Ei enää oikeastaan tarvitse esittää yhtään mitään, ei ujostella, ei pelätä että toinen saa hepulin pikkuasioista, toinen tekee noin 200krt useammin aloitteen, toinen ei enää odota kuuta taivaalta vain sen takia että on oikeaa sukupuolta vaan osallistuu osaltaan jutun rakentamiseen, toinen osaa arvostaa asioita ja huomioimista eikä ota kaikkea itsestäänselvyyksinä.
Mikään kun ei ole inhottavampaa kuin arvostamattomuus, sen kuun tuo sieltä taivaalta ihan mielellään ja oikealle ihmiselle tottakai mutta jos sitä ei arvosteta vaan se otetaan itsestäänselvyytenä niin hanskat on naulassa sen sileän tien.
Samoin tietysti huomioimisen kanssa, ei sen tarvitse olla suurta, "jonna" esim keräsi noin 1000000plus pistettä kun kerroin pitäväni yhdestä jutusta sivulauseessa ja seuraavana päivänä hän kertoi minulle missä se on ja milloin. Asia joka oli varmasti selvinnyt 20sekunnin googletuksella mutta se ei ollut olennaista vaan ajatus.
Pitkän suhteen päättymisen jälkeen eräs tyttöpuolinen kaveri nukkui mun luona ja vieressä yhtenä vkl yönä ja aamulla kun heräsin hän oli tiskannut. Olin niin otettu moisesta kiltteydestä että hyvä kun en puhjennut kyyneliin, kukaan ollut tehnyt minulle mitään niin kilttiä ja ystävällistä aikoihin (ai oliko se päättynyt suhde tosiaan niin...ei puhuta nyt siitä)
Mikäköhän tämän kirjoituksen punainen lanka oli...
tiistai 27. lokakuuta 2009
lauantai 24. lokakuuta 2009
Viikonlopun toinen (postaus miehille)
Tämä olkoon nyt ensimmäinen virallinen miehille suunnattu postaus, kyllä aion puhua miehisistä aiheista kuten parranajosta, moottoripyöristä, rinnoista (ei hemmetti ei kukaan mies kirjoita miehille suunnatussa postauksessa rinnoista) korjaan kannuista, ja tietysti viinanjuonnista.
No niin, aloitetaas :)
No nythän tässä on vain sellainen ongelma ettei miehisistä aiheista voi puhua yksin, ostin uusia partateriä, no just ihan %%%%% kiinostavaa.
No pyörästä nyt voi ainakin vähän kertoa: ensi kesäksi olen haaveillut tuollaista:
tai tuollaisen
Sitten beibe aiheeseen, hmmmm nyt joutuu jo menemään ns kieli keskellä nokkaa
Musiikkia en kommentoi :)
Hmm kaikki videot jotka ovat edes astetta rohkeampia tuntuvat olevan ikätunnistautumisen takana, pah
Viinanjuonnista, hmm ei nyt sovi tunnelmaan ollenkaan, tämän viikonlopun kun vietän tarkoituksella baarittomana ja alkottomana.
Lähden salille jumppaamaan.
No niin, aloitetaas :)
No nythän tässä on vain sellainen ongelma ettei miehisistä aiheista voi puhua yksin, ostin uusia partateriä, no just ihan %%%%% kiinostavaa.
No pyörästä nyt voi ainakin vähän kertoa: ensi kesäksi olen haaveillut tuollaista:
tai tuollaisen
Sitten beibe aiheeseen, hmmmm nyt joutuu jo menemään ns kieli keskellä nokkaa
Musiikkia en kommentoi :)
Hmm kaikki videot jotka ovat edes astetta rohkeampia tuntuvat olevan ikätunnistautumisen takana, pah
Viinanjuonnista, hmm ei nyt sovi tunnelmaan ollenkaan, tämän viikonlopun kun vietän tarkoituksella baarittomana ja alkottomana.
Lähden salille jumppaamaan.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Yksin vai yhdessä
En sano että se on helppoa, no ehkä joillekkin mutta suurimmalle osalle varmasti ei. Silti se on ainoa vaihtoehto.
Minä kannatan lämpimästi yksilönä kehittymistä, en halua omistaa ihmistä, en missään tapauksessa rajoittaa hänen menemistään, estää häntä saamasta ja saavuttamasta mitä hän on koskaan unelmoinut mutta...
Siitä huolimatta minua on pidemmän aikaa häirinnyt yli-individualismia korostava ilmapiiri, sitoutuminen on kuin kaupassakäyntiä, yksilö menee aina yhteisen hyvän edelle...ja katsottaisko niitä avioerolukuja uudelleen.
Jos sinä et ole, jos sinulla aaarrrrrgggghhh
Minne jäi Me, yhdessä, tiiminä, parina, ystävinä, kumppaneina. Minne jäi se ajatus että yhdessä olemme jotain paljon enemmän kuin mitä yksin koskaan olisimme.
Sanoin kerran eräälle exälleni kun hänellä tuli menokausi ja ties mikä muu kriisi siihen samaan syssyyn: Niin kauan kun olet tyttöni, odotan ja tuen sinua, niin kauan kuin me olemme yhdessä, seison vaikka yön alasti pakkasessa meidän vuoksemme mutta jos et halua olla mun tyttö silloin mun pitää pitää huolta itsestäni.
Mulla on nyt jonnan kanssa vähän sama tilanne, ei tietenkään näin lyhyen tuntemisen jälkeen vielä samalla tasolla mutta kuitenkin, hän ei tunnu ymmärtävän sitä tai ainakaan minusta sisäistävän että en minä ole kiinnostunut hänestä vain hyvien asioiden takia, en vain silloin kun hän on iloinen yms vaan ihan koko paketista.
Jos hänellä on mikä tahansa asia niin toivon että minua ei suljeta sen ulkopuolelle vaan voin ja saan seisoa rinnalla, olkapäänä, kuuntelijana tai vaikka ryyppykaverina. Ihan minä tahansa mitä toinen toivoo kunhan minua ei suljeta ulkopuolelle.
Jos minut suljetaan ulkopuolelle, niin jälleen silloin mun pitää pitää huolta itsestäni ja valitettavasti sen myötä heittää hiekkaa sen päälle mitä tunnenkin ja suunnata kiinnostukseni kohti uusia pettymyksiä.
Minä kannatan lämpimästi yksilönä kehittymistä, en halua omistaa ihmistä, en missään tapauksessa rajoittaa hänen menemistään, estää häntä saamasta ja saavuttamasta mitä hän on koskaan unelmoinut mutta...
Siitä huolimatta minua on pidemmän aikaa häirinnyt yli-individualismia korostava ilmapiiri, sitoutuminen on kuin kaupassakäyntiä, yksilö menee aina yhteisen hyvän edelle...ja katsottaisko niitä avioerolukuja uudelleen.
Jos sinä et ole, jos sinulla aaarrrrrgggghhh
Minne jäi Me, yhdessä, tiiminä, parina, ystävinä, kumppaneina. Minne jäi se ajatus että yhdessä olemme jotain paljon enemmän kuin mitä yksin koskaan olisimme.
Sanoin kerran eräälle exälleni kun hänellä tuli menokausi ja ties mikä muu kriisi siihen samaan syssyyn: Niin kauan kun olet tyttöni, odotan ja tuen sinua, niin kauan kuin me olemme yhdessä, seison vaikka yön alasti pakkasessa meidän vuoksemme mutta jos et halua olla mun tyttö silloin mun pitää pitää huolta itsestäni.
Mulla on nyt jonnan kanssa vähän sama tilanne, ei tietenkään näin lyhyen tuntemisen jälkeen vielä samalla tasolla mutta kuitenkin, hän ei tunnu ymmärtävän sitä tai ainakaan minusta sisäistävän että en minä ole kiinnostunut hänestä vain hyvien asioiden takia, en vain silloin kun hän on iloinen yms vaan ihan koko paketista.
Jos hänellä on mikä tahansa asia niin toivon että minua ei suljeta sen ulkopuolelle vaan voin ja saan seisoa rinnalla, olkapäänä, kuuntelijana tai vaikka ryyppykaverina. Ihan minä tahansa mitä toinen toivoo kunhan minua ei suljeta ulkopuolelle.
Jos minut suljetaan ulkopuolelle, niin jälleen silloin mun pitää pitää huolta itsestäni ja valitettavasti sen myötä heittää hiekkaa sen päälle mitä tunnenkin ja suunnata kiinnostukseni kohti uusia pettymyksiä.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Miksi sinua surettaa
Luulen että se on syksy, sen kylmyys ja pimeys, en ole koskaan pitänyt syksyistä, joka vuosi loka ja maraskuu menee ainakin puoli unessa tai sitten enemmän tai vähemmän mieli maassa. Useimmiten siihen on kyllä syitäkin, jos pitkä parisuhde ei ole loppunut syksyllä niin joku sukulainen on kuollut, jos ei sitäkään niin ainakin on tapahtunut onnettumuus. Syksy on pahojen asioiden tapahtumisen aikaa.
Jossain vaiheessa ajattelin etten enää kertoisi jonnasta ennen kuin asiaan tulee ns jonkinasteinen pysyvyys suuntaan tai toiseen mutta pyörsin tämän idean hetkessä.
Minä olen tavallaan vähän suuttunut hänelle, vain tavallaan siksi että ei ihmiseen johon on ihastunut voi olla oikein suuttunut jos ja kun hän ei ole tehnyt mitään tahallisen ilkeää. Eikä oikeastaan ilkeää muutenkaan. Itseasiassa meillä oli muutama tosi mukava ja hyvinmennyt päivä ja yö yhdessä muutama vrk välissä ja taas oikein hyvin sujunut vuorokausi yhdessä.
Miksi sitten olen suuttunut, no siksi että hän ei selvästi ole tässä jutussa yhtään samalla tasolla mukana kuin minä, ei tunteiden voimakkuudessa, ei niiden ilmaisussa, ei kiinnostuksessa, tähän panostamisessa, minun huomioimisessa jnejne.
Syitä voi olla monia ja keskustelimmekin asiasta pitkään mutta mikään niistä ei poista tosiasiaa eikä sitä että loppujen lopuksi minä tietysti pidän syynä itseäni tai vaikka en pitäisikään niin se ei muuta mitään.
En vain ymmärrä, meillä on aivan mielettömän kivaa yhdessä kaikin puolin, puhumme, pussaamme, peuhaamme jnejne mitä vaan mutta kun olisi aika puhua joko tunteista tai jutun jatkosta niin näkymätön seinä on siinä joka kerta.
Toivossa ei ehkä ole hyvä elää mutta ainakin omassa tapauksessani ainoa mahdollisuus.
Jossain vaiheessa ajattelin etten enää kertoisi jonnasta ennen kuin asiaan tulee ns jonkinasteinen pysyvyys suuntaan tai toiseen mutta pyörsin tämän idean hetkessä.
Minä olen tavallaan vähän suuttunut hänelle, vain tavallaan siksi että ei ihmiseen johon on ihastunut voi olla oikein suuttunut jos ja kun hän ei ole tehnyt mitään tahallisen ilkeää. Eikä oikeastaan ilkeää muutenkaan. Itseasiassa meillä oli muutama tosi mukava ja hyvinmennyt päivä ja yö yhdessä muutama vrk välissä ja taas oikein hyvin sujunut vuorokausi yhdessä.
Miksi sitten olen suuttunut, no siksi että hän ei selvästi ole tässä jutussa yhtään samalla tasolla mukana kuin minä, ei tunteiden voimakkuudessa, ei niiden ilmaisussa, ei kiinnostuksessa, tähän panostamisessa, minun huomioimisessa jnejne.
Syitä voi olla monia ja keskustelimmekin asiasta pitkään mutta mikään niistä ei poista tosiasiaa eikä sitä että loppujen lopuksi minä tietysti pidän syynä itseäni tai vaikka en pitäisikään niin se ei muuta mitään.
En vain ymmärrä, meillä on aivan mielettömän kivaa yhdessä kaikin puolin, puhumme, pussaamme, peuhaamme jnejne mitä vaan mutta kun olisi aika puhua joko tunteista tai jutun jatkosta niin näkymätön seinä on siinä joka kerta.
Toivossa ei ehkä ole hyvä elää mutta ainakin omassa tapauksessani ainoa mahdollisuus.
torstai 15. lokakuuta 2009
Poika/tyttölapsia
Olen varmasti kertonutkin mutta minullahan on ollut viimeisen parin vuoden aikana enemmän tai vähemmän lapsikuume, en voi nimittää sitä vauvakuumeksi koska en erityisemmin pidä ihan pienistä vauvoista (en jotenkin osaa suhtautua niihin). Jokatapauksessa joku vekkari mun päässäni tikittää että jälkikasvun aika olisi lähivuosina tulossa.
Aina välillä se sattuneista syistä(esim niinkin pieni asia kuin olematon parisuhde) katoaa hetkeksi mutta sitten se tulee taas takaisin ja saa jo välillä hyvin mielenkiintoisia/huvittavia piirteitä. Otetaan nyt esimerkiksi eilen kun olin ulkona syömässä yhden ystävättäreni kanssa, paikan ei yksi vaan kaksi tarjoilijatarta näyttivät molemmat niin sopivilta tulevien lapsieni äidiksi ettei tosikaan. Ei, he eivät olleet välttämättä erityisen kauniita, eivät erityisen mitään ulkonäkö ihannettani vastaavia, eivät siltä että olisi edes erityisemmin tullut peuhaaminen mieleen vaan yksinkertaisesti hmmm jotenkin vaan tosi sopivilta, terveiltä, hyvinvoivilta jnejne :)
Koska tämä on puoliksi perheystävällinen tai noh ainakin ns ikärajaton blogi niin en kerro missä muussa tilanteessa ko asia esim tulee joskus mieleen tai tuo välillä sellaisen tietyn tunteen mutta muistatteko sellaista suomalaista yhtyettä kuin come inside.
Tiedän, siellä ruudun takana on iltakahvi väärässä kurkussa mutta niin..
Jälleen yksi artisti joka olisi kuulunut linkittää jo ajat sitten.
Aina välillä se sattuneista syistä(esim niinkin pieni asia kuin olematon parisuhde) katoaa hetkeksi mutta sitten se tulee taas takaisin ja saa jo välillä hyvin mielenkiintoisia/huvittavia piirteitä. Otetaan nyt esimerkiksi eilen kun olin ulkona syömässä yhden ystävättäreni kanssa, paikan ei yksi vaan kaksi tarjoilijatarta näyttivät molemmat niin sopivilta tulevien lapsieni äidiksi ettei tosikaan. Ei, he eivät olleet välttämättä erityisen kauniita, eivät erityisen mitään ulkonäkö ihannettani vastaavia, eivät siltä että olisi edes erityisemmin tullut peuhaaminen mieleen vaan yksinkertaisesti hmmm jotenkin vaan tosi sopivilta, terveiltä, hyvinvoivilta jnejne :)
Koska tämä on puoliksi perheystävällinen tai noh ainakin ns ikärajaton blogi niin en kerro missä muussa tilanteessa ko asia esim tulee joskus mieleen tai tuo välillä sellaisen tietyn tunteen mutta muistatteko sellaista suomalaista yhtyettä kuin come inside.
Tiedän, siellä ruudun takana on iltakahvi väärässä kurkussa mutta niin..
Jälleen yksi artisti joka olisi kuulunut linkittää jo ajat sitten.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Kahdeksas osa (karhuherran turinat)
Vaihteeksi kirjoitus karhuherra poikamieheltä, varoitus negaamista, jos et kestä synkkiä kirjoituksia/ne ahdistavat jnejne niin suosittelen jättämään lukematta!:
Miksi sinä et voi jo tulla, minä en enää jaksa odottaa, minä luulin olevani voimakas mutta en olekkaan. Olisin jos sinä olisit vierelläni mutta ilman sinua olen ontto, yksinäinen levysoitin jossa ei ole levyä.
En enää jaksa uskoa että olet olemassa, minun pitäisi tyytyä siihen mitä voin saada, kehen tahansa, vaikka se tarkottaisi että sieluni ja sydämeni jää yksinäiseksi koko loppuelämäksi. Olisi edes joku fyysisesti lähellä.
Luulin nähneeni sinut, ehkä jopa tavanneeni sinut vihdoin mutta se taisi olla vain kohtalon julmaa leikkiä minun sydämeni kustannukselle. Hetken se luuli olevansa täyttymässä mutta viimeiset yöt on se taas viettänyt yksinäisempänä kuin pitkään aikaan aiemmin.
Makaan sängyssä keskellä yötä, huone on hämärä ja jostain syystä minua pelottaa, yksinäisyys on niin musertavaa, niin painostavaa, nousen ylös, laitan valot päälle, istun hetken ja katson viestit, tyhjäähän siellä vain on. Menen takaisin sänkyyn makaamaan.
Hikoiluttaa mutta silti värisen vilusta. Katson ikkunasta taivaalle ja huomaan kuinka kyyneleet valuvat kasvoillani. Minulla on sinua niin ikävä, voi luoja kuinka minulla on sinua niin ikävä.
Katson taivaalle ja kysyn miksi, en saa vastausta vaan ainoastaan syvän hiljaisuuden jossa ei kuulu kuin vaimea tinnitus ja sydämenilyönnit.
Nukahdan mutta herään useasti, aamu valkenee harmaana, ihan kuin minulla olisi kuumetta. Ystävättäreni viestittää tulevansa viikonlopuksi kylään, olen iloinen mutta surullinen koska tiedän että viikonloppu menee nopeasti. Minä rakastan häntä ystävänä, voi kumpa voisin rakastaa häntä rakastettuna mutta en voi, en vain tunne niin vaikka haluaisin.
Alan suunnittelemaan klubia/sähköposti listaa jonka nimeäisin kliseisesti yksinäisten sydänten kerhoksi. Liittyisiköhän sinne kukaan, olisikohan siitä enemmän haittaa kuin iloa.
Miksi sinä et voi jo tulla, minä en enää jaksa odottaa, minä luulin olevani voimakas mutta en olekkaan. Olisin jos sinä olisit vierelläni mutta ilman sinua olen ontto, yksinäinen levysoitin jossa ei ole levyä.
En enää jaksa uskoa että olet olemassa, minun pitäisi tyytyä siihen mitä voin saada, kehen tahansa, vaikka se tarkottaisi että sieluni ja sydämeni jää yksinäiseksi koko loppuelämäksi. Olisi edes joku fyysisesti lähellä.
Luulin nähneeni sinut, ehkä jopa tavanneeni sinut vihdoin mutta se taisi olla vain kohtalon julmaa leikkiä minun sydämeni kustannukselle. Hetken se luuli olevansa täyttymässä mutta viimeiset yöt on se taas viettänyt yksinäisempänä kuin pitkään aikaan aiemmin.
Makaan sängyssä keskellä yötä, huone on hämärä ja jostain syystä minua pelottaa, yksinäisyys on niin musertavaa, niin painostavaa, nousen ylös, laitan valot päälle, istun hetken ja katson viestit, tyhjäähän siellä vain on. Menen takaisin sänkyyn makaamaan.
Hikoiluttaa mutta silti värisen vilusta. Katson ikkunasta taivaalle ja huomaan kuinka kyyneleet valuvat kasvoillani. Minulla on sinua niin ikävä, voi luoja kuinka minulla on sinua niin ikävä.
Katson taivaalle ja kysyn miksi, en saa vastausta vaan ainoastaan syvän hiljaisuuden jossa ei kuulu kuin vaimea tinnitus ja sydämenilyönnit.
Nukahdan mutta herään useasti, aamu valkenee harmaana, ihan kuin minulla olisi kuumetta. Ystävättäreni viestittää tulevansa viikonlopuksi kylään, olen iloinen mutta surullinen koska tiedän että viikonloppu menee nopeasti. Minä rakastan häntä ystävänä, voi kumpa voisin rakastaa häntä rakastettuna mutta en voi, en vain tunne niin vaikka haluaisin.
Alan suunnittelemaan klubia/sähköposti listaa jonka nimeäisin kliseisesti yksinäisten sydänten kerhoksi. Liittyisiköhän sinne kukaan, olisikohan siitä enemmän haittaa kuin iloa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)