perjantai 31. heinäkuuta 2009

Tuntuu niin hyvältä

Pikapäivitys, en osaa sanoin kuvailla, en oikein osaa edes reagoida, minulla on ollut niin hyvä olo viime päivät etten usko sitä itsekkään. Kun stressi tasot vetävät sieltä asennosta miljoona pistettä nollaan sitä on vaikea kuvailla. Voisin suurinpiirtein itkeä hyvästä olosta.

Voisin pomppia voisin huutaa, minä olen elossa!!!

Ai tyttöjä, no vähän mutta ei mitään vakavampaa mutta sopivasti, ei mitään joka tulisi olemaan blogin kuvauksessa mainittu henkilö mutta aivan mielettömän kivoja tyttöjä tavannut ja vaikka mitään mainitsemisen arvoista ei ole suoranaisesti tapahtunutkaan niin....minä olen elossa ja minä voin pitkästä aikaa tosi tosi hyvin.

Jos huomenna ei sada paljoa niin kuuntelemaan rokkia vantaalle..

Ja kyllä koputan puuta niin perhanasti että tämä nyt kestäisi!!!!

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Tilanteen ja toisen lukeminen

Tuli taas eilen ulkona puheenaiheeksi ko otsikko. Miksi joitakin ihmisiä ei pysty lukemaan vaikka suurinta osaa pystyy, siis sitä esim ihan että onko se toinen kiinnostunut ja jos niin millä tasolla yms yms.

Olen muistaakseni kirjoittanut asiasta aiemminkin mutta oletataan nyt vaikka että ollaan siellä treffeillä ja kemiaa tai mitään yhteistä ei ole, silti lähes puolet kerroista toinen henkilö odottaa että seuraavatkin treffit tulee ja vastaavasti sen toisen täytyy olla se inhottava joka sitten sanoo sen ei kiitoksen.

Siis kyllä minä sen tavallaan ymmärrän, halu ihastua, halu rakastua, halu siitä ettei täytyisi olla yksin on niin kova että sitä näkee mitä haluaa nähdä.
(nyt en tarkoita humalaisia miehiä tai naisia jotka ovat kuntonsa vuoksi siinä kunnossa että uskovat olevansa ns jokaisen tyyppiä:)

Kuitenkin sekin vielä menisi jos siinä olisi se yhteinen ymmärrys että me ollaan nyt yhdessä vaikka tiedetään että tämä ei ole se juttu sen takia ettei haluta kumpikaan olla nyt yksin.

Sekavaksi menee, tiedän, kaksi iltaa hippaamista takana ja nyt odottelen josko se nukkumatti tulisi.

Jos vaikka kuuntelisi repeatilla tätä kappaletta ja koittaisi saada edes toisen kesken olevista kirjoista luettua loppuun.
Onneksi on loma :)

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Minne

Sitä tänään menisi, eilen tuli ystävien seurassa kemutettua koko ilta joten väsymys hieman painaisi mutta ei nyt ensimmäistä loma lauantaita viitsi kotonakaan viettää joten jonnekkin sitä on mentävä. Jos vaikka löytyisi se oma unikaveri jonka kanssa voisi huomenna pusuttaa koko päivän ja illan ja yön ja aamun ja seuraavan päivän ja illan.

Eilen oli kyllä niin jotenkin kuivia ihmisiä paikassa jossa olin, täynnä tyttöjä ja poikia ja valehtelematta illan aikana en huomannut kenenkään hymyilevän saatikka juttelevan oman seurueensa ympärille. Viimeisen peliminuutin aikana muutama naispuolinen sitten teki aloitteen useamman kutsuvan katsekontaktin muodossa mutta pieni egoisti minussa oli sitä mieltä että jos ei aiemmin kiinnostanut niin pitäkööt tunkkinsa. Minä olen hyvä mies enkä mikä tahansa korvike joka pelitetään viimeminuutilla panokaveriksi :) (no hyvä on, oikeasti olin kuoleman väsynyt ja siksi oma sänky houkutteli enemmän kuin random humalainen yy juttu)
Taidan olla tulossa vanhaksi selvästi mutta yy jutut ei kyllä nykyisin oikein muutenkaan jaksa liiemmin kiinnostaa varsinkaan kun ne 99% tapauksista sisältävät sen että ollaan päissään.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

100

Olisihan se ollut kovin mukavaa että tässä vaiheessa olisi voinut ilmoittaa rakkauden saapuneen satamaan ja olevansa sen kanssa onnensa kukkuloilla mutta koska arvoisa neiti on hieman hankalampi tapaus eikä viitsi tulla minun luokseni lukuisista pyynnöistä huolimatta niin olkoon tämä postaus omistettu edelleen mielikuvalle, unelle, haaveelle hänestä.

Toinen asia jonka haluan mainita on suuren suuri kiitos jokaiselle lukijalle ja jokaiselle joka on kommentoinut tai laittanut viestiä. Papukaijamerkin ja 10 pistttä ja kahvia ja pullaa ainakin haluaisin tarjota jokaiselle.
Kuten olen aiemmin maininnutkin ovat kaikki kommentit ja emailit erittäin tervetulleita.

Kolmas asia josta halusin tässä mainita on erilaiset hyväntekeväisyys jutut, suosittelen olkoon kyse sitten arkipäivän auttamisesta tai rahallisesta avustamisesta. Jokainen oman mielenkiintonsa ja sydämensä mukaan. Menisi jotenkin hmm omituiseksi laittaa linkkejä joten eiköhän jokainen löydä esim lahjoitustulit googlettamalla jos huvittaa.

Tiedän ettei kolmas kohta liity tavallaan mitenkään sadanteen postiin mutta näin hyväntilaisuuden mainita ko asiasta niin....

tiistai 21. heinäkuuta 2009

2 päivää

Arvatkaa kuka on innoissaan kuin puuhevonen, kaikki väsynys tuntuu olevan poissa vaikka nukkunut en olekkaan, tule loma tule kultainen, tuo minulle unta, rentoutumista, hauskapitoa, ystävien kanssa oloa, hieman aurinkoa, kaksi matkaa, ainakin pari mökkireissua, ehkä muutaman hyvän humalan ja sitten vielä jos sen yhden blogin nimessäkin mainitun ihmisen. Jos sitä ei nyt perhana vieläkään ole saatavilla eikä näköpiirissä niin sitten jotain aktiivisempaa kivaa sutinaa :)


Ei kannata kuunnella ennen nukkumaan menoa, ainakin minulle tulee tästä veisusta niin paljon virtaa että voisin juosta, noh ainakin kilometrin :)

Hip hurraa kuulun kohderyhmään

Ai mihin tälläkertaa, no nettiradion johon työkaveri antoi linkin, aivan selvästi useampikin kanava osuu ja uppoaa. Eihän tietenkään aivan täydellisesti mutta hyvin on valittu kappeleet :)
Ai linkki nop tuossa yksi vasemmasta valikosta valitsemaan. Nyt olen noita rock genren asemia käynyt lävitse ja niistä on löytynyt jo monta hyvää, huomenna täytyy alkaa selaamaan jos löytäisi uutta funkkia/groovea.
Uuuden musiikin löytäminen on aina niin sattumaa tavallaan että tosi hienoa että työpäivän aikana voi tuon avulla löytää vaikka mitä johon sitten perehtyä paremmin paremmalla ajalla.

Kyllä nyt kelpaa, kuulua kohderyhmään ja kaikkea, voiko tästä enää elo parantua :) Kyllä olen ollut tänään 14tuntia töissä ja sen alkaa huomaamaan, ilo on revittävä sieltä mistä sen saa :)

Muistinko kertoa että 3päivää lomaan :) ai muistin, no kerroinpahan uudestaan.

Ai niin, yksi tosi kumma juttu tuli mieleen, huomasin tänään että jos joku toinen on hermostunut niin minusta tulee tosi rauhallinen (ei toki jos ko henkilö on hermostunut minulle tai agressiivinen yms mutta muuten). Ihme vastareaktio, onneksi niin ei käy sentään toisinpäin, se se vasta olisikin veikeää kun muiden ollessa tosi rauhallisina alkaisi itsellä aina keittää välittömästi :)

Nyt on soitettu niin paljon rokkia että vaihteeksi takapuolen keikutukseen sopivampaa poppista

Hyvää yötä