No minä tietysti tai no en tietysti mutta nyt täytyy kyllä tunnustaa että vähän paha mieli jäi itsellekkin. Sain yhdelle tytölle töissä pahan mielen, puolustukseksi sanottakoon että olin oikeassa mutta silti. Minun pitäisi aina olla ns bigger man ja niellä ylpeys ja lähteä vaikka kahville mutta tänään sekunnin ajan hieman avauduin.
Asia itsessään oli täysin mitäänsanomaton mutta minusta hänen käytöksensä oli epäreilua sanan varsinaisessa merkityksessä ja vaikka yritin ensiksi rauhallisesti selittää useamman kerran ei hän edes kuunnellut vaan keskeytti koko ajan. Niimpä menetin hieman malttiani ja kerroin hänelle että asiasta ei koskaan ole ollut mitään kinaa ennen kuin hän aloitti ko yrityksessä.
Kyseessä sinäänsä on totuus, minusta hän luo ehkä tahtomattaan jääräpäisyydellään ja ehdottomuudellaan kinaa mutta..... ei noin silti saisi sanoa ja sitäpaitsi kyseessä on hyvin nuori tyttö ja hän selvästi loukkaantui siitä. Nyt kysymys onkin että pitääkö minun pyytää anteeksi, ensiksi ajattelin että tietysti mutta toisaalta on hänen ehdottomuutensa ja neuvottelukyvyttömyytensä on myös epäreilua.
Luulen kuitenkin päätyväni siihen bigger man ratkaisuun ja pyytäväni anteeksi. Se on helpompaa ja asia on käsitelty. Oikeassahan minä olen mutta asia ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys joten menkööt, on sitä sata kertaa suurempiakin vääryyksiä nielty :) joskus tai noh usein se on vain helpompaa ja periaatteessa oikeassa olo ei ehkä ole kuitenkaan sitten teinivuosien enää sellaista jota ei voisi pitää välillä ihan omana tietonaan.
Hassua miten paljon sitä on tavallaan kasvanut&tuossa mielessä muuttunut, saanko sanoa jotain super kliseistä...sanon kuitenkin..elämä opettaa
Vähän asiasta toiseen, sitä alkaa todella helposti käyttäytymään ja tavallaan peilaamaan ja vastaamaan niinkuin metsään huudetaan mutta olen miettinyt että se on tavallaan välillä juurikin se josta sitten lopuksi koituu eniten pahaa mieltä.
Kun pysyy omassa jutussaan ja toimii ja käyttäytyy niinkuin oma itse on, riippumatta siitä vaikka toisesta suunnasta tulisi jotain ikävää, on olo paljon rauhallisempi ja varmempi.
Koska selitys oli sekava niin annan esimerkin: Viimeisen kerran kun puhuin silloin viikko sitten jonnan kanssa hän kysyi ja häiriintyi siitä että olin niin ystävällinen vaikka hän ei omasta mielestään ollut ja koitin selittää hänelle että minä haluan olla hänelle ystävällinen.
Jos hän koki että se häiritsee niin voivoi, jos siitä tulee syyllinen olo niin voivoi, sillä jos en olisi olisi ollut niin silloin olisin käyttäytynyt niinkuin en olisi halunnut. Ei minun egoni murru siitä että olen ystävällinen ihmiselle joka ei sitä silloin ehkä ansaitsisi, se oikeastaan kasvaa. Silloin olen se ns bigger man joka haluan olla ja jota ihailen.
Myönnän että myös vuorovaikuts eli juurikin se että vastataan niinkuin huudetaan on olennaista joten ko käytös riippuu tietysti täysin tilanteesta mutta niin.
maanantai 9. marraskuuta 2009
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Aaarrrgghhh
Ai onko joku pissinyt Oliverin aamiaismuroihin, no ei, kirjoittamisesta ei vain tule tänään taas yhtään mitään.
Koita tässä nyt sitten pohtia tasapuolisesti sitä
onko default-seksi mennyt kylmemmäksi vuosien mittaan (ai mikä on default-seksi, no se mitä voi olettaa ja odottaa jos uuden ihmisen kanssa asia etenee ensimmäistä kertaa peuhaamiseksi),
minne ja koska menen matkalle (toiv kahdenviikon sisällä jo todnäk yhden herrasmiehen kanssa vaikkakin todnäk tulisin lomalta huomattavasti levänneempänä ilman hänen seuraansa vaikka seura toki hyvää onkin),
musiikin vaikutusta jaksamiseen(jumputijumputi jumpumpum),
Kid rockin olemuksen ja imagon antiviileyttä vaikka hänelle yksi tai kaksi hyvää ja aiempaan kohtaan hyvin sopivaa veisua onkin,
sitä kuinka helposti pariskuntien kanssa illallistaminen sinkkuna tuntuu nihkeältä tai siis siltä että tästä nyt puuttuu jotain olennaista (oisko se oma kulta ylläri ylläri)
Hyvää yötä, erityisesti sille, tiedätte kyllä kenelle
Koita tässä nyt sitten pohtia tasapuolisesti sitä
onko default-seksi mennyt kylmemmäksi vuosien mittaan (ai mikä on default-seksi, no se mitä voi olettaa ja odottaa jos uuden ihmisen kanssa asia etenee ensimmäistä kertaa peuhaamiseksi),
minne ja koska menen matkalle (toiv kahdenviikon sisällä jo todnäk yhden herrasmiehen kanssa vaikkakin todnäk tulisin lomalta huomattavasti levänneempänä ilman hänen seuraansa vaikka seura toki hyvää onkin),
musiikin vaikutusta jaksamiseen(jumputijumputi jumpumpum),
Kid rockin olemuksen ja imagon antiviileyttä vaikka hänelle yksi tai kaksi hyvää ja aiempaan kohtaan hyvin sopivaa veisua onkin,
sitä kuinka helposti pariskuntien kanssa illallistaminen sinkkuna tuntuu nihkeältä tai siis siltä että tästä nyt puuttuu jotain olennaista (oisko se oma kulta ylläri ylläri)
Hyvää yötä, erityisesti sille, tiedätte kyllä kenelle
lauantai 7. marraskuuta 2009
Peilikuva
En oikeasti käsitä miten se voi vaihdella niin paljon, siis se mitä mieltä omastaan on. Miksi ihan taatusti (ainakin uskoisin) sama henkilö voikin näyttää välillä niin kivalta ja suorastaan hyvältä ja välillä aivan sama ihminen siltä että säkki ja tuhka olisi sopivin asuste. Ai onko minulla joku ongelma ulkonäköni kanssa, no ei, oikeasti ei tosiaan mutta hämmentää vain miksi peilistä takaisin katsova tyyppi on välillä niin erinäköinen.
Tänään olisi taas kestit tiedossa mutta ei huvita liikkua sohvalta, ei sitten lainkaan, miksi en voisi vain nukkua esim 12tuntia putkeen ja herätä aamulla iloisena kuin kärpänen juhannuksena.
Täytyy nyt kuitenkin edes yrittää jos tästä heräisi
Hmm pitäisi ostaa uusi vinyylisoitin mutta ei oikein raaski tuhlata nyt kun työn jatko on taas hyvin vaakalaudalla.
Kuten niin usean muunkin musiikkivalintani kohdalla myös tämä rallatus toimii paaaljon paremmin kuin huudattaa niin että kuuluu :) Normaalistihan kyseinen musiikkityyli ei edusta minulle mitään erityisen positiivista ja harvoin tätä tyylisuuntaa tuleekaan luukutettua mutta jotkut veisut kuten tämä ovat miellyttäneet allekirjoittaneen tärykalvoja.
Tänään olisi taas kestit tiedossa mutta ei huvita liikkua sohvalta, ei sitten lainkaan, miksi en voisi vain nukkua esim 12tuntia putkeen ja herätä aamulla iloisena kuin kärpänen juhannuksena.
Täytyy nyt kuitenkin edes yrittää jos tästä heräisi
Hmm pitäisi ostaa uusi vinyylisoitin mutta ei oikein raaski tuhlata nyt kun työn jatko on taas hyvin vaakalaudalla.
Kuten niin usean muunkin musiikkivalintani kohdalla myös tämä rallatus toimii paaaljon paremmin kuin huudattaa niin että kuuluu :) Normaalistihan kyseinen musiikkityyli ei edusta minulle mitään erityisen positiivista ja harvoin tätä tyylisuuntaa tuleekaan luukutettua mutta jotkut veisut kuten tämä ovat miellyttäneet allekirjoittaneen tärykalvoja.
torstai 5. marraskuuta 2009
Rajoittunut
Aina joskun toivon että olisin syntynyt esim 40 vuotta aiemmin, aina joskus taas että 10vuotta aiemmin, aina joskus että 10vuotta myöhemmin.
Jos olisin syntynyt 40vuotta aiemmin:
Elämä olisi ollut paljon selvempää, samassa työpaikassa todnäk koko elämä, lapsia nuorempana, rajoittuneempi tunnemaailma koska siihen minut olisi kasvatettu. Rajoittuneemman tunnemaailman vuoksi helpompi ja yksinkertaisempi elämä.
Jos olisin syntynyt 10vuotta aiemmin:
Hmm no siinä ei ehkä olisi ollut niin paljon eroa mutta joskus minusta tuntuu että 80-luvulla minun olisi kuulunut olla nuori eikä lapsi.
Jos taas 10v myöhemmin:
Kaikki olisi edelleen edessä vaikka toisaalta tuskin sen vähempää virheitä tekisin, päinvastoin todnäk enemmän koska mahdollisuuksia niiden tekoon on nykyisin enemmän.
Kun olin lapsi kuvittelin itselleni kaksoisveljen, hänen nimensä oli/on Pekka. Mitäköhän hänelle kuuluu. Varmaankin hän on jo naimisissa ja isä ja vielä uudessa hyvässä työpaikassakin ja koko elämä hymyilee :) vai liekö sittenkin sortunut päihteisiin, onhan hänellä kaksoisveljenä pakko olla vähän samanlainen synkempi luonteenlaatu kuin itsellänikin.
Ai Jonnastako uutisia, no just, oli puhelu jonka saldo oli 0, kun ihminen ei halua puhua niin ei halua ja sen takia koko puhelu menee minun yksinpuheluksi, yksin analysoinniksi, yksin = se olennainen sana.
Ai miksikö koko puhelu, no ihan siksi että voisin jotenkin ymmärtää mitä ihmettä tapahtui, miten hyvä asia loppuu ns kuin seinään ja miksi. Miksi normaali vuorovaikutus ei pätenyt jnejne Oli siis myös yksi käytännön syy jonka vuoksi koko puhelu virallisesti oli mutta sen sopiminen vei minuutin ja hiljaisuutta tai sitä minun yksinpuhelua sitten tunnin.
Päivän tai noh yön musiikkivalintana hieman raskaampi veisu
Jos olisin syntynyt 40vuotta aiemmin:
Elämä olisi ollut paljon selvempää, samassa työpaikassa todnäk koko elämä, lapsia nuorempana, rajoittuneempi tunnemaailma koska siihen minut olisi kasvatettu. Rajoittuneemman tunnemaailman vuoksi helpompi ja yksinkertaisempi elämä.
Jos olisin syntynyt 10vuotta aiemmin:
Hmm no siinä ei ehkä olisi ollut niin paljon eroa mutta joskus minusta tuntuu että 80-luvulla minun olisi kuulunut olla nuori eikä lapsi.
Jos taas 10v myöhemmin:
Kaikki olisi edelleen edessä vaikka toisaalta tuskin sen vähempää virheitä tekisin, päinvastoin todnäk enemmän koska mahdollisuuksia niiden tekoon on nykyisin enemmän.
Kun olin lapsi kuvittelin itselleni kaksoisveljen, hänen nimensä oli/on Pekka. Mitäköhän hänelle kuuluu. Varmaankin hän on jo naimisissa ja isä ja vielä uudessa hyvässä työpaikassakin ja koko elämä hymyilee :) vai liekö sittenkin sortunut päihteisiin, onhan hänellä kaksoisveljenä pakko olla vähän samanlainen synkempi luonteenlaatu kuin itsellänikin.
Ai Jonnastako uutisia, no just, oli puhelu jonka saldo oli 0, kun ihminen ei halua puhua niin ei halua ja sen takia koko puhelu menee minun yksinpuheluksi, yksin analysoinniksi, yksin = se olennainen sana.
Ai miksikö koko puhelu, no ihan siksi että voisin jotenkin ymmärtää mitä ihmettä tapahtui, miten hyvä asia loppuu ns kuin seinään ja miksi. Miksi normaali vuorovaikutus ei pätenyt jnejne Oli siis myös yksi käytännön syy jonka vuoksi koko puhelu virallisesti oli mutta sen sopiminen vei minuutin ja hiljaisuutta tai sitä minun yksinpuhelua sitten tunnin.
Päivän tai noh yön musiikkivalintana hieman raskaampi veisu
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Tottakai tästä noustaan (illan toinen postaus)
Kyllä minä sen tiedän, toki tai siis no toista vaihtoehtoa ei kai ole mutta voihan hemmetti että on kyllä ollut nyt kohta kaksi vuotta ns paska tuuri koko %%%%%% ajan. Jos jotain hyvää tuleekin niin alle 2kk ja tulee rankaisu siitä niin että joko se viedään pois tai sitten tapahtuu jotain muuta vakavaa. Ja aina kyseessä on sellainen asia johon ei voi itse mitenkään vaikuttaa.
Jokatapauksessa ei tässä nyt köyttä olla rasvaamassa eikä katolle kiipeämässä mutta hemmetti soikoon että voisi tämä tuuri pikkuhiljaa kääntyä ja edes elämän perustukset (terveys, läheisten terveys, duuni ja parisuhde) pikkuhiljaa tulla kuntoon. Kun nuo perustukset ovat koko ajan keikkumassa se syö kaikki voimat niin totaalisesti.
Kyllä minä tiedän että tämä juttu jonnan kanssa ei esim todnäk johdu oikeasti mitenkään minusta mutta miksi hemmetissä minun pitää sitten tavata ja ihastua ko ihmiseen. Miksi, miksi en voinut elää elämääni normaalisti tietämättä hänestä, miksi minun elämääni tuodaan ihminen ja otetaan se sitten pois. Eikä kuka tahansa ihminen vaan ihminen jossa näen ja koen olevan potentiaalia olla mahdollisesti jopa the one.
Miksi. Julmaa pilaa?
Jokatapauksessa ei tässä nyt köyttä olla rasvaamassa eikä katolle kiipeämässä mutta hemmetti soikoon että voisi tämä tuuri pikkuhiljaa kääntyä ja edes elämän perustukset (terveys, läheisten terveys, duuni ja parisuhde) pikkuhiljaa tulla kuntoon. Kun nuo perustukset ovat koko ajan keikkumassa se syö kaikki voimat niin totaalisesti.
Kyllä minä tiedän että tämä juttu jonnan kanssa ei esim todnäk johdu oikeasti mitenkään minusta mutta miksi hemmetissä minun pitää sitten tavata ja ihastua ko ihmiseen. Miksi, miksi en voinut elää elämääni normaalisti tietämättä hänestä, miksi minun elämääni tuodaan ihminen ja otetaan se sitten pois. Eikä kuka tahansa ihminen vaan ihminen jossa näen ja koen olevan potentiaalia olla mahdollisesti jopa the one.
Miksi. Julmaa pilaa?
Kohtalo says no
Varoitus tämä on hyvin synkkä postaus, ehkä synkin blogin historiassa.
Jos et kestä synkistelyä, ole kiltti ja jätä lukematta.
En tiedä, kerrron nyt jotain mitä en koskaan ajatellut kertovani, sen kuinka uskoni kaikkeen on ajoittain loppumassa kokonaan, kun sanon kaikkeen tarkoitan kaikkeen.
Miksi, siksi koska minua on jo pitkään epäilyttänyt/tuntunut siltä että kohtalo ei vain halua minun olevan onnellinen, ainoa mitä toivoin oli rakkaus, mutta se oli liikaa toivottu, siitä huolimatta että halusin uskoa, siitä huolimatta että koitin tehdä itsestäni kaiken jotta se olisi mahdollista, miten typerä olinkaan.
Yritin iloita myös muista hyvistä asioista, mutta jokainen niistä viedään minulta pois, olkoon kyse sitten duunipaikasta, läheisten hyvinvoinnista tai mistä vaan.
Kuten tiedätte, tapasin tytön johon vihdoin ihastuin päätäpahkaa, hän sai minut kävelemään irti maanpinnasta, olin hetkenaikaa kuin huumattuna, en osaa edes kuvailla miten hyvältä hän tuntui kainalossani, hän ilmoitti minulle ettei pysty jatkamaan vaikka ei ole mitään syytä, kaikki meni hyvin, kaikki meni kokoajan paremmin, oli kemiaa, naurua, seksiä, keskustelua, minua pelotti mutta ystäväni sanoivat että jotta voit saavuttaa sinun pitää laittaa itsesi alttiiksi kuvainnollisesti junakiskoille ja toivoa ettei juna tule. Juna tuli, ajoi päältä ja kovaa.
Voisivathan asiat olla huonomminkin, joo ei ole epäilystäkään etteivätkö ne tulisi olemaan. Tuntuu kuin kohtalo jonka yritin pitää omissa käsissä olisi päättänyt että Oliver painetaan sinne maahan kunnolla ja jos se koittaa edes madella siellä niin annetaan sille vähän, vaikka edes pieni ihastus ja sitten laitetaan sille vesiämpäri päähän ja huudetaan aprillia. Sillä me saadaan se murtumaan kunnolla.
En ole vihainen kenellekkään, en edes itselleni mutta alkaa olemaan välillä vähän synkkiä ajatuksia.
Onneksi olkoon kohtalo, sinä onnistuit, että olinkin typerä, kuten eräs rakas pitkäaikainen exäni julmasti hymyillen minulle sanoi ollessani polvillani silloisen olohuoneemme lattialla eromme keskellä: Miten sinä voit olla niin typerä että kuvittelet että kukaan sinua koskaan rakastaisi.
Ei hemmetti että surettaa, surettaa niin vitusti, tosi kiva oli olla perjantaina duunissa ja koittaa piilotella näytön takana ettei kukaan huomaisi kyyneleitä.
Minä en enää vain tahdo jaksaa, en vain enää tahdo jaksaa
Jos et kestä synkistelyä, ole kiltti ja jätä lukematta.
En tiedä, kerrron nyt jotain mitä en koskaan ajatellut kertovani, sen kuinka uskoni kaikkeen on ajoittain loppumassa kokonaan, kun sanon kaikkeen tarkoitan kaikkeen.
Miksi, siksi koska minua on jo pitkään epäilyttänyt/tuntunut siltä että kohtalo ei vain halua minun olevan onnellinen, ainoa mitä toivoin oli rakkaus, mutta se oli liikaa toivottu, siitä huolimatta että halusin uskoa, siitä huolimatta että koitin tehdä itsestäni kaiken jotta se olisi mahdollista, miten typerä olinkaan.
Yritin iloita myös muista hyvistä asioista, mutta jokainen niistä viedään minulta pois, olkoon kyse sitten duunipaikasta, läheisten hyvinvoinnista tai mistä vaan.
Kuten tiedätte, tapasin tytön johon vihdoin ihastuin päätäpahkaa, hän sai minut kävelemään irti maanpinnasta, olin hetkenaikaa kuin huumattuna, en osaa edes kuvailla miten hyvältä hän tuntui kainalossani, hän ilmoitti minulle ettei pysty jatkamaan vaikka ei ole mitään syytä, kaikki meni hyvin, kaikki meni kokoajan paremmin, oli kemiaa, naurua, seksiä, keskustelua, minua pelotti mutta ystäväni sanoivat että jotta voit saavuttaa sinun pitää laittaa itsesi alttiiksi kuvainnollisesti junakiskoille ja toivoa ettei juna tule. Juna tuli, ajoi päältä ja kovaa.
Voisivathan asiat olla huonomminkin, joo ei ole epäilystäkään etteivätkö ne tulisi olemaan. Tuntuu kuin kohtalo jonka yritin pitää omissa käsissä olisi päättänyt että Oliver painetaan sinne maahan kunnolla ja jos se koittaa edes madella siellä niin annetaan sille vähän, vaikka edes pieni ihastus ja sitten laitetaan sille vesiämpäri päähän ja huudetaan aprillia. Sillä me saadaan se murtumaan kunnolla.
En ole vihainen kenellekkään, en edes itselleni mutta alkaa olemaan välillä vähän synkkiä ajatuksia.
Onneksi olkoon kohtalo, sinä onnistuit, että olinkin typerä, kuten eräs rakas pitkäaikainen exäni julmasti hymyillen minulle sanoi ollessani polvillani silloisen olohuoneemme lattialla eromme keskellä: Miten sinä voit olla niin typerä että kuvittelet että kukaan sinua koskaan rakastaisi.
Ei hemmetti että surettaa, surettaa niin vitusti, tosi kiva oli olla perjantaina duunissa ja koittaa piilotella näytön takana ettei kukaan huomaisi kyyneleitä.
Minä en enää vain tahdo jaksaa, en vain enää tahdo jaksaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)