Uimakausi lienee loppumassa ja random ura pohdintaa/jahkailua

Vaikka juuri sain uudet uikkarit postissa :) Vanhat olivatkin kuivurissa venähtäneet mielenkiintoisesti shortsi-polvihousu malliksi. Olin aivan poskettomissa haastatteluissa viimeviikolla, toinen yhteensä 8 ihmisen kanssa erikseen ja minua ei edes valittu.. (En kyllä käsisydämella olisi halunnutkaan, liian "korporaatio" paikka minulle). ja toinen sitten 6ihmisen kanssa mutta tuntikausien matkan päässä (ko paikkaan voisin ehkä teoriassa jopa haluta mutta katsotaan nyt.)

Kuitenkin takaisin aiheeseen niin uimakauden loppumisen hyvä puoli on se että laskettelukausi alkaa jo parin kuukauden päästä! :)

Ai että milläs rahoilla ja miten se työnhaku edistyy tällä viikolla? no hyvinhän se edistyy, taas kävin tänäänkin juttelemassa mukavia, oli oikeasti kivan tuntuinen paikka mutta mutta mutta, minua on kuulkaas nyt alkanut pelottaa.
Ai oma naamataulu vai?, no se juurikin, ei kun, no ei pelottaa vaan epäilyttämään, ai oma järjenjuoksu vai?, no sekin mutta ei kun siis koko urani tai siis ettäolenkohan nyt ihan varma mitätässäpitäisi tehdä.

No jippiaijei kuuluu takarivistä, teet siis 10v uraa, menestyt siinä jotenkuten ja nyt sinua sit alkaa epäilyttää vai? (facepalm). Ei ei ei, kun tai siis joo. Työni ja palkkani vaikutus nyt ihan oikeasti onnellisuuteeni.

En koskaan kuvitellutkaan että raha toisi onnea mutta jotenkin nyt kun on käynyt noissa haastetteluissa ja ainahan niissä palkastakin puhutaan niin jotenkin iskenyt ihan uudella voimalla se kuinka suurempi palkka ei tosiaan motivoi minua enää juurikaan. Siis kun ei minusta tulisi yhtään sen onnellisempi jos tyyliin tv olisi isompi tai voisin ajaa keskivertoa kalliinpaa autoa. Ne eivät lisäisi onneani piiruakaan. Ja miten tämä sitten liittyy uraan on taas se että jotenkin se vie osan intoa pois koko urakehitykseen, miksi haluan tai en halua taas painaa seuraavat vuodet hullunlailla jos se suurin palkinto on ylennys tai suurempi bonus.

En siis nyt ihan oikeasti tiedä mitä ihmettä tässä alkaisi touhuamaan, siis kun vaikka pohjustus onkin tuollainen niin en minä mikään kultalusikka suussa ole syntynyt eli taloudelliset realiteetit ovat olemassa.

Ja siis kun kyllähän minä hommistani pidän, tavallaan olen todella innoissani, siis sikäli esim tuo tänään tapaamani paikka esim olisi taas sellainen jossa oikeasti pystyisin vaikuttamaan, projekti olisi mielenkiintoinen ja jos ja uskoakseni kun asiat menisivät hyvin tiedossa voisi olla oikeasti juurikin hyvä urakehityskin ja mahdollinen nousu-askel seuraavalle jakkaralle ja ja ja mutta..

Minä olen jo pian about 100-vuotias, minulla ei ole edelleenkään lapsia, minulla ei ole edes parisuhdetta enää, minä tulen onnelliseksi kymmenistä asioista mutta en vain enää haluaisi että työni vie niin suuren osan energiaani koska se ei ole listan numero 1.

Ja siis kun valitettava fakta ainakin omalla alallani on että jos haluaa menestyä niin sitä ei voi tehdä 8-4 mentaliteetilla, silloin ei yksinkertaiesti pärjää (tai en tiedä jos joku ihmelapsi menestyy mutta minä en). Jos haluaa tuonkin yrityksen projektin saada kannattavaksi se tarkoittaa ainakin 12kk-18kk puurtamista aivan minimissään 50h+ viikossa

En tiedä, en ihan tosiaankaan tiedä, olen kaukana kotoa, mutta samaan aikaan koti, ja nyt en siis tarkoita lapsuuden kotia vaan sitä omaa pysyvää paikkaa johon ainakin voisi palata on alkanut kadota, kotikupunkeja on tavallaan nykyisin 2 mutta varsinkin työn vuoksi niiden välillä liikkuminen on vaikeampaa kuin koskaan (siis jos haluaisi muuttaa). Tuntuu että vuosi vuodelta kilpailua on enemmän ja tilaisuuksia vähemmän. En siis sano tötä dramatisoidakseni, vaan siis sellainen fiilis vain on.

Ja siis kun kyse ei minusta ole edes ns reilusta kilpailusta vaan kaikenlainen ns "pelailu" esim siinä että ei palkata liian päteviä ihmisiä etteivät ne uhkaa yrityksessä jo olevien urakehitystä on yleisesti ottaen lisääntynyt todella paljon.

Ja siis kyllä, tiedän todella hyvin että kyseessä on tavallaan ns first world problem, se ei nyt vain muuta asiaa. Ja en nyt siis sinänsä tahdo valittaa mitenkään, hyvinhän minulla asiat on ja siitä hyvin kiitollinen, kuitenkin siitä huolimatta tai ehkä juurikin sen takia olisi kovin mukavaa jos saisi nyt jonkun ahaa elämyksen tai sisäisen varmuuden oikeasta polusta asian suhteen.

En tiedä, ehkä minulla on vain liikaa aikaa, nukun liian huonosti ja eihän mitään ole vielä edes tarjottu. Kuitenkin olisi ehkä kiva tietää mitä vastata jos se tarjous tulee, ja jos se vastaus olisi edes teoriassa ei, niin mitä ihmettä sitä sitten tekisi. Haaveita aivan toisenlaiseen suuntaan menemiseenkin on, tarkempia suunnitelmiakin mutta taloudelliset realiteetit menevät nissä sitten ainakin aluksi taas aivan toiseen äärilaitaan (Lue henkkoht konkurssin partaalle) joten ei sellaiseenkaan tilanteeseen itsenä laittaminen varsinkaan yksin eläessä nyt ihan yksinkertaista ole.

Todnäk (lue 99.9% varmasti) siis vastaisin kyllä ja olisin ihan into piukeanakin mutta kunhan jahkaan. Minä haluan vain olla onnellinen ja edelleen saada sen ns normaalin elämän omine muruineen ja jälkikasvuineen, kohtuullisesti vapaa aikaa touhuta omia juttujaan, harrastaa, keikuttaa sen murun kanssa takamusta rytmimusiikin tahtiin ja nukkua hyvin. Minä en kaipaa extra paljoa rahaa, en mustia silmänalusia, en jatkuvaa kärttyisyyttä, en tunnetta että elämä menee ohi, en herätyskellon ittuilevaa kalkatusta tai kaukaisempia ihmissuhteita.

Päivän laulula sitä harvinaisen hyvin takamuksen kevyeen ketkutukseen sopivaa rytmimusiikkia:)

Ei kun hei, ennen kuin lopetan niin täytyy kertoa yhdestä miehestä jonka tapasin eräässä networking tapahtumassa, hän oli selvästi vanhin paikalla ja aluksi mietin hieman että ujostuttaakohan häntä kun hän on niin selvästi (kymmeniä vuosia) vanhempi kuin muut paikalla olijat. Kuinka väärässä olinkaan, ei pelkästään että häntä ei tosiaankaan ujostuttanut, hänellä oli ehdottomasti eniten annettavaa koko tapahtumalle mutta kaiken lisäksi hänellä oli ehdottomasti kovin draivi ja energia. Siinä useat yli 20v häntä nuoremmat (kuten itseni) näytimme pystyynkuolleilta kalkkiksilta hänen draivinsa rinnalla. Hänen kaltaisensa ihmiset antavat aina niin hyvin perspektiiviä ja sitä uskoa siihen että oikeasti hyvällä energialla tapahtuu hyviä asioita ja kuinka se maailma usein (ei aina) vastaa sillä samalla fiiliksellä mitä sinne itse huutaa.

Edit: Kun puhutaan palkkauksesta ja rahasta niin pitää tietysti tiedostaa että sen merkitys motivaatioon on tietysti niin suhteellista. Jos palkkaus on kehno on kohtuullisen palkankorotuksen saaminen motivoivaa (nimerkilla kokemusta on siitäkin).
Samoin se on varmasti sitä toisellakin ääripäällä eli oikeasti korkeassa asemissa olevilla joilla se mahdollistaa muutamissa vuosissa sellaisen pesämunan ja taloudellisen turvan hankkimisen että voi halutessaan hypätä pois oravanpyörästä.

Lisäsin tuon nyt ihan siksi jos teksti sattuisi jostain syystä kuulostamaan jotenkin snobbailulta. Kyse ei ole mitenkään siitä vaan ihan vain siitä että jos ns perustarpeet on tyydytetty ja ei ole ns puutetta niin siinä vaiheessa raha ei ehkä ainakaan itselle ole enää toimivin motivaattori tai varsinkaan tae että nyt ollaan oikealla tiellä.