tiistai 1. joulukuuta 2009

Nöyryys ja ylpeys

Miksi suuri osa ns hyvistä ihmisistä unohtaa toisen osuuden ja jälkimmäisen osuuden kanssa elävät ensimmäisen.

Asia tuli oikeastaan mieleen vaihteeksi siitä kuin eräässä blogissa oli juttua at miehistä. Olen törmännyt ko termiin joskus aiemminkin mutta vasta nyt minulle selvisi mitä se tarkoittaa ja oli mennä pulla väärään kurkkuun. Miksi, siis miksi ihmeessä joku ihminen tahallisesti alentaa itseään (olettaen ettei saa siitä joitain kiksejä). Miksi joku haluaisi olla jotenkin alempi, eikö noh ihannetilassa tietysti tasavertaisuus tai sinkkuna vähintään toisten tasolle tai ylemmäksi itsensä nostaminen olisi minusta luonnollisempaa.

Ainoa selitys jonka olen kuullut on että kun tunnustetaan että on ei niin menestyviä miehiä niin vasta sitten voidaan ymmärtää ja korjata. Siis joo, jos kyse olisi esim kasvatuksellisesta tutkimuksesta mutta mitä ihmisen jossa ei sinäänsä ole mitään vikaa (ainakaan sen enempää kuin muissakaan ihmisissä keskimäärin) pitäisi alkaa muiden neuvojen perusteella korjaamaan jotta olisi haluttavampi? Minusta koko tuo ajattelu on itseään alentavaa.

Sinä olet paras sinä jota maailmassa on ja jos joku ei sitä ymmärrä niin suksikoon mäkeen.

T: Oliver joka ei lokeroi itseään ei niin alfa kuin at mieheksikään mutta jos kysytään niin vastaus on se Jellonakuningas tässä hei, hauska tutustua :)

Edit: Hyvä on, myönnän, en ehkä voi täysin ymmärtää koska minulla ei ole varsinaisesti koskaan ollut vaikeuksia tutustua tyttöihin/löytää seuraa niin halutessani. Vaikeuksia löytää se oikea/rakkaus joo mutta se on tietysti tavallaan vähän eri asia.

Edit2: No nyt kuulostan tuon viimeisen kommentin takia ihan egoistiselta paskiaiselta, arghhh eli siis niin, rohkeutta ja ylpeyttä ja itsevarmuutta veljet (ja siskot) ja pois turha nöyristely jnejne

Päivän musiikkivalintana hyvänmielen laulu, tätä kuuntelemalla tulee vähän sama olo kuin olisi juuri katsonut esim High Fidelity elokuvan

6 kommenttia:

  1. tässä markkina-arvoteoriassa on kai se pointti, että koska naiset naivat ylöspäin (keskitasoiset naiset havittelevat alfoja, at-naiset taas kt-miehiä jne) alempi tasoiset miehet jäävät ilman naista. ja näillä at-miehillä lienee nimenoaman tarkoitetaan niitä miehiä, joilla ei ole hyvin hommat rullaamassa: esim. syrjäytyneitä, ehkä yksinäisiä, työttömiä, alkoholisteja tai masentuneita, tai jonkun muun ongelman kanssa kamppailevia miehiä, joiden perään eivät siis naiset paljoa haikaile.

    ma-teoria kai pohjautuu myös sellaisille perusteille, että (kärjistettynä) miehet haluavat ulkonäköä, naiset taas statusta, rahaa tjms.

    sitten jos esim. at-mies painii itsetunto-ongelmien (muiden ongelmien lisäksi) kanssa ja miettii miksei saa pil..öh, naista, hänen kehoitetaan parantamaan elämäänsä jollakin saralla. ja koska tämä teoria on sitä mieltä, etteivät naiset ole niin ulkonäkökeskeisiä kuin miehet, pelkkä suihku, perushygienian ylläpito ja siisti vaatetus (koska se ulkonäkö myös yleensä viestii siitä "statuksesta" tai muusta mitä se nainen mahtaa teoreetikkojen mielestä halajata) ovat ns. helposti vaikutettavissa, ja tähän sitten viitataan kun atm vikisee.. tosin onhan se yleisestikkin lienee ihan "hyvä" asia, jos esim. heikosti sosiaalisia tilanteita hallitseva yrittää petrata niissä (enkä nyt tarkoita sitä että hänestä tulee jokin etevä mainipulaatio-kettu)

    en tosiaan itse ole tätä teoriaa keksinyt, enkä sitä edes halua allekirjoittaakaan kaikilta osin, mutta eipä miusta sellainen tietynlainen itsensä kehittäminen ole aina pahaksi. varsinkin jos kovastikkin maristaan siitä kun ei kelvata (eli saada).

    ymmärrän toki myös sen, ettei kenenkään tule muiden mieliksi jonkinlaiseksi muuksi muuttua (poisluetaan nyt massamurhaajat ja muut vastaavat "tapaukset")

    äh, kello on liikaa, en tiedä ymmärsikö tuosta sepustuksestani juurikaan mitään :)

    VastaaPoista
  2. Viittaat tässä selkeästi blogiini, joten yritän selventää tätä vielä - vaikka asia on hankala kiteyttää lyhyesti. Miss Midnightin blogiini taannoin jättämä kommentti (jutun viimeinen teksti) selvittää ATM-asiaa aika hyvin, se löytyy osoitteesta http://www.tulilinjalla.com/kommentit.php?merkinta=66

    Minun tilanteeni on se, että olen työssä käyvä (vaikka huomenna joutunee kyllä järjestelemään kun nyt näemmä valvomiseksi), ulkonäköni on about keskivertotasoa, huolehdin itsestäni ja hygieniastani enkä ole juoppo tms. Tarkoitukseni ei ole alentaa itseäni, mutta koen joskus sietämättömiä alemmuudentunteita - vaikka hetki sitten olisi ollut kivaa ja mennyt kaikin puolin hyvin. Takana lienee enemmän tai vähemmän kausiluonteista masennusta, joka purkautuu turhaumina nimenomaan siihen, etten elä tällä hetkellä parisuhteessa (minulla on kyllä niitä ollut, joten virallisesti en ole siis se surullisenkuuluisa ATM) ja koen yksinäisyyttä ja rakkaudettomuutta. Sosiaalisissa taidoissani on parannettavaa, mutten ole varsinainen erakko ja ystäviäkin on. Siltikään itseluottamus ei ole paras mahdollinen, vaikka sitä tuskin vaikkapa työelämässä huomaa.

    Hyvä, että sinä osaat rakastaa itseäsi aidosti - enkä sano tätä kettuillakseni. Mutta vaikka otan vastaa blogiini kärkästäkin kommentointia, en katso, että "gfy"-tyylinen heittelysi oli enää asiallista ja täytyy sanoa, että motiivisi mietityttävät vähän muutenkin. Olen pitänyt sinua kuitenkin hyvänä tyyppinä tekstiesi perusteella, joten uskon, ettei sinulla ollut loukkaava tarkoitusta.

    VastaaPoista
  3. Elvi, Joo siis ymmärrän että teoriassa, teoriat ovat mielenkiintoisia ja en missään tapauksessa väheksy itsensä kehittämistä, sen tarvetta jnejne mutta minusta juttu menee pieleen jos ihminen yleistää tällaiset yleistävät teoriat suoraan omaan itseensä.

    Pohjimmiltaan kyse on luonnollisesti itsetunnosta mutta juurikin sen takia minusta asiaa pitäisi lähteä ratkaisemaan sen kautta eikä sen että ihmisessä todellisuudessa olisi jotain pahasti vikana.
    Verrataan asiaa vaikka syömishäiriöön, ei ko ongelmasta kärsivää ihmistä lähdetä auttamaan sillä että juu olet sinä vähän pullea ja sinun olisi syytäkin laihduttaa.

    Pointtini lienee jotakuinkin siinä että koko ajatus (alenpana itsensä näkeminen jnejne) on minusta itsessään kiero ja väärin. Koko ajatus pitää poistaa koska se on juurikin se joka koko kierrettä aiheuttaa.

    -----------

    Tulilinja, kyllä viittaan myös sinun blogiisi niinkuin myös esim tuohon johon linkitit. Itseasiassa tekstissä oli ensiksi linkki blogiisi mutta poistin sen kun en ollut varma haluatko olla osallisena tätä keskustelua (viitaten ko tekstisi kommentteihin) mutta siis niin.

    Minusta on suorastaan hanurinsoittajasta että kärsit alemmuuden tunteista ja sen vuoksi tietysti asiaa mietitkin. Kuitenkin minusta insinöörityyppinen ratkaisukeskeinen ajattelu (minussa on joku vika muiden silmissä, kertokaa se niin korjaan sen ja vasta sitten kelpaan jnejne) menee tässä niin pahasti metsään kuin olla ja voi.

    Itsensä rakastaminen tai itsensä vihaaminen (allekirjoittanut kokee ajoittain molempia toim huom) kun ei koskaan ole eikä tulisi olla kiinni siitä mitä toiset sinusta ajattelevat (olettaen ettet ole tehnyt jotain - omatunto mutta se on toinen asia). Sinä olet itsesi paras ja pahin ystävä.

    Se mitä toivon sinulle ja mitä koitin kommentoida blogiisikin on että kun sinussa ei käsittääkseni ole mitään vikaa (siis sen enempää kuin muissakaan) on että yrittäisit uskoa itseesi enemmän, ehkäpä vähän vaikka kehua itseäsi itsellesi, nostaa sitä leukaa ylös ja olla sellainen ihminen kuin haluat olla (etkä se joka pelkäät olevasi).

    Jos ja kun onnistut siinä niin lupaan kautta kiven ja kannon että huomaat muidenkin (eli niiden tyttöjen) kiinnostuksen sinua kohtaan nousevan moninkertaiseksi.

    ""Hyvä, että sinä osaat rakastaa itseäsi aidosti - enkä sano tätä kettuillakseni. Mutta vaikka otan vastaa blogiini kärkästäkin kommentointia, en katso, että "gfy"-tyylinen heittelysi oli enää asiallista ja täytyy sanoa, että motiivisi mietityttävät vähän muutenkin. Olen pitänyt sinua kuitenkin hyvänä tyyppinä tekstiesi perusteella, joten uskon, ettei sinulla ollut loukkaava tarkoitusta.""

    ? Nyt olen kyllä yhtenä isona kysymysmerkkinä?

    Gfy kommentti liittyi siihen että antamassasi esimerkissä ko naiset mielestäni suhtautuivat sinuun alentavasti ja jos joku alentaa sinua niin minusta voisit suhtautua sellaiseen suksikoot mäkeen/Gfy asenteella (ei sitä heille ääneen tarvitse&kuulu sanoa tietenkään). Gfy muuten kääntyy myös good for you eikä pelkästään go f%%% yourself joten en nyt sitten tiedä mitä kovin asiatonta ko asenteessa sinua loukkaavia ihmisiä kohtaan olisi.

    Motiivini, öö mitkäköhän motiivit siis mitä ihmeen motiiveja minulla edes teoriassa voisi olla muuta kuin se että koita hyvä ihminen/mies uskoa itseesi hieman enemmän ja välittää vähemmän mitä joku nainen tai mies sinusta ajattelee? Siis kun kun, jos nyt vaikkapa joku ei rakasta/halua sinua se luonnollisesti sattuu(riippuen toki tapauksesta). Mutta se ei tarkoita ettetkö sinä olisi rakastettava, ei sitä että sinussa olisi jotain vikaa, ei sitä että sinun pitäisi muuttua kelvataksesi(jälleen olettaen ettet ole tehnyt mitään pahaa ko ihmistä kohtaan eikä sinussa oikeasti ole jotain sellaista joka esim satuttaa toista ihmistä yms).

    Ja juu, ei ollut loukkaamistarkoitusta (miksi ja miten ihmeessä olisikaan ollut)

    VastaaPoista
  4. Äh, unohda tuo gfy-homma ja koko loppukaneetti, tulkitsin jutun väärin ja luulin sinun heittävän gfy:tä minulle - vaikka tarkoitit sen niin, että minun olisi tuossa tilanteessa pitänyt heittää se näille neidoille (ainakin ajatuksen tasolla)... Tarkoituksenasi oli siis vähän ns. potkia persuuksille. Peace : )

    Olen ollut tosi väsynyt ja sekavissa mietteissä. Otin pariinkin otteeseen tirsat tässä päivän aikana - jospa sitä ymmärtäisi nyt asiat kirkkaammin. Joo, perustellut näkemykset sinulla on ja näemmä asenne kohdallaan. Case closed minun osaltani - mukavaa illanjatkoa : )

    VastaaPoista
  5. :) No johan hieman ihmettelinkin :) Sattuuhan noita ja mukavaa illanjatkoa myös sinne.

    VastaaPoista
  6. Otsikkosi sanoo enemmän kuin teksti. Jokainen ihminen jossain määrin kamppailee näiden kahden välimaastossa. On aika vaikea olla molempia, vaikka jotenkin ihmeellisellä tavalla juuri sitä pitää ollakin.

    Ehkä sen mikä on valittseva itsessä määrittelee se kumpaa pelkäämme enemmän sitä, että meidät leimataan "liian ylpeiksi ja omahyväisiksi" vai "nöyrän alistuvaisiksi".

    Niin ja kukapa sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse :D

    VastaaPoista