torstai 17. syyskuuta 2009

Vastakaiku

Pitää jutut järkevinä. Sitten on niitä tilanteita joissa toinen ei vain puhu ja joutuu itse puhumaan kokoajan (olettaen että on siis esim joku uusi ihminen kenen kanssa hiljaisuus olisi vaivaannuttavaa). No mitä käy, tietysti alkaa puhumaan jossain vaiheessa typeriä ja sekavia, siis tietysti, ja siinä vaiheessa se täysin sanaa suustaan saamaton alkaa sitten katsoa että kylläpä puhut omituisia.

No mielihän tekisi tuossa vaiheessa vain näyttää kieltä, puhun omituisia sen takia koska sinusta ei saa mitään vastakaikua ja sen vuoksi annan ajatukseni lentää...

Tänään oli hyvä päivä, tosi kiva, ei tosin vieläkään uutisia "jonnaan" liittyen mutta kirjoitin kyllä jo viestin valmiiksi, nyt pitää enää rohkaistua lähettämään se. Juu tiedän että olin päättänyt että en lähetä hänelle mitään viestiä jos ei hän laita jotain viestiä ensiksi mutta jokainen kenen kanssa olen asiasta puhunut (ab 5ihmistä) on ollut sitä mieltä että minun ei vain kannata vaan suorastaan pitää lähettää hänelle viesti. Ja vaikka se onkin hieman tekosyy niin tälläkertaa luotan että ystäväni ja tietysti te jotka täällä siihen rohkaisitte olette oikeassa.

Video ei liene esittelyitä kaipaa

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Power of.......ihastuminen

Olen niin usein kirjoittanut alavireisiä juttuja että otan nyt tilanteesta vaarin ja kerron kuinka hyvällä tuulella olen ollut tänään ja edes töistä saamani todella huonot uutiset töiden todennäköisestä loppumisesta pyyhkineet virnettä naamaltani :)

Ennemminkin tuli vain sellainen, pah, löytäähän sitä jonkun uuden paikan ja siellähän voi ollla paljon kivempaakin. Ainoa joka tulee kyllä harmittamaan paljon on se että minulla on aivan mahtava tiimi tällähetkellä. Niin mukavia tyyppejä valikoitunut pomoamme myöten että sen löytäminen tulee olemaan haastavaa. Kaikki vielä suunnilleen samaa ikäluokkaa, samankaltaisella huumorintajulla varustettuina niin sen löytäminen tulee olemaan kyllä tosi tosi hankalaa.
Itseasiassa jotain meidän nykyisestä yhteishengestä kertoo sekin että tälläkin hetkellä vitsaillaan parin työkaverin kanssa skypen välityksellä :)

Toinen mikä on niin palkkaa joutuu ehkä hieman laskemaan mutta kunhan nyt ei kovin montaa kymmentä prosenttia vuositasolla niin kyllä sitä nyt vähemmälläkin ihan hyvin toimeen tulee.

Olen varmaan kertonutkin siitä mutta olen jo jonkinaikaa yrittänyt siirtyä nauttimaan hetkistä itse pidemmän ajan sijaan. Hyvästä minuutista jonkun seurassa, hyvästä tunnista jonkun kanssa, yhdestä yöstä, yhdestä hymystä kahvilassa.
Ihan oikeastaan siksi että vaikka sitä tietysti kaipaisi pidempiaikaistakin onnea niin jo hyvät hetket ja niiden muistot auttavat synkkyyden karkoituksessa.


Laurynilta pari kappaletta (oli jo aikakin, tiedän)
Eka on coveri


tiistai 15. syyskuuta 2009

Ihastunut haikeamielinen karhunpoika

Pohjustus
Allekirjoittanuthan ei ihastu kovinkaan usein, joskus herää kiinnostus mutta varsinaisen ihastumisen tasolle ko tunne ei ole viimevuotena yltänyt kuin kerran ja siitäkin on miltei se vuosi kohta aikaa.


Ja sitten pikaviestmen välityksellä käyty keskustelu tänä aamuna ystävälleni:
(nimet ja nimimerkit luonnollisesti muutettu)

[8:37:47] Oliver : no voi v&&&&&
[8:41:56] Oliver : ei hemmetti
[8:43:38] Oliver : :(
[8:44:04] Oliver : Olin sitten ulkona neidin x ja sen ystävän neiti y:n (jota en ole tavannut aiemmin) kanssa pilkkuun asti
[8:44:10] Oliver : ja herätys 6.30 tänään
[8:44:20] Oliver : ja ei se mitään, päähän sattuu jnejne
[8:44:22] Oliver : mutta
[8:44:31] Oliver : .........
[8:44:38] Oliver : menin sitten ihastumaan neitiin y
[8:45:08] Oliver : hiljaiseksi vetää

[8:48:14] Ystävä z : :)
[8:48:23] Ystävä z : Jonnaaan(nimi muutetttu)
[8:48:26] Ystävä z : hän on mukava
[8:48:33] Ystava z : todella mukavan oloinen

[8:48:34] Oliver : no on joo
[8:48:37] Oliver : liiankin
[8:49:16] Oliver : ihan mahtava tyttö
[8:50:04] Oliver : mutta ei hemmetti
[8:51:12] Oliver : maailmassa on 3miljardia naista niin ei hemmetti miten mun pitää ihastua siihen kehen en saa.

[8:52:44] Ystävä z : no mutta ethän sinä nyt neiti x:n kanssa sentään ole seurustellut...

[8:52:47] Oliver : en seurustellut mutta ei siitä kovin montaa kuukautta ole kun oli ns juttua hänen kanssaan.
Pitikin mennä ihastumaan väärään tyttöön.

[8:53:34] Ystävä z : Jonna on oikea tyttö


Toisaalta kyseessä on minusta niin mahtava tyttö että jos tietäisin että mahdollisuutta muuhun ei syystä tai toisesta ole niin haluaisin vain halata häntä jo toivottaa koko sydamestäni hänelle kaikkea hyvää. Vaikka ehkä tulisi sen jälkeen hetkeksi suru puseroon niin on aina vain niin hienoa tavata hänen kaltaisiaan ihmisiä.

Tietysti toivon koko sydamestani että minulla olisi joku päivä kumppani josta ajatttelen noin mutta ehkä vieläkään ei ole minun aikani, ehkä pitää vielä odottaa vaikka se surettaakin.

Olen päättänyt, en aio tehdä aloitetta jo ihan kunnioituksesta heidän ystävyyttään kohtaan mutta, jos hän tekee pienenkin aloitteen niin en usko että voin sillä hyvä jätkä- statuksen voimalla olla siihen vastaamatta.

Edit:

Maanpinta kutsuu 1 tiedän, saattaa olla että ihminen ei olekkaan yhtään niin ihastuttava kuin ensitapaamisella saatu vaikutelma. Minulla on tapana innostua ja mennä joskus asioiden edelle kirjoittaessa ihan tarkoituksellakin. Ja tässätapauksessa ensitapaamisella tehtiin minuun sellainen jalat alta vaikutus :)

Maanpinta kutsuu 2 tiedän, en minä nyt esim kenenkään avioliittoa ole rikkomassa yms vaan pahin mahdollinen tilanne olisi se että neiti x olisi minuun tietämättäni vielä ihastunut (jonka todennäköisyyttä tosin epäilen) ja sen takia hänelle tulisi pahamieli ja heidän ystävyyteensä särö.


maanantai 14. syyskuuta 2009

Inside moves and outside grooves (päivän toinen postaus)

Niin, käskikö joku alkaa huudattamaan noita pyllynveivaus kappaleita koko illan, arvatkaa nukuttaako nyt pätkääkään. Mieli tekisi hippaamaan niin että jalat menisi jo.

Vielä kun olen itse korostanut tuota tilannetajua musiikkivalintojen kohdalla...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ilo pintaan vaikka väkisin & omien tunteiden manipulointi


Musiikki on kyllä oivallinen väline, en edes osaa kuvitella miten paljon synkempi minunkin elämäni ja mielenlaatuni olisi ilman sitä. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen yhä enemmissä määrin käyttänyt sitä ihan tietoisesti esim nostattamaan omaa tunnelmaani tilanteissa joissa olen huomannut synkkyyden pilven hiipivän päänpäälle. Useimmiten se toimii kuin häkä, sopivat kappaleet huutamaan niin että korvissa soi, miehisiä mielikuvaharjotteita ja hautautumisen sijaan saattaa päivä mennä totaalisen synkistelyn sijasta pienellä alakulolla.

Nuorempana uskottelin itselleni että niin ei saa tehdä tai että se on jotenkin itsensä huijaamista tai jotenkin vähemmän "aitoa". Ja ei sikäli, en minä tunteiden estämistä sinäänsä kannata (varsinkaan jos ne perustuvat joihinkin käsittelemättömiin asioihin) mutta.. Kun on huomannut että on taipumusta esim synkkämielisyyteen aika-ajoin ja sillä ei saavuta mitään niin kyllä kannatan kaikkia ei kemiallisia tapoja kääntää mielentilani kelkkaa sinne auringon suuntaan.

Asiasta hieman toiseen, olen hieman suunnitellut tai haaveillut että asentaisin kirkasvalolamput koko olohuoneeseen. Voin kesällä niiiiiiin paljon paremmin ja vaikka kyse nyt on tietysti muustakin kuin valosta niin luulen että se on kuitenkin niin olennainen osa että olisi kiva testata edes yhden syksyn/talven ajan miten jatkuva aurongonvalo olohuoneessa vaikuttaisi :)

Nyt päiväunille :)

Edit: Video vaihdettu Groove Armadasta hieman "menevämpään" veisuun. Päivän uutena musiikkivalintana siis 80-luvun alun funk/disco-musiikkia

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Miehille jotka lataavat aina maaliin

Kyse ei ollut siitä että kyseinen lehti (slitz) olisi ollut hyvä, ei ei lainkaan vaan kyse oli siitä että se oli ensimmäinen ja tavallaan edelleen ainoita suomenkielisiä miehille suunnattuja miestenlehtiä joka oli tehty miehille. Ei siis miesten vaimoille tai tyttöystäville vaan miehille. Yllättävän paljon asioita jotka on muka suunnattu miehille on itseasiassa suunnattu miehen kumppaneille.

Ei nyt sikäli että minä nyt välttämättä kohderyhmää olisinkaan mutta jos nyt kerran tehdään niin kerrotaan se kohderyhmä nyt edes rehellisesti.
Miehille suunnattua aromaterapeuttista kylpyvaahtoa odotellessa.

Tämä kaikki vinoilu metroseksuaalisuutta kohtaan siis mieheltä joka eilen oli miestentuoksuhyllyllä nuuhkimassa niin pitkään että lopussa silmiä kirveli ja päässä jyskytti :) Kokeiluun pääsi CKn Euphoria (tavallinen, ei intense vaikka hyvä sekin mutta jotenkin hieman liikaa)

Olen muuten ehkä valittanut tästä aiemminkin mutta ihan mieletöntä miten paljon hajuaisti on edelleen parantunut kun lopetti tupakoinnin...olisin voinut hyvin elää ilmankin tietoa kenen deodorantti on pettänyt tai kuka polttaa tai kenellä hampurilainen kassissa.