tiistai 20. joulukuuta 2011

Mikä laulaen tulee se laulaen tulee

Minä kerron salaisuuden, siis siihen miksi olen iloinen ja hyväntuulinen edelleen.
No siis hyvä on,se saattaa olla myös joku yllättävä aivovaurio koska esim
tätä aivan järjetöntä p#netusta ei kyllä muuten selitetä mutta siis sen lisäksi.
Minä en suostu pettymään. Hah, ai siis mitä. Ei kun en suostu. En suostu välittämään vaikka sade kastelisi minut märäksi, en suostu välittämään vaikka tavarat hajoaisivat ja mitä vielä, en suostu välittämään jos esim joku ihminen käyttäytyy kurjasti.

Oletetaan että vaikka hymyilen jollekkin tarkoittaen vain hyvää, ennen jos ko ihminen ei olisi hymyillyt takaisin olisi se minusta tuntunut kurjalta. Nyt koitan parhaani mukaan vain ajatella että oma on häviönsä ja onneksi muut ihmiset todnäk hymyilevät takaisin.

Tämä pätee aivan yhtälailla niin normaaliin kanssakäymiseen kuin vaikkapa johonkin ensivaikutelmaltaan kiinnostavalta vaikuttavaan tyttöön. Jos ei nappaa niin so not, senhän on vain pakko tarkoittaa että jotain parempaa on tulossa.

Aivan liian paljon olen aiemmin antanut vastuuta onnestani muille ihmisille, odotuksille heistä ja toiveille ja haaveille. Sitten kun asiat eivät ole menneet kuten olisi niin toivonut niin se pettymys ja tiputus sieltä pilvilinnoista on ollut niin kurjaa.

Annan esimerkin, yksi tyttö(himpsusti siinä rajalla että mahd kaveri vai deitti) pyysi minua ulos mutta perui sen ns viimetipassa. Koska olen kiltti mies niin juteltiin siinä sitten hetki ja ajattelin että ei se niin vakavaa ja jutellaan niitä näitä ja katsotaan ehkä joskus toiste uudestaan.
Sensijaan hän halusikin alkaa kertomaan minulle expoikaystävästään ja voitte arvata miten paljon se minua kiinnosti (zero). No ei siinä mitään, sanoin sen suoraan että mä en ole nyt oikea ihminen kuuntelemaan näitä juttuja. (toim huom on sanottava että esim naispuolisten ystävien kohdalla kuuntelen ihan sujuvasti ja mielellään mutta että "uuden ihmisen" kohdalla niin dream on)
No ei siinä sen enempää (keskustelu päättyi nopeasti kun ko tsirbu tajusi että mä en nyt mahdu/suostu siihen kategoriaan mihin hän olisi mut halunnut laittaa)
mutta se mikä tässä oli se pointti on se että sensijaan että olisin hetkeäkään pidempään jäänyt harmittelemaan sitä tajusin että omapa on häviönsä, onneksi on olemassa paljon mukavampiakin ihmisiä joten keskityn mielummin heihin.

Ja arvatkaa mitä, kun näin uskoo ja ajattelee niin viimeviikkojen kokemusteni perusteella näin on myöskin tapahtunut.

Nyt tätä ei pidä sotkea siihen ettenkö minä esim välittäisi, toki välitän mutta en anna vain sitä valtaa minun onnellisuudestani ja hyväntuulisuudestani nyt millekään enkä kellekään ulkopuoliselle.

Mitä, mitä, eikö minun hyväntuulisuuteni johdukkaan nyt yhdestä tytöstä, rehellisesti sanottuna ei. Väitän tosin että jos onnistun tätä hyvää tuulta jatkamaan niin se yksi tyttökin ehkä (tai ehkä ei) sitten jokupäivä tuosta kainalosta vakavammin löytyy. Mitä, mitä eikö minua muka nyt kiinnosta kukaan, minä en nyt ajattele sitä niin. Jos jonkun kanssa tulee jotain niin yey, jos ei niin jaahas, kuka lähtisi tanssimaan?
Lainaan kanssabloggaaja Norpan onnellisuuslauseita omalla versiolla. Onni on hyvä hetki.

Yön videona Placebon versio Johnny and Mary kappaleesta

2 kommenttia:

  1. Tervehdys Oliver.

    Asenteesi on aivan loistava, sen haluan oppia itselleni myös. Onni on kuitenkin lopulta vain itsestä kiinni ja siitä omasta asenteesta, miten elämään ja jopa niihin pettymyksiin suhtautuu. Onni on tosiaankin hyviä hetkiä ja usein ne hetket seuraavat toisiaan.

    Loistokipale, jälleen kerran! Mitä mainioin aloitus tähän päivään, jammailla täällä keskenään aamutuimaan. :) Tykkään, tykkään, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Norppa, onni niin kauan kun ei tapahdu jotain oikeasti pahaa on tosiaankin ainakin useimmiten omissa käsissä. Ei mitä se toinen tekee vaan miten itse suhtautuu/tekee sen toisen päätöksistä riippumatta. Toisia kuten monia ulkoisia asioita kuin ei voi hallita ja se kontrolloimattomuus monien asioiden suhteen on ainakin minulle aiheuttanut paljon ylimääräistä stressiä.

    VastaaPoista