sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kaksi viikkoa rantakuntoon :)

kiirusta pitää kaikessa, totuus taitaa kuitenkin oll (työkiireitä lukuunottamatta) että pyörin vain ympyrää ja mitään tule valmiiksi. Nukkuminen olisi hienoa, jonkun kanssa kahdestaan vielä hienompaa mutta yksinkin upeaa.
Kaksi viikkoa, kaksi pientä viikkoa..tapaisinkohan minun tulevan kultani lomallani, hmm taidan kohta olla luopunut toivosta mutta surraan sitä sitten syksyllä.

Loman jälkeen en sitten enää ole töissä niin paljon, menee nämä viikonloputkin kuin unessa kun viikon työtuntimäärä ylittää kaiken kohtuullisuuden moninkertaisesti.
Sitten vielä pitäisi olla onnellinen että on töitä näinä aikoina, no ei, olen minä oikeasti tyytyväinen siitä, viimeviikolla sain itseasiassa vahvistuksen että työt nykyisessä paikassa jatkuvat ainakin ensivuoteen asti.

Hmm saakohan sunnuntaisin mistään hierontaa (ihan siis tavallista urheiluhierontaa)


Ihannekumppani osa 19
19. Häntä huvittaa ja panettaa usein :) Mietin pitkään miten tuon nyt sitten kirjottaisi että ei kuulostaisi täysin väärältä mutta idea oli siis se että ei vain toiveet voi kohdata jos toinen on tyytyväinen kerran viikossa peiton alla tyyliin. Mietin myös että pitäisikö lisätä alkuun oikean ihmisen kanssa mutta olen viimevuosina tullut siihen tulokseen että jos ihmistä ei haluta silloin kun se on vaikka sinkku niin ei se halukkuus muuksi muutu kuin enintään pariksi vuodeksi sitten kumppaninkaan kanssa. Mikä sitten on usein, hmm vaikea sanoa koska vaikuttaahan siihen muukin elämä joten kai se on jotain väliltä monta kertaa päivässä- kerran päivässä/kahdessa/kolmessa riippuen siitä mitä elämässä muutoin kulloinkin tapahtuu.


Nyt ulkoilemaan.


3 kommenttia:

  1. Minun lomani alkoi jo. Mukava kuulla ettei lomaa tarvitse suorittaa :) että riittää kun palaa töihin levänneenä sitten syksyllä. Aion vähän reissatakin,ja etsiä omaa kultaa jostain, en tiedä mistä. Näyttää siis olevan samansuuntaisia toiveita muillakin sinkuilla. En olekaan ainoa :) Hyvää lomaa sinulle jo etukäteen!

    -Sara-

    VastaaPoista
  2. "Häntä huvittaa ja panettaa usein".:) No, just niin!!! Asioista on hyvä puhua niiden oikeilla nimillä. Kyllä se vaan on niin, että niiden halujen on KOHDATTAVA, jotta homma voi toimia!

    Mukavaa lomaa ja loman odotusta! Pidin muuten lupaukseni ja joulupukki lupasi katsoa mitä voi tehdä kesäkissatoivellesi. Sanoi kyllä, että se saattaa olla kyllä syksykissa tai talvikissakin, mikäli tämänvuotinen kesäkissa erä ei ole riittävän laadukas...;)

    (Eräs kesäkollin kaipaaja on hieman väsynyt...)

    VastaaPoista
  3. -Sara- Hei, tosi kivaa lomaa :)

    -------

    PrimaVera, luulen että yksi yleinen syy suhteiden kariutumiseen on erilaiset halut mutta silti sen mainitseminen on jotenkin nihkeää/vaikeaa (tietysti vaikeasti määriteltävissäkin)

    En nyt tarkoita että niiden täytyisi mennä täysin yksiin mutta jos suurempaa eroa on niin ainakin vuosien mittaan tulee itkua ja hammasten kiristystä kun se halukkaampi osapuoli turhautuu ja ihmettelee miksi toinen ei halua häntä vaikka kyse ei olisi lainkaan siitä vaan yksinkertaisesti eroavasta libidosta. Olen jotenkin ajatellut että ehkä ne vuosien mittaan kun vanhenee sitten tasoittuu mutta tiedä siitä sitten.

    VastaaPoista