Onko huono keksi parempi kuin ei keksejä ollenkaan

En taas käsitä ihmisten kontakteja, siis sitä miten ne menee aalloissa. Niinhän tietysti koko elämä menee usein ainakin minulla muutenkin, välillä (ai koska muka) asiat loksahtavat mutta sitten on piinaviikkoa ja viikkojen, kuukausien tai vuosien korpivaellusta elämän iskiessä nenukkiin niin että peruukki heiluu.

Silti minä en käsitä sitä ja se häiritsee. Vuodenaika, ei, oma käytös, ei sekään, oma olotila, ei. Se että onko elänyt hyvin, ei, se että onko välittänyt enemmän tai vähemmän, ei.

Siis kirjoituksen pointti oli nyt toiselta sukupuoleta saatu ja vanhojen ystävien yhtäkkiset kontaktit mutta ihan samalla tavalla on vaikka terveydessä.

Terve kuin pukki ja mitään vikaa kunnes iskee hammastulehdus ja seuraavalla viikolla poskiontelontulehdus, ja seuraavalla viikolla hajoaa polvi ja sitä seuraavana päivänä menee niska niin jumiin ettei pysty kääntämään päätään. Ensimmäisiin saat antibiootit jotka eivät auta, menet hoitamaan hammasta mutta lääkäri on ilm humalassa tai muuten sekaisin ja hoitaa väärän hampaan. Potkaiset jo parantuneen polvesi sängynkulmaan niin että se menee taatusti mäsäksi ja kun silti vain jatkat sisulla eteenpäin iskee unettomuus ja tenniskyynerpää.
Edelleen jatkat menoa niin tulee päivittäinen vatsakipu jota sinulla ei ole ollut koskaan elämässäsi aiemmin.

Lävistä minut tässä, opeta minulle nöyryys soi CMX yhtyeen laulamana taas stereoista.
Miten en muistanutkaan että CMX teki näin hyviä kappaleita.

Ai niin, sain yllättävän tekstiviestin, eräältä josta en kautta kiven ja kannon uskonut kuulevani enää koskaan. Nähdään todnäk perjantaina (Oliver, have you gone mad). Jos en tule ko tapaamisesta sadatellen että olisin voinut viettää pe iltani noin 100muullakin tavalla niin syön hattuni.
Toisaalta tunnesidettä ei enää ole joten todennäköisesti se menee samalla tavalla kuin ko tyyppiset tapaamiset muutenkin menevät eli thanks mutta eipä täydy nähdä uudestaan.

Yhden asian jonka olen vihdoin sisäistänyt on se kuinka maailmassa ja minunkin ympärilläni on hyviä ihmisiä, ihmisiä joiden seurassa on hyvä olla ja jotka toivovat sinulle hyvää. Ihmisiä jotka välittävät, tykkäävät ja joiden tapaamista nautin joten miksi ihmeessä en mielummin viettäisi aikaa niiden ihmisten kanssa. Miksi ihmeessä viettäisin edes kahta tuntia ihmisen kanssa jonka tapaamisten jälkeen olin edes kaukaisessa historiassani miltei aina hajalla tai allapäin.
Ok kun tapasin esim viimeisen pitkäaikaisen exäni niin sitä halusin, olimme niin monta vuotta yhdessä että minusta oli jostain syystä "oikein" käydä siellä kahvilla kaiken jälkeen mutta siis tämä on nyt eri juttu, emme me olleet yhdessä, oli meillä joskus joo huippua yhdessä mutta se oli hetki, ei se ollut vuosia eikä meillä ole historiaa.

Jokainen minuttikin ko ihmisen seurassa on poissa vaikka sen tyttöpuolisen ystävän seurasta jonka kanssa halaamme toisemme aina rutistuksiin tapaamisen lopuksi tai se on poissa siitä kuinka käyn toisen ystävän kanssa keskustelua tai se on poissa siitä kuinka tutustun siihen mahdolliseen tulevaan muruun.

En minä halua, mutta silti tiedän löytäväni itseni perjantaina ko tapaamisesta, minä hyväuskoinen menen koska ehkäpä ihminen on muuttunut ja haluaa avautua siitä miksi se piti iskeä sinne tuulettimeen, yeah right ja ehkä voitan myös lotossa.

Tässä näitä elämää suurempia dilemmoja tältäerää.

Päivän tai yön kappaleena mitäpä muuta kuin sitä CMXsää