Meitäkin jännittää ja mikä tavallaan typerintä, mitä enemmän ihminen kiinnostaa niin sitä enemmän meitä jännittää.
Tuo on jotenkin niin typerää, niin kauan kun ihmiset kiinnostavat vain ns kuten muutkin tai heidät näkee viehättävänä ensisijaisesti vielä siinävaiheessa vaikka vain ulkonäöllisesti niin ko ihmisillehän voi höpöttää mitä tahansa. Annas olla kun joku kasvattaa sitä potentiaaliaan sen 5pykälää ylemmäs niin mikä viheltely ja itsensä kanssa arpominen voikaan joskus alkaa.
Toisaalta tuo on tietysti niin ymmärrettävää koska siinä on tavallaan heti menetettävää. Voisi nimittäin käytännössä vähempää haitata jos joku random ihminen
ei ole kiinnostunut seurasta mutta jos ruksaa päässänsä ristinollaan
nollan toisensa perään (täydellinen, täydellinen, täydellinen ja lisäksi muutoinkin ihastuttava ja jotenkin muutenkin niiiin sopiva) niin ei hemskutti...sinähän olisit ensivaikutelman mukaan ehkä kaikkea mitä olen koskaan toivonut ja jos olet sellainen oikeastikkin ensivaikutelman takana...
Enkä tietenkään tarkoita täydellinen niin etteikö sinusta varmasti löytyisi myös virheitä vaan täydellinen juurikin sellaisena kuin olet ja täydellinen minulle.
Minä mietin sinua paljon eilen ja tulen miettimään sinua myös tänään, meidän ensisuudelmaa, yhteistä aamiaista ja sinun hiustesi ja kaulasi nuuhkimista, kädestäsi pitämistä, yhdessä kokoyön puhumista, rakastelua, sen jälkeistä sylikkäin olemista, yhdessä tietyssä paikassa käymistä.... oliver, Oliver, OLIVER> työkaveri palautti takaisin todellisuuteen kun olin ilm tuijottanut seinää jo tovin :)
Päivän lauluna Groove Armadan - Paper romance.
Eikö se kuitenkin ole niin, että menetettävää on enemmän, jos ei mitään tee?
VastaaPoistaSamaa mieltä Norpan kanssa! Parempi vaan lisätä kaasua tuossa vaiheessa:):) Ja sitäpaitsi, oikeastaanhan jo tuo on ihan mahtavaa, että pitkän ajan jälkeen olet löytänyt jonkun sellaisen ihmisen, joka herättää tuollaisia tunteita sinussa. Sekään kun ei aina ole itsestäänselvää, että edes tulee vastaan ihminen, joka moisia tunteita pystyy herättämään.
VastaaPoistaNyt vaan rohkeutta peliin. Ei se ota jos ei annakaan.
Norppa, on :) ja siis enhän minä tarkoittanut ettei mitään tekisi vaan
VastaaPoistasitä että se keskenään viheltely ja itsensä kanssa arpominen nousee joissain tilanteissa
kun on huomaavinaan että ihmisessä saattaa ehkä mahdollisesti olla potentiaalia enemmänkin :)
Siihen voi olla joku käytännön syy/syitäkin (tilanne/aika/paikka yms) tai sitten vain oman itsensä kanssa olevia mietintöjä tai sitten vain ihan se millä tuulella sattuu olemaan.
------------
Noomi, haaveilijan mieli on haaveilijan mieli ja se voi laukata pitkällekkin jos vaan
antaa ajatusten tulla...
Muistelen joskus nähneeni jonkun ns hauskan kuvan jossa sinkkunaisten väitetään
miettivän heti tyyliin lapsien tekoa ja naimisiin menoa oikean miehen nähdessään
mutta vaikka se nyt on varmasti hyvin liioittelua niin pointti on sama myös toisinpäin.
Ei siis että miettisin kenetkään tavatessani naimisiinmenoa tai mitään vastaavaa vakavuus-astetta mutta jos sopivan ihmisen kohtaa ja positiivinen mielikuva on tarpeeksi voimakas niin kyllä siinä mielikuvitus voi käydä kaikennäköiset vaihtoehdot läpi ko ihmisen suhteen.
(omassa mielikuvituksessa vaihtoehtojen läpikäyminen tuolloin EI tarkoita että mitenkään
toivoisi oikesti yhdenkään vaihtoehdon toteutumista vaan "haaveilu" ja ajatuksilla leikkiminen voi olla hauskaa ihan ilman realistisia tarkoitusperiä)
---
Mun "rakkauskirje tuntemattomalle" ei nyt selkeästikkään mennyt tälläkertaa purematta läpi :)
Hyvä on myönnän, mä olen nyt tuulella jossa voisin esim ihastua helposti, myönnän.
Myönnän myös olevani haaveilevalla tuulella jossa mietin kaikennäköistä jota ei ehkä pitäisi
julkisesti kirjoittaa koska, no en minä taas sitä enää tiedä.
Sun "rakkauskirjeet tuntemattomalle" ovat ihania! Romantiikka ja haaveilu ei ole naisten yksinoikeus ja jos joskus kohtaisin sellaisen miehen, joka omaisi edes 10% tuosta romantiikan määrästä mitä blogisi kautta olen päätellyt sun omaavaan, niin kävisi hyvä tuuri.
VastaaPoistaNiinhän se juurikin on, kun tapaa jonkun täydelliseltä vaikuttavan ihmisen alkaa mielikuvitus laukata sellaista vauhtia, että vauhdissa ei meinaa enää pysyäkään. Sillon alkaa todenteolla jännittää ja miettiin, että mitähän tässä pitäisi tehdä? Ainahan toki joku siirto kannattaa tehdä, vaikkakin itsellä vielä uskallus ja rohkeus siirtoihin aika alkutekijöissään. Kai pelkään vaan liikaa, vaikka tiedänkin, että yrittämättä en mitään saa.
Kiitos ja kumarrus jälleen kerran Norppa :) Mulla on sellainen kutina että ihan taatusti vielä kohtaat :)
VastaaPoistaMä taas nykyisin yritän olla haaveilematta, vaikka vaikeaa se onkin. Tulee jotenkin turhia paineita sille ihmiselle ja itselle toki myöskin. Ei osaa olla oma itsensä ja huomaa olevansa ihan kummallinen. Ehkä mä olen menettämässä sen romantiikon itsessäni.
VastaaPoista-Satu