perjantai 2. syyskuuta 2011

Uusi tilaisuus

Typerys mikä typerys, ai kuka, no ihan minä itse ja sen takia täällä taas murisenkin itselleni. Luulen että lähden kohta ulos ihan vain siksi että en suostu pe illan menemään näin.

Antakaas kun raportoin.
Viikko sitten tapaamani tyttö siis se jonka jutut olivt lievästi sanottuna turnoffeja otti yhteyttä. Nihkeilin ja nihkeilin kun hän pyysi ulos mutta lopulta myönnyin ajatellen että ehkäpä hänellä oli vain joku kumma päivä ja kaikkihan ansaitsevat toisen mahdolisuuden, right.

Juu ei, ensimmäinen puoli tuntia ok niitä näitä
Toinen puolituntia kun hän kertoo seksiaddiktiostaan johon en reagoinut varsinaisesti mitenkään.
Kolmas puolituntia sillä kun hän puolusteli sitä että ihan ok se on käydä touhuamassa muiden kanssa vaikka hän seurusteleekin.
(en siis edes pitänyt mitään moraalisaarnaa jos sellaiseksi ei lasketa sen sanomista että jos tekee kovasti mieli touhuta ympärinsä niin eikö silloin olisi parempi olla sinkku)
Neljäs puolituntia vänkäystä siitä kuinka minä, hänen aivan oman kuvitelmansa mukaan halusin nyt juuri hirveästi touhuta hänen kanssaan ja hän haluaa olla vain kaveri.

Tässä vaiheessa taas leikkasi kiinni ja egoiltiin (sun kanssa en touhuaisi vaikka olisit viimeinen nainen maailmassa tyyliin) sitten 10min ennen kuin ilmoitin lähteväni kotiin.
Poistuessani hän pyysi soittamaan jos haluan käydä kahvilla tai jotain vielä tänä viikonloppuna.

Nyt minä olen tavannut pihalla, kehällä ja täysin kuutamolla olevia naisia ennenkin. Useamman kuin olisin toivonut mutta ei nyt v##### oikeasti.

Oliver sydän täysipäiset tytöt niin paljon että ette usko.

Ja niin, niille jotka arvuuttelisivat että tuo "sinä tahtoisit" olisi ollut vain ns puolustusreaktio sille kun en reagoinut aiempaan niin ei edes ollut, vaan ihan täysin rehellisesti se vaikutti tulevan.

6 kommenttia:

  1. Voi sinua Oliver :), takuulla oot ulkoilut ansainnut tuommoisen ihanuuden jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Anteeksi Oliver, mutta mua alkoi vaan naurattaa tää sun postaus. Toi oli vain jotain niin järkkyä, että tämä on sarjassa itkeäkö vai nauraa. Ja yritän aina tuossa skabassa mieluummin silti nauraa...

    Mistä sinä oikeasti, siis oikeasti, löydät kaikki nuo aivan käsittämättömät tapaukset.

    Minua alkaa vahvasti epäilyttää, että oot ihan selvästi liian kiltti mies. Kiltit vetää puolensa ne kilahtaneet ja toisinpäin. Niin se vain usein tässä elämässä menee.

    Mua käy kyllä sääliksi se tyttökin. Se tajusi aivan selvästi, että tuossa hyvä mies, yritetään sitä, mutta on vaan aivan pihalla sen suhteen miten sen pitäisi tapahtua. VÄittää nyt, että sinä haluat sen kanssa, kun oikeasti itse haluaisi vaan,että joku ymmärtäisi hänenkin hätäänsä ja näkisi kaiken sen sekoilun läpi.

    Surullista, mutta pysy kaukana.

    VastaaPoista
  3. Tarkennus edelliseen kommentiini, kun pidin sinua kilttinä miehenä. Tarkoitin sitä siis kohteliaisuutena.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hipaisu, en tosin tiedä auttaako äkäisyyteen ulkoilu vai mielummin nukkumatti :)

    --
    Noomi, minähän olen kiltti mies ja haluan olla kiltti, osaan kyllä olla myös egoistinen p##kiainen, provosoiva jyrääjä. Ärsyttävä, sarkastinen, kärttyisä dramaqueen. Liioitteleva, huomionhakuinen ja ahdistunut typerys.(miten kiva kuvaus itsestään:) mutta siis niin :) Kiitos. Tähän ihmiseen törmäsin suhteellisen sattumalta ja ensivaikutelma oli positiivinen. Niin sitä ihminen erehtyy.

    Liian kiltti olen siinä mielessä että sensijaan että kehottaisin ihmistä suksimaan muualle tai tekisin niin itse niin haluan liian pitkään koittaa kaivaa sitä hyvää sieltä esiin.

    En oikeastaan tiedä sitä että haluavatko ihmiset joilla vippaa noin niinkuin oikeasti että kukaan näkee sen lävitse tai siis kun ei siellä takana ole sitä ns täysipäistä ihmistä. Toki niitäkin on joilla on vain se kuori mutta en tiedä, paljon on myös ihmisiä joilla esim koko todellisuus käsite on vain hyvin, hyvin, hyvin vääristynyt.

    VastaaPoista
  5. No vieläkö olet äkeissäs? ja sehän riippuu siitä et oliko siellä ulkona kivaa vai nukuitko sitten. Ei sen taida olla väliä kumpaa teit, jos et enää ole äkäisenä siellä. Jos olet, niin, no en tiedä mitä sitten sun pitäis tehdä :), laittaa pomppufiilis musat kaakkoon ja pomppia.

    Ja tuosta tytöstä, jos se ihan oikeasti on tuollainen, ettei se esitä mitään, vaan se uskoo kaikkeen siihen mitä se sulle sanoi ja se on vaan oma itsensä on kyllä sangen pelottavaa, tai toisaalta onhan se aika hienoakin, nähdä kaikki just niinkun itse haluaa, ei oo realiteetteja jotka iskee päin kasvoja niinku maalaisjärjen omaavilla tytöillä.

    VastaaPoista