En ole varma olenko ehkä kertonutkin mutta olin jokunen vuosi sitten ns isompi poika, en koskaan mikään ns amerikkapullukka mutta jos 185cm mies painaa yli 100kg ilman että kävi silloin salilla niin isoksi kutsuminen pullean sijaan on kohteliaasti sanottu.
Jokatapauksessa en ole ollut ko kokoinen enää vuosiin vaan nykyisin painoni on siellä vähän reilu 80kilossa ja lisäksi harrastan sekä aerobista että punttien kolistelua enemmän kuin suurinosa ihmisistä joten se vähän yli 80kiloakaan ei nyt ainakaan ihan pelkkää pehmytkudosta ole.
Siitähuolimatta minäkuva, verrattuna muihin on silti muuttunut paaaljon hitaammin ja huomaan vieläkin pitäväni "nykyistä minää" vastaavassa kunnossa olevia miehiä paljon paremmassa kunnossa kuin itseäni ja totuus valkenee usein vasta jos esim joku ystävä sanoo sen suoraan.
Kyse ei ainakaan minulle ole edes mistään varsinaisesta itsetunto jutusta yms (koska ei minulla ainakaan tietääkseni mitään kriisiä tai oikeastaan mitään itsetunto ongelmaa ollut ulkonäköni kanssa ollut silloin kun olin isompikaan) mutta jostain syystä se ulkonäköön liittyvä minäkuva ei silti vain muutu niin helposti vaan pää
pitää sitä vanhaa mielikuvaa itsestä ilm vuosikausia.
Ulkoinen minäkuva on kyllä muutenkin jotenkin vähän hassu tai siis se että mistä se tulee ja miten se ei ainakaan itsellä korreloi siihen mitä esim pitää viehättävänä vastakkaisessa sukupuolessa. Kuten olen ehkä kertonutkin niin esim pieni pullamasu tytöllä voi minusta olla oikeasti hyvinkin söpö/viehättävä (varsinkin jos ihminen on muutoinkin ns kurvikas) mutta itsellä, pois pois postin tieltä:)
Ei mitenkään pakkomielteisesti ja millejä laskien (Oliver rakastaa edelleen juustokakkua, itse (mieluiten murun kanssa) tehtyjä korvapuusteja, popkorneja, vegepitsaa) mutta siis kuitenkin. On liian monta paria sopivia farkkuja joiden mahtuminen pitää totuuden mielessä kummemmin tarkkailematta.
Toki miehen ja naisen vartalot nyt on toki niin erilaisia muutenkin mutta tietysti
tärkeimpänä (ja nyt super itsestäänselvyys olkaa hyvä) on se että ihminen itse viihtyy omassa vartalossaan.
Edit, seuraavaa ei nyt saa ottaa liian vakavasti mutta mä luen kyllä ilmeisesti ihan liikaa vain lähinnä tyttöjen blogeja mun päähän tulevista aiheista päätellen :)
(vaikka oikeasti tämä aihe kyllä tulikin mieleen kun olin eilen ulkona syömässä ja puhuttiin aiheesta:)
Lähtee kiiruusti lukemaan bodaamisesta, prätkistä, lätkästä ja katsomaan p###a :)
ja tietty kuuntelemaan Rammsteinia :) (oikeasti kyllä luen noista kaikista kuten myös aika monista muista aiheista ihan tavallisestikkin:)
Päivän lauluna toinen kappale Groove Armadaa, toivon kovasti että naapurinikin pitävät tästä koska tätä on nyt luukutettu viimeisen vuorokauden aikana repeatilla uudestaan ja uudestaan volumella jonka tuntee sohvalla istuessaankin :)
Tuo on muuten jännä juttu, miten nuo omaan ulkonäköön liittyvät käsitykset tuntuvat muuttuvan kaikkein hitaammin siellä oman pään sisällä, vaikka peili/vaaka kertoisin ihan muuta.
VastaaPoistaNoomi
Hei Noomi, totta ja miten vääristyineitä ne omat mielipiteet itsestä voivatkaan olla
VastaaPoistaVaikka menee vähän eri näkökulmaan niin vaikuttaako se ns kuviteltu ihanne sitten siihenkin vai mikä(vrt tämä klassinen totuus kuinka suurinosa esim täysin normaalin/terveen painoisista naisista pitävät itse itseään liian lihavina jostain käsittämättömästä syystä)
Tuo omakuvan näkeminen väärin voi liittyä myös siihen, että ei huomaa lihoneensa. Karmea totuus yleensä välittyy vasta valokuvista tai siitä kun vaatteet alkavat kiristää. Itse tajusin vasta tänä kesänä, että olen oikeasti lihonut. Siihen asti pidin itseäni saman kokoisena kuin viimeiset pari vuotta.
VastaaPoistaItse kävin kerran treffeillä miehen kanssa, joka oli laihduttanut -25kg. Hänen itsetuntonsa ei kuitenkaan ollut mikään hyvä laihdutetuista kiloista huolimatta. Ehkäpä hänelle oli juuri jäänyt päälle se lihavan minäkuva. Eli jutusta ei tullut mitään muista syistä.
Miksi muuten jotkut miehet katsovat p*****a kavereidensa kanssa? Siis miespuolisten, ihan heterotiivisesti ajateltuna. :D
Siis voi tietysti mennä toisinkinpäin, itse siis lähinnä ajattelin sitä kuinka ihmiset jotka nyt eivät oikeasti ole mitenkään ylipainoisia vaan korkeintaan vähän muodokkaampia näkevät itsensä lähes poikkauksetta aivan virtahepoina.
VastaaPoistaLisäksi ihmiset ehkä tuijottavat minusta sitä vaakaa joskus vähän liikaa eivätkä hyväksy sitä omaa vartalonsa mallia. Tietysti tämä on taas vain mun henkilökohtainen mielipiteeni siitä mikä minusta on vielä ihan viehättävännäköistä.
Toisaalta se self denial on varmaan myöskin totta, en minäkään silloin parhaimmillaan varmaan 105kiloisena koskaan myöntänyt olevani tukevassa kunnossa, vasta jälkeenpäin ehkä juuri valokuvista huomaa että taisi sitä olla aika tuhti.
Sun viimeiseen kysymykseen niin ei hajuakaan :) en siis tunnusta itse yksin enkä kavereiden kanssakaan katsovani toisten miesten takapuolia jos siinä ei ole jotain erityisen huomiota herättävää (istuu esim niin hyvin että oikein pistää silmään tai joku maalitahra yms :)
Eikä noi ulkonäkö fiksaatiot liity aina edes painoon. Itseni on ollut hyvin vaikeaa hyväksyä omia sääriäni, vaikka muuten olen, ihme kyllä, nykyään suht. tyytyväinen itseeni.
VastaaPoistaMutta siis olen aina inhonnut jalkojani, koska en pidä niiden mallista ja kaikkea mahdollista muuta. Ja se malli johtuu lähinnä luustonrakenteesta, jolle ei oikeastaan edes voi mitään vaikka treenaisi miten.
Niin siis tuon seikan takia, en halunnut pitää sortseja, lyhyitä hameita jne vuosikausiin, koska ajattelin jalkojeni olevan rumat. Ja siis naurettavinta tässä on se, ettei ne edes oikeasti ole erityisen rumat, vaan ihan normaalit, mutta kun päähän joskus nuorena jumahti tietty mielikuva säihkysääristä (eli siis miltä säärien pitäisi näyttää), niin en vaan päässyt siitä eroon oikein millään, vaikka kaikki väittivät päinvastaista siihen omaan käsitykseen liittyen.
Nyt vanhemapana tosin on alkanut helpottaa. Kun vain jossain vaiheessa aloin pitää sorseja ja hameita, niin sitten välillä oikein havahtui siihen jostain ikkunaheijastuksesta, että hetkinen, näyttääkö mun sääret sittenkin ihan hyvältä:)
Mutta semmoista se on. Ihmisen mieli toimii kummallisesti. Ei varmaan tarttee ihmetellä, että miksi länsimaissa on niin paljon syömishäiriöisiä ihmisiä:(:(
Ulkonäkö kun kuitenkaan ei loppujen lopuksi ole ihmisessä se kaikki kaikessa. Vaikken sen merkitystä vähättälekään, niin silti pitäisi olla tilaa myös erilaisuudelle.
Noomi
Ei liitykään vaikka se nyt on tietysti se yleisin tavalla tai toisella.
VastaaPoistaKuka on tyytymätön mihinkin osaan itsessään
ja ääriesimerkkeinä sitten ne syömishäiriöt.
Ulkonäkö ei tietenkään ole ihmisessä se kaikki kaikessa (katoavaista on ulkoinen kauneus), päinvastoin mutta parinmuodostuksessa se näyttelee kuitenkin jossainmäärin merkittävää osaa.
Tosin, siinäkin aivokemia kyllä tekee ihmeitä (jos ihmiseen ihastuu niin myös hänen ulkonäkönsä muuttuu x kertaa viehättävämmäksi omaan silmään).
Lisäksi tietysti makuja on niin vastakkaisia (huomaa täysin vastakkaiset turn-on:it ja omakuva ihanteen jo ihan omassa kaveripiirissään)ja tärkeimpänä pitäisi kuitenkin jokaiselle olla se oma hyvä olo ja edes suurinpiirtein se terveellisen painon rajoissa pysyminen (kansakuntanahan se "elintason" tuoma diabetes2 alkaa kohta olla vissiin jokatoisella)