedä oliko ko peuran/kauriin nimi bambi (tuskin) kun en ymmärrä heidän kieltä ja tyydyin moikkaamaan ja kehumaan hänen kauneuttaan parilla lauseella mutta siis jokatapauksessa.<br />
<br />
Ja kyllä, seurasi, ehkä noin kilometrin, toki reilun matkaa takanapäin ja metsässä kun minä juoksin ns hiekkapolulla mutta kuitenkin.
Kissoja olen nähnyt usein juoksulenkillä ((osa moikkaa takaisin kun niille juttelee, toiset vaan mollottavat tympeinä, eivät ehkä puhu suomea) mutta tämä oli ensimmäinen suurempi eläin. Ehkä ensikerralla sitten vaikka kettu.<br />
<br />
En tosin tiedä pitäisikö pitää juoksusta taukoa, farkkujen päällemahtumisen puolesta ei missään tapauksessa (nimimerkillä 2 tuumaa lisää sitten tupakoinnin lopettamisen) mutta levon takia en ole ihan varma.
Nythän olen siis kesälomalla ja anteeksi nyt vain mutta en voi enää jatkaa näin. Kiristin ruuvia 2 vuotta putkeen, viimeiset 6kk taas aivan järjettömiä työtunteja ja nyt en enää pysty kun alkaa muutoin kupoli ja vartalo ihan oikeasti piiputtaa(rintakivut, yöheräämiset ja muistiobgelmat olleet tuttuja jo pitkään)
En minä tiedä mitä teen mutta en vain voi jatkaa näin vaikka ympäristö miten pelottelee työttömyystilanteella kun kait se työttömyyskin on parempi kuin sairastuminen.<br />
<br />
Tästä päästäänkin aiheeseen nimeltä menestys, mitä se on, miksi ihminen kokee menestyneensä tai ei yms. Puhuin nimittäin ystävieni kanssa jokaisen tilanteesta ja siis siitä kuinka eri tavalla elämä on kutakin kohdellut ja mihin ollaan päädytty kukin. Oli jotenkin avaavaa itselle kun huomasi ettei miellä itseään ura mielessä menestyneeksi, paperilla katsottuna kun ko mielipide on kyseenalainen. Olen suht ok asemassa niin tittelin kuin palkkauksen puolesta mutta sensijaan että tuntisin siitä ylpeyttä ja onnellisuutta tunnen kateutta heitä kohtaan joiden palkka on paljon pienempi mutta jotka pystyvät lähtemään perjantaisin klo 3 kotiin klo ilta 9 sijaan.<br />
<br />
Jotenkin sitä on tehnyt niin järjetöntä päivää niin pitkään että ei osaa edes kuvitella työn olevan leppoisaa, kaikki työpaikka ilmoituksetkin tuntuvat olevan täynnä sanoja kuten hektinen, nopea liikkeissään, stressinsietokykyinen -kaikki sinänsä täysin normaaleita toiveita työnantajalta mutta samalla väsyneenä tekisi mieli vastata että niin, minä olen ihminen enkä voi sitä muuttaa.<br />
<br />
No mites tuo rakkauselämä sitten?
Lienee täysin normaalia psykologisesti mutta haastava silti että sitä mukaa kun itse antaa enemmän niin toinen vähemmän ja toisinpäin. Nauretaan yhdessä enemmän kuin koskaan mutta muu läheisyys ollutkin hieman kateissa. Syy, seuraus tai selitys mutta myös toisella ihmisellä on kyllä päivät täynnä niin töitä kuin opiskeluja että 2stressipalloa kun laitetaan yhteen niin mitä sitä voi odottaa (ja nyt hiljaa siellä takana kaikesta hupsukemiasta)<br />
<br />
Ystäväni sai lapsen, toinen kertoi kuinka hän nauttii perheestään, kolmas erosi kumppanin petettyä 15 yhteisen vuoden jälkeen. Ne onnenlahjat ja tasan ja ja.
Lähden torille ostamaan lisää mustikoita, myyjätär on ylisöötti mutta en minä siis mitään tee enkä ainakaan suuremmin edes flirttaa, ostan vain lisää mustikoita päivittäin, nimimerkillä viikon neljäs mustikkapiirakka uunissa :)<br />
<br />
Oishan se joo kiva kun kun kun mutta kun ei mene ihan niinkuin oli suunnitellut eikä näytä ihan kohta menevänkään
kun ei tiedä edes mitä tietä tässä lähtisi tarpomaan seuraavaksi.<br />
<br />
Päivän lauluna fiilistelymusaa minun asuntoni sopii tähän kappaleeseen hyvin tunnelmaltaan, tai siis sopii kun siellä on vieraita ja aurinkoista.
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="//www.youtube.com/embed/vwwkjI65Q0A" width="400"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-35135605187709575782014-05-04T18:50:00.001+03:002014-05-04T21:24:09.475+03:00En lopettanutAjan katoaminen on hurjaa, viikko, kuukausi, vuosi. Minä yritin mennä eteenpäin, keskittyä liikkeeseen mutta tässä sitä silti ollaan. Suhteessa kylläkin edelleen (ihme kyllä) mutta kaukana niiiiiin monella tavalla ja yksin nykyisin myös fyysisesti. Uraa ja etuja on tullut mutta kovalla hinnalla henkisesti (eikä kokoajan ihan oman valinnan takia)<br />
<br />
Muutin tuossa hmm 8kk sitten xxxx km eri suuntaan kun olin ajatellut ja se on osasyy miksi aika vain katosi kuin usvassa kaiken ollessa uutta ja vaativan järjestämistä. Paljon tuostakin asiasta on vielä käsittelemättä itsensä kanssa johtuen siitä että kaikki tapahtui lopulta hyvin nopeasti mutta en tiedä, ehkä tietyissa asioissa pohtiminen ei auta joskaan ei aina auta aikakaan. Täytyy harkita.<br />
<br />
Pidän uudesta asuinpaikastani, ja uuusi asuntoni tuntuu jopa kodilta mutta kun luin kaverini päivitystä hänen sisustaessa heidän uutta lastenhuonetta teki mieli heittää kone jonnekkin kateudesta koska se toinen puolisko ja ehkä sitten kolmas jnejne puuttuu.<br />
<br />
Kovin harmillista että en voi kertoa unelmien rakkaustarina päivitystä mutta ehkä sitten joskus, 50kymppisenä tai jotain. Olen tehnyt virhevalintoja luullessani että kyllä se omalla painollaan ja uudella alulla parenmaksi, no ei ainakaan vielä suoranaisesti lähtenyt onni kukoistamaan mutta ehkä myöhemmin.<br />
<br />
Toivottavasti muiden elämä on edistynyt hyvin.Tämä alkaa valmistautumaan huomiseen työkoitokseen, se, 60h työviikot on toinen suuri syy hiljaiseloon mutta ehkä sekin tästä.<br />
<br />
<br />Päivän laulu linkkimuodossa teknisistä haasteista johtuen:
http://youtu.be/a_426RiwST8
<br />
<br />
Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-24125692793321181802013-01-08T22:47:00.000+02:002013-01-08T22:47:43.028+02:00Olla onnellinen versio 22Voisin kirjoittaa 10000sanaa nykyisen parisuhteen yhteensopivuusongelmista mutta se ei johda mihinkään, lupauksia ja keskusteluja mutta taas kuukauden päästä huomataan että mihinkä se koira karvoistaan pääsee. Kivaa voi olla, ja on ja hyvinkin mukavaa mutta kun arki loman jälkeen koittaa niin taas särähtää yhteen kun toinen on vaativa ja toinen välinpitämätön (hyvä tuuri ettei kumpikaan voi olla ns keskivertoa vaan pitää olla juuri ne vastakohdat).<br />
<br />
Jokatapauksessa en nyt juorukelloile siitä vaan kerron siitä kuinka mielenkiintoista minulla oli aasiassa.<br />
Olen kuitenkin jonkin verran elämässä matkustanut ja nähnyt muutakin kuin peräkylän pitäjää mutta kulttuurishokki oli silti melkoinen ja en oikein vieläkään ole saanut järjesteltyä sitä päähäni millaisia ajatuksia ja tunteita se herätti niin monessa mielessä.<br />
<br />
Ai ihastuiko Oliver ilmastoon, pah, olin kuolla siihen kuumuuteen vaikka auringosta, rannoista ja helteestä pidänkin.<br />
Ai mitäkö sitten, no siis en tiedä. Niin eri maailma vaan niin kaikkineen että vaikea kuvailla. Olin kerrankin kaukana kotoa myös henkisesti. Siinä missä varsinkin euroopan kaupungeissa yksinkin matkustaessa on kuitenkin aina tavallaan niin omalla mukavuusvyöhykkeellään vaikka löytäisi itsensä mistä keskellä yötä (on koettu) niin tuolla oli, ei nyt turvaton olo mutta vain hyvin voimakkaasti kaukana kotoa.<br />
<br />
Ehti miettiä paljon, ja erityisesti nähdä niin paljon iloisia ihmisiä (toki myös paljon täysin vastakohtaa).<br />
<br />
Ehti miettiä paljon mitä omalta elämältään haluaa ja yllätys yllätys tuli entistä selvemmäksi se mitä ei halua.<br />
<br />
Ehti pitää huisin hauskaa ja kokea siitä elämänsä krapulaa (ei, en hölmöillyt siinä mielessä ainakaan niin pahasti kuin arvoisa lukija nyt ajattelee)<br />
<br />
Ehti nähdä sellaista välinpitämättömyyttä ja kurjutta jota ei toivoisi olevan olemassa.<br />
<br />
Ehti tutustua alustavasti paikallisiin ihmisiin mutta vain alustavasti koska kun ei jaa samaa kulttuuria niin tutustuminen jää silloin helposti hyvin pintapuoliseksi.<br />
<br />
Menisinkö uudestaan, vaikka huomenna, Muuttaisinko asumaan, en muutamaa kuukautta pidemmäksi koska se välinpitämättömyys ja siitä johtuvat asiat häiritsisivät minua liikaa tarjoamatta mitään yhtä voimakasta asiaa vastapainoksi. <br />
<br />
En tiedä, oli vain jotenkin hyvin avartava kokemus johtuen ihan siitäkin että matkustin yksin ja tuli vietettyä aikaa suurkaupungissa turistialueiden ulkopuolella. Siitä huolimatta ensi kerralla menisin ehkä mielummin jonkun kanssa.<br />
<br />
Johtopäätös lienee että elämä on kyllä aivan liian lyhyt ja valmiiksi ohjelmoitu.<br />
<br />
Samaan johtopäätökseen tulin jälleen alkusyksystä kun yksi kaverini kuoli suhteellisen yllättäen ja aivan liian nuorena, elämä ei vain reilusti odota ja palkitse vaan jokainen päivä jonka tuhlaan kuunnellessani pomoni vittuilua tai murjotan keskenäni voi olla se minkä olisin voinut käyttää ollakseni onnellinen ja tehdäkseni asioita joista pidän.<br />
<br />
Nyt kun joku vielä kertoisi seuraavat käytännön askeleet noin niinkuin realistisesti, varsinkin ihmiselle joka ei ole kovin hyvä suurissa muutoksissa ja sentähden jahkaa epätyydyttävissä tilanteissa jääräpäänä aivan liian kauan.<br />
<br />
Illan kappaleena Chicanen - Come back, Oliver pitää ja suosittelee jumputusfiilistelyyn.<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="allowfullscreen" frameborder="0" height="200" src="http://www.youtube.com/embed/4HpZJtL47G4" width="420"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-30715446353603291462012-12-23T23:03:00.002+02:002012-12-24T15:59:53.789+02:00Hyvää jouluaVanhempien koti vierailu - nykykoti - viikon kaupunkiloma - nykykoti - 2viikon kaakkoisaasian loma - nykykoti -vanhempien koti vierailu.<br />
<br />
Kina- keskustelu -lupaukset - toivo - yritys - pettymys -kina.<br />
<br />
Siinä oli minun syksy. Juu toki työt, jumpat, kekkerit ja nuhat päälle. Ja myös luonani tilapäisesti asuva tyttö. Voinko tulla pariksi päiväksi...siitä on nyt yli kuukausi.<br />
<br />
Nyt on kuitenkin joulu joten palataan parisuhteen hmmm yhteensopivuusongelmiin tammikuussa. Jokatapauksessa vielä pitäisi leipoa leipä, juoda lasi glögiä, kirjoittaa kaverille ja pakata lahjukset. Tyttö saa (poistettu). toin kyllä hänelle vaikka mitä matkoilta joten vaikka vähän oisin jotain vielä halunnut niin jäi hommaamatta. Ja sitäpaitsi emme näe kuin vasta 28päivä joten vielä on aikaa. Nimimerkillä, minusta on siis kiva ostaa toiselle lahjoja vaikka meidän yhteiselo ei niin auvoista olekkaan kuin toivoisi.<br />
<br />
Tässä vermeessä ei toimi tuubi linkit joten jos nyt jotakuta kiinnostaa niin kuuntelen lemmy:n aint no nice guy kappaletta. Mitä mukavinta joulua joka mussukalle!<br />
<br />
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-75223857259639118012012-10-22T00:59:00.000+03:002012-10-22T10:11:33.738+03:00Vaikea aiheTytöstä. Kyllä siitä samasta. Huisaa, en tiedä. Siis on ja ei ja en minä tiedä. Ikävä lomalla oli todellinen, hetkittäin menee oikein hyvin mutta luoja että me kinataan paljon, ihan liikaa, ei ehkä riidellä mutta siis en tiedä onko kyse kahdesta toisilleen sopimattomasta luonteesta, ikäerosta vai mistä mutta sen lisäksi että työstressi tunkee taas korvista (ei, en ala nyt edes käsittelemään sitä muutoinkin kuin kertomalla että lomalla oli aivan järjettömän mukavaa ja se auttoi vielä muutama viikko siitä eteenpäinkin ennen kuin todellisuus taas iski) niin vähän tämä nyt vie enemmän kuin antaa. <br />
<br />
Jokatapauksessa tytöstä niin niin, tietyt aiheet ja niihin suhtautuminen. Yritys tai sen puute, panostaminen tai sen puute. Onko kyse kokemattomuudesta, luonteenpiirteistä vai kahdesta toisilleen sopimattomasrta kemiasta en tiedä. Ainoa mitä tiedän on että me kinataan liikaa.<br />
<br />
En tiedä siis kun jotkut jutut ovat sellaisia joista en koskaan uskonut valittavani mutta siis sosiaalisuus ja aktiivisuus, minähän esim viihdyn mökillä, minähän esim en ole maailman siistein ihminen, olen ajoittain epäsosiaalinen mutta kun näen toisen ihmisen vahingossa pudottavan jotain lattialle luonani ja jättämään sen siihen ihan kuin olisi normaalia että ko tavaran paikka on nyt keskellä lattiaa niin olen minä silti haavi ammollaan.<br />
<br />
<br />
Kyllä minäkin olen ollut elämässäni useinkin hyvin aikaansaamaton mutta jos me 3kk sitten sovimme yhdessä molemmat tekevämme jotain ja minä tein oman osuuteni 2viikon sisällä ja toinen ei ole tehnyt omaansa vieläkään niin kyllä minulla kulmat alkavat kurtistua jo pahasti.<br />
<br />
<br />
Ärsyttääkö minua siksi että tällät työmäärällä minua ärsyttää kaikki vai ärsyttääkö minua siksi että tämäkään niin kaikinpuolin viehättävä, huumorintajuinen ja ihana ihminen ei sittenkään olisi se minun ihminen vaikka sitä kädet ristissä toivoisin. <br />
<br />
Siinä se nyt sitten on, kirjoitettuna, ihmisessä on potentiaalia vaikka puoleen valtakuntaan mutta minua epäilyttää. Anteeksi.<br />
<br />
Seurustele nyt minun kanssa sitten..<br />
<br />
Toim huom, toisessa ihmisessä ei siis ole mitään vialla vaan noh, tiedättekö sen tytön tuttavapiiristänne / töistä / koulusta tai jostain muusta yhteydestä joka oli aina aivan he#vetin vaativa poikaystäväänsä kohtaan? Paljastus, minä olen se tyttö! (tai siis poika mutta ányway :)<br />
<br />
Eii minua haittaa että xxxx xxxx, ei kun haittaapa, haitaa ihan itusti.<br />
Oliver, the itun n###i<br />
<br />
Silti ylihuolettomuus, panostamisen puuttuminen...me kinattiin taas.<br />
<br />
<br />
<br />
Ehkä minä en ole enää kovin luottavainen mutta siihen olen viimevuosina oppinut, mitään ei saa jos ei yritä aivan hemmetisti ja yrittämälläkin sen saa vain ehkä. Sitten tulee ihminen joka viheltelee että kyllä ne loksahtaa kohdalleen ihan itsestäänka oletttaa että kyllähän hänelle kaikki hyvä tapahtuu ihan itsestään.<br />
Minä en luota siihen, päinvastoin kaiken mitä olen viimevuosina saavuttanut, ulkoon kyse omasta kunnosta, ihmissuhteista, työpaikasta tai mistä vaan niin kaiken olen joutunut ns taistelemaan, ilmaista lounasta, ns kävipä hyvä tuuri ei ole paljoa näkynyt enää aikoihin,<br />
<br />
Toisella ihmisellä on taas känyt tuuri ja tuntuu että sen myötä hän suhtautuu minuunkin ns kuin tuurin jatkumona ja siksi ei koe että on tarvetta yrittää niin paljon...<br />
<br />
Ennenkaikkehan tämä on typerää jos tämä nyt tähän kosahtaa kun avaimet onneen olisi ihan omissa käsissä, Ihminen on minusta hyvin viehättävä, huumorintajuinen, kiltti, kykenevä keskustelemaan ja kaikkea muuta jota jo aiemmassa postissa hehkutin. Olen koittanut seistä päälläni että se asenne saataisiin kohdilleen mutta kun ei niin ei. Positiivisesta palautteesta on seurauksena sen pienenkin yrityksen katoaminen ja negatiivisesta loukkaantuminen ja suuttuminen, Neutraalin keskustelun tuloksena mikään ei ole muuttunut vaikka siitä jauhettaisiin maailman tappiin ja oltaisiin miten yksimielisiä.<br />
<br />
<br />
Silti, en minä edes halua kirjoittaa tätä koska kyseessä on kuitenkin hyvin hyvin hyvin viehättävä ihminen, aidosti kiltti ja kultainen ja minä pidän hänestä paljon.<br />
<br />
Huh, tulipahan pitkä postaus ja vielä suurempi yllätys siitä miten pitkään olenkaan ollut kirjoittamatta tänne mitään, jos tunteella olisin veikannut niin olisin ajatellut blogitaukoa olleen ehkä 3viikkoa mutta miltei 2 kuukautta.. <br />
<br />
<iframe allowfullscreen="allowfullscreen" frameborder="0" height="250" src="http://www.youtube.com/embed/Cb1q6vcL510" width="400"></iframe><br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-15148193416553634772012-08-25T16:41:00.001+03:002012-08-25T16:46:48.492+03:00Someone like you Nostalginen olo olla taas kotona, siis alkuperäisessä kotikaupungissa. En tiedä, on tämä tavallaan aina minun koti ja monta kertaahan olen ollut muuttamassa takaisin ja mietin minä sitä aktiivisesti vieläkin. Nyt tietysti jos tuon tytön kanssa ko juttu lähtee hyvään suuntaan niin se hieman monimutkaistaa koska hän ei nyt ensimmäisenä ollut hihkumassa innosta kun kysyin että olisiko edes teoriassa mahdollista että hän voisi ajatella muuttavansa jos tulevaisuudessa niin toivoisin ja molemmat saisivat täältä töitä yms.<br />
<br />
Ollut nostagista myös vuodenajan takia, yleensä olen ollut täällä viimevuosina vain kesäisin ja jouluna ja nyt kun näkee enemmän ihmisten arkea ja sen tunnelmaa muistuu mieleen omat ajat täällä.Kävin myös juoksemassa paikassa jossa juoksin viimeksi kun olin 19vuotias. <br />
<br />
En tiedä onko se puhdasta turvallisuuden halua vai mitä mutta joku minua myös viehättää paikallisissa työissä tai siis joissakin heissä. Ei niinkään peuhaamismielessä (tapailujuttuni on siinä vaiheessa että se ei olisi oikeinkaan enää) ja en siis ole mitään touhuamassa vaan en tiedä, siis kait se on se kun täällä kasvoi niin on se kuvitelma että ihmiset ymmärtävät sinua ja sinä heitä paremmin kuin kukaan muu voi ymmärtää ja jotenkin, en tiedä. <br />
<br />
En tiedä, ehkä se on vain yleinen stressi joka saa haluamaan sitä mahdollisimman perinteistä turvallisuutta..<br />
<br />
Se mitä tiedän on että en enää jatka töitäni, siis ainakaan noita tuntimääriä joita olen tehnyt. Mielummin vaikka irtisanoudun kaikkien vastustelusta huolimatta. Juu onhan minulla hyvä titteli, sijainti, vastuualue mutta se ei vain korvaa sitä että puuttuu elämä. Tiedän ja muistan kuinka stressaavaa oli olla työttömänä mutta sekin on silti parempi kuin hajottaa itseään töiden takia joiden ainoa tarkoitus on tuottaa omistajille enemmän voittoa. Nimimerkillä viikon ollut nyt lomalla ja syke ei ole vieläkään laskenut normaaliksi.<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="allowfullscreen" frameborder="0" height="200" src="http://www.youtube.com/embed/hLQl3WQQoQ0" width="400"></iframe>
<br />
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-69171101147169102002012-08-07T00:55:00.003+03:002012-08-07T09:47:53.732+03:00Meidän pitää jutellaEikä pidä, minulla ei ole mitään sanottavaa vaan haluan olla hiljaa.<br />
<br />
Et se ole sinä, se olen minä, ei kun kyllä se oletkin sinä. Kuulitko kummaa ääntä yöllä? se olin minä puremassa sänkyä koska vihaan sinua niin paljon. Mietitkö miksi herään niin aikaisin, no ihan siksi että aika ei muuten riitä sinun vihaamiseen.(lainauksia eilisestä standup komediasta)<br />
<br />
Ei, en minä vihaa ketään, eikä toinen ihminenkään minua.<br />
<br />
Fakta nro1<br />
Minulla on oikeasti burnoutin kaikki oireet koska normihommien lisäksi korvaan nyt 7hengen tiimiä yhtenä miehenä (8 jos PM lasketaan mukaan)<br />
<br />
Fakta nro2<br />
Meillä on ollut tytön kanssa ihan mukavaa viikonloppuisin, hetkittäin jopa hyvinkin mukavaa<br />
<br />
<br />
Fakta3 nro3<br />
Kaikki edellisessä postauksessa kirjoittamani kohteliaisuudet ovat totta<br />
<br />
Fakta nro4<br />
Johtuen siitä että tosiaan minun lomanikin tilapäisesti peruttiin en varmasti ole ollut täysin oma itseni tai ainakin kärttyisämpi versio itsestäni. Siitä huolimatta olen kyllä yrittänyt parhaani esim huomioimisessa ja mielestäni ei ole kohtuutonta että jos olen rättipoikki 14tunnin työpäivän jälkeen, pyydän toista nätisti nukkumaan vieressäni ja odottamaan muita aktiviteetteja aamuun.<br />
<br />
Fakta nro5<br />
Oma tilanteeni häiritsee yhtälailla itseäni vai luuleeko joku ettäå on mieltäylentävää herätä 4krt joka yö, omata dementikon lähimuisti ja sex drive joka on laskenut kuin lehmän häntä.<br />
<br />
<br />
<br />
Fakta nro6 <br />
Kaikissa ihmisissä on virheitä, ihan jokaisessa ja yksinäistä tulee täydellisyyden odottajalle.<br />
<br />
<br />
Enkö koe ihastusta siksi että olen väsynyt vai enkö koe sitä siksi että ihminen ei sitten kuitenkaan ole ns minun ihminen. Olenko niin pinnallinen että tietyt esim ulkonäölliset jutut aiheuttavat sen että en tunne sellaista halua kuin pitäisi toista kohtaan vai johtuuko kaikki siitä että olen väsynyt. <br />
<br />
Eikö toinen ihminen häiriinnyt omasta vaivaantuneisuudestaan ja levottomuudestaan vai voiko se olla hänelle ns normaali olotila. Hiljaisuuden ei tarvitse olla vaivaannuttavaa mutta kun nyt se on. Ja juu, arvatkaa kuka on vastuussa siitä ettei sitä kestä ja kuka puhuu sen 80% ajasta, aivan. <br />
<br />
Odotan jos loppuviikosta pääsisi lomalle, yksin, en suostu viemään tätä seurustelu asteelle (tapailu asteelta) ennenkun olen saanut nukkua kunnolla.<br />
<br />
<br />
Ai niin, 2vuoden jälkeen minulla on nyt sitten vakituinen työsopimus, jippiai-itun-jee :) :)<br />
Ai niin, koputtaa puuta ja tiedän että kiviäkin kiinnostaa mutta fyysisesti, jos ei siis väsymys lasketa jumppani sujuu harvinaisen hyvin, silloin kun sinne ehtii siis ja on nukkunut edes sen 6tuntia yhteensä.<br />
<br />
Ai niin, minun burnout oireitsa ei tarvitse olla huolissaan, minulla on hyvä suunnitelma, hetki vain vielä täytyy jaksaa. Ja edelleen se 6 viikkoa ja 2 päivää lomaa tällevuodelle vielä jäljellä joka pitää mielen positiivisena sen suhteen. <br />
<br />
Nähdään pian<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="allowfullscreen" frameborder="0" height="200" src="http://www.youtube.com/embed/ntoMKM0ToP0" width="400"></iframe><br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-54577987971763341862012-07-14T15:01:00.000+03:002012-07-14T19:15:21.008+03:00Kolhuista matkaa ylöspäinOliver tykkää tästä tytöstä, Oliver tykkää tästä tytöstä paljon, matka ei ole ehkä mennyt kuin rasvattu salama mutta kun hän on kuitenkin ns "normaali". Tai siis kun oikeasti, kun hänelle sanoo kohtaliaisuuden, kun hänelle ilmaisee tykkäämistä, kiinnostusta, innokkuutta, hän ei ahdistu, hän ei ala vaiheilemaan vaan hän vastaa siihen. Kun meillä on ollut nuo pari erimielisyyttä, kommunikaation väärinymmärrystä ja riidan alkua, hänen kanssaan voi puhua niistä ja hän ymmärtää ja puhuu Oliverin kanssa kuitenkin samaa kieltä. Hän osaa pyytää aidosti anteeksi jos tilanne niin vaatii ja hän osaa olla tarpeeksi vaativa minua kohtaan. <br />
<br />
Hän on älykäs, huumorintajuinen, miellyttävä, keskustelutaitoinen, niin nätti että se suorastaan hämmentää, Hän on seksikäs, välittävä, leikkisä ja jakaa samat tulevaisuuden suunnitelmat ainakin pääpiirteiltään.Hänellä ei ole itsetunto ongelmia, kumpaankaan suuntaan, hän on kiltti ja epäitsekäs mutta ei kuitenkaan alistuva (vaikka onkin ujo)<br />
<br />
<br />
Onko Oliver ihastunut, on, (ainakin vähän)<br />
Onko Oliver rakastunut, ei (ainakaan vielä)<br />
<br />
Tässä tytössä on ainakin teoriassa paljon potentiaalia ja se mikä on jotenkin hassua on se kuinka hän vastaa nyt kaikkeen. Ei täydy pureskella kynsiä miettien että miksi toisesta ei kuulu tai arvuutella mitä toinen mahtaa ajatella, hän kun kertoo sen ihan avoimesti (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Hän ei tarraudu mutta osoittaa kiinnostustaan selvästi vaikkain ehkä hieman eri tavalla kuin mihin olen elämässäni tottunut.<br />
<br />
Sanoinko jo että tässä tytössä on paljon potentiaalia, ai sanoin, no sanon uudestaan.<br />
Kestääkö tämä, en voi tietää, tuleeko hänestä mun tyttöni, en voi tietää mutta sinne suuntaan mennään tällähetkellä käpälä käpälässä.<br />
<br />
Kaikki ei ole mennyt täydellisesti mutta kaikki menee ainakin tällähetkellä kokoajan paremmin.Jää on vielä huteraa mutta se näyttäisi paksuuntuvan nyt päivä päivältä (koputtaa puuta)<br />
<br />
<br />
Päivän videota coldplaytä, vitsit että tykkään huudattaa tätä kappaletta
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="http://www.youtube.com/embed/pY9b6jgbNyc" width="400"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-17609970941995134842012-07-08T04:49:00.000+03:002012-07-08T04:49:05.889+03:00MiksiOliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-77347894825809774202012-07-01T13:29:00.000+03:002012-07-01T13:40:17.057+03:00Whats wrong with youOlipa kerran Oliver joka eräässä tilaisuudessa tutustui jälleen kerran uuteen ihmiseen, tyttö kiinnitti Oliverin huomion heti paikalle tultuaan ihastuttavuudellaan ja vaikka hän olikin suht vaikea tutustua hiljaisuudestaan johtuen, teki hän silti Oliveriin heti mukavan vaikutuksen.<br />
<br />
Oliver puhelinnumeroa sitten pyytämään ja herrasmiehenä muutaman päivän kuluttua kysymään josko tyttöä saisi viedä ulos.<br />
<br />
Tuli tapaaminen joka vaikkakaan ei ollut ehkä salamoita ensisilmäyksellä oli kuitenkin kaikinpuolin muuten onnistunut, nätti tapaaminen, voisi sanoa että tosi kauniit treffit. Tutustumista, punaviiniä, yhteisen suklaakakkupalan syömistä ja vähän pusuttelua ja pyörällä ajelua käsi kädessä.<br />
<br />
Viesittely jatkui positiivisena mutta viesteissä oli viive, joskus pari tuntia (joka on vielä ihan ok) joskus 8 (joka on ok vain jos tilanne sen selittää, esim yö tai työaika)<br />
<br />
Tuli toinen tapaaminen, jälleen kaikki muuten hyvin mutta tytön avautumattomuus/suojakuori kiinnitti Oliverin huomion (tapaus Jonna soittaa hälytyskelloja päässä). Koska ihmienn on kuitenkin muutoin erilainen Oliver tulkitsi tämän omaksi ylireagoinnikseen, samoin kuin sen että tälläkään kertaa ei päädytty smaan paikkaan yöksi. Suudelmissa alkoi kuitenkin olla jo huomattavaa intohimoa.<br />
<br />
Viestit jatkuivat positiivisena, hyvinkin positiivisena,. yhteistä viikonloppua ehdottelevina. Yey<br />
Tuli perjantai, kuten joku hassu olisi voinut kuvitella lähettää poikamies tytölle töistä viestiä tiedustellen päivästä, umpitaukinkin tajutessa ettäå tytön vastatessa seuraava kysymys olisi koskenut mitä hän tekee illalla. Arvatkaa koska tuli vastaus, no murrrrrr klo 11illalla<br />
<br />
Taas joutui Oliver miettimään että mitä ihmettä koska vastaus oli jälleen hyvin positiivinen, täynnä ylisanoja ja kohteliaisuuksia ja ehdotti tapaamista lauantaille. Yey. Oliver vastaa taas miettien että olenpa minä ylireagoiva ja eihän tässä mitään kummaa olekkaan. Arvatkaa koska tuli sitten sieltä puolelta uusi vastaus, no aivan, eilisiltana klo 7.30 että voidaan vaikka käydä leffassa kun tulen kotiin täältä naapurikaupungista myöhemmin (sijainnista johtuen todnäk ei edes mitään mahdollisuutta ehtiä mihinkään ....)<br />
Nyt siisviikonlopun yhteiselo typistyi yhteen myöhäisillan elokuvaan, juu ei kiitos, ilmoitin tekeväni muita suunnitelmia.<br />
<br />
Siis nyt ittu oikeasti, miten vaikea on joko a olla lähettämättä lässytys viestejä jos ei niitä tarkoita, b ilmoittaa jos suunnitelmat muuttuu tai sitten vaan ilmoittaa että thanks but no thanks. <br />
<br />
On kyllä niin sietämätöntä kun ihmiset vammailee ja säätää ja ennenkaikkea ilman mitään syytä.<br />
<br />
Masentaako, ei, ärsyttääkö, no lievvästi sanottuna. <br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="200" src="http://www.youtube.com/embed/PQ5D4pT4boQ" width="400"></iframe>Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1917223557062805922.post-16748948954106992882012-06-03T19:31:00.000+03:002012-06-03T19:31:57.398+03:00KattikarvajalkaSaanko lopettaa kaiken sosiaalisuuden? Entä saanko lopettaa sen jos hommaan kissan? Naista joka on sinkku ja jolla on kissa katsotaan käsittääkseni vähän vinoon mutta mitäs jos poikamiehellä olisi kissa, tai ehkä jopa 2.<br />
<br />
En minä mökkiin kuitenkaan halua linnottautua, käyn töissä sen 10tuntia päivässä ja salillakin miltei joka päivä ja hyvin mieluusti vaihdan kuulumisia parhaiden ystävien ja perheen yms läheisten kanssa mutta muuten.<br />
<br />
Viihdyn pelottavan hyvin itsekseni, joskus toki ahdistaa ja ikävöi ja kaipuu läheisyyteen iskee mutta nykyisin harvemmin kuin aikoihin. Treenaamisesta on muodostunut entistä merkittävämpi henkireikä ja kaiken sen ja töiden jälkeen minusta vain tuntuu että minulla ei ole sosiaalisesti mitään annettavaa. Olen loppu, energiat nollissa, kaikkeni jokapäivä antaneena ja kun istun ystävättären kanssa kahville niin mieluusti olisin vain hiljaa ja annan hänen kertoa kuulumisensa, ei minulla ole mitään joka olisi kiinnostavaa tai hienoa tai uutta.<br />
<br />
Töistä olisi, teemme nykyisin hulppeita projekteja, minulla on uusi pomo josta pidän 10krt enemmän kuin aiemmasta, ylennys, globaali vastuualue ja tunnen meidän projekteista aitoa työylpeyttä. Samalla kuitenkin ymmärrän että ne eivät ole mer,ityksellisiä muille ihmisille ja en sen takia halua ihmisiä kyllästyttää puhumalla niistä liikaa.<br />
<br />
Kyllähän minä tyttöjäkin vielä silloin tällöin lähestyn, yhtäkin joka ei puhunut kanssani paria sanaa enempää samaa kieltä (itse tosin puhun käytännössä vain suomea ja englantia) joten keskustelu jäi lyhyeksi molemminpuolisesta alkukiinnostuksesta huolimatta. Toistakin meinasin lähestyä mutta lapulle kirjoittamani treffikutsu jäi sitten antamatta kun hän juuri hyppäsi jonkun ukkelin kaulaan.<br />
Ja minuakin kohtaan toki joku hassu osoittaa aina silloin tällöin kiinnostusta, viimeisenä eräs hyvinkin positiivinen ja nauravainen hirmuisen nätti neiti ihminen mutta onko hän "minun tyttöni", hieman epäilen.<br />
<br />
Olin eilen juhlissa, niistä jäi vähän kökkö maku, ei vain siksi että itse järjestäjä muuttaa kauas pois, ei vain siksi että hyvin epätyyplillisesti yksi ihminen sai minut hermostumaan käyttäytymällä todella epäkohteliaasti (en minä toki hänen kanssaan painimaan alkanut mutta murahdin ja soimaan itseäni siitäkin koska periaatteena on jättää kaikki vatipäät omaan arvoonsa) vaan myös siksi että tunnelma oli jotenkin kummallinen muutenkin koska siellä oli niin paljon surua ja pettymystä ilmassa (2 hiljattain eronnutta pariskuntaa oli paikalla kaikkine osapuolineen)<br />
<br />
Voi luoja miten paljon olisin nyt valmis maksamaan siitä että minulla olisi hyväsydäminen tyttö joka leipoisi nyt pullaa ja kömpisi syliin.<br />
<br />
<br />
Olo on kuitenkin noin muuten positiivinen ,ei ehkä muuten olisi mutta kun päätin että sehän on. Päätin sen jälleen ihan siksi kun kävin keskustelun ihmisen kanssa joka oli saanut yllättävän vakavan sairaskohtauksen ja keskustelun lopputulos oli se sama mikä aina kun asioita laittaa perspektiiviin, nauti joka ikisestä päivästä koska koskaan ei voi tietää onko se viimeinen.<br />
<br />
Päivän lauluna ehkä vähän turhan synkkä kappale sunnuntaihin mutta laitan silti koska tätä on tullut viimeisen viikon aikana huudatettua mooooonta kertaa.<br />
<br />
Ai niin, luin mielensäpahoittajan tuossa viime viikonloppuna ja en pahastuisi lainkaan jos joku kertoisi että miksi siitä pidetään niin paljon, Siis makuasioita tietty mutta minä en jotenkaan pitänyt siitä lainkaan ja ajattelin että minkä kohdan minä missaan kun monet muut siitä ovat tykänneet.<br />
<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="100" src="http://www.youtube.com/embed/DJoWn3Nq7qE" width="400"></iframe><br />
<br />
<br />
<br />Oliverhttp://www.blogger.com/profile/14385270775344163647noreply@blogger.com6