Lavea otsikko mutta tuota on tullut nyt mietittyä. Ei niin että olisi mitään suurta yksittäistä tapahtumaa, ei mitään joka nyt erityisesti kaduttaisi vaan siis en tiedä. Siinä missä teininä kaikki on yksinkertaista sen takia kun kaikki on niin hemmetin mustavalkoista, aikuisenpana tulee ne harmaan sävyt niin lopulta tulee kait just se ymmärrys omasta vajavaisuudesta vaikka miten haluaisi aina tehdä oikein ja menestyä ja osata toimia kuten parhaaksi on.
En tiedä, olen miettinyt menneisyydessä tekemiäni jahkailuita tänään paljon, sitä kuinka esim ennen viimeisintä exää jahkailemalla/liiallisella ns varmuuden tunteen odottamisella pilasin useamman potentiaalisen jutun ja en minä tehnyt sitäsen takia ettei ihmisessä olisi ollut potentiaalia olla the one, vaan ihan omasta epävarmuudeestani koko tilannetta kohtaan.
Tämä on täysin naurettavaa ja ei ehkä tule tapahtumaan ihan jo siksi että olen muuten niin ns itsevarma luonne (tai ainakin ulospäin annan sellaisen kuvan) mutta tiedätteko mitä oikeasti tarvitsisin: Ihmisen/tyton joka tulisi elämääni ns kysymättä minulta lupaa! Jos minulle annetaan mahdollisuus jahkata ja harkita niin helposti minä kyllä jahkaan mutta kun et kysy niin silloinkin ilmoitan eriävän mielipiteeni jos siltä tuntuu mutta en viilennä juttuja naurettavalla jahkailulla kuten niin hemmetin monta kertaa olen tehnyt.
Aika ei odota ketään ja sehän se ongelma onkin.
En tiedä, kuuntelen juuri todella pitkästä aikaa eppuja vinyyliltä tätä kirjoittaessa, ja en tiedä taas meni viime viikko puku päällä jutellessa konsultointitarjouksista, tuli kutsu 800-kilometrin päähän juttelemaan alkaisinko vetämään aika merkittävää projektia eräälle yritykselle mutta tässä tulee just se hemmetin ironia: Sen hetken siellä auton takapenkillä matkalla palaveriin voi kuvitella olevansa ihan miten menestyvä tahansa mutta jos ja kun rinnassa huutaa että vaihtaisin tän minä hetkenä tahansa siihen että mulla olisi lapsia ja onnellinen, rakkauteen perustuva parisuhde niin se menestyksen tunne karisee aika nopeasti.
Nimimerkillä: hieman haikea olo noin lievästi sanottuna.
En tiedä olen miettinyt nyt ajoittain sitäkin noiden nettideitti juttujeni vuoksi että olenko sittenkin hakenut vääränlaista ihmistä viimevuodet including suhde exän kanssa. Että kun siis itse olen sinällään hyvin kiltti mutta voimakastahtoinen parisuhteessa ja olen siten etsinyt ehkä sellaista ns hyvää ihmistä niin onko se just ollut se virhe. Että kun siis perusluonteeni jyrää aika helposti ihan tahtomatta heikompitahtoisen ihmisen niin ehkä just sen takia ihmiset joita elämääni haalin ovat just niitä jotka sitten ns kysyvät lupaa.
Että ehkä minun olisi pitänyt laittaa se naisen voimakastahtoisuuus ihan sinne etusijalle prioriteetiksi koska lopulta se on kuitenkin ehkä se joka tasottaisi sekä mun voimakastahtoisuutta, osaisi ja uskaltaisi laittaa minulle kunnolla vastaan ja siten ottaa vastuuta meidän mahdollisesta parisuhteesta ja siitä miten asiat menee. Ei kokoajan, enkä minä mitään pirttihirmua, kodinhoitajaa tai kaapinpaikan kertojaa tarkoita vaan just ihmistä joka voisi jakaa sitä vetovastuuta parisuhteesta ja yhteiselämästä edes joskus ja nimenomaan tuota ns yhteistä hyvää ajatellen.
En tiedä, alunpitäen tuo tuli nyt taas mieleen kun muutama viikko sitten oli juttua siitä kuinka suomalaiset naiset ovat alistaneet suomalaiset miehet parisuhteissa ja miehellä ole mitään sanavaltaa. On minullakin toki voimakastahtoisia kumppaneita ollut mutta ei mitään tuollaista ja vaikea kuvitella että olisi mahdollistakaan minun luonteenlaadullani / persoonallisuudellani.
Ja en tiedä, jotenkin se koko keskustelukin oli minusta hieman kumma, joku kirjoitti kolumnin kuinka suomalainen mies ei ole sika (iltasanomien päätoimittaja muistaakseni) viitaten laajempaan tapaan käsitellä miehiä mediassa yms ja minusta yksi kommentti ko kolumniin kuvasi koko keskustelun absurdiutta hyvin: Minä olen suomalainen mies enkä minä kaipaa tai tarvitse kenenkään tunnustusta tai hyväksyntää sille että minä en ole sika. Minä tiedän sen ihan itsekkin.
Minusta ko kommentti oli siis harvinaisen osuva ja juuri se miten ihmisten, miesten ja naisten pitäisi yleisestikkin ajatella siis itsekunnioitus mielessä kansallisuudesta riippumatta. Ei kunnioitusta voi joutua pyytämään ja jos joutuu, se on sen merkki että sitä ei ole. Jos mies ei halua olla parisuhteessa alistettu ja ilman sanavaltaa, kannattaa ihan ensiksi katsoa peiliin ja lopettaa alistuminen. Se voi tarkoittaa huutoa, se voi tarkoitaa riitoja ja jopa eroa jossain tapauksessa jos toinen on luonteeltaan pahakin diktaattori mutta se on ainoa tapa muuttaa tilanne eikä mikään kuiskaamalla pyydetty toive et saisinko minäkin päättää mitä vessapaperia ostetaan.
Sen vallan mukana tulee toki sitten vastuukin, eli luulen että osaltaan tuossa saattaa olla kyse siitäettä tässä tapauksessa jotkut miehet ovat ulkoistaneet valtaa tavallaan tahallaan koska välttävät sillä vastuunottamista asioiden hoitamisesta ja päättämisestä. Toinen asia on se että ainakaan osaan asioista keskivertomiehellä ei ole edes suurempaa mielipidettä jolloin miksi ns taistella kun pääsee helpommalla antamalla toisen valita sen verhojen värin joka ei itselle merkitse niin paljon kuitenkaan.
En tiedä, tulee mieleen ensimmäinen ajatus kun jouluna vanhempieni luona tv:stä tuli eliittikumppani sivuston mainos: Aku Ankasta vuosikausia sitten lukemani jossa Aku on naamioitunut ennustajaeukoksi/selvännäkijäksi sirkuksessa ja ennustaa Hannulle: Sinulle sopivin kumppani on sahapukki.
Ehkä olen vaan väsynyt siihen että tuntuu että omalla kohdalla asiat tuntuvat tosiaan olevan täysin päinvastoin mitä tulee asioiden ja suhteen edistymiseen, että jotenkin minun pitää nyt ottaa aina vastuu kaikesta ja kaiken edistymisestä, ihan jo alkaen ensitreffeistä alkaen. Että mitä jos se toinen tekisi aloitteen ensisuudelmaan, mitä jos se toinen pitäisi keskustelua käynnissä silloin jos se uhkaa hyytyä, mitä jos se toinen pitäisi tunnelmaa hyvänä ettei minun täytyisi olla se seremoniamestari ihan joka käänteessä.
Enkä minä nyt tarkoita mitään sukupuoliroolien kääntämistä päälaelleeen, enkä sitä etttei miehen ns kuuluisi viedä jos tanssitaan ja kyllä minä oman osuuteni teen mutta itse kaipaan että edes naispuolinenkin ottaisi vastuuta siitä että kaikki menee hyvin eikä katsele vierestä passiivisena.
En tiedä, ehkä kyse on vain tuurista/sattumasta koska jos mietin historiaan niin on minulla aiemmin elämässä ollut noita paljon aktiivisempiakin tapauksia mutta jostain syystä nyt tullut vastaan vain tuota toista, passiivista ääripäätä jonka kanssa sukupuoliroolit tuntuu olevan suoraan kun 50-luvulta paitsi että nyt naisen ei voi odottaa tekevän yhtään mitään kun korkeintaan näyttävän hyvältä.
Jossain oli kirjoitus että se on tämä iki-ihana selfie kultttuuri, kaikki vaan katsovat mitä tuo toinen voi minulle tehdä ja antaa ja ihmiset ovat unohtaneet sen kultaisen neuvon että suhteesta, niinkuin elämästä yleensäkin, saa parhaimmillaankin vaan juuri sitä mitä siihen itse antaa.
En tiedä noista mun nettitreffailuista, jotenkin oli kyllä sinänsä ihan viehättävä ihminen nyt viime treffeillä mutta jotenkin just tuo että minä sain olla se seremoniamestari hieman häiritsi. Ei sikäli etten osaisi ja voisi sitä tehdä, päinvastoin uskon viihdyttäneeni ko ihmistä ihan hyvin koko illan ja vein vielä kukkia ja saatoin kotiin jne eli ihan herrasmies meiningillä loppuunasti mutta, en tiedä, jotenkin tuollaisesta jää vähän sellainen fiilis kuin olisi ollut duunissa.
Katsellaan, eipä tässä ole nyt just mikään muukaan selvillä. Päinvastoin, tuntuu että koko elämä on yhtä päiväni murmelina elokuvaa jo usean kuukauden putkeen tekee niin tai näin.
Illan kappaleena hieman otsikon mukaisesti
tiistai 16. helmikuuta 2016
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Illan toinen postaus: hetket
Ai että onko hän nyt tavannut jonkun uuden? No en tai siis ehkä tai siis en tiedä. Se minkä tiedän on että vaikka olotila on eilisen johdosta vähintäänkin mielenkiintoinen (lue; Järkyttävä) ja tunneskaala vetää kuin hollywood elokuvasssa sankarista roistoksi ja ihastuksesta kaipaukseen ihan vaan asioita yksin pohtiessa niin yhdestä asiasta olen onnellinen.
Se yksi asia on tunne siitä että on elossa, normi-elämässä kun ei edelleenkään mene asiat niin kovin onnekkaasti on todella vapauttavaa ottaa tuollainen sokka irti ilta jossa tanssittiin kenenkään mielipiteestä välittämättä tuntikausia, flirtattiin vastakkaiselle sukupuolelle, vähän jotain pientä kädestä pitelyä ja toisaalta tullut treffikutsu ensiviikolle.
En minä tiedä onko kyseinen nainen/ihminen ollenkaan minun ihminen, ehkä ei, ehkä kyllä mutta ainakin jotain tapahtuu ja ainakin hän on persoonallinen. En minä tiedä kannattiko tuhlata XXXeuroa yhteen ravintolailtaan tai itseasiassa tiedän: Kannatti. Kannatti ja kannatti. Elämä on hetkiä ja kuten kello 6 aamulla jatko kemuissa kädestä pitely kumppanille (entuudestaan tuntematon baarituttavuus) filosofoin: Kukaan ei voi viedä hyvää (edes lyhyttä) hetkeä pois. Se hetki kun vähän tanssittiin ja viettomasti hieman kiehnättiin (siis oikeasti todella viettomasti) ja vähän juteltiin käsi kädessä oli/on se juttu.
Toki jos pää ei olisi ollut niin täynnä niin siitä olisi voinut kehittää jonkun krohom.. läheisemmänkin kanssakäymisen ja kuka tietää mitä siitä olisi seurannut mutta se ei ole se pointti. Pointti on se hetki ja yleensäkin hyvät hetket elämässä, niistä elämä koostuu ja ainakin minä arvostan tuollaisia random pikku muistojakin usein vielä vuosien jälkeenkin.
Samoin en voi tietää mitä noista ensiviikon treffeistäni seuraa mutta olen aika innoissaan siitä että tulisi edes joku hyvä hetki jos ei sen enempää. Ja ei, hetken ei tosiaan täydy tarkoittaa seksiä ja minä olenkin nyt vähän muuttanut suhtautumistani siihen . Tai siis, hmm miten tämän nyt selittäisi,
olen oikeastaan koko elämäni pitänyt yllä kuvitelmaa että olisi suotavaa harrastaa seksiä sinkkuna ollessaankin tyyliin x määrä ja varsinkin nuorempana tuli ehkä seurattua tuota omaa ohjenuoraa aika putkiaivoisesti kuuntelematta aina omaa halua edes.
Se mihin se tietysti johti oli että harrastin varsinkin yy suhteissa (vaikka minulla ei niitä nyt niin kovin paljoa olekkaan elämässä ollut) aivan liikaa huonoa keksiä, ei siksi että minussa tai toisessa olisi ollut vikaa vaan ihan siksi ettei välillämme ollut kemiaa. Nyt (kuten arvata saattaa) olenkin päättänyt että en yksinkertaisesti mene enää koskaan sänkyyn ihmisen kanssa jonka kanssa en tunne kemiaa.
En vaikka se tarkottaisi miten pitkää taukoa tahansa, Se ei vain ole sen arvoista kun lopulta suuhun jää vain huono maku kuitenkin. Sen vuoksi ei minulla oikeastaan ole aavistustakaan tuleeko ensiviikon treffien seurauksena lakanoiden vaihtoa vai ei mutta siinä missä se oli Oliver 25v:lle ainakin jonkinasteinen tavoite (ajatteli sitä tietoisesti tai ei) (kuten varmasti miltei kaikille miehille) niin nyt se ei enää ole sitä. Paitsi juu siis jos välillämme on kemiaa ja intoa niin toki silloin, mutta minkäänasteinen itsetarkoitus se ei enää minulle ole vaikka miten aika kuluisi.
Ja ei, en usko että minulla on vikaa hormoni toiminnassa (koputtaa puuta) vaan en vaan enää koskaan halua huonoa keksiä, Hyvää keksiä: Kyllä kiitos, mieluiten heti ja paljon ja usein ja ai että kun tapaisikin vaihteeksi ihmisen jonka kanssa voisi iloitella oikein antaumuksella ja enemmänkin mutta mekaanista, tylsää, kylmää, etäistä (huom: liioittelen tarkoituksella), kiitos mutta ei kiitos.Never again.
Voi että onkin ikävä hyvää peuhaamista, ei siis että edes p#nettaisi vaan siis ihan ihon ikävä, nukkua yhdessä alasti, ideaalisti ehkäisyt (ja luottamus) hoidettu niin ettei sitä tarvitse miettiä lainkaan vaan voit herätä nukahtaa, aloittaa, lopettaa täysin spontaanisti ja olla miettimättä sekuntiakaan kenen sormi on kenen suussa ja minne tulla tai olla tulematta.
Se yksi asia on tunne siitä että on elossa, normi-elämässä kun ei edelleenkään mene asiat niin kovin onnekkaasti on todella vapauttavaa ottaa tuollainen sokka irti ilta jossa tanssittiin kenenkään mielipiteestä välittämättä tuntikausia, flirtattiin vastakkaiselle sukupuolelle, vähän jotain pientä kädestä pitelyä ja toisaalta tullut treffikutsu ensiviikolle.
En minä tiedä onko kyseinen nainen/ihminen ollenkaan minun ihminen, ehkä ei, ehkä kyllä mutta ainakin jotain tapahtuu ja ainakin hän on persoonallinen. En minä tiedä kannattiko tuhlata XXXeuroa yhteen ravintolailtaan tai itseasiassa tiedän: Kannatti. Kannatti ja kannatti. Elämä on hetkiä ja kuten kello 6 aamulla jatko kemuissa kädestä pitely kumppanille (entuudestaan tuntematon baarituttavuus) filosofoin: Kukaan ei voi viedä hyvää (edes lyhyttä) hetkeä pois. Se hetki kun vähän tanssittiin ja viettomasti hieman kiehnättiin (siis oikeasti todella viettomasti) ja vähän juteltiin käsi kädessä oli/on se juttu.
Toki jos pää ei olisi ollut niin täynnä niin siitä olisi voinut kehittää jonkun krohom.. läheisemmänkin kanssakäymisen ja kuka tietää mitä siitä olisi seurannut mutta se ei ole se pointti. Pointti on se hetki ja yleensäkin hyvät hetket elämässä, niistä elämä koostuu ja ainakin minä arvostan tuollaisia random pikku muistojakin usein vielä vuosien jälkeenkin.
Samoin en voi tietää mitä noista ensiviikon treffeistäni seuraa mutta olen aika innoissaan siitä että tulisi edes joku hyvä hetki jos ei sen enempää. Ja ei, hetken ei tosiaan täydy tarkoittaa seksiä ja minä olenkin nyt vähän muuttanut suhtautumistani siihen . Tai siis, hmm miten tämän nyt selittäisi,
olen oikeastaan koko elämäni pitänyt yllä kuvitelmaa että olisi suotavaa harrastaa seksiä sinkkuna ollessaankin tyyliin x määrä ja varsinkin nuorempana tuli ehkä seurattua tuota omaa ohjenuoraa aika putkiaivoisesti kuuntelematta aina omaa halua edes.
Se mihin se tietysti johti oli että harrastin varsinkin yy suhteissa (vaikka minulla ei niitä nyt niin kovin paljoa olekkaan elämässä ollut) aivan liikaa huonoa keksiä, ei siksi että minussa tai toisessa olisi ollut vikaa vaan ihan siksi ettei välillämme ollut kemiaa. Nyt (kuten arvata saattaa) olenkin päättänyt että en yksinkertaisesti mene enää koskaan sänkyyn ihmisen kanssa jonka kanssa en tunne kemiaa.
En vaikka se tarkottaisi miten pitkää taukoa tahansa, Se ei vain ole sen arvoista kun lopulta suuhun jää vain huono maku kuitenkin. Sen vuoksi ei minulla oikeastaan ole aavistustakaan tuleeko ensiviikon treffien seurauksena lakanoiden vaihtoa vai ei mutta siinä missä se oli Oliver 25v:lle ainakin jonkinasteinen tavoite (ajatteli sitä tietoisesti tai ei) (kuten varmasti miltei kaikille miehille) niin nyt se ei enää ole sitä. Paitsi juu siis jos välillämme on kemiaa ja intoa niin toki silloin, mutta minkäänasteinen itsetarkoitus se ei enää minulle ole vaikka miten aika kuluisi.
Ja ei, en usko että minulla on vikaa hormoni toiminnassa (koputtaa puuta) vaan en vaan enää koskaan halua huonoa keksiä, Hyvää keksiä: Kyllä kiitos, mieluiten heti ja paljon ja usein ja ai että kun tapaisikin vaihteeksi ihmisen jonka kanssa voisi iloitella oikein antaumuksella ja enemmänkin mutta mekaanista, tylsää, kylmää, etäistä (huom: liioittelen tarkoituksella), kiitos mutta ei kiitos.Never again.
Voi että onkin ikävä hyvää peuhaamista, ei siis että edes p#nettaisi vaan siis ihan ihon ikävä, nukkua yhdessä alasti, ideaalisti ehkäisyt (ja luottamus) hoidettu niin ettei sitä tarvitse miettiä lainkaan vaan voit herätä nukahtaa, aloittaa, lopettaa täysin spontaanisti ja olla miettimättä sekuntiakaan kenen sormi on kenen suussa ja minne tulla tai olla tulematta.
Olivers essential collection vol 4, rakkauslaulut ja viimeiset hitaat (siirappi varoitus)
Jo ihan blogin aiheeeseen viitatenkin lienee vähintäänkin kohtuullista omistaa yksi postaus
rakkauslauluille räminän ja muun poppiksen ohella. Vaikka pidänkin rakkauslauluista niin harvemmin nyt tulee oikein kuuntelemalla ko genreä kuunneltua.
En tiedä oliko muna vai kana ensin mutta moniin liittyy esim niin paljon muistoja jotka voi olla liikaa että ko kappaleita voisi kuunnella vaikka keskellä päivää. Toisaalta on toki olemassa rakkauslauluja joista pidän ilman voimakasta tunne-muistoa (ja joita voi siksi nauttia arkisemmassakin fiiliksessä) mutta ne on tavallaan vähän eri juttu.
Yksi tilanne jossa tietysti tulee ko genreä kuunneltua enemmän on jos ko kappale on osana elokuvaa tai sarjaa. Esim Miami Vice sarjan (ja se joka pitää siitä pari vuotta sitten julkaistusta elokuvasta tai siis joka vertaa sitä alkuperäiseen sarjaan pitäisi tuomita pyhänhäväistyksestä:) useat kohtaukset tai niiden "voimakkuus" perustuu niin taustalla soiviin rakkauslauluihin että se on olennainen osa koko kokonaisuutta.
Jokatapauksessa pidemmittä puheitta;
Don Johnsson - Voice on a Hotline.
Oli vain pakko laittaa tämä nyt kun kerran niin hyvin pohjustin:) Omistan tämän myös vinyylinä ja tähän liittyy kyllä niin mielettömästi muistoja. Siis ei ehkä niinkään kappaleeseen pelkästään
vaan tilanteeseen jossa kyseistä levyä soitetaan jollekkin pahaa aavistamattomalle:)
kauniimman sukupuolen edustajalle jatkoilla. Rehellisyyden nimissä muistaakseni kertaakaan kukaan kyseinen ihminen ei kyllä ymmärtänyt tai ainakaan osoittanut innostusta kyseistä kappaletta kohtaan.
Johtuiko vähäinen innostus siitä että kello oli tuolloin todnäk lähellä aamu kuutta (siis nyt puhutaan ihan aikuisten tavattu baarissa jatkoista) vai vääränmakuisesta punaviinistä (vai Oliverin jutuista) nin en voi tietää. Itse kuitenkin nautin laulusta joka kerta ihan yhtä täysillä:)
Draamaa, tunnelmaa ja 80 lukua
2. Hanoi Rocks - Dont you ever leave me
Nyt mennään Oliverin muistoissa vielä taakseppäin Don Johnssonistakin, Aikaan kun ei vielä baariin päässyt kuin väärennetyillä henkkareilla jos niilläkään. Ensirakkauteen, siihen uskoon toivoon ja
aivan uskomattomaan paloon kun se roihahti ja siihen tuskaan kun ko ihminen ilmoitti että haluaa erota.
Oliver 15v ei ollut koskaan kokenut sellaista surua rinnassaan ja en voi edes kuvailla sitä tunteiden myllerrystä mitä tuon ikäisenä sydänsuruisena käy lävitse. Auts.
Mehän palasimme kyllä sitten yhteen ja oltiin yhdessä vielä 3 vuotta mutta enhän minä sitä voinut silloin tietää. Muistan vielä paikankin jossa eroaminen tapahtui, se oli joku kaupunginosafestivaali. Jokatapauksessa sen kauemmin jaarittelematta, hyvin tärkeä ja henkkoht
kappale minulle.
3. Foreigner - I want to know what love is
En minä tiedä miksi olen niin ihastunut 80-luvun siirappi-slovareihin, joku dramatiikka
niissä on joka vain kolahtaa. Tämäkin ollut tietty Miami Vice sarjassa
mutta luulisin että pitäisin tästä paljon vaikka ei olisi ollutkaan. Sinänsä tämä laulu ei henkilöidy oikein kehenkään tiettyyn ihmiseen eikä edes ajanjaksoon koska kaikki exänikin pitivät tätä aivan liian siirappisena.
4. Bryan Ferry - Slave to love
Oliver 18v ja paikkana joku etelän lomakohde. Aikaa jolloin sisällä sai vielä polttaa eli saakelisti savua, neon (laser)valoja, peilipalloja, ja liikaa alkoholia. Kuitenkin loistokappale kaikesta huolimatta.
5. Frankie goes to Hollywood - Power of love
Toinen kappale jota kukaan ex ei ole koskaan suostunut tanssimaan edes kotioloissa, en tiedä onko minulla ollut harvinaisen estyneitä exiä vai ihan vaan hemmetin siirappinen musiikkimaku.
Jos tätä huudattaa stereoista kunnon volumella niin kyllähän ne kylmät väreet irtoavat joka kerta.
6. Eurythmics - Miracle of Love
Nyt ollaan rakkauslaulujen top 3sessa ja minulla on tosi kaunis muisto tästä jonka olen muistaakseni kertonutkin, Pitkän suhteen jälkeen ensimmäinen ihminen jonka kanssa päädyin yhteen noin 6kk suruajan vietettyäni (en nyt muista oliko siinä ehkä joku yy juttu mutta siis ensimäinen uusi suhde) No jokatapauksessa, ko ihminen osasi kyllä antautua hetkeen ja meillä oli kyllä huisa kemia vaikka ko suhde sitten päättyikin (johtuen siitä että minä en ollut siihen vielä valmis).
Jokatapauksessa takaisin asiaan niin muistan kuinka me molemmat seisottiin minun silloisella sohvalla ja huudatettiin tätä kovaa ja katsottiin toisimamme puhumatta mitään. Sivuhuom ei siis oltu silloin lopettamassa suhdetta tai mitään vaan olikohan toiset treffit (tai siis niiden jälkeinen aamu) tai jotain mutta jostain syystä meidän välillä oli paljon kemiaa ja ko hetki oli hyvin tunteellinen.
Huisa fiilis ja huisa tyttö / ihminen kaikinpuolin.
7. Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella sinua
Viime kerta kun kuulin tämän kappaleen se oli jonkun videon taustalla jonka joku oli salakuvannut
silja linen kannella ja upannut verkkoon. Ei liene tarvitse kertoa mitä ko videossa tapahtui.
Jokatapauksessa se nyt ei ollut ehkä elämän romanttisin hetki (katsojana siis, osallistujia en tunne joten en kommentoi:) vaan tällä kappaleella on minulle kanssa historia sinne Oliver 14v asti
Yksi ensimmäisistä lauluista jonka opin soittamaan kitaralla ja syy miksi sain tuolloin musiikista kiitettäviä numeroita vaikka muut numerot laskivat kuin se kuuluisa lehmän häntä.
8. Jonna Tervomaa (Tai no Juice mutta Jonna Tervomaan versio) - Rakkauden Haudalla
Olen tässä tätä listaa tehdessä kunnellut kappaleita samalla ja ja minun on tosi vaikea kuunnella tätä, liikaa muistoja, liian surullinen,
Paljon jäi nyt tältäerää kappaleita laittamatta ja mahdollisesti v2 seuraa jossain vaiheessa kun pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Esim Sineadin Nothing Compares to you, Whitneyn I will always love you, Miltei koko Dirty Dancing levy ja Madonnal Love dont live here anymore kaikki ansaitsisivat paikkansa listalla mutta koska olen laittanut ne aiemminkin (ainakin uskoakseni) niin jäivät sen takia nyt pois.
Mobyn Love Should, Placebon Without you I am nothing ja iloisempana Weezerin girl if you are wondering if I want you too kokivat saman kohtalon vaikka kaikki ovat enemmän kuin loistokipaleita. Jos v2 tulisi niin Goo goo dollssin Iris, U2 With or without you ja Pink Floydin Wish you were here ovat kanssa miltei varmasti mukana.
Noin yleisesti ottaen ongelmahan tietysti monissa rakkauslauluissa tai siis niiden yhdessä jakamisessa on se että ne ovat niin muisto-sidonnaisia että vaikka toivon ihan oikeasti kädet kyynerpäihin asti ristissä että minulla joskus olisi kumppani joka pitäisi noista siirappisimmistakin kappaleista ja voisimme tanssia niitä yhdessä, ymmärrän että kaikkien laulujen kohdalla se ei ole realistista.
Toinen asia jonka haluan mainita ennen kun lopetan että tämä postaus on alunperin aika vanha mutta halusin julkaista tämän nyt ihan itsenikin takia. Jos elämäni nimittäin jotain kaipaisi lisää, olisi se nimenomaan rakkautta ja jotenkin se helposti unohtuu kun kaikki elämän stressit vie niin helposti mukanaan ja sita kyynistyy ihan huomaamattaankin. Sitten tulee iltoja kuten eilinen, jollon olimme yhden vanhan ystavani kanssa ulkona ns loppuun asti (olinkohan kotona ehka klo 7 aamulla) ja vaikka oli ihan todella hauskaa, laulua, tanssia ja naisia :) niin nyt on sitten taas niiin posketon kaipaus sen oman murun luokse ettei tosikaan.
En tiedä oliko muna vai kana ensin mutta moniin liittyy esim niin paljon muistoja jotka voi olla liikaa että ko kappaleita voisi kuunnella vaikka keskellä päivää. Toisaalta on toki olemassa rakkauslauluja joista pidän ilman voimakasta tunne-muistoa (ja joita voi siksi nauttia arkisemmassakin fiiliksessä) mutta ne on tavallaan vähän eri juttu.
Yksi tilanne jossa tietysti tulee ko genreä kuunneltua enemmän on jos ko kappale on osana elokuvaa tai sarjaa. Esim Miami Vice sarjan (ja se joka pitää siitä pari vuotta sitten julkaistusta elokuvasta tai siis joka vertaa sitä alkuperäiseen sarjaan pitäisi tuomita pyhänhäväistyksestä:) useat kohtaukset tai niiden "voimakkuus" perustuu niin taustalla soiviin rakkauslauluihin että se on olennainen osa koko kokonaisuutta.
Jokatapauksessa pidemmittä puheitta;
Don Johnsson - Voice on a Hotline.
Oli vain pakko laittaa tämä nyt kun kerran niin hyvin pohjustin:) Omistan tämän myös vinyylinä ja tähän liittyy kyllä niin mielettömästi muistoja. Siis ei ehkä niinkään kappaleeseen pelkästään
vaan tilanteeseen jossa kyseistä levyä soitetaan jollekkin pahaa aavistamattomalle:)
kauniimman sukupuolen edustajalle jatkoilla. Rehellisyyden nimissä muistaakseni kertaakaan kukaan kyseinen ihminen ei kyllä ymmärtänyt tai ainakaan osoittanut innostusta kyseistä kappaletta kohtaan.
Johtuiko vähäinen innostus siitä että kello oli tuolloin todnäk lähellä aamu kuutta (siis nyt puhutaan ihan aikuisten tavattu baarissa jatkoista) vai vääränmakuisesta punaviinistä (vai Oliverin jutuista) nin en voi tietää. Itse kuitenkin nautin laulusta joka kerta ihan yhtä täysillä:)
Draamaa, tunnelmaa ja 80 lukua
2. Hanoi Rocks - Dont you ever leave me
Nyt mennään Oliverin muistoissa vielä taakseppäin Don Johnssonistakin, Aikaan kun ei vielä baariin päässyt kuin väärennetyillä henkkareilla jos niilläkään. Ensirakkauteen, siihen uskoon toivoon ja
aivan uskomattomaan paloon kun se roihahti ja siihen tuskaan kun ko ihminen ilmoitti että haluaa erota.
Oliver 15v ei ollut koskaan kokenut sellaista surua rinnassaan ja en voi edes kuvailla sitä tunteiden myllerrystä mitä tuon ikäisenä sydänsuruisena käy lävitse. Auts.
Mehän palasimme kyllä sitten yhteen ja oltiin yhdessä vielä 3 vuotta mutta enhän minä sitä voinut silloin tietää. Muistan vielä paikankin jossa eroaminen tapahtui, se oli joku kaupunginosafestivaali. Jokatapauksessa sen kauemmin jaarittelematta, hyvin tärkeä ja henkkoht
kappale minulle.
3. Foreigner - I want to know what love is
En minä tiedä miksi olen niin ihastunut 80-luvun siirappi-slovareihin, joku dramatiikka
niissä on joka vain kolahtaa. Tämäkin ollut tietty Miami Vice sarjassa
mutta luulisin että pitäisin tästä paljon vaikka ei olisi ollutkaan. Sinänsä tämä laulu ei henkilöidy oikein kehenkään tiettyyn ihmiseen eikä edes ajanjaksoon koska kaikki exänikin pitivät tätä aivan liian siirappisena.
4. Bryan Ferry - Slave to love
Oliver 18v ja paikkana joku etelän lomakohde. Aikaa jolloin sisällä sai vielä polttaa eli saakelisti savua, neon (laser)valoja, peilipalloja, ja liikaa alkoholia. Kuitenkin loistokappale kaikesta huolimatta.
5. Frankie goes to Hollywood - Power of love
Toinen kappale jota kukaan ex ei ole koskaan suostunut tanssimaan edes kotioloissa, en tiedä onko minulla ollut harvinaisen estyneitä exiä vai ihan vaan hemmetin siirappinen musiikkimaku.
Jos tätä huudattaa stereoista kunnon volumella niin kyllähän ne kylmät väreet irtoavat joka kerta.
6. Eurythmics - Miracle of Love
Nyt ollaan rakkauslaulujen top 3sessa ja minulla on tosi kaunis muisto tästä jonka olen muistaakseni kertonutkin, Pitkän suhteen jälkeen ensimmäinen ihminen jonka kanssa päädyin yhteen noin 6kk suruajan vietettyäni (en nyt muista oliko siinä ehkä joku yy juttu mutta siis ensimäinen uusi suhde) No jokatapauksessa, ko ihminen osasi kyllä antautua hetkeen ja meillä oli kyllä huisa kemia vaikka ko suhde sitten päättyikin (johtuen siitä että minä en ollut siihen vielä valmis).
Jokatapauksessa takaisin asiaan niin muistan kuinka me molemmat seisottiin minun silloisella sohvalla ja huudatettiin tätä kovaa ja katsottiin toisimamme puhumatta mitään. Sivuhuom ei siis oltu silloin lopettamassa suhdetta tai mitään vaan olikohan toiset treffit (tai siis niiden jälkeinen aamu) tai jotain mutta jostain syystä meidän välillä oli paljon kemiaa ja ko hetki oli hyvin tunteellinen.
Huisa fiilis ja huisa tyttö / ihminen kaikinpuolin.
7. Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella sinua
Viime kerta kun kuulin tämän kappaleen se oli jonkun videon taustalla jonka joku oli salakuvannut
silja linen kannella ja upannut verkkoon. Ei liene tarvitse kertoa mitä ko videossa tapahtui.
Jokatapauksessa se nyt ei ollut ehkä elämän romanttisin hetki (katsojana siis, osallistujia en tunne joten en kommentoi:) vaan tällä kappaleella on minulle kanssa historia sinne Oliver 14v asti
Yksi ensimmäisistä lauluista jonka opin soittamaan kitaralla ja syy miksi sain tuolloin musiikista kiitettäviä numeroita vaikka muut numerot laskivat kuin se kuuluisa lehmän häntä.
8. Jonna Tervomaa (Tai no Juice mutta Jonna Tervomaan versio) - Rakkauden Haudalla
Olen tässä tätä listaa tehdessä kunnellut kappaleita samalla ja ja minun on tosi vaikea kuunnella tätä, liikaa muistoja, liian surullinen,
Paljon jäi nyt tältäerää kappaleita laittamatta ja mahdollisesti v2 seuraa jossain vaiheessa kun pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Esim Sineadin Nothing Compares to you, Whitneyn I will always love you, Miltei koko Dirty Dancing levy ja Madonnal Love dont live here anymore kaikki ansaitsisivat paikkansa listalla mutta koska olen laittanut ne aiemminkin (ainakin uskoakseni) niin jäivät sen takia nyt pois.
Mobyn Love Should, Placebon Without you I am nothing ja iloisempana Weezerin girl if you are wondering if I want you too kokivat saman kohtalon vaikka kaikki ovat enemmän kuin loistokipaleita. Jos v2 tulisi niin Goo goo dollssin Iris, U2 With or without you ja Pink Floydin Wish you were here ovat kanssa miltei varmasti mukana.
Noin yleisesti ottaen ongelmahan tietysti monissa rakkauslauluissa tai siis niiden yhdessä jakamisessa on se että ne ovat niin muisto-sidonnaisia että vaikka toivon ihan oikeasti kädet kyynerpäihin asti ristissä että minulla joskus olisi kumppani joka pitäisi noista siirappisimmistakin kappaleista ja voisimme tanssia niitä yhdessä, ymmärrän että kaikkien laulujen kohdalla se ei ole realistista.
Toinen asia jonka haluan mainita ennen kun lopetan että tämä postaus on alunperin aika vanha mutta halusin julkaista tämän nyt ihan itsenikin takia. Jos elämäni nimittäin jotain kaipaisi lisää, olisi se nimenomaan rakkautta ja jotenkin se helposti unohtuu kun kaikki elämän stressit vie niin helposti mukanaan ja sita kyynistyy ihan huomaamattaankin. Sitten tulee iltoja kuten eilinen, jollon olimme yhden vanhan ystavani kanssa ulkona ns loppuun asti (olinkohan kotona ehka klo 7 aamulla) ja vaikka oli ihan todella hauskaa, laulua, tanssia ja naisia :) niin nyt on sitten taas niiin posketon kaipaus sen oman murun luokse ettei tosikaan.
lauantai 26. joulukuuta 2015
tapanintanssit
Kiirusta pitänyt loppuvuoden, miltei joka viikko jotain teoriassa hyvääkin mahdollisuutta ja keskustelua ja tapaamista ja ensinäkemä ihastumista ja potentiaalista juttua.
Useita lupaavia juttuja ja uusia tilaisuuksia. Muutama pettymys mutta ei pahempia.
Teoriassa olen taas paremmin ns elämän syrjässä kiinni, tosiasiassa mikään ei ole varmaa vaan epävarmuutta pitää kestää ainakin tammikuuhun tai pidenpäänkin. Teoriassa saatan ehkä mahdollisesti ihastua lähiaikoina, mutta koska teistä (naisista siis) ei voi tietää saattaa luvssa olla hapanta tunnelmaa ja nihkeilyä;)
Useita lupaavia juttuja ja uusia tilaisuuksia. Muutama pettymys mutta ei pahempia.
Teoriassa olen taas paremmin ns elämän syrjässä kiinni, tosiasiassa mikään ei ole varmaa vaan epävarmuutta pitää kestää ainakin tammikuuhun tai pidenpäänkin. Teoriassa saatan ehkä mahdollisesti ihastua lähiaikoina, mutta koska teistä (naisista siis) ei voi tietää saattaa luvssa olla hapanta tunnelmaa ja nihkeilyä;)
Muuten joulu on mennyt ihan kivasti, ei sen suuremmin ole tullut synkisteltyä, vanhempiani kohtaan toivoisin osaavani olla paremmin läsnä jotenkin mutta parhaani yritän.
Lisäksi vaikka edelleen yksin taaperretaan taas niin olen sinänsä tavannut ihan viehättäviä ihmisiä ja ehkä joskus nyt taas sitten se tähti osuu oikeaan asentoon ja ihmiset (mukaanlukien itseni) uskaltaa kohdata toisen epätäydellisen ihmisen.
Hyvää joulua jokatapauksessa, tänään vuorossa tapanintanssit vielä tuntemattomassa paikassa.
Edit1&2> Minä luulen että päästin exästä ns lopullisesti irti henkisesti tuossa loka/marraskuussa.
Ei siis sikäli että olisin mitenkään suoranaisesti uskonut asioiden korjaantuvan mutta ehkä sitä silti jotenkin jossain mielensä perukoissa kuitenkin jotenkin toivoi että se 3-vuotta ei ollutkaan kaikki hukkaan heitettyä ja olisi pitänyt kuunnella vaistoaan heti aluksi.
En siis sano tätä mitenkään dramatisoidakseni vaan en tiedä, hän ei laittanut minule nyt syntymäpäiänäni edes tekstarilla onnitteluja, ei itse päivänä mutta ei edes seuraavana ja ei itseasiassa edelleenkään ja en tiedä. Vaikka siitä tarvitseeko exän merkkipäiviä muistaa on monta mielipidettä niin minusta se nyt olisi ollut kuitenkin ihan kohtuullista.
Pakko ei olllut tietenkään ja ei kyseessä mikään kilpailu ole mutta minä kuitenkin vein ko ihmisen joka vuosi jonnekkin hänen päivänään. Ja kun ihan väleissä ollaan niin just edes yksi viesti tai jotain ei olisi ollut kovin paljoa vaadittu.
Mutta kun ei niin ei ja ehkä nyt parempi niin koska ainakin tuli hyvin mieleen se ns efortin puute joka minua meidän suhteemme tossussa kokoajan hiersi. Ei sillä enää väliä ole sikäli että ollutta ja mennyttä ja niin edelleen mutta noh, yksi askel ihmissuhde polullani saatettu loppuun kuitenkin.
Ja en siis ole hänelle edes mitenkään vihainen asiasta yms, ja tiedän ettei hän sitä ns tahallaan tehnyt, todnäk unohti vain mutta niin.
Edit1&2> Minä luulen että päästin exästä ns lopullisesti irti henkisesti tuossa loka/marraskuussa.
Ei siis sikäli että olisin mitenkään suoranaisesti uskonut asioiden korjaantuvan mutta ehkä sitä silti jotenkin jossain mielensä perukoissa kuitenkin jotenkin toivoi että se 3-vuotta ei ollutkaan kaikki hukkaan heitettyä ja olisi pitänyt kuunnella vaistoaan heti aluksi.
En siis sano tätä mitenkään dramatisoidakseni vaan en tiedä, hän ei laittanut minule nyt syntymäpäiänäni edes tekstarilla onnitteluja, ei itse päivänä mutta ei edes seuraavana ja ei itseasiassa edelleenkään ja en tiedä. Vaikka siitä tarvitseeko exän merkkipäiviä muistaa on monta mielipidettä niin minusta se nyt olisi ollut kuitenkin ihan kohtuullista.
Pakko ei olllut tietenkään ja ei kyseessä mikään kilpailu ole mutta minä kuitenkin vein ko ihmisen joka vuosi jonnekkin hänen päivänään. Ja kun ihan väleissä ollaan niin just edes yksi viesti tai jotain ei olisi ollut kovin paljoa vaadittu.
Mutta kun ei niin ei ja ehkä nyt parempi niin koska ainakin tuli hyvin mieleen se ns efortin puute joka minua meidän suhteemme tossussa kokoajan hiersi. Ei sillä enää väliä ole sikäli että ollutta ja mennyttä ja niin edelleen mutta noh, yksi askel ihmissuhde polullani saatettu loppuun kuitenkin.
Ja en siis ole hänelle edes mitenkään vihainen asiasta yms, ja tiedän ettei hän sitä ns tahallaan tehnyt, todnäk unohti vain mutta niin.
perjantai 9. lokakuuta 2015
Uimakausi lienee loppumassa ja random ura pohdintaa/jahkailua
Vaikka juuri sain uudet uikkarit postissa :) Vanhat olivatkin kuivurissa venähtäneet mielenkiintoisesti shortsi-polvihousu malliksi.
Olin aivan poskettomissa haastatteluissa viimeviikolla, toinen yhteensä 8 ihmisen kanssa
erikseen ja minua ei edes valittu.. (En kyllä käsisydämella olisi halunnutkaan, liian "korporaatio" paikka minulle).
ja toinen sitten 6ihmisen kanssa mutta tuntikausien matkan päässä (ko paikkaan voisin ehkä teoriassa jopa haluta mutta
katsotaan nyt.)
Kuitenkin takaisin aiheeseen niin uimakauden loppumisen hyvä puoli on se että laskettelukausi alkaa jo parin kuukauden päästä! :)
Ai että milläs rahoilla ja miten se työnhaku edistyy tällä viikolla? no hyvinhän se edistyy, taas kävin tänäänkin juttelemassa mukavia, oli oikeasti kivan tuntuinen paikka mutta mutta mutta, minua on kuulkaas nyt alkanut pelottaa.
Ai oma naamataulu vai?, no se juurikin, ei kun, no ei pelottaa vaan epäilyttämään, ai oma järjenjuoksu vai?, no sekin mutta ei kun siis koko urani tai siis ettäolenkohan nyt ihan varma mitätässäpitäisi tehdä.
No jippiaijei kuuluu takarivistä, teet siis 10v uraa, menestyt siinä jotenkuten ja nyt sinua sit alkaa epäilyttää vai? (facepalm). Ei ei ei, kun tai siis joo. Työni ja palkkani vaikutus nyt ihan oikeasti onnellisuuteeni.
En koskaan kuvitellutkaan että raha toisi onnea mutta jotenkin nyt kun on käynyt noissa haastetteluissa ja ainahan niissä palkastakin puhutaan niin jotenkin iskenyt ihan uudella voimalla se kuinka suurempi palkka ei tosiaan motivoi minua enää juurikaan. Siis kun ei minusta tulisi yhtään sen onnellisempi jos tyyliin tv olisi isompi tai voisin ajaa keskivertoa kalliinpaa autoa. Ne eivät lisäisi onneani piiruakaan. Ja miten tämä sitten liittyy uraan on taas se että jotenkin se vie osan intoa pois koko urakehitykseen, miksi haluan tai en halua taas painaa seuraavat vuodet hullunlailla jos se suurin palkinto on ylennys tai suurempi bonus.
En siis nyt ihan oikeasti tiedä mitä ihmettä tässä alkaisi touhuamaan, siis kun vaikka pohjustus onkin tuollainen niin en minä mikään kultalusikka suussa ole syntynyt eli taloudelliset realiteetit ovat olemassa.
Ja siis kun kyllähän minä hommistani pidän, tavallaan olen todella innoissani, siis sikäli esim tuo tänään tapaamani paikka esim olisi taas sellainen jossa oikeasti pystyisin vaikuttamaan, projekti olisi mielenkiintoinen ja jos ja uskoakseni kun asiat menisivät hyvin tiedossa voisi olla oikeasti juurikin hyvä urakehityskin ja mahdollinen nousu-askel seuraavalle jakkaralle ja ja ja mutta..
Minä olen jo pian about 100-vuotias, minulla ei ole edelleenkään lapsia, minulla ei ole edes parisuhdetta enää, minä tulen onnelliseksi kymmenistä asioista mutta en vain enää haluaisi että työni vie niin suuren osan energiaani koska se ei ole listan numero 1.
Ja siis kun valitettava fakta ainakin omalla alallani on että jos haluaa menestyä niin sitä ei voi tehdä 8-4 mentaliteetilla, silloin ei yksinkertaiesti pärjää (tai en tiedä jos joku ihmelapsi menestyy mutta minä en). Jos haluaa tuonkin yrityksen projektin saada kannattavaksi se tarkoittaa ainakin 12kk-18kk puurtamista aivan minimissään 50h+ viikossa
En tiedä, en ihan tosiaankaan tiedä, olen kaukana kotoa, mutta samaan aikaan koti, ja nyt en siis tarkoita lapsuuden kotia vaan sitä omaa pysyvää paikkaa johon ainakin voisi palata on alkanut kadota, kotikupunkeja on tavallaan nykyisin 2 mutta varsinkin työn vuoksi niiden välillä liikkuminen on vaikeampaa kuin koskaan (siis jos haluaisi muuttaa). Tuntuu että vuosi vuodelta kilpailua on enemmän ja tilaisuuksia vähemmän. En siis sano tötä dramatisoidakseni, vaan siis sellainen fiilis vain on.
Ja siis kun kyse ei minusta ole edes ns reilusta kilpailusta vaan kaikenlainen ns "pelailu" esim siinä että ei palkata liian päteviä ihmisiä etteivät ne uhkaa yrityksessä jo olevien urakehitystä on yleisesti ottaen lisääntynyt todella paljon.
Ja siis kyllä, tiedän todella hyvin että kyseessä on tavallaan ns first world problem, se ei nyt vain muuta asiaa. Ja en nyt siis sinänsä tahdo valittaa mitenkään, hyvinhän minulla asiat on ja siitä hyvin kiitollinen, kuitenkin siitä huolimatta tai ehkä juurikin sen takia olisi kovin mukavaa jos saisi nyt jonkun ahaa elämyksen tai sisäisen varmuuden oikeasta polusta asian suhteen.
En tiedä, ehkä minulla on vain liikaa aikaa, nukun liian huonosti ja eihän mitään ole vielä edes tarjottu. Kuitenkin olisi ehkä kiva tietää mitä vastata jos se tarjous tulee, ja jos se vastaus olisi edes teoriassa ei, niin mitä ihmettä sitä sitten tekisi. Haaveita aivan toisenlaiseen suuntaan menemiseenkin on, tarkempia suunnitelmiakin mutta taloudelliset realiteetit menevät nissä sitten ainakin aluksi taas aivan toiseen äärilaitaan (Lue henkkoht konkurssin partaalle) joten ei sellaiseenkaan tilanteeseen itsenä laittaminen varsinkaan yksin eläessä nyt ihan yksinkertaista ole.
Todnäk (lue 99.9% varmasti) siis vastaisin kyllä ja olisin ihan into piukeanakin mutta kunhan jahkaan. Minä haluan vain olla onnellinen ja edelleen saada sen ns normaalin elämän omine muruineen ja jälkikasvuineen, kohtuullisesti vapaa aikaa touhuta omia juttujaan, harrastaa, keikuttaa sen murun kanssa takamusta rytmimusiikin tahtiin ja nukkua hyvin. Minä en kaipaa extra paljoa rahaa, en mustia silmänalusia, en jatkuvaa kärttyisyyttä, en tunnetta että elämä menee ohi, en herätyskellon ittuilevaa kalkatusta tai kaukaisempia ihmissuhteita.
Päivän laulula sitä harvinaisen hyvin takamuksen kevyeen ketkutukseen sopivaa rytmimusiikkia:)
Ei kun hei, ennen kuin lopetan niin täytyy kertoa yhdestä miehestä jonka tapasin eräässä networking tapahtumassa, hän oli selvästi vanhin paikalla ja aluksi mietin hieman että ujostuttaakohan häntä kun hän on niin selvästi (kymmeniä vuosia) vanhempi kuin muut paikalla olijat. Kuinka väärässä olinkaan, ei pelkästään että häntä ei tosiaankaan ujostuttanut, hänellä oli ehdottomasti eniten annettavaa koko tapahtumalle mutta kaiken lisäksi hänellä oli ehdottomasti kovin draivi ja energia. Siinä useat yli 20v häntä nuoremmat (kuten itseni) näytimme pystyynkuolleilta kalkkiksilta hänen draivinsa rinnalla. Hänen kaltaisensa ihmiset antavat aina niin hyvin perspektiiviä ja sitä uskoa siihen että oikeasti hyvällä energialla tapahtuu hyviä asioita ja kuinka se maailma usein (ei aina) vastaa sillä samalla fiiliksellä mitä sinne itse huutaa.
Edit: Kun puhutaan palkkauksesta ja rahasta niin pitää tietysti tiedostaa että sen merkitys motivaatioon on tietysti niin suhteellista. Jos palkkaus on kehno on kohtuullisen palkankorotuksen saaminen motivoivaa (nimerkilla kokemusta on siitäkin).
Samoin se on varmasti sitä toisellakin ääripäällä eli oikeasti korkeassa asemissa olevilla joilla se mahdollistaa muutamissa vuosissa sellaisen pesämunan ja taloudellisen turvan hankkimisen että voi halutessaan hypätä pois oravanpyörästä.
Lisäsin tuon nyt ihan siksi jos teksti sattuisi jostain syystä kuulostamaan jotenkin snobbailulta. Kyse ei ole mitenkään siitä vaan ihan vain siitä että jos ns perustarpeet on tyydytetty ja ei ole ns puutetta niin siinä vaiheessa raha ei ehkä ainakaan itselle ole enää toimivin motivaattori tai varsinkaan tae että nyt ollaan oikealla tiellä.
Kuitenkin takaisin aiheeseen niin uimakauden loppumisen hyvä puoli on se että laskettelukausi alkaa jo parin kuukauden päästä! :)
Ai että milläs rahoilla ja miten se työnhaku edistyy tällä viikolla? no hyvinhän se edistyy, taas kävin tänäänkin juttelemassa mukavia, oli oikeasti kivan tuntuinen paikka mutta mutta mutta, minua on kuulkaas nyt alkanut pelottaa.
Ai oma naamataulu vai?, no se juurikin, ei kun, no ei pelottaa vaan epäilyttämään, ai oma järjenjuoksu vai?, no sekin mutta ei kun siis koko urani tai siis ettäolenkohan nyt ihan varma mitätässäpitäisi tehdä.
No jippiaijei kuuluu takarivistä, teet siis 10v uraa, menestyt siinä jotenkuten ja nyt sinua sit alkaa epäilyttää vai? (facepalm). Ei ei ei, kun tai siis joo. Työni ja palkkani vaikutus nyt ihan oikeasti onnellisuuteeni.
En koskaan kuvitellutkaan että raha toisi onnea mutta jotenkin nyt kun on käynyt noissa haastetteluissa ja ainahan niissä palkastakin puhutaan niin jotenkin iskenyt ihan uudella voimalla se kuinka suurempi palkka ei tosiaan motivoi minua enää juurikaan. Siis kun ei minusta tulisi yhtään sen onnellisempi jos tyyliin tv olisi isompi tai voisin ajaa keskivertoa kalliinpaa autoa. Ne eivät lisäisi onneani piiruakaan. Ja miten tämä sitten liittyy uraan on taas se että jotenkin se vie osan intoa pois koko urakehitykseen, miksi haluan tai en halua taas painaa seuraavat vuodet hullunlailla jos se suurin palkinto on ylennys tai suurempi bonus.
En siis nyt ihan oikeasti tiedä mitä ihmettä tässä alkaisi touhuamaan, siis kun vaikka pohjustus onkin tuollainen niin en minä mikään kultalusikka suussa ole syntynyt eli taloudelliset realiteetit ovat olemassa.
Ja siis kun kyllähän minä hommistani pidän, tavallaan olen todella innoissani, siis sikäli esim tuo tänään tapaamani paikka esim olisi taas sellainen jossa oikeasti pystyisin vaikuttamaan, projekti olisi mielenkiintoinen ja jos ja uskoakseni kun asiat menisivät hyvin tiedossa voisi olla oikeasti juurikin hyvä urakehityskin ja mahdollinen nousu-askel seuraavalle jakkaralle ja ja ja mutta..
Minä olen jo pian about 100-vuotias, minulla ei ole edelleenkään lapsia, minulla ei ole edes parisuhdetta enää, minä tulen onnelliseksi kymmenistä asioista mutta en vain enää haluaisi että työni vie niin suuren osan energiaani koska se ei ole listan numero 1.
Ja siis kun valitettava fakta ainakin omalla alallani on että jos haluaa menestyä niin sitä ei voi tehdä 8-4 mentaliteetilla, silloin ei yksinkertaiesti pärjää (tai en tiedä jos joku ihmelapsi menestyy mutta minä en). Jos haluaa tuonkin yrityksen projektin saada kannattavaksi se tarkoittaa ainakin 12kk-18kk puurtamista aivan minimissään 50h+ viikossa
En tiedä, en ihan tosiaankaan tiedä, olen kaukana kotoa, mutta samaan aikaan koti, ja nyt en siis tarkoita lapsuuden kotia vaan sitä omaa pysyvää paikkaa johon ainakin voisi palata on alkanut kadota, kotikupunkeja on tavallaan nykyisin 2 mutta varsinkin työn vuoksi niiden välillä liikkuminen on vaikeampaa kuin koskaan (siis jos haluaisi muuttaa). Tuntuu että vuosi vuodelta kilpailua on enemmän ja tilaisuuksia vähemmän. En siis sano tötä dramatisoidakseni, vaan siis sellainen fiilis vain on.
Ja siis kun kyse ei minusta ole edes ns reilusta kilpailusta vaan kaikenlainen ns "pelailu" esim siinä että ei palkata liian päteviä ihmisiä etteivät ne uhkaa yrityksessä jo olevien urakehitystä on yleisesti ottaen lisääntynyt todella paljon.
Ja siis kyllä, tiedän todella hyvin että kyseessä on tavallaan ns first world problem, se ei nyt vain muuta asiaa. Ja en nyt siis sinänsä tahdo valittaa mitenkään, hyvinhän minulla asiat on ja siitä hyvin kiitollinen, kuitenkin siitä huolimatta tai ehkä juurikin sen takia olisi kovin mukavaa jos saisi nyt jonkun ahaa elämyksen tai sisäisen varmuuden oikeasta polusta asian suhteen.
En tiedä, ehkä minulla on vain liikaa aikaa, nukun liian huonosti ja eihän mitään ole vielä edes tarjottu. Kuitenkin olisi ehkä kiva tietää mitä vastata jos se tarjous tulee, ja jos se vastaus olisi edes teoriassa ei, niin mitä ihmettä sitä sitten tekisi. Haaveita aivan toisenlaiseen suuntaan menemiseenkin on, tarkempia suunnitelmiakin mutta taloudelliset realiteetit menevät nissä sitten ainakin aluksi taas aivan toiseen äärilaitaan (Lue henkkoht konkurssin partaalle) joten ei sellaiseenkaan tilanteeseen itsenä laittaminen varsinkaan yksin eläessä nyt ihan yksinkertaista ole.
Todnäk (lue 99.9% varmasti) siis vastaisin kyllä ja olisin ihan into piukeanakin mutta kunhan jahkaan. Minä haluan vain olla onnellinen ja edelleen saada sen ns normaalin elämän omine muruineen ja jälkikasvuineen, kohtuullisesti vapaa aikaa touhuta omia juttujaan, harrastaa, keikuttaa sen murun kanssa takamusta rytmimusiikin tahtiin ja nukkua hyvin. Minä en kaipaa extra paljoa rahaa, en mustia silmänalusia, en jatkuvaa kärttyisyyttä, en tunnetta että elämä menee ohi, en herätyskellon ittuilevaa kalkatusta tai kaukaisempia ihmissuhteita.
Päivän laulula sitä harvinaisen hyvin takamuksen kevyeen ketkutukseen sopivaa rytmimusiikkia:)
Ei kun hei, ennen kuin lopetan niin täytyy kertoa yhdestä miehestä jonka tapasin eräässä networking tapahtumassa, hän oli selvästi vanhin paikalla ja aluksi mietin hieman että ujostuttaakohan häntä kun hän on niin selvästi (kymmeniä vuosia) vanhempi kuin muut paikalla olijat. Kuinka väärässä olinkaan, ei pelkästään että häntä ei tosiaankaan ujostuttanut, hänellä oli ehdottomasti eniten annettavaa koko tapahtumalle mutta kaiken lisäksi hänellä oli ehdottomasti kovin draivi ja energia. Siinä useat yli 20v häntä nuoremmat (kuten itseni) näytimme pystyynkuolleilta kalkkiksilta hänen draivinsa rinnalla. Hänen kaltaisensa ihmiset antavat aina niin hyvin perspektiiviä ja sitä uskoa siihen että oikeasti hyvällä energialla tapahtuu hyviä asioita ja kuinka se maailma usein (ei aina) vastaa sillä samalla fiiliksellä mitä sinne itse huutaa.
Edit: Kun puhutaan palkkauksesta ja rahasta niin pitää tietysti tiedostaa että sen merkitys motivaatioon on tietysti niin suhteellista. Jos palkkaus on kehno on kohtuullisen palkankorotuksen saaminen motivoivaa (nimerkilla kokemusta on siitäkin).
Samoin se on varmasti sitä toisellakin ääripäällä eli oikeasti korkeassa asemissa olevilla joilla se mahdollistaa muutamissa vuosissa sellaisen pesämunan ja taloudellisen turvan hankkimisen että voi halutessaan hypätä pois oravanpyörästä.
Lisäsin tuon nyt ihan siksi jos teksti sattuisi jostain syystä kuulostamaan jotenkin snobbailulta. Kyse ei ole mitenkään siitä vaan ihan vain siitä että jos ns perustarpeet on tyydytetty ja ei ole ns puutetta niin siinä vaiheessa raha ei ehkä ainakaan itselle ole enää toimivin motivaattori tai varsinkaan tae että nyt ollaan oikealla tiellä.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Ja sitten minusta tuli ihminen
Ensiksi ajattelin laittaa otsikoksi armo mutta tuo on minusta parempi, ja ehkä vielä kuvaavampi.
Olin eilen ulkona ystävän kanssa joka oli käymässä kaupungissa, se on harvinaista herkkua nykyisin ihan siitä syystä että minulla ei varsinaisesti ole ystäviä tässä kaupungissa vaan lähimmät ovat nykyisin Xkm päässä.
Kavereita toki on mutta se on niin kovin eri asia kuin ystävyys. Sinänsä olen harvinaisen onnekas että minulla yleensä on ystäviä vaikkakin nykyisin välimatkan päässä, monella kuin ei ole ja se on kyllä kurjaa.
Kyseinen ystävä kenen kanssa ulkoilin on itseasiassa hyvin samanlainen ihminen kuin minä (välihuomiona suuri osa ystävistäni ei ole vaikka toki meillä on paljon samoja piirteitä ja samanhenkisyyttä vaikka persoonallisuudet ovat erilaisia). No jokatapauksessa tämä ihminen on ja tavallaan hänen elämää katsoessaan se peilaa usein omaakin suhtautumistani, elämäntilanteemme on toki hyvin erilainen mutta siis suhtautumismielessä.
Kuitenkin eilinen oli normaalin "mukava nähdä ystävää" illan lisäksi minulle merkittävä toisellakin tapaa sillä kävellessäni kotiin joskus klo 2-aikaan tunsin rauhaa. Ystäväni katosi jonnekkin (ko mies on ennenkin lähtenyt kotiin ilmoittamatta joten en stressannut siitä sen enenpää) ja uusi neiti tuttavuus jonka kanssa flirtattiin aika intensiivisesti tunnin verran tuntui saaneen mielenkiintoisempaa seuraa (tai siis niin luulin) mutta sen sijaan että minua olisi ärsyttänyt/ketuttanut, kävelin kotiin laulellen.
Ai miksi, ei sitten paljon kiinnostanut vai? Ei, ei vaan päinvastoin. Minä olen ainakin toivottavasti vihdoin oppimassa asiaa nimeltä armo ja kiltteys itseäni kohtaan.
Olin tod tärkeässä haastattelussa viikko sitten, se ei mennyt osaltani ihan putkeen, takeltelin hieman liikaa vastauksissani ja en saanut ns hyvää draivia päälle. Kun matkustin illalla takaisin kotiin olisi ns "normaali minä" soimannut itseäni ja harmitellut vietävästi mutta nyt sanoin itselleni seuraavasti> Ei se mitään, sinä yritit parhaasi ja olet vain ihminen, joskus menee hyvin, joskus huonommin mutta jos parhaasi yritit niin mitä sitä harmittelemaan, meni niinkuin meni ja toiv parempi onni ensi kerralla.
Mikä näitä kahta tarinaa yhdistää on juurikin tuo otsikko, minä, pahin itsensä piiskaaja ja vaatija olen itseäni kohtaan kiltti vihdoinkin ja se tuntuu kuulkaas aika hyvältä, melkein liian hyvältä. En sano etteivät monet asiat ehkä tulevaisuudessa harmita mutta viimeiset viikot asiat jotka normaalisti olisivat saaneet minut kärttyisäksi kuin se takamukseen ammuttu kontio, eivät edes sen suuremmin liikuta. Lasi tippuu kaapista hajottaen pikakahvi purkin samalla lattialle - sirpaleet tuovat onnea ja olinkin juonut jo ihan tarpeeksi monta kupillista tänään.
Mistä tämä kaikkis itten oikein johtuu vai auringonpistoksesta? Itseasiassa kahdesta tai kolmesta asiasta, 1> kolmannesta ystävästäni joka oli luonani kylässä ja mies on itse rentous vaikka elämä ei ole kohdellut ihan silkkihansikkain vaan päinvastoin viimevuosina. 2> Muutamasta selfhelp kirjasta joissa korostettiin sitä kuinka tärkein ja ehdottomasti nopein tie onnellisuuteen on siirtyä arvostelusta kiitollisuuteen ja hyväksyä asiat joihin ei voi vaikuttaa 3. Klassisesta asioiden tärkeysjärjestyksestä ja sen aktiivisesta ja tietoisesta asettamisesta.
Kuten olen monesti aiemminkin kirjoittanut, olen ollut niin kohtuuttoman vaativa itseäni kohtaan ja ja, en nyt usko että perusluonteeni on tässä mihinkään muuttumassa mutta jos siihen saa yhdistettyä edes hieman sitä samaa kiltteyttä jota yritin antaa vaikkapa exää (juu on ikävä häntä edelleen) kohtaan niin uskon että 90% kaikesta negatiivisuudesta on poissa. Monet asiat eivät vain merkitse koska ei anna niille valtaa merkitä. Ja juu, tiedän että saattaa olla että tapahtuu sitten asioita sieltä 10% sisältä mutta ei se ole olennaista tai siis ei se ole liitonnaista.
Jos nyt ajatellaan vaikkapa näitä viimeaikaisia tyttö kohtaamisiani jotka ovat siis olleet enemmän tai vähemmän tragikoomisia (mitään ei siis ole varsinaisesti tapahtunut exän jälkeen expt yhdet treffit ja satunnaiset aina jotenkin harvinaisen epäonnisesti menneet flirttailut eri yhteysksissä) niin kun en minä ole sille mitään voinut miten asiat ovat menneet ja huono tuuri on huonoa tuuria ja ja, ehkä se on ollut tarkoitus ja ja paremmin sit joskus.
Hauskin asia tässä itseään kohtaan armollisuudessa on kuitenkin se kuinka se peilaa ja kuinka "maailma" vastaa>
Ystäväni ei ollut oikeasti kadonnut mihinkään, oli vain käymässä automaatilla.
Mies jonka kanssa tyttö jutteli oli hänen vanha tuttunsa ja hän oli lähdettyäni käynyt kyselemässä minua ja mahdollisesta kiinnostuksestani.
Tänä aamuna ystäväni vielä soitteli ja kiitteli kuinka hyvää ilta oli tehnyt hänelle (ko ihmiselläkin
huolia elämässään enemmän kuin tarpeeksi)
Edit> Yksi mikä on ollut ehkä vaikeinta hyväksyä on se kuinka maailma/metsä ei aina vastaa kuten sinne huutaa. Tuossa viimeisimmässä selfhelp kirjassa jonka luin väitetiin että onkin täysin normaalia että ensin tulee vastakohta ja vasta sitten se ns peilaus mutta tiedä sitten. Siis juu sen olen huomannut vaikkapa niinkin yksinkertaiseen asiaan kun hymy ei tosiaankaan aina saa vastakaikua heti mutta täytyy silti uskoa että se seuraa sitten seuraavassa vaiheessa. Ja mahdollisesti sitten suuremmassa mittakaavassa.
Sunnuntain iloksi jotenkin niin positiivinen video:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)