Se on nyt kuulkaas sillätavalla että jos aiemman postauksen video ei saanut jonkinlaista vetkutusta aikaan lantionkohdalla niin tämän ainakin pitäisi, ainakin minulle :) Mukavaa lauantai iltaa kaikille ja erityisesti sinulle Prinsessani jos satut tämän lukemaan.
Poikamies, Karhuherra ja Oliver - kaikki samassa persoonassa haaveilemassa ja höpisemässä rakkaudesta. Löytyykö oma Prinsessa ja onnen kimallus vai kääntyykö romantikko kyynikoksi
lauantai 28. helmikuuta 2009
perjantai 27. helmikuuta 2009
Aiempaan postaukseen liittyen
Tulin tän nähdessäni ihan tosi hyvälle tuulelle ja älkää kukaan kertoko tulevalle Prinsessalleni ettei se tule mustasukkaiseksi mutta minusta tuo naistuomari on hmm hmmmm hänessä on jotain :)
Kehitys
Olettaen että joku lukee tätä blogia: Kertokaa joku mulle syy siihen että miksi jotkut ihmiset haluavat mennä taakseppäin on kyse sitten parisuhteista, työstä tai oikeastaan mistä tahansa. Minulla kun on jotenkin sellainen idea että esim tulevan parisuhteen on aina oltava "parempi" kuin aiemman tai siis että sopivampi kumppani, vanhoja virheitä ei toisteta jnejne jotenkin että elämä menisi kaikilta osin eteenpäin.
Miksi ja miten ihmeessä ihmiset voivat toimia niin. Samalla idealla minä voisin nyt ryhtyä suhteeseen ensimmäisen tapaamani ihmisen kanssa oli hän sitten vaikka itseäni 30-vuotta vanhempi väkivaltainen alkoholisti. Mitä ihmettä ihmisten päässä oikein liikkuu vai tyhjää huminaa.
Toki suhteet ovat aina erilaisia eri ihmisten kanssa eikä niitä voi eikä pidäkkään itse verrata mutta sivustakatsojana on vain haavi ammollaan ihmetyksestä.
Itseasiassa on tietysti olemassa sekin mahdollisuus että makuja on vain niin monia että siinä missä minä en ymmärrä valintoja niin ehkäpä toiselle se ulkopuolisen silmin kummallinen valinta onkin jotenkin "oikea".
Miksiköhän minä edes pohdin tällaista.. :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2009
I love to roll / Minä rakastan kieriä
Kuten tarkkanäköisimmät ovat saattaneet arvatakkin musikki näyttelee poikamiehen elämässä suurehkoa osaa niin aktiivisen kuuntelun kuin myös epäaktiivisen oman soittamisen kanssa. Tiedän että voi varmasti vaikuttaa tylsältä linkittää noita tuubin videoita mutta minusta ne sopivat kokonaiskuvaan ja antavat koko blogille paljon enemmän hmm tunnelmaa. Lisäksi musiikkimaku kuten kirjoitustyylikin kertoo minusta ihmisestä paljon (vaikka se olisi huomattavan laajakin).
En tiedä, jotenkin olen ajatellut että olisi hienoa jos kaikilla ihmisillä olisi joku ns oma juttu jolla ilmaista itseään, ei edes välttämättä ns taideaine vaan joku johon pystyy uppoutumaan ja kenties luomaan jotain ns uutta vaikka vain hetkeksi ja vaikka vain itselleen. Se mikä kyseinen juttu on - täysin toisarvoista.

tiistai 24. helmikuuta 2009
Iltahämärä
Jos mä saisin päättää niin tän illan olisin mieluiten sen oikean kanssa kainalokkain, laitettaisiin vieraspatja olohuoneeseen, kuunneltaisiin musiikkia vinyylilevyiltä (esim tuota jonka linkitän tähän postiin) kynttilänvalossa, pussailtaisiin vähän, syötäisiin ehkä popcorneja tai juotaisiin punaviiniä ja nukahdettaisiin sylikkäin.
Tunnisteet:
Kaipaus
maanantai 23. helmikuuta 2009
Tylsää työpaikka pohdintaa
En muistaakseni olekkaan kirjoittanut asiasta mutta maailmantilanne, luottokriisi, lama millä nimellä sitä nyut kutsutaankin on alkanut vaikuttaa tunnelmaan mun työpaikalla vähän liikaa. Sen lisäksi että se vaikuttaa ns yhteishenkeen on nyt tullut selväksi että vähennyksiä henkilöstöön on tulossa. Olin tietoisesti autuaan tietämätön asiasta mutta kait se on aika nostaa kissa pöydälle ja sensijaan että odottelee napsahtaako ässäarpa alias mustapekka omalle kohdalle alkaa mielummin itse etsimään tai ainakin katsomaan muita mahdollisuuksia.
Ei huvittaisi kyllä yhtään alkaa sitä ruljanssia mutta parempi lienee ajoissa kun saattaa sopivan/kivan paikan löytäminen tässä tilanteessa hieman kestää. Yksi sopiva jo itseasiassa löytyikin mutta luulen että mulla ei riitä työkokemus vuodet ko paikkaan vaikka muutoin 100% pätevä siihen olisinkin. Toisaalta tuntuu tavallaan typerältä edes hakea koska mitään varmuutta mun työn loppumisesta ei ole mutta mutta vihaan vain sitä tunnetta että ei itse hallitse elämäänsä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)