Tcai- kirjoitti blogissaan romantiikasta tai paremminkin romantikoista tuossa jonkin aikaa sitten ja se sai minut miettimään.
Olen hieman vastaan näitä määrittelyitä mutta tästä pidän koska uskon että se kertoo minulle jotain olennaista ihmisestä, jotain johon voin samaistua, jotain jonka kanssa voin kokea yhteenkuuluvuutta vaikka ihminen olisi muuten miltei itseni vastakohtakin.
En tiedä, rakkaus rakkauteen, haaveilu kädestä pitämisestä, unelmointi täydellisestä yhteydestä, toisen ihmisen kanssa yhdessä sulamisesta, liikuttuminen tunnetilasta, elämänkatsomus, usko, hetki, kosketus, laulu, tilanne, katse, kaipaus, arvostus, kauneuden löytäminen pienen pienistä teoista tai asioista. Kyynisyyden vastakohta.
Tekeekö se elämästä helpompaa, ei tosiaankaan, ei maailma ole sellainen mutta minä haluan minun elämäni olevan sellainen. Pitävät naiivina, pitävät teininä mutta sillä ei ole merkitystä niin kauan kuin on usko että yksi ihminen ei pidä. Teoriassa edes sillä ei ole merkitystä mutta ilman sitä elämästä tulee kyllä tosi surullista.
Selvennykseksi- kyse ei ole hyvyydestä tai huonoudesta, romantikko voi olla inhottava ihmien siinä missä ihminen joka ei ole romantikko voi olla maailman ihanin ihminen, kyse on minusta tietyn tunnetilan ymmärtämisestä, siitä pitämisestä ja sen vaalimisesta ja uskosta että rakkaus....niin.
Tulipas jotenkin kouluaine tyyppinen kirjoitus, Oliver 10v mistä on romantikot tehty.
Sokerista tietysti :)
Mistä romantikot on tehty...
VastaaPoistaSokerista. NiinPÄ!
Minun mielestäni vielä tarkemmin sanoen vaaleanpunaisesta hattarasta.
Ajatus hattarasta tuntuu aina hyvältä. Sitä saa niin harvoin ja jos kadulla näkee jonkun kävelevän vastaan hattaran kanssa, on itsekin saatava sellainen. Hinnalla millä hyvänsä. Ja sitä sitten etsitään, vaikka kello kolmelta aamuyöllä. Sitten kun sen hattaran saa vihdoin käteensä, sitä esittelee ylpeänä muille ja nautiskelee hitaasti. Mutta ei liikaa makiaa mahan täydeltä, kuten sanonta kuuluu. Sormet ovat ennen pitkää ihan tahmassa ja ne jättävät ikäviä jälkiä joka puolelle. Lopulta tulee etova olo kaikesta siitä imelyydestä ja on pakko ottaa välimatkaa kaikkiin hattarakauppiaisiin. Mutta makeutta elämässä pitää olla. Se on se todellinen elämän suola.
Hmm jaa. Minulla tulee hattarasta aina mieleen aku ankan jakso jossa hän kilpaili iineksen suosiosta jonkun pahis länkkärin kanssa. Kyseinen hahmo kutsui akua pilkkanimellä hattara husari.
VastaaPoista