tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kevät toi kevät toi & ihannekumppani listattuna

On uskomatonta miten paljon jo muutaman päivän "lomailu" vaikuttaa, hei minähän olen elossa, hei minullahan on mielikuvitus, hei minuahan panettaa kuin pientä pupujussia :)

Harkitsen vakavasti hakemista yhteen paikkaan jossa olisi lyhyempi työviikko, sopimus olisi tosin vain vuoden mittainen ja vuosipalkka tippuisi arviolta 20% mutta kyllä silläkin toimeen tulisi ihan hyvin ja vuositasolla kuuitenkin hymyilisi taatusti 40% enemmän lisääntyneen vapaa ajan vuoksi.
Kun ei sitä asuntolainaakaan vielä ole niin nyt voisi olla vähään aikaan ns viimeinen tilaisuus viettää ko tyyppinen vuosi.

Oman prinsessankin löytyminen lienee todennäköisempää jos ei olisi jatkuvasti simmut ristissä väsymyksestä tai yksinkertaisesti töissä.

Tupakoinnin lopetus etenee hyvää kyytiä mutta se on kyllä huijausta että heti tulisi jotenkin parempi olo ja helpompi olla, paskat, keuhkoissa/kurkussa/jossain niiden välimaastossa tuntuu kuin olisi todella paha yskä tulossa. Työkaverini oli kovin lohduttava ja kertoi ettei koskaan ole tuntenut itseään niin kipeäksi kuin nykyisin (lopetti tupakoinnin 4kk sitten)


Asiasta tuhannenteen niin muutama kuukausi sitten sain palautteen jossa kehoitettiin kertomaan tarkemmin henkilöstä jota etsin jne ja vaikka en ainakaan vielä ole deitti ilmoitusta laittamassakaan niin listasin huvikseni toiveita :) Ongelmaksi tosin muodotui se että listasta tuli pitkä kuin nälkävuodesta.

Oikeastihan minä en pidä listauksista tai siis ei ihmistä johon rakastuu voi oikeasti kuvailla listaamalla asioita.
Toki kuten se että se on naispuolinen (tai sitten olen ihan hemmetin piilossa siellä kaapissa) yms mutta muuten listaamiset menevät yleensä metsään ja rajoittavat liikaa sikäli että jos henkilö on muutoin "täydellinen minulle" niin listasta olevista asioista voi samantien pyyhkiä 80% pois merkityksettöminä.

Jokatapauksessa laitan tästä lähtien jokaisen postauksen loppuun yhden tai 2 toivomaani asiaa :)

Ihannekumppani osa 1:
1.Ensiksikin hän on ehdottoman hyväsydäminen, ei naiivi tai sinisilmäinen vaan aidosti ainakin useimmiten hyvää tahtova ihminen.

Hieman erilaista poppia kuin yleensä, kesä, lauantai, aurinko, kokkailu, pari lasia itsetehtyä sangriaa ja tällainen musiikki soimaan niin eipä voi paljon letkeämmäksi mennä. Tiedetään että siellä ruudun takana on joku jonka mielestä tilanteeseen sopisi myös 420...no comment siihen.

1 kommentti:

  1. Tätä listaa jään odottamaan vesikiellä ja kieli pitkällä;) Jos nyt ei muuta tekemistä keksi, niin voihan sitä aina "ruksailla" vaihtoehtoja montako itse täyttäisi:) Subjektiivisen arvioinnin luoettavuudesta ei tietysti voi takeita antaa...

    VastaaPoista