maanantai 20. huhtikuuta 2009

Maanantai

Minulla on tosi paha tapa elää usein tulevassa, se käy jotenkin ihan huomaamatta mutta tosi usein miettii että sitten kesällä, sitten lomalla, sitten ensivuonna, sitten kun on oma kulta, sitten kun jnejne

Pitäähän tulevaa toki suunnitella ja rakentaa mutta kyllä tällä menolla menee elo ohitse. Asiaan on tultava muutos nyt, aloitan lähtemällä lomalle niin pian kuin mahdollista, ei en odota kesään vaan ensimmäisen lomaviikon pidän heti kuin suinkin saan työkuvioihin jonkun varmuuden. Tai taidan itseasiassa pitää kaksi jos nykyinen työ jatkuu ja jos valitaan uuteen niin sitten 3.

Haaveilua
Voisi aloittaa parilla Euroopan kaupunkilomalla (toisessa käydä tapaamassa kavereita ja toisessa lähinnä nauttimassa paikallisesta olut-tupa tunnelmasta :) ja loppuajan voisikin olla suurimmilta osin mökillä. Kesän jälkeen haluaisin vihdoinkin mennä Etelä-Amerikkaan esim Chileen tai Venezuelaan. (en ole siis koskaan käynyt vaikka suunnitelmissa on ollut jo muutaman vuoden)
Kaikki nämä siis olettaen että joku työ, joko nykyinen tai uusi jatkuu/löytyy, muutoin jäänee matkailut sikseen.

Ihannekumppani osa 4:
4.Luonnollisesti hän on luotettava (muidenkin kuin itsensä mielestä)


Pidän kovasti Sineadin versiosta tästä veisusta

2 kommenttia:

  1. Pitäis joskus osata kyllä elää nykyhetkessä enemmän, turhan usein tulee ajateltua ja suunniteltua pitkälle eteen. Ja harvemmin siinä vaiheessa mikään enää niin toteutuu..
    Mut mökille on kanssa päästävä heti kun rospuutto vai mikälie sen sallii :)

    VastaaPoista
  2. Hei Amy, niin minulla ainakin on pelko pyllyssä että kun tarpeeksi jahkaa niin se juna tosiaan ehtii mennä.

    VastaaPoista