sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Unta ja unta ja unta

Joskushan ne energiatasot oli pakko tippua, minulle ne nyt sitten tippuivat samantein kun astuin alkuviikosta työpaikan ovesta sisään ja kovaa tippuivatkin. Hyvä kun ei oikeasti nukahda pystyyn.
Johan sitä intoa kestikin...

Olen kyllä nukkunut mutta ei auta, kun vaan väsyttää niin väsyttää. Ei hermostuta, ei masenna vaan ei vain huvita tai siis kun väsyttää.
Toki olen väsyneenä normaalia sarkastisempi, synkempi ja muutenkin pahantuulisempi mutta taustalla on vain kyllä nyt väsymys ja kaiken yhtäkkinen täydellinen huvittamattomuus.
Suurin vaikuttava tekijä siihen lienee työ tai siis siihen liittyvät asiat. Eivät ne mitkään olleet pöydältäni poistuneet ja lisää oli tullut mutta kun huvitus on about 0.

Lomaan asti sitä aina jotenkin paremmin jaksaa, on mitä odottaa jnejne mutta sen jälkeen. Mitä tässä nyt odottaa, kuuta nousevaa.


Perjantaina kun oli ulkona ja joku ihan viehko tyttö yritti tulla juttelemaan niin ei edes se huvittanut, ei ole nyt mitään sanottavaa. Tuplasin kahvimääränkin sinne reilu 12kuppiin päivässä mutta siitäkään tule kuin hikiset kämmenet.
Seuraavaksi alan tuijottamaan kirkasvalolamppua, tiedä onko siitä apua mutta ainakin se häikäisee niin hemmetisti. Vitamiiniannokset olen jo tuplannut ja loppukuun voisin viettää tipattomana (perjantainen oli sovittu jo viimevuoden puolella).

Tai ehkä minun pitää vaan odottaa sitä kevättä...

Illan lauluna blogihistorian ensimmäinen ja viimeinen kerta kun linkitän Himmiä (en siis pidä heidän musiikistaan) mutta tämän laulun (ja kyllä, tiedän ettei tämä ole originaali) sanat sopivat tähän sarkastiseen olotilaan nyt harvinaisen hyvin


Edit: hei, nyt unohdin, innostuinhan minä hitusen yhdestä aivan mihinkään liittymättömästä asiasta...rumpujen pärinää, liittyykö tämä musiikkiin vai naisvartaloon vai salilla huhkimiseen vai vai........ei hassut kun latte/cappuccino "taiteesta". Joulunmyötä minun kahvikone/tarvike valikoimani siis kasvoi mutta se mikä minut sai tästä innostuneeksi on "lähikahvilan" miehen taidonnäytteet eli hän tekee aina sydämen nais-asiakkaille. http://www.youtube.com/watch?v=eOBmrJZXG3w Ainoa joka minulta puuttuu on maitokannu jossa on tarpeeksi terävä nokka, sen jälkeen pääsen harjoittelemaan :) Piirtäähän minä en osaa mutta kunhan nyt edes peruskuviot oppisin :) Ja joku vielä väittää etteivät miehet olisi valmiita panostamaan tehdäkseen vaikutuksen tyttöihin :)


4 kommenttia:

  1. Hei Oliver - aika tosi liikuttava barista siinä sun lähikuppilassa:)

    Tuli jostain syystä mieleen noita kahvivaahtoja katsoessa Edvard Munchin Huuto - vaikken kyseisestä potretista tykkääkään. Sopisi kuitenkin hyvin noihin kahvivaahtoihin. (Ehkä omaani mieluummin kuitenkin se sydämen).
    Mutta jossain taidekahvilassa ne vois yrittää tehdä tuommoisia potrettiaiheisia vaahtoja, Mona Lisan hymy varmaan ois tosi helppo nakki vaikka Louvren kahvilan työntekijöille.


    Mutta niin siis tämän läpätiläpäti osuuden jälkeen piti sanomani, että sun pitää nyt vaan jaksaa sinnitellä noin kuukausi. Sitten alkaa kevät ja elämä paranee huomattavasti auringonpaisteen myötä. Lupaan sen.

    VastaaPoista
  2. Hei Noomi, Mä luulen tässä kaiken analysoinnin tehtyäni että suurin syy on nyt tähän kaikkeen mun työni oikeasti tai tarkemmin eräs asia siinä ja ennen kuin se muuttuu ei paljon energiaa ole. Nimimerkillä: Hermoraunio

    VastaaPoista
  3. Vähän kyllä pelkäsinkin, että aiempi viestini oli minulta liian ylioptimistinen tilanteesi suhteen:( En tiedä pidätkö Lisztistä, mutta oma mieleni sulaa tätä kuunnellessa - johtuen Horowitzin taidoista.

    Jokatapauksessa, sinne jonnekin täältä sympatiat ja voimia.

    http://www.youtube.com/watch?v=MfDmUk7ie6s

    VastaaPoista
  4. Kiitos Noomi näin ikuisuuden myöhässä :)

    VastaaPoista