sunnuntai 27. syyskuuta 2009

muutettu otsikko

Minä tykkään tosi paljon yhdestä miehestä (ei, en sillätavalla:) tai oikeastaan useammastakin eli kaikista miespuolisista ystävistäni mutta yhdestä tälläkertaa erityisesti. Kyseinen mies kun on todella suorasanainen ja joskus kun alan haaveilemaan tarvitsen sellaisen pienen herätyksen.

Kyllä se itseravistelu tulee ihan ilman ulkoupuolista kommenttiakin mutta nopeammin sen kanssa.

Haaveilussahan ei ole mitään vikaa, päinvastoin mutta silloin kun se alkaa alentamaan itseään niin metsään menee.
Antakaas kun kerron: Otetaan nyt esim tällainen tilanne, poikamies on ihastunut tyttöön, tyttö ei anna ainakaan kovin suoraa signaalia suuntaan tai toiseen, poikamies alkaa epäröimään, poikamiestä alkaa jännittämään STOP
Tuossa kohtaan alettiin mennä sinne metsään.

Juttuhan kuuluu mennä ja menee kunhan ei vaan ala mennä sinne haaveilun maailmaan liiaksi: Poikamies on kiinnostunut tytöstä, hän viestittää tytölle saadakseen selville onko vastakaikua, tyttö joko on kiinnostunut tai ei ole mutta se ei vaikuta poikamiehen elämään, jos on niin hienoa jos ei niin harmi. Ei jännitystä, ei pelkoa ja ei varsinkaan epäröintiä.

Se tykkääkö tyttö minusta ei saa eikä vaikuta siihen miten hyväksi/huonoksi/komeaksi/rumaksi/haluttavaksi ja älykkääksi koen itseni. Ei, jos se vaikuttaa jotain on pielessä = epäröinti.

Sinä olet itsesi paras ystävä, se tykkääkö joku toinen sinusta ei ole olennaista siihen.

Jos jollain on linkkiä siihen muistaakseni aikoinaan bbc kanavalla pyörineeseen videoon jossa on Nina Simonen feeling good biisi taustalla ja video siis kertoo uhanalaisista eläimistä niin olisin kovin onnellinen sen saamisesta. (kyseessä ei siis ole tämä mutta vastaava) Se oli sellainen sarja niitä videoita ja siinä siis esiteltiin musikkivideo henkisesti useita uhanalaisia eläimiä mm susi.

Edit: Eihän ihminen nyt mikään ohjelmoitu kone ole eli tietysti vastakaiku, kommentit, ihailu, hyväksyntä, saatu rakkaus yms vaikuttaa jonkinverran mutta niin.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Se on huttua

Miespuoliset ystävät on tietysti innoissaan kuin puuhevoset kuutamolla kun kerroin heille tästä useamman kiinnostuneen tytön dilemmasta. Vähän vittuillen kysyivät että sympatiaako tässä kaipaan :) No hyvä on ymmärrän minä että tavallaan pienet on murheet mutta toisaalta taas todellakaan ei. Kyse ei ole siitä miten monta teoriassa potentiaalista ihmistä on, kyse ei ole siitä kuinka monen kanssa voisi teoriassa käydä kahvilla tai naimassa tai mitään. Kun minä en halua sitä, kun se ei ole minulle tärkeää nykyisin. (tunnustan että ehkä se joskus nuorempana on ollut)

Ainoa tärkeä asia jota kaipaan on rakkaus. Rakkaus yhden ihmisen kanssa, ihmisen joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen, silloinkin kun sitä vähiten ansaitsisin, silloin kun näytän räjähtäneeltä ja olen kärttyinen, silloin kun olen surullinen, silloin kun olen tylsä, silloin kun olen kipeä, silloin kun en enää jaksaisi.

Kaikki muu on turhaa, kaikki muu on huttua, meteliä, täysin epäolennaista.

Kun minulla olisi yksi ihminen kenen kanssa kävelisin käsikädessä kotiin olisin maailman onnellisin mies.

Edit: "Jonna" siis perui tämän viikonlopun tapaamisen ja olen siitä tosi pettynyt. Olisi niin hienoa jos ko jutusta nyt tulisi jotain mutta olen asian kanssa niin epävarma (ehkä siksi kun nyt epäilykseni mukaan minä olen ainakin tässävaiheessa niin selkeästi se kiinnostuneempi osapuoli) että pienetkin ns takaiskut saavat minut miltei heittämään kirveen järveen. Ei siksi että haluaisin tehdä niin vaan siksi että pelkään että tämä tulee vielä satuttamaan minua.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Olenko kenties piilokamerassa

En ole koskaan valittanut että tyttöjen tapaaminen sinäänsä olisi mahdotonta ja pidän itseäni normaalisti ainakin ihan "keskiverto suosittuna" jnejne Kuitenkin esim tuossa keväällä kuten jutuista saattoi päätellä oli kyllä ajoittain niin hiljaista kaikenlaisen sutinan suhteen että ei tosikaan.

No nythän kerroin jo tuosta kadullani asuvasta tytöstä mutta sepä ei päättynyt siihen vaan näköjään minulla on nyt sitten taskussa sellaisen ihan suloisen näköisen vaaleatukkaisen tytön numero jonka taas tapasin tänään julkisessa kulkuvälineessä.

Missä hemmetissä hänkin luurasi aiemmin, miksi nyt..
Lukeeko minulla nyt tosissaan otsassa että tämä poikamies on kiinnostunut yhdestä tytöstä joten sitä kuuluu lähetyä?? ja vielä selvinpäin! ja keskellä päivää!.

Toinen asia joka hämmentää minua on se että koska nyt olen edelleen ihastunut "jonnaan" ja sen vuoksi myöskin jännittää se että tuleeko tästä jotain jnejne niin luonnollisesti yritän keksiä tekosyitä miksi ei tulisi ja mikä kaikki voisi olla vialla ja kuinka eihän se nyt käy koska jnejne Mutta en onnistu siinä.

Kyseinen tyttö ("jonna" siis) ja kaikki se mitä hän kirjoittaa tai sanoo niin vaikka kaikki ei täydellisesti olekkaan niin saan hänestä jotenkin niin hyvää ja tavallaan rauhoittavaa tunnelmaa itseeni että en kertakaikkisesti pysty oikein edes kyseenalaistamaan sitä.

Edelleen siis viestittelyasteella, ehkäpä viikonloppuna tapaaminen. Ja ei, en aio soittaa tälle toiselle tytölle.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Hiljaisehkoa

Hiljaa mennään ja edetään mutta edetäänpähän kuitenkin, varovaisen positiivista viestittelyä ollut siis joka on tilanne huomioiden enemmän kuin uskalsin odottaa. Itseasiassa olen hyvin tyytyväinen tähänastiseen....(koputtaa puuta)

Asiasta toiseen, naisethan vaistoavat heti kun joku mies ei ole ns etsimässä ja se tunnetusti lisää miehen kiinnostavuutta noin 500%. Tästähän saatiin sitten oiva esimerkki eilen kun olin juuri tehnyt ja syönyt tomaattipastaa valkoisessa paidassa ja sen onnistuneesti sotkettuani päätin sitten lähteä käymään kaupassa. Juuri kun olen kaupan ulkopuolella vastaan tulee kadullani asuva tyttö (se josta kerroin joka on hymyillyt minulle nyt kohta 2kk aina kun nähdään) ja pysäyttää minut ja kysyy ilman mitään takeltelua että hei kuka sinä olet kun ei olla koskaan puhuttu.

Miksi nyt, ei nyt, eilen, viimeviikolla mutta ei nyt käy mielessäni mutta tietysti jään juttelemaan. Ihan mukavan tuntuinen ihminen ja suuri plus plus rohkeudesta ja aloitteellisuudesta pysäyttää tuntematon ihminen, selvinpäin keskellä katua juttelemaan.

Mutta se ajoitus, ei pelkästään se että olen nyt kiiinnostunut "jonnasta" eli "emotionaalisesti varattu" mutta sen lisäksi vielä tuo että olin tosiaan juuri heittänyt ne tomaattikastikkeet rinnuksille ja muutenkin kyllä niin räjähtäneenä kuin olla ja voi.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Sunnuntain odotus

Olen kohta hermoraunio, odotellessa vastausta viestiin siis. Yritä tässä nyt sitten elää normaalia sunnuntaita. Koitan valmistaa itseäni henkisesti takaiskun varalta, kävin jumpassa (treenit kulkee vaihteeksi hyvin joka on tosi kivaa)

Koitin soittaa ystävälle (oli jonkun miehen luona, siis naispuolinen ystävä kyseessä), koitin soittaa toiselle ystävälle, oli juuri tullut ovesta sisään matkalaukkujen kanssa, päätin etten koita soittaa enää kolmannelle kun ei minulla edes ole oikeastaan mitään asiaa, kunhan haluaisin jutella jonkun kanssa.


lauantai 19. syyskuuta 2009

Lauantai-aamut

Minä tykkään lauantai aamuista nykyisin kuin hullu puurosta, oikeastaan sen takia en edes halua lähteä nykyisin ulos perjantaisin koska nämä on minun elämäni huippuhetkiä. Herätä hyvin nukkuneena, syödä hyvä, iso ja terveellinen aamiainen, juoda iso muki niin vahvaa kahvia saa pienen kofeiiniyliannostuksen ja sitten keskipäivän aikaan jumppaamaan salille.

Sunnuntait on sinkkuna jotenkin paljon nihkeämpiä, silloin juuri kuuluisi olla se oma kulta kenen kanssa peuhata koko päivä mutta lauantai, tämä on aktiivisten ja hyvinvoivien ihmisten päivä (ai missä niitä hyvinvoivia on, no jossain tuolla ulkona, vajan takana)

Hyvä on myönnän, ei minulla mitään asiaa ollut, tämä postaus oli vain tekosyy päästä linkittämään seuraava kovin mukava renkutus :)

Olen hieman suuunnitellut että aloitan taas vanhan tavan ja alan nauhoittamaan ihmisille levyjä (ja kyllä, tein sitä jo ennen High Fidelity elokuvan näkemistä --yksi suosikkielokuvistani muuten ja ei en ole lukenut kirjaa vaikka on ollut suunnitelmissa)

Ja kyllä, ensimmäinen levy jonka kappaleita jo suunnittelen olisi "Jonnalle"

Edit:Kielioppikoulu osa1: Lauantai aamut vai lauantaiaamut vai lauantai-aamut?