Tietäähän joku muukin sen tunteen, istut jossain, musiikki soi taustalla, vajoat omiin ajatuksiisi. Katsot kauenpana istuvaa tyttöä ja heken kuvittelet että hän on samassa tunnetilassa, samassa "elokuvassa" ja että jos maailma olisi "oikein" niin kohta molemmat nousisitte ylös, kävelisitte toistenne luokse ja suutelisitte.
Työkaverisi kysyy sinulta mitä aiot tehdä viikonloppuna, joudut kysymään mitä koska et rekisteröinyt ensikuulemalla. Katsot tyttöä ja huomaat kuinka hän kävelee pois eikä vilkaisekkaan sinuunpäin. Joudut hyväksymään että hän ei ollut tässä leffassa mukana.
Vastaat työkaverillesi jotain ympäripyöreää ja nielaiset viimeiset rippeet kahvistasi.
Se olisi voinut olla kaunis hetki.
Tiedättekö miksi minä tykkään katsoa tuota edellisen postauksen videota jossa ajetaan miltei 300km/h, se on sama syy miksi minä pidän esim peuhaamisesta niin paljon (hyvä on, siihen on myös monia muita syitä mutta ei mennä niihin nyt). Siinä tilanteessa ei ole muuta tai siis minä en ole koskaan ajanut noin kovaa enkä edes lähelle enkä todnäk tule koskaan ajamaankaan mutta siis hetki jolloin tilanne täyttyy ja vie kaiken muun hetkeksi pois ja tilanne joka on toistettavissa myös yksin.
Jossain luki että usein ihminen tuntee olonsa kurjaksi koska hän ei elä tilanteessa vaan ajatukset ja ehkä sydänkin on muualla. Olen harvinaisen samaa mieltä. Nyt on enää ko asiasta pois opettelu edessä.
Illan videona, ko fiilistelyyn (siis elokuvassa olemis sellaiseen) hyvin sopivaa musiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti