Alettiin sitten selvittämään tämän tapailujuttuni kanssa että mikä siellä tossussa nyt oikein hiertääkään ja kas kas, yllätys yllätys, vanha tuttu läheisyydenpelkohan sieltä sitten taas kummitteli taustalta. Tilannehan oli sikäli noin 1000x helpompi kun tälläkertaa minulla ei ollut varsinaista tunnesidettä ko ihmiseen (tai siis toki jonkinasteinen mutta ei sellaista, noh sellaista)
Samasta syystä ei sitten ehkä ollut myöskään kiinnostusta lähteä korjaamaan jotain jossa ei ole sellaista jota ei haluaisi missääntapauksessa menettää vaan ennemminkin ihan vain että ihminen, lopetatko pyllyilyn, sitten että miksi pyllyilet, sitten taas että lopetatko pyllyilyn tai Oliver sanoo heipat ja lopuksi kun ihminen ei lopettanut niin Oliver sanoi heipat. Tarjosin toki apuani asian hoitamiseen mutta kun ei kelpaa niin noh ei jäänyt montaa vaihtoehtoa.
Taas tuntuu tavallaan vähän tyhmältä, ei surulliselta mutta jotenkin tyhmältä. En muista olenko jo kertonut aiemmin mutta puhuttiin joskus ystävien kanssa siitä kuinka kaikki suhteet, olkoon sitten yhdenyön tai kuukauden tai vuosien vie tavallaan aina pienen palan pois itsestä. Joskus huomattavasti suuremman palan ja joillakin ihmisillä vain ihan pikkiriikkisen palan (jota ei edes tavallaan huomaa ennen kuin se kertautuu tarpeeksi) mutta palan kuitenkin.
Sitten thaimaalaista (ruokaa)
Päivän videoon liittyy tarina eli olen tehnyt kerran 3 minuttisen elokuvan ja ko elokuva alkaa tällä kappaleella ja ja, tiedän hieman ehkä noloa pitää omasta tuotoksestaan mutta pidin ko lyhytrainasta ihan tosi paljon. Siitä tuli niin dramaattinen ja niin romanttinen että kun esitin sen ensimmäistä kertaa muille ihmisille niin suorastaan puhisin ylpeyttä :)
Valitettavasti ko rainaa ei voi laittaa julkiseen levitykseen etteivät levy-yhtiöiden herrat hermostu. Kyseessä siis oli yksi opiskelu projekti aikoinaan ja se kertoi miehestä joka ikävöi vaimoaan niin paljon että näkee tästä hallusinaatioita (juu juu, terveenkuuloinen kaveri tiedän:). Niiiin dramattinen ja niiiin romanttinen ja niiiiin 80-luku henkinen :)
Edit: video vaihdettu versioon joka toimii :)
Mulla taitaa olla omituinen huumori, toi sun pyllyily sai mut hymyilemään..hih, se on heippa jos mulle pyllyilet :).
VastaaPoistaNoista paloista jotka meistä viedään tai me viedään toisilta, se on kai sitä elämää joka kasvattaa meitä ja tekee meistä ihmisistä sen mitä me ollaan. Tosin jotkut viedyt palaset tekevät ihan pirun kipeää mutta sehän vain tarkoittaa että olet tuntenut jotain.
Menipä taas syvälliseksi...Muuten teitkö ihan ite thaikkuruokaa?
Ja edelliseen kommenttiin, hienoa että valitsit sen elämän, vaikka en sua tunnekkaan niin musta tuntuu et oikein teit ja onnea siihen jokeriin, jos sitä siihen tarvitaan.
Ne palat... onhan se tavallaan surullista, mutta kolikon toinen puoli onkin se et me myös aina saadaan jonkinlainen pala siitä toisesta. Itse koen, että jokainen suhde lyhyt tai pitkä, jos siinä on ollut jotain kasvamista, vastoinkäymisiä, hankautumista... niin silloin se vaan rikastuttaa elämään. Ts. ihminen toivottovasti onkin vanhana kuin tilkkutäkki :D
VastaaPoistaKaikkia suhteita ei vaan ole tarkoitettu kestämään. Ne toimivat tietyn ajan ja sitten taas jatketaan matkaan. Se on vaan elämää kaiketi.
c, joo vähän vähempikin tunteminen riittäisi joskus mutta kun ei teistä murheenkryyneistä eli tytöistä noin yleisesti oikein osaa pysyä täysin erossakaan ainakaan loppuelämän tähtäimellä :) Ihan itse tein thaikku ruokaa wokki tulessa palohälytinten soittaessa viehkoa serenadiaan. Luulen kanssa että tein työjutskissa oikean valinnan, ainakin tässä hetkessä mutta kiitos.
VastaaPoista--
Neiti H, niin se minkä ehkä nyt ymmärsin että vaikka jotkut jutut tuntuvat vain vievän sen palan niin jos tarkemmin muistelee ja ajattelee niin on sitten taas niitäkin jotka antaa jotain pysyvää itselleen (muutakin kuin murhetta siis :)
Jos jatkan tilkkutäkkivertauksellani niin voisi sanoa et sit lopussa huomaa et ne osat palat ei ihan niin sovikaan kuvioon tai väriin, mut siinä ne vaan nyt on.
VastaaPoistaPitkällä tähtämäille, itse ainakin, tämän ikäisenä on alkanut jo huomata, et asiat usein saa jonkilaisen merkityksenä jossain vaiheessa. Usein sattuu tapauksia, että ajattelen "Ahaaa... eli siis siksi silloin mun piti käydä läpi se ja se...". En tiedä onko se nyt totta tai onko olemassa sellaista asiaa kuin kohtalo, kun uskon kuitenkin sekä kohtaloon että sattumaan.... mutta siis elämä aaltoilee on hyviä hetkiä ja pahoja hetkiä. Itse otan kaikki kokemukset ensisijaisesti kokemuksina.
Alan toistaa itseäni... bad habit :D
Halaun uskoa tuohon siis että esim pettymykset suhteissa tulevat vain siksi että sitten kun on sen oikean ihmisen kanssa niin tietää että häntä ei olisi edes koskaan tavannut jos aiemmat jutut eivät olisi päättyneet.
VastaaPoistaVoi pojat, kyllä tekin olette melkoisia kryynejä mutta eihän teistä vaan voi pysyä erossa eli hankaloidaanpa toisiamme puolin ja toisin :).
VastaaPoistaMiekin uskon tuohon, että ensin täytyy vähän kompastella että löytää sen oikean. Ja sitä paitsi, jokainen ihminen voi olla sen hetken oikea johon sitä olet tarvinnut, vaikkakin pettymysten kera, että osaat löytää sen tyypin joka on sitten SE, joka kolahtaa.
Muumipappaa lainatakseni "Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu"
Hauskaa huomenta!
p.s. toivon mukaan asut lähellä paloasemaa jos kokkaat vokki tulessa aina :P
En taida asua mutta olen kyllä harkinnut sammutuspeitteen ostoa :)
VastaaPoista