lauantai 31. joulukuuta 2011

Kumma ja nostalginen olotila

Lomaa on enää pari päivää jäljellä ja en voi käsittää mihin tämä on mennyt. Kemuttanutkaan en ole kuin parisen kertaa, ystäviä olen toki tapaillut mutta vielä olisi monen monta ihmistä jotka olisin halunnut nähdä. Olen siis ollut alkuperäisessä kotikaupungissani lomalla ja en tiedä, tulee aina nykyisin niin haikea olo kun menee taas takaisin omaan nykyiseen kotiinsa. Tulee aina mieleen että pitäisikö minun oikeasti keskittää kaikki voimavarani ja koittaa löytää töitä täältä. Minun lomani täällä ovat miltei aina mahtavia ja super nostalgisia mutta tiedän ettei se olisi enää yhtään sama jos asuisi täällä.

Kun ei minulla ole ratkaisuja, en minä tiedä.
Tapasin taksijonossa taas nuoren tytön, hän kertoi että oli miettinyt vuoden ennen kuin haki opiskelemaan ihan ollakseen varma että haluaa sitten tehdä sitä loppuelämänsä. Hän oli max 21vuotias.
Jouduin valitettavasti rikkomaan kuplan ja kertomaan etten minä tiedä sitä vieläkään ja idea siitä että olisin tiennyt sen 20vuotiaana ja se ei sen jälkeen muuttuisi on jotenkin super absurdi. Siis toki minä pidän nykyisestä työstäni ja noinpoispäin mutta siis en minä siitäkään voi sanoa että sitä nyt loppuelämääni haluaisin missään nimessä tehdä.

Loppuelämä on pitkä-aika, silti kun taas tapaa ystäviään joiden lapset osaavat jo kävellä, puhua ja joku menee jo kohta kouluun, se tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Minne vuodet oikeasti katoavat ja mikä hurjinta, nopeutuuko se niiden juokseminen vain kokoajan. Olenko minä kohta 40, sitten 50 ja sitten 70 ja ihmettelen että mitä tapahtui. Ajatus lapsista tai siis siitä ettei niitä ole iskee pelottavasti mutta kun keskustelee ihmisten kanssa joilla niitä on, ei sekään ole mikään oikotie onneen.

Kuntoilu (siis rankka sellainen), kiire töissä, nukkuminen ja seksi antavat hetken aikaa olla ajattelematta mutta eivät ne vie kysymyksiä pois. Ne ovat vain vähän kuin humalassa olo, sillä hetkellä ei tunnu mutta ei se kysymys sieltä takaa minnekkään katoa.


Olen miettinyt myös ex suhteitani tai siis sitä että minkä takia minulla onollut niin huono tuuri että olen tavannut niin monta ja liian monta näitä esim persoonallisuuhäiriöisiä ja täysin sitoutumiskyvyttömiä ihmisiä ja miten ne ovat vieneet luottamukseni tyttöihin kyllä täysin. En minä vaan luota teihin ainakaan aluksi lainkaan, etsin sanoista epäloogisuuksia ja valheita ja vinkkejä siitä miksi minun kannattaisi ottaa jalat alle.

Vanhempani kysyivät joulupöydässä että koska minä meinaan lisääntyä, otin ison kulauksen glögistä ja ignoorasin kysymyksen. Ei se ollut pahalla tarkoitettu tietenkään.
Oisinhan tietysti voinyt kysyä että niin, olen juuri tässä harkinnut 3viimeisintä "potentiaalista" jotka olen viimeviikolla ulkona ollessani tavannut eli lisäännynkö kenties sen 45vuotiaan, ulkonäöllisesti ihanteeni vastakohdan, sosiaalituilla tarkoituksella (kun ei työnteko huvita) elävän naisen kanssa, vai sen 20vuotiaan kanssa vai sitten näistä parhaan, 28vuotiaan muutoin lupaavan tuntuisen tytön kanssa joka tosin ikävöi ex poikaystäväänsä niin että siihen soppaan ei itseään sotkisi hullukaan.
Että ihan niinkuin itse voi valita.


Ei sikäli, ei minulla huono fiilis varsinaisesti ole, on ehkä nyt vain lomaillessa ollut ns liikaa aikaa ajatella. Never ending why niin monessakin mielessä ja pientä pelkoa tulevaisuudesta puskee pintaan.

Yksi ystäväni kysyi minulta miten minulla riittää energiaa salilla huhkimiseen, syyhän on sama kuin miksi Jim Jefreys niminen hyvin ronskia huumoria kertova standup koomikko kertoi juovansa, because we need to. Ainakin siinä vaiheessa kun tuntuu että taju lähtee kun tekee kyykkyä ns loppuun asti ja endorfiinit puskevat elimistöön, ei huoli eikä stressi paina. Siinä tilassa on hyvä olla.

Vuoden viimeisenä lauluna lisää ruotsi rockkia, Backyard babies ja gods favourite.
Hyvää uuutavuotta kaikille tasapuolisesti.

5 kommenttia:

  1. Hei Oliver,

    samantyylisiä mietteitä täälläkin. Vuodet vierii ja omassa elämässä silti kaikki tuntuu junnaavan jotenkin kummallisesti paikallaan, ihan kuin eläisin "oikean" elämän sijasta jotain painajaislimboa, joka ei tunnu loppuvan koskaan.

    Ts. vuodet vaihtuu, mutta oman elämän kipukohdat pysyy. Silloin sitä alkaa aina vertailemaan omaa elämäänsä muiten vastaaviin ja yllätys yllätys, ne muiden elämät näyttää usein jotenkin paremmilta ja onnistuneemmilta kuin se oma.

    Ääh - kun osaisi vain aina hyväksyä itsensä ja olla tyytyväinen kaikkeen siihen hyvään mitä on saanut.

    Nämä lomat on kyllä vaarallisia - näiden takia tosiaankin joutuu hiljentämään tahtia ja näkee kaikkea sellaista, mitä muuten ei ehdi ihan niin paljon miettimään.

    Hyvää uutta vuotta jokatapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Eräässä elokuvassa mies kysyy toiselta mieheltä "Miksi sä juot noin paljon?" (Siis se toinen mies istuu viskilaskin kourassa)... No tämä lasia pitelevä mies vastaa "Koska on jano".

    Jossain vaiheessa muakin ahdisti enemmän se kun vuodet vieri ja mä vaan seilaan yksin. Nyt mä en enää jaksa murehtia sitä. Toisaalta en ole kovin yksinäinen ollut enää vuosiin ja toisaalta olen sinut sen asian kanssa, että minusta ei ehkä koskaan tule perheellistä. Elämässä lienee muitakin asioita :)

    VastaaPoista
  3. Hei Oliver,

    Sitä kummasti arkeaan karkuun päästessä, on enemmän tilaa ajatuksille ja mietteille elämästä. Sitä välillä vaan miettii, että mihin ne päivät ovat menneet ja miten minä tässä vielä vaan olen? Kaikki muuttuu ympärillä, mutta minä pysyn muuttumattomana paikalla.

    Mutta hmm.. Uskalla luottaa meihin naisiin, emme me pure. Totta kai menneet kokemukset ovat jättäneet jälkensä meihin jokaiseen, mutta ei anneta niiden menneiden kuitenkaan olla tulevan onnen tiellä.

    Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  4. Noomi, niin siis aika tällaisia metapohdintojahan nämä on. Miksi, mitä, miksei sitä kritallipalloa vois olla. Kauanko tätä ns outsider elämää vielä jaksaa ennen kuin ottaa sen vähiten epäsopivan potentiaalisen ihan vain että on sitten ainakin se kulissi. Tosin mitä puhuu ystäviensä kanssa jotka ovat eri tilanteissa, se yhteiskunnan odottama tapa elää ei sekään tarjoa sen enempää onnea. En minä tiedä, siis kun en vain tiedä ja mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän tiedän tai tajuan etten minä tiedä. Eikä se ole edes vaihe, ei se ole edes mitään hukassa oloa vaan minulla ei vain ole aavistustakaan mitä tehdä seuraavaksi että asiat menisivät hyvin.

    Mitä miellyttävintä uutta vuotta myös sinulle. Olkoon se kaunis ja toteutukoon kaikki mistä olet koskaan voinut haaveilla.

    ---

    Neiti H, niin, sehän se juuri on monelle tavalla tai toisella. Turruttaa se ajatus joka aiheuttaa sen epäonnen tunteen. Ainakin kuntoilu lienee parempi kuin dokaus :)

    Elämässä on varmasti hirmuisasti muutakin kuin perhe, vaikkakin myönnän että omiin haaveisiin se ainakin vielä ihan sinne ykköstilalle kuuluukin. Silti, tätä menoa sen tulo ei ole ollenkaan varmaa ja ei elämä siihen tietysti pääty. Joku mielekäs sitältö työn lisäksi siihen vain sitten tarvitaan korvaajaksi.

    --

    Norppa niin, miksi niin on. Olenhan minäkin toki esim työmielessä saavuttanut jo jotain mutta en vain silti tiedä. Mä olen sanonut viimeisen vuoden aikana hemmetin monta kertaa tytöille kiitos mutta ei kiitos. Olen tehnyt sen siksi että siihen on ollut joko täydellinen yhteensopimattomuus syy tai joku vastaava. Vaikka tiedän että jokainen ratkaisu on ollut oikea kaikella todennäköisyydellä niin silti mun sydän huutaa. Ei se tajua että ei vieläkään, ei vieläkään ja vielä kerran, ei vieläkään.

    Luottamuksesta niin se on vähän mahdotonta muuttaa noin nopealla aikataululla mutta kyllä minä joihinkin ihmisiin pikkuhiljaa alan luottamaan (siis uusiinkin ihmisiin). Se vie vain paljon aikaa ja esim yksikin valhe ko ihmiseltä vie sen täysin nollille. Ehkä pitäisi sanoa että olen vain hyvin hyvin varovainen kehen luotan ja kuuntelen sanoja kuin sherlok löytääkseni sen mahdollisen vihjeen siitä että onko ko ihminen rehellinen. Kun kerran esim on seurustellut oikeasti narsistisen luonnehäiriöisen kanssa niin aint falling for that one again.

    VastaaPoista
  5. "Luottamuksesta niin se on vähän mahdotonta muuttaa noin nopealla aikataululla mutta kyllä minä joihinkin ihmisiin pikkuhiljaa alan luottamaan (siis uusiinkin ihmisiin). Se vie vain paljon aikaa ja esim yksikin valhe ko ihmiseltä vie sen täysin nollille. Ehkä pitäisi sanoa että olen vain hyvin hyvin varovainen kehen luotan ja kuuntelen sanoja kuin sherlok löytääkseni sen mahdollisen vihjeen siitä että onko ko ihminen rehellinen. Kun kerran esim on seurustellut oikeasti narsistisen luonnehäiriöisen kanssa niin aint falling for that one again."

    Hei - tämä kommentti tulee nyt aika myöhään tähän shrediin, mutta jäin miettimään tätä pitemmäksi aikaa ja pohdin, että avaisinko sanaisen arkkuni vai enkö avaisi, kun en ole ihan varma, että onko minulla tähän oikeasti mitään annettavaa.

    Mutta siis. Minä luulen ymmärtäväni aika hyvin mitä sinä tarkoitat tuolla vaikeudella luottaa ihmisiin tai tässä tapauksessa naisiin.

    Kun edes kerran on tullut vahingoitetuksi jonkun ihmisen toimesta niin, että tämä ihminen on vienyt luottamuksen toisiin ihmisiin totaalisesti, on oikeasti todella vaikeaa sen jälkeen suhtautua toisiin ihmisiin varauksettomasti. Ja sitten jos tuollaisia kokemuksia on takana jo muutama, niin yhä vaikeampaa.

    Minun on hyvin vaikeaa luottaa ihmisiin ja kamppailen sen seikan kanssa elämässäni jatkuvasti.

    Surullisina siinä on se, että tuo seikka vie eniten voimavaroja minulta itseltäni, ei suinkaan niiltä toisilta ihmisiltä. Sen takia olen päättänyt, että en voi elää elämääni koko ajan peläten, että kuka seuraavaksi pettää luottamukseni tai etsiä huolestuttavia merkkejä uusissa ihmisissä heihin tutustuessani.

    Aivan liian paljon olen käyttänyt elämässäni aikaa ja energiaa tuon asian tiimoilla, joten nyt saa omalla kohdalla riittää.

    En voi hallita toisten käyttäytymistä, rakkauden määrää, ystävyyttä tai luottamusta minua kohtaan, voin yrittää hallita vain omaa suhtautumistani muihin.

    Anteeksianto on vaikeaa, mutta se on pakollista niitä ihmisiä kohtaan, jotka sen luottamuksen aikoinaan ovat vieneet, sillä muuten kannan epäilystä muita - asiasta osattomia - kohtaan koko loppuelämäni, vaikka se kauna oikeasti kohdistuu niihin väärintehneisiin.

    Pöh - tulipas pitkä ja sekava sepostus.

    Yritin tässä ehkä sanoa (anteeksi jos astun varpaille), että anteeksianto on prosessi, joka vie aikaa ja jotenkin olen saanut teksteistäsi sellaisen käsityksen, että tuon naisen tekemät haavat eivät ole kohdallasi ihan vielä umpeutuneet ja niillä on elämääsi edelleenkin aika paljon vaikutusta sen takia.

    Terv. Noomi, (jolla on liian paljon kokemusta luonnehäiriöisistä ihmisistä).

    VastaaPoista