(Varoitus, negaamista ja (yli)dramatisoitua synkistelyä)
kirjoittaa mitään tällaisella tuulella. Luulen että se on tuo pimeys, muiden ihmisten myös tuntema pimeys joka tarkoittaa että vaikka itse koittaisikin olla sosiaalinen niin vastahymyjä on aivan turha odottaa. Kivaan mieheen tutustuin, yey kerran noinkinpäin, on jo ihan pikkiriikkisen alkanutkin hämäämään kun kaikki uudet tutut ovat pelkästään tyttöjä. Ei meistä parhaita kavereita ko miehen kanssa ehkä tule mutta ehkä edes oluellakäynti kavereita. On niitä jo toki ennestäänkin mutta taas yksi muutti muualle, toista ei saa enää pois sohvaltaan kirveelläkään, kolmas ja neljäs ovat tulleet vuoden sisällä isiksi (onnea vaan vaikka tänään kateus sitä kohtaan pyyhkiikin mieltä niin julmasti että en halua ajatella koko asiaa), viidennellä ja kuudennella olikin lapsi jo ennestään jnejne
Jopa sillä eräällä entisellä tutulla joka sittemmin muuttui ihmiseksi jonka kanssa en halunnut enää olla missään tekemisissä (jälkeenpäin kuulin että mäiski mm jokaista tyttöystäväänsä turpiin) on kuulemma nykyisin lapsi ja parisuhde puhumattakaan exästäni joka juuri synnytti terveen pojan itselleen ja miehelleen.
Eihän se toki väärin ole että minä nyt kaikista näistä ihmisistä olen ehkä halunnut lapsia eniten ja ainoa joka en ole niitä saanut, ei väärin lainkaan, elämä on vain niin reilua.
Do something for yourself huusin itselleni aiemmin, menin ja tein, olen esim treenannut viimeiset 2vuotta niin säännöllisesti ja enemmän kuin kukaan tuttavapiiristäni. Nyt, mä en enää yksinkertaisesti tiedä mitä v#### mä voin itsessäni parantaa tai tehdä toisin että se oma ihminen kävelisi vastaan.
-Rakasta itseäsi, tuo aina oikeasti hyvä neuvo, mutta kun minä uskoakseni rakastan( tosin olen myös usein liian kova/kriittinen itseäni kohtaan), kohtalo kun ei vain rakasta vaan näyttää minulle keskisormea.
-Tee asioita joista sinä pidät, no mähän yritän minkä ylipitkiltä työpäiviltäni ehdin, kun saan esim paljon endorfiinia treenamisesta niin ajattelin että treenataan kahta kovemmin, tuloksena täysin selittämättömiä kovia vatsakramppeja yms joiden vuoksi en voi ilm treenata niin kovaa enää ja tällähetkellä en juuri ollenkaan.
-Hanki toinen työ joka ei vie sinusta kaikkea energiaa, joo oli pitkät haastattelukierrokset toiseen yritykseen joka olisi samalla sijainnut siellä minne olen halunnut muuttaa jo pitkiä aikoja takaisin, oli myös molemminpuolinen tahto kunnes minulle tarjottiin sopimusta joka olisikin sitten ollut taloudellisesti täysi huijaus.
Tekisi mieli haistattaa sille kohtalolle nyt jotain mutta ehkäpä tässä on nyt joku
Oliverin oppivuodet menossa ja tunnelinpäässä on valo (toivottavasti joku muu valo kuin lasaretin lamppujen loiste tai muu kirkas loisteputki).
Oliverin oppivuodet ne vaan on menneillään, eikä ne jatku ikuisesti, vaikka siltä se joskus vaikuttaisikin. Jossain vaiheessa se sivu kääntyy kyllä:)
VastaaPoistaMutta kieltämättä usein elämä on mitä epäreiluimpaa, ja noinhan se menee just, varsinkin noiden lasten saamisen kanssa. Tiedän hyvin kokemuksesta.
Ja usein töidenkin kanssa. Jotain kokemusta siitäkin on.
Mutta toisaalta, elämä voi ihan todella nopeasti yllättääkin aivan supermahtavasti. Itse en olisi esim. vuosi sitten uskonut, että eläisin nyt nykyisessä elämäntilanteessani, mikä on huomattava parannus entiseen. Ja esim. oikeastaan se työhommakin järjestyi melkein itsestään, vaikka sitä ennen olin lyönyt 2 vuotta päätä seinään ja yrittänyt sun vaikka mitä.
joten joskus se sivu kääntyy vielä, usko pois:=)
Noomi
Tunnelin päässä näkyy valoa, vaikka toisinaan se valo näyttääkin häipyvän sinne pimeyden keskelle. Siellä se kuitenkin häämöttää, sitä kohti mennään koko ajan askel askeleelta.
VastaaPoistaElämä ei mene aina niin kuin toivoisi (yllätys varmasti kaikille) ja elämä on toisinaan niin epäreilua. Elämä potkii päähän ja hyppii vielä mahan päälläkin.
Sitä täytyy vaan uskoa siihen, että kyllä se elämä vielä hymyilee. Ehkä siinä vieressä on hymyilemässä muitakin rakkaita ihmisiä, kuten vaikka se oma muru ja lapsikin.
Hei molemmat hyvät ihmiset, olette aivan oikeassa, elämä ei ole reilua eikä kukaan ole väittänytkään sen olevan. Päinvastoin joskus se on niin julmaa että koko sen mielekkyyttä on vaikeaa nähdä (enkä nyt viittaa itseeni, minulla on kuitenkin loppujen lopuksi kaikki Todella hyvin kun asiat laittaa oikeisiin mittasuhteisiin) On terveyttä, on ystäviä, perhe, suht kiva asunto vaikkakin haluaisin muuttaa takaisin sinne tiettyyn toiseen kaupunkiin, työpaikka johon vaikkakaan en itse ole tyytyväinen, on kuitenkin objektiivisesti katsottuna hyvä yms yms.
VastaaPoistaOikeastaan ainoa joka puuttuu siitä että elämäni olisi ns täydellistä on se oikea tyttö.
Sen jälkeen voisin miltei lainata Englantilaisen tuttavan fb päivitystä: I feel blessed (johon toki joku heti kommentoi että dont you mean: I feel pissed:)
Joskus on vain päiviä, hetkiä, tunteja tai viikkoja kun tuntuu että mikään ei mene eteenpäin vaikka kuinka yrittäisi ja se epäreiluus osuu käkättimeen.
Jep jep - jonnekin ne ketutukset on hyvä purkaa silloin kun elämä murjoo ja ottaa vaan päähän. Niitäkin päiviä kuitenkin mahtuu joukkoon. Joskus jopa vuosia. Kokemusta on.
VastaaPoistaMutta parempi on tosiaankin vaan ne mielipahat purkaa jonnekin, kuin oman pään sisällä hautoa:)
Totta, loppujen lopuksi niin kauan kun on terveyttä, läheisiä ihmisiä ja katto päänpäällä yms on tyytyväisyys tai tyytymättömyys pääosin asenne ja luonne kysymyksiä.
VastaaPoistaLuonteelleen, siis sille etten esim henkkoht valitettavasti aina ole perusluonteeltani yksi päivänsäde (tosin harvapa on) ei oikein paljoa voi mutta asennetta voi ainakin koittaa muuttaa, edes pikkuhiljaa.