Yksin

Olenhan minä tästä ennenkin valittanut mutta valitampa uudestaan, jopa silloin kun tapaa jonkun potentiaalisen, jopa silloin kun alkaisi näyttää että ehkäpä.. siitä huolimatta yksikään viimeisen 2-vuoden jutuista ei ole ollut sellainen jossa yhdessä vietettyjä öitä olisi viikossa enemmän kuin erikseen vietettyjä.

Minä en pidä siitä ja erityisesti en siis enää pidä yksin asumisesta tai oikeammin yksin kotiin tulemisesta.
Vihaan tulla tyhjään kotiin, se on niin nihkeää ja surullista. Jos olisin nuorempi jnejne niin harkitsisin jopa soluuun muuttamista ihan siksi että ei tarvitsisi tulla tyhjään kotiin.

Samasta syystä en enää halua kaukosuhteeseen, ei, minä kaipaan arjen jakamista, sitä että vaikka päivä olisi ollut tyhmä ja tylsä, vaikka minä en olisi hehkeimmilläni eikä toinenkaan olisi, olisimme silti yhdessä.

Vaikka näkisin ystäviä joka ilta, vaikka aamusta iltaan, vaikka olisin ulkona jonkun tytön kanssa ja olisi miten kivaa tahansa niin silti, yksin kotiin tuleminen on aina yhtä sanonko mistä.

Nimimerkillä kohta alan etsimään aupairia itselleni, ihan vain sen vuoksi että haluan että asunnossa jossa asun on toinen ihminen.

Illan poppisvalintana veisu jonka lapsena nauhoitin jostain elokuvasta mankan ulkoisen mikrofonin avulla laittamalla sen telkkarin viereen ja pari vuotta sitten vanhoja c kasetteja selatessani mietin pääni puhki mistä leffassa tämä oli.
Sillä sikäli enää merkitystä kun kappaleen kuitenkin löysin.