Ai että onko hän nyt tavannut jonkun uuden? No en tai siis ehkä tai siis en tiedä. Se minkä tiedän on että vaikka olotila on eilisen johdosta vähintäänkin mielenkiintoinen (lue; Järkyttävä) ja tunneskaala vetää kuin hollywood elokuvasssa sankarista roistoksi ja ihastuksesta kaipaukseen ihan vaan asioita yksin pohtiessa niin yhdestä asiasta olen onnellinen.
Se yksi asia on tunne siitä että on elossa, normi-elämässä kun ei edelleenkään mene asiat niin kovin onnekkaasti on todella vapauttavaa ottaa tuollainen sokka irti ilta jossa tanssittiin kenenkään mielipiteestä välittämättä tuntikausia, flirtattiin vastakkaiselle sukupuolelle, vähän jotain pientä kädestä pitelyä ja toisaalta tullut treffikutsu ensiviikolle.
En minä tiedä onko kyseinen nainen/ihminen ollenkaan minun ihminen, ehkä ei, ehkä kyllä mutta ainakin jotain tapahtuu ja ainakin hän on persoonallinen. En minä tiedä kannattiko tuhlata XXXeuroa yhteen ravintolailtaan tai itseasiassa tiedän: Kannatti. Kannatti ja kannatti. Elämä on hetkiä ja kuten kello 6 aamulla jatko kemuissa kädestä pitely kumppanille (entuudestaan tuntematon baarituttavuus) filosofoin: Kukaan ei voi viedä hyvää (edes lyhyttä) hetkeä pois. Se hetki kun vähän tanssittiin ja viettomasti hieman kiehnättiin (siis oikeasti todella viettomasti) ja vähän juteltiin käsi kädessä oli/on se juttu.
Toki jos pää ei olisi ollut niin täynnä niin siitä olisi voinut kehittää jonkun krohom.. läheisemmänkin kanssakäymisen ja kuka tietää mitä siitä olisi seurannut mutta se ei ole se pointti. Pointti on se hetki ja yleensäkin hyvät hetket elämässä, niistä elämä koostuu ja ainakin minä arvostan tuollaisia random pikku muistojakin usein vielä vuosien jälkeenkin.
Samoin en voi tietää mitä noista ensiviikon treffeistäni seuraa mutta olen aika innoissaan siitä että tulisi edes joku hyvä hetki jos ei sen enempää. Ja ei, hetken ei tosiaan täydy tarkoittaa seksiä ja minä olenkin nyt vähän muuttanut suhtautumistani siihen . Tai siis, hmm miten tämän nyt selittäisi,
olen oikeastaan koko elämäni pitänyt yllä kuvitelmaa että olisi suotavaa harrastaa seksiä sinkkuna ollessaankin tyyliin x määrä ja varsinkin nuorempana tuli ehkä seurattua tuota omaa ohjenuoraa aika putkiaivoisesti kuuntelematta aina omaa halua edes.
Se mihin se tietysti johti oli että harrastin varsinkin yy suhteissa (vaikka minulla ei niitä nyt niin kovin paljoa olekkaan elämässä ollut) aivan liikaa huonoa keksiä, ei siksi että minussa tai toisessa olisi ollut vikaa vaan ihan siksi ettei välillämme ollut kemiaa. Nyt (kuten arvata saattaa) olenkin päättänyt että en yksinkertaisesti mene enää koskaan sänkyyn ihmisen kanssa jonka kanssa en tunne kemiaa.
En vaikka se tarkottaisi miten pitkää taukoa tahansa, Se ei vain ole sen arvoista kun lopulta suuhun jää vain huono maku kuitenkin. Sen vuoksi ei minulla oikeastaan ole aavistustakaan tuleeko ensiviikon treffien seurauksena lakanoiden vaihtoa vai ei mutta siinä missä se oli Oliver 25v:lle ainakin jonkinasteinen tavoite (ajatteli sitä tietoisesti tai ei) (kuten varmasti miltei kaikille miehille) niin nyt se ei enää ole sitä. Paitsi juu siis jos välillämme on kemiaa ja intoa niin toki silloin, mutta minkäänasteinen itsetarkoitus se ei enää minulle ole vaikka miten aika kuluisi.
Ja ei, en usko että minulla on vikaa hormoni toiminnassa (koputtaa puuta) vaan en vaan enää koskaan halua huonoa keksiä, Hyvää keksiä: Kyllä kiitos, mieluiten heti ja paljon ja usein ja ai että kun tapaisikin vaihteeksi ihmisen jonka kanssa voisi iloitella oikein antaumuksella ja enemmänkin mutta mekaanista, tylsää, kylmää, etäistä (huom: liioittelen tarkoituksella), kiitos mutta ei kiitos.Never again.
Voi että onkin ikävä hyvää peuhaamista, ei siis että edes p#nettaisi vaan siis ihan ihon ikävä, nukkua yhdessä alasti, ideaalisti ehkäisyt (ja luottamus) hoidettu niin ettei sitä tarvitse miettiä lainkaan vaan voit herätä nukahtaa, aloittaa, lopettaa täysin spontaanisti ja olla miettimättä sekuntiakaan kenen sormi on kenen suussa ja minne tulla tai olla tulematta.
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Olivers essential collection vol 4, rakkauslaulut ja viimeiset hitaat (siirappi varoitus)
Jo ihan blogin aiheeeseen viitatenkin lienee vähintäänkin kohtuullista omistaa yksi postaus
rakkauslauluille räminän ja muun poppiksen ohella. Vaikka pidänkin rakkauslauluista niin harvemmin nyt tulee oikein kuuntelemalla ko genreä kuunneltua.
En tiedä oliko muna vai kana ensin mutta moniin liittyy esim niin paljon muistoja jotka voi olla liikaa että ko kappaleita voisi kuunnella vaikka keskellä päivää. Toisaalta on toki olemassa rakkauslauluja joista pidän ilman voimakasta tunne-muistoa (ja joita voi siksi nauttia arkisemmassakin fiiliksessä) mutta ne on tavallaan vähän eri juttu.
Yksi tilanne jossa tietysti tulee ko genreä kuunneltua enemmän on jos ko kappale on osana elokuvaa tai sarjaa. Esim Miami Vice sarjan (ja se joka pitää siitä pari vuotta sitten julkaistusta elokuvasta tai siis joka vertaa sitä alkuperäiseen sarjaan pitäisi tuomita pyhänhäväistyksestä:) useat kohtaukset tai niiden "voimakkuus" perustuu niin taustalla soiviin rakkauslauluihin että se on olennainen osa koko kokonaisuutta.
Jokatapauksessa pidemmittä puheitta;
Don Johnsson - Voice on a Hotline.
Oli vain pakko laittaa tämä nyt kun kerran niin hyvin pohjustin:) Omistan tämän myös vinyylinä ja tähän liittyy kyllä niin mielettömästi muistoja. Siis ei ehkä niinkään kappaleeseen pelkästään
vaan tilanteeseen jossa kyseistä levyä soitetaan jollekkin pahaa aavistamattomalle:)
kauniimman sukupuolen edustajalle jatkoilla. Rehellisyyden nimissä muistaakseni kertaakaan kukaan kyseinen ihminen ei kyllä ymmärtänyt tai ainakaan osoittanut innostusta kyseistä kappaletta kohtaan.
Johtuiko vähäinen innostus siitä että kello oli tuolloin todnäk lähellä aamu kuutta (siis nyt puhutaan ihan aikuisten tavattu baarissa jatkoista) vai vääränmakuisesta punaviinistä (vai Oliverin jutuista) nin en voi tietää. Itse kuitenkin nautin laulusta joka kerta ihan yhtä täysillä:)
Draamaa, tunnelmaa ja 80 lukua
2. Hanoi Rocks - Dont you ever leave me
Nyt mennään Oliverin muistoissa vielä taakseppäin Don Johnssonistakin, Aikaan kun ei vielä baariin päässyt kuin väärennetyillä henkkareilla jos niilläkään. Ensirakkauteen, siihen uskoon toivoon ja
aivan uskomattomaan paloon kun se roihahti ja siihen tuskaan kun ko ihminen ilmoitti että haluaa erota.
Oliver 15v ei ollut koskaan kokenut sellaista surua rinnassaan ja en voi edes kuvailla sitä tunteiden myllerrystä mitä tuon ikäisenä sydänsuruisena käy lävitse. Auts.
Mehän palasimme kyllä sitten yhteen ja oltiin yhdessä vielä 3 vuotta mutta enhän minä sitä voinut silloin tietää. Muistan vielä paikankin jossa eroaminen tapahtui, se oli joku kaupunginosafestivaali. Jokatapauksessa sen kauemmin jaarittelematta, hyvin tärkeä ja henkkoht
kappale minulle.
3. Foreigner - I want to know what love is
En minä tiedä miksi olen niin ihastunut 80-luvun siirappi-slovareihin, joku dramatiikka
niissä on joka vain kolahtaa. Tämäkin ollut tietty Miami Vice sarjassa
mutta luulisin että pitäisin tästä paljon vaikka ei olisi ollutkaan. Sinänsä tämä laulu ei henkilöidy oikein kehenkään tiettyyn ihmiseen eikä edes ajanjaksoon koska kaikki exänikin pitivät tätä aivan liian siirappisena.
4. Bryan Ferry - Slave to love
Oliver 18v ja paikkana joku etelän lomakohde. Aikaa jolloin sisällä sai vielä polttaa eli saakelisti savua, neon (laser)valoja, peilipalloja, ja liikaa alkoholia. Kuitenkin loistokappale kaikesta huolimatta.
5. Frankie goes to Hollywood - Power of love
Toinen kappale jota kukaan ex ei ole koskaan suostunut tanssimaan edes kotioloissa, en tiedä onko minulla ollut harvinaisen estyneitä exiä vai ihan vaan hemmetin siirappinen musiikkimaku.
Jos tätä huudattaa stereoista kunnon volumella niin kyllähän ne kylmät väreet irtoavat joka kerta.
6. Eurythmics - Miracle of Love
Nyt ollaan rakkauslaulujen top 3sessa ja minulla on tosi kaunis muisto tästä jonka olen muistaakseni kertonutkin, Pitkän suhteen jälkeen ensimmäinen ihminen jonka kanssa päädyin yhteen noin 6kk suruajan vietettyäni (en nyt muista oliko siinä ehkä joku yy juttu mutta siis ensimäinen uusi suhde) No jokatapauksessa, ko ihminen osasi kyllä antautua hetkeen ja meillä oli kyllä huisa kemia vaikka ko suhde sitten päättyikin (johtuen siitä että minä en ollut siihen vielä valmis).
Jokatapauksessa takaisin asiaan niin muistan kuinka me molemmat seisottiin minun silloisella sohvalla ja huudatettiin tätä kovaa ja katsottiin toisimamme puhumatta mitään. Sivuhuom ei siis oltu silloin lopettamassa suhdetta tai mitään vaan olikohan toiset treffit (tai siis niiden jälkeinen aamu) tai jotain mutta jostain syystä meidän välillä oli paljon kemiaa ja ko hetki oli hyvin tunteellinen.
Huisa fiilis ja huisa tyttö / ihminen kaikinpuolin.
7. Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella sinua
Viime kerta kun kuulin tämän kappaleen se oli jonkun videon taustalla jonka joku oli salakuvannut
silja linen kannella ja upannut verkkoon. Ei liene tarvitse kertoa mitä ko videossa tapahtui.
Jokatapauksessa se nyt ei ollut ehkä elämän romanttisin hetki (katsojana siis, osallistujia en tunne joten en kommentoi:) vaan tällä kappaleella on minulle kanssa historia sinne Oliver 14v asti
Yksi ensimmäisistä lauluista jonka opin soittamaan kitaralla ja syy miksi sain tuolloin musiikista kiitettäviä numeroita vaikka muut numerot laskivat kuin se kuuluisa lehmän häntä.
8. Jonna Tervomaa (Tai no Juice mutta Jonna Tervomaan versio) - Rakkauden Haudalla
Olen tässä tätä listaa tehdessä kunnellut kappaleita samalla ja ja minun on tosi vaikea kuunnella tätä, liikaa muistoja, liian surullinen,
Paljon jäi nyt tältäerää kappaleita laittamatta ja mahdollisesti v2 seuraa jossain vaiheessa kun pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Esim Sineadin Nothing Compares to you, Whitneyn I will always love you, Miltei koko Dirty Dancing levy ja Madonnal Love dont live here anymore kaikki ansaitsisivat paikkansa listalla mutta koska olen laittanut ne aiemminkin (ainakin uskoakseni) niin jäivät sen takia nyt pois.
Mobyn Love Should, Placebon Without you I am nothing ja iloisempana Weezerin girl if you are wondering if I want you too kokivat saman kohtalon vaikka kaikki ovat enemmän kuin loistokipaleita. Jos v2 tulisi niin Goo goo dollssin Iris, U2 With or without you ja Pink Floydin Wish you were here ovat kanssa miltei varmasti mukana.
Noin yleisesti ottaen ongelmahan tietysti monissa rakkauslauluissa tai siis niiden yhdessä jakamisessa on se että ne ovat niin muisto-sidonnaisia että vaikka toivon ihan oikeasti kädet kyynerpäihin asti ristissä että minulla joskus olisi kumppani joka pitäisi noista siirappisimmistakin kappaleista ja voisimme tanssia niitä yhdessä, ymmärrän että kaikkien laulujen kohdalla se ei ole realistista.
Toinen asia jonka haluan mainita ennen kun lopetan että tämä postaus on alunperin aika vanha mutta halusin julkaista tämän nyt ihan itsenikin takia. Jos elämäni nimittäin jotain kaipaisi lisää, olisi se nimenomaan rakkautta ja jotenkin se helposti unohtuu kun kaikki elämän stressit vie niin helposti mukanaan ja sita kyynistyy ihan huomaamattaankin. Sitten tulee iltoja kuten eilinen, jollon olimme yhden vanhan ystavani kanssa ulkona ns loppuun asti (olinkohan kotona ehka klo 7 aamulla) ja vaikka oli ihan todella hauskaa, laulua, tanssia ja naisia :) niin nyt on sitten taas niiin posketon kaipaus sen oman murun luokse ettei tosikaan.
En tiedä oliko muna vai kana ensin mutta moniin liittyy esim niin paljon muistoja jotka voi olla liikaa että ko kappaleita voisi kuunnella vaikka keskellä päivää. Toisaalta on toki olemassa rakkauslauluja joista pidän ilman voimakasta tunne-muistoa (ja joita voi siksi nauttia arkisemmassakin fiiliksessä) mutta ne on tavallaan vähän eri juttu.
Yksi tilanne jossa tietysti tulee ko genreä kuunneltua enemmän on jos ko kappale on osana elokuvaa tai sarjaa. Esim Miami Vice sarjan (ja se joka pitää siitä pari vuotta sitten julkaistusta elokuvasta tai siis joka vertaa sitä alkuperäiseen sarjaan pitäisi tuomita pyhänhäväistyksestä:) useat kohtaukset tai niiden "voimakkuus" perustuu niin taustalla soiviin rakkauslauluihin että se on olennainen osa koko kokonaisuutta.
Jokatapauksessa pidemmittä puheitta;
Don Johnsson - Voice on a Hotline.
Oli vain pakko laittaa tämä nyt kun kerran niin hyvin pohjustin:) Omistan tämän myös vinyylinä ja tähän liittyy kyllä niin mielettömästi muistoja. Siis ei ehkä niinkään kappaleeseen pelkästään
vaan tilanteeseen jossa kyseistä levyä soitetaan jollekkin pahaa aavistamattomalle:)
kauniimman sukupuolen edustajalle jatkoilla. Rehellisyyden nimissä muistaakseni kertaakaan kukaan kyseinen ihminen ei kyllä ymmärtänyt tai ainakaan osoittanut innostusta kyseistä kappaletta kohtaan.
Johtuiko vähäinen innostus siitä että kello oli tuolloin todnäk lähellä aamu kuutta (siis nyt puhutaan ihan aikuisten tavattu baarissa jatkoista) vai vääränmakuisesta punaviinistä (vai Oliverin jutuista) nin en voi tietää. Itse kuitenkin nautin laulusta joka kerta ihan yhtä täysillä:)
Draamaa, tunnelmaa ja 80 lukua
2. Hanoi Rocks - Dont you ever leave me
Nyt mennään Oliverin muistoissa vielä taakseppäin Don Johnssonistakin, Aikaan kun ei vielä baariin päässyt kuin väärennetyillä henkkareilla jos niilläkään. Ensirakkauteen, siihen uskoon toivoon ja
aivan uskomattomaan paloon kun se roihahti ja siihen tuskaan kun ko ihminen ilmoitti että haluaa erota.
Oliver 15v ei ollut koskaan kokenut sellaista surua rinnassaan ja en voi edes kuvailla sitä tunteiden myllerrystä mitä tuon ikäisenä sydänsuruisena käy lävitse. Auts.
Mehän palasimme kyllä sitten yhteen ja oltiin yhdessä vielä 3 vuotta mutta enhän minä sitä voinut silloin tietää. Muistan vielä paikankin jossa eroaminen tapahtui, se oli joku kaupunginosafestivaali. Jokatapauksessa sen kauemmin jaarittelematta, hyvin tärkeä ja henkkoht
kappale minulle.
3. Foreigner - I want to know what love is
En minä tiedä miksi olen niin ihastunut 80-luvun siirappi-slovareihin, joku dramatiikka
niissä on joka vain kolahtaa. Tämäkin ollut tietty Miami Vice sarjassa
mutta luulisin että pitäisin tästä paljon vaikka ei olisi ollutkaan. Sinänsä tämä laulu ei henkilöidy oikein kehenkään tiettyyn ihmiseen eikä edes ajanjaksoon koska kaikki exänikin pitivät tätä aivan liian siirappisena.
4. Bryan Ferry - Slave to love
Oliver 18v ja paikkana joku etelän lomakohde. Aikaa jolloin sisällä sai vielä polttaa eli saakelisti savua, neon (laser)valoja, peilipalloja, ja liikaa alkoholia. Kuitenkin loistokappale kaikesta huolimatta.
5. Frankie goes to Hollywood - Power of love
Toinen kappale jota kukaan ex ei ole koskaan suostunut tanssimaan edes kotioloissa, en tiedä onko minulla ollut harvinaisen estyneitä exiä vai ihan vaan hemmetin siirappinen musiikkimaku.
Jos tätä huudattaa stereoista kunnon volumella niin kyllähän ne kylmät väreet irtoavat joka kerta.
6. Eurythmics - Miracle of Love
Nyt ollaan rakkauslaulujen top 3sessa ja minulla on tosi kaunis muisto tästä jonka olen muistaakseni kertonutkin, Pitkän suhteen jälkeen ensimmäinen ihminen jonka kanssa päädyin yhteen noin 6kk suruajan vietettyäni (en nyt muista oliko siinä ehkä joku yy juttu mutta siis ensimäinen uusi suhde) No jokatapauksessa, ko ihminen osasi kyllä antautua hetkeen ja meillä oli kyllä huisa kemia vaikka ko suhde sitten päättyikin (johtuen siitä että minä en ollut siihen vielä valmis).
Jokatapauksessa takaisin asiaan niin muistan kuinka me molemmat seisottiin minun silloisella sohvalla ja huudatettiin tätä kovaa ja katsottiin toisimamme puhumatta mitään. Sivuhuom ei siis oltu silloin lopettamassa suhdetta tai mitään vaan olikohan toiset treffit (tai siis niiden jälkeinen aamu) tai jotain mutta jostain syystä meidän välillä oli paljon kemiaa ja ko hetki oli hyvin tunteellinen.
Huisa fiilis ja huisa tyttö / ihminen kaikinpuolin.
7. Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella sinua
Viime kerta kun kuulin tämän kappaleen se oli jonkun videon taustalla jonka joku oli salakuvannut
silja linen kannella ja upannut verkkoon. Ei liene tarvitse kertoa mitä ko videossa tapahtui.
Jokatapauksessa se nyt ei ollut ehkä elämän romanttisin hetki (katsojana siis, osallistujia en tunne joten en kommentoi:) vaan tällä kappaleella on minulle kanssa historia sinne Oliver 14v asti
Yksi ensimmäisistä lauluista jonka opin soittamaan kitaralla ja syy miksi sain tuolloin musiikista kiitettäviä numeroita vaikka muut numerot laskivat kuin se kuuluisa lehmän häntä.
8. Jonna Tervomaa (Tai no Juice mutta Jonna Tervomaan versio) - Rakkauden Haudalla
Olen tässä tätä listaa tehdessä kunnellut kappaleita samalla ja ja minun on tosi vaikea kuunnella tätä, liikaa muistoja, liian surullinen,
Paljon jäi nyt tältäerää kappaleita laittamatta ja mahdollisesti v2 seuraa jossain vaiheessa kun pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Esim Sineadin Nothing Compares to you, Whitneyn I will always love you, Miltei koko Dirty Dancing levy ja Madonnal Love dont live here anymore kaikki ansaitsisivat paikkansa listalla mutta koska olen laittanut ne aiemminkin (ainakin uskoakseni) niin jäivät sen takia nyt pois.
Mobyn Love Should, Placebon Without you I am nothing ja iloisempana Weezerin girl if you are wondering if I want you too kokivat saman kohtalon vaikka kaikki ovat enemmän kuin loistokipaleita. Jos v2 tulisi niin Goo goo dollssin Iris, U2 With or without you ja Pink Floydin Wish you were here ovat kanssa miltei varmasti mukana.
Noin yleisesti ottaen ongelmahan tietysti monissa rakkauslauluissa tai siis niiden yhdessä jakamisessa on se että ne ovat niin muisto-sidonnaisia että vaikka toivon ihan oikeasti kädet kyynerpäihin asti ristissä että minulla joskus olisi kumppani joka pitäisi noista siirappisimmistakin kappaleista ja voisimme tanssia niitä yhdessä, ymmärrän että kaikkien laulujen kohdalla se ei ole realistista.
Toinen asia jonka haluan mainita ennen kun lopetan että tämä postaus on alunperin aika vanha mutta halusin julkaista tämän nyt ihan itsenikin takia. Jos elämäni nimittäin jotain kaipaisi lisää, olisi se nimenomaan rakkautta ja jotenkin se helposti unohtuu kun kaikki elämän stressit vie niin helposti mukanaan ja sita kyynistyy ihan huomaamattaankin. Sitten tulee iltoja kuten eilinen, jollon olimme yhden vanhan ystavani kanssa ulkona ns loppuun asti (olinkohan kotona ehka klo 7 aamulla) ja vaikka oli ihan todella hauskaa, laulua, tanssia ja naisia :) niin nyt on sitten taas niiin posketon kaipaus sen oman murun luokse ettei tosikaan.
lauantai 26. joulukuuta 2015
tapanintanssit
Kiirusta pitänyt loppuvuoden, miltei joka viikko jotain teoriassa hyvääkin mahdollisuutta ja keskustelua ja tapaamista ja ensinäkemä ihastumista ja potentiaalista juttua.
Useita lupaavia juttuja ja uusia tilaisuuksia. Muutama pettymys mutta ei pahempia.
Teoriassa olen taas paremmin ns elämän syrjässä kiinni, tosiasiassa mikään ei ole varmaa vaan epävarmuutta pitää kestää ainakin tammikuuhun tai pidenpäänkin. Teoriassa saatan ehkä mahdollisesti ihastua lähiaikoina, mutta koska teistä (naisista siis) ei voi tietää saattaa luvssa olla hapanta tunnelmaa ja nihkeilyä;)
Useita lupaavia juttuja ja uusia tilaisuuksia. Muutama pettymys mutta ei pahempia.
Teoriassa olen taas paremmin ns elämän syrjässä kiinni, tosiasiassa mikään ei ole varmaa vaan epävarmuutta pitää kestää ainakin tammikuuhun tai pidenpäänkin. Teoriassa saatan ehkä mahdollisesti ihastua lähiaikoina, mutta koska teistä (naisista siis) ei voi tietää saattaa luvssa olla hapanta tunnelmaa ja nihkeilyä;)
Muuten joulu on mennyt ihan kivasti, ei sen suuremmin ole tullut synkisteltyä, vanhempiani kohtaan toivoisin osaavani olla paremmin läsnä jotenkin mutta parhaani yritän.
Lisäksi vaikka edelleen yksin taaperretaan taas niin olen sinänsä tavannut ihan viehättäviä ihmisiä ja ehkä joskus nyt taas sitten se tähti osuu oikeaan asentoon ja ihmiset (mukaanlukien itseni) uskaltaa kohdata toisen epätäydellisen ihmisen.
Hyvää joulua jokatapauksessa, tänään vuorossa tapanintanssit vielä tuntemattomassa paikassa.
Edit1&2> Minä luulen että päästin exästä ns lopullisesti irti henkisesti tuossa loka/marraskuussa.
Ei siis sikäli että olisin mitenkään suoranaisesti uskonut asioiden korjaantuvan mutta ehkä sitä silti jotenkin jossain mielensä perukoissa kuitenkin jotenkin toivoi että se 3-vuotta ei ollutkaan kaikki hukkaan heitettyä ja olisi pitänyt kuunnella vaistoaan heti aluksi.
En siis sano tätä mitenkään dramatisoidakseni vaan en tiedä, hän ei laittanut minule nyt syntymäpäiänäni edes tekstarilla onnitteluja, ei itse päivänä mutta ei edes seuraavana ja ei itseasiassa edelleenkään ja en tiedä. Vaikka siitä tarvitseeko exän merkkipäiviä muistaa on monta mielipidettä niin minusta se nyt olisi ollut kuitenkin ihan kohtuullista.
Pakko ei olllut tietenkään ja ei kyseessä mikään kilpailu ole mutta minä kuitenkin vein ko ihmisen joka vuosi jonnekkin hänen päivänään. Ja kun ihan väleissä ollaan niin just edes yksi viesti tai jotain ei olisi ollut kovin paljoa vaadittu.
Mutta kun ei niin ei ja ehkä nyt parempi niin koska ainakin tuli hyvin mieleen se ns efortin puute joka minua meidän suhteemme tossussa kokoajan hiersi. Ei sillä enää väliä ole sikäli että ollutta ja mennyttä ja niin edelleen mutta noh, yksi askel ihmissuhde polullani saatettu loppuun kuitenkin.
Ja en siis ole hänelle edes mitenkään vihainen asiasta yms, ja tiedän ettei hän sitä ns tahallaan tehnyt, todnäk unohti vain mutta niin.
Edit1&2> Minä luulen että päästin exästä ns lopullisesti irti henkisesti tuossa loka/marraskuussa.
Ei siis sikäli että olisin mitenkään suoranaisesti uskonut asioiden korjaantuvan mutta ehkä sitä silti jotenkin jossain mielensä perukoissa kuitenkin jotenkin toivoi että se 3-vuotta ei ollutkaan kaikki hukkaan heitettyä ja olisi pitänyt kuunnella vaistoaan heti aluksi.
En siis sano tätä mitenkään dramatisoidakseni vaan en tiedä, hän ei laittanut minule nyt syntymäpäiänäni edes tekstarilla onnitteluja, ei itse päivänä mutta ei edes seuraavana ja ei itseasiassa edelleenkään ja en tiedä. Vaikka siitä tarvitseeko exän merkkipäiviä muistaa on monta mielipidettä niin minusta se nyt olisi ollut kuitenkin ihan kohtuullista.
Pakko ei olllut tietenkään ja ei kyseessä mikään kilpailu ole mutta minä kuitenkin vein ko ihmisen joka vuosi jonnekkin hänen päivänään. Ja kun ihan väleissä ollaan niin just edes yksi viesti tai jotain ei olisi ollut kovin paljoa vaadittu.
Mutta kun ei niin ei ja ehkä nyt parempi niin koska ainakin tuli hyvin mieleen se ns efortin puute joka minua meidän suhteemme tossussa kokoajan hiersi. Ei sillä enää väliä ole sikäli että ollutta ja mennyttä ja niin edelleen mutta noh, yksi askel ihmissuhde polullani saatettu loppuun kuitenkin.
Ja en siis ole hänelle edes mitenkään vihainen asiasta yms, ja tiedän ettei hän sitä ns tahallaan tehnyt, todnäk unohti vain mutta niin.
perjantai 9. lokakuuta 2015
Uimakausi lienee loppumassa ja random ura pohdintaa/jahkailua
Vaikka juuri sain uudet uikkarit postissa :) Vanhat olivatkin kuivurissa venähtäneet mielenkiintoisesti shortsi-polvihousu malliksi.
Olin aivan poskettomissa haastatteluissa viimeviikolla, toinen yhteensä 8 ihmisen kanssa
erikseen ja minua ei edes valittu.. (En kyllä käsisydämella olisi halunnutkaan, liian "korporaatio" paikka minulle).
ja toinen sitten 6ihmisen kanssa mutta tuntikausien matkan päässä (ko paikkaan voisin ehkä teoriassa jopa haluta mutta
katsotaan nyt.)
Kuitenkin takaisin aiheeseen niin uimakauden loppumisen hyvä puoli on se että laskettelukausi alkaa jo parin kuukauden päästä! :)
Ai että milläs rahoilla ja miten se työnhaku edistyy tällä viikolla? no hyvinhän se edistyy, taas kävin tänäänkin juttelemassa mukavia, oli oikeasti kivan tuntuinen paikka mutta mutta mutta, minua on kuulkaas nyt alkanut pelottaa.
Ai oma naamataulu vai?, no se juurikin, ei kun, no ei pelottaa vaan epäilyttämään, ai oma järjenjuoksu vai?, no sekin mutta ei kun siis koko urani tai siis ettäolenkohan nyt ihan varma mitätässäpitäisi tehdä.
No jippiaijei kuuluu takarivistä, teet siis 10v uraa, menestyt siinä jotenkuten ja nyt sinua sit alkaa epäilyttää vai? (facepalm). Ei ei ei, kun tai siis joo. Työni ja palkkani vaikutus nyt ihan oikeasti onnellisuuteeni.
En koskaan kuvitellutkaan että raha toisi onnea mutta jotenkin nyt kun on käynyt noissa haastetteluissa ja ainahan niissä palkastakin puhutaan niin jotenkin iskenyt ihan uudella voimalla se kuinka suurempi palkka ei tosiaan motivoi minua enää juurikaan. Siis kun ei minusta tulisi yhtään sen onnellisempi jos tyyliin tv olisi isompi tai voisin ajaa keskivertoa kalliinpaa autoa. Ne eivät lisäisi onneani piiruakaan. Ja miten tämä sitten liittyy uraan on taas se että jotenkin se vie osan intoa pois koko urakehitykseen, miksi haluan tai en halua taas painaa seuraavat vuodet hullunlailla jos se suurin palkinto on ylennys tai suurempi bonus.
En siis nyt ihan oikeasti tiedä mitä ihmettä tässä alkaisi touhuamaan, siis kun vaikka pohjustus onkin tuollainen niin en minä mikään kultalusikka suussa ole syntynyt eli taloudelliset realiteetit ovat olemassa.
Ja siis kun kyllähän minä hommistani pidän, tavallaan olen todella innoissani, siis sikäli esim tuo tänään tapaamani paikka esim olisi taas sellainen jossa oikeasti pystyisin vaikuttamaan, projekti olisi mielenkiintoinen ja jos ja uskoakseni kun asiat menisivät hyvin tiedossa voisi olla oikeasti juurikin hyvä urakehityskin ja mahdollinen nousu-askel seuraavalle jakkaralle ja ja ja mutta..
Minä olen jo pian about 100-vuotias, minulla ei ole edelleenkään lapsia, minulla ei ole edes parisuhdetta enää, minä tulen onnelliseksi kymmenistä asioista mutta en vain enää haluaisi että työni vie niin suuren osan energiaani koska se ei ole listan numero 1.
Ja siis kun valitettava fakta ainakin omalla alallani on että jos haluaa menestyä niin sitä ei voi tehdä 8-4 mentaliteetilla, silloin ei yksinkertaiesti pärjää (tai en tiedä jos joku ihmelapsi menestyy mutta minä en). Jos haluaa tuonkin yrityksen projektin saada kannattavaksi se tarkoittaa ainakin 12kk-18kk puurtamista aivan minimissään 50h+ viikossa
En tiedä, en ihan tosiaankaan tiedä, olen kaukana kotoa, mutta samaan aikaan koti, ja nyt en siis tarkoita lapsuuden kotia vaan sitä omaa pysyvää paikkaa johon ainakin voisi palata on alkanut kadota, kotikupunkeja on tavallaan nykyisin 2 mutta varsinkin työn vuoksi niiden välillä liikkuminen on vaikeampaa kuin koskaan (siis jos haluaisi muuttaa). Tuntuu että vuosi vuodelta kilpailua on enemmän ja tilaisuuksia vähemmän. En siis sano tötä dramatisoidakseni, vaan siis sellainen fiilis vain on.
Ja siis kun kyse ei minusta ole edes ns reilusta kilpailusta vaan kaikenlainen ns "pelailu" esim siinä että ei palkata liian päteviä ihmisiä etteivät ne uhkaa yrityksessä jo olevien urakehitystä on yleisesti ottaen lisääntynyt todella paljon.
Ja siis kyllä, tiedän todella hyvin että kyseessä on tavallaan ns first world problem, se ei nyt vain muuta asiaa. Ja en nyt siis sinänsä tahdo valittaa mitenkään, hyvinhän minulla asiat on ja siitä hyvin kiitollinen, kuitenkin siitä huolimatta tai ehkä juurikin sen takia olisi kovin mukavaa jos saisi nyt jonkun ahaa elämyksen tai sisäisen varmuuden oikeasta polusta asian suhteen.
En tiedä, ehkä minulla on vain liikaa aikaa, nukun liian huonosti ja eihän mitään ole vielä edes tarjottu. Kuitenkin olisi ehkä kiva tietää mitä vastata jos se tarjous tulee, ja jos se vastaus olisi edes teoriassa ei, niin mitä ihmettä sitä sitten tekisi. Haaveita aivan toisenlaiseen suuntaan menemiseenkin on, tarkempia suunnitelmiakin mutta taloudelliset realiteetit menevät nissä sitten ainakin aluksi taas aivan toiseen äärilaitaan (Lue henkkoht konkurssin partaalle) joten ei sellaiseenkaan tilanteeseen itsenä laittaminen varsinkaan yksin eläessä nyt ihan yksinkertaista ole.
Todnäk (lue 99.9% varmasti) siis vastaisin kyllä ja olisin ihan into piukeanakin mutta kunhan jahkaan. Minä haluan vain olla onnellinen ja edelleen saada sen ns normaalin elämän omine muruineen ja jälkikasvuineen, kohtuullisesti vapaa aikaa touhuta omia juttujaan, harrastaa, keikuttaa sen murun kanssa takamusta rytmimusiikin tahtiin ja nukkua hyvin. Minä en kaipaa extra paljoa rahaa, en mustia silmänalusia, en jatkuvaa kärttyisyyttä, en tunnetta että elämä menee ohi, en herätyskellon ittuilevaa kalkatusta tai kaukaisempia ihmissuhteita.
Päivän laulula sitä harvinaisen hyvin takamuksen kevyeen ketkutukseen sopivaa rytmimusiikkia:)
Ei kun hei, ennen kuin lopetan niin täytyy kertoa yhdestä miehestä jonka tapasin eräässä networking tapahtumassa, hän oli selvästi vanhin paikalla ja aluksi mietin hieman että ujostuttaakohan häntä kun hän on niin selvästi (kymmeniä vuosia) vanhempi kuin muut paikalla olijat. Kuinka väärässä olinkaan, ei pelkästään että häntä ei tosiaankaan ujostuttanut, hänellä oli ehdottomasti eniten annettavaa koko tapahtumalle mutta kaiken lisäksi hänellä oli ehdottomasti kovin draivi ja energia. Siinä useat yli 20v häntä nuoremmat (kuten itseni) näytimme pystyynkuolleilta kalkkiksilta hänen draivinsa rinnalla. Hänen kaltaisensa ihmiset antavat aina niin hyvin perspektiiviä ja sitä uskoa siihen että oikeasti hyvällä energialla tapahtuu hyviä asioita ja kuinka se maailma usein (ei aina) vastaa sillä samalla fiiliksellä mitä sinne itse huutaa.
Edit: Kun puhutaan palkkauksesta ja rahasta niin pitää tietysti tiedostaa että sen merkitys motivaatioon on tietysti niin suhteellista. Jos palkkaus on kehno on kohtuullisen palkankorotuksen saaminen motivoivaa (nimerkilla kokemusta on siitäkin).
Samoin se on varmasti sitä toisellakin ääripäällä eli oikeasti korkeassa asemissa olevilla joilla se mahdollistaa muutamissa vuosissa sellaisen pesämunan ja taloudellisen turvan hankkimisen että voi halutessaan hypätä pois oravanpyörästä.
Lisäsin tuon nyt ihan siksi jos teksti sattuisi jostain syystä kuulostamaan jotenkin snobbailulta. Kyse ei ole mitenkään siitä vaan ihan vain siitä että jos ns perustarpeet on tyydytetty ja ei ole ns puutetta niin siinä vaiheessa raha ei ehkä ainakaan itselle ole enää toimivin motivaattori tai varsinkaan tae että nyt ollaan oikealla tiellä.
Kuitenkin takaisin aiheeseen niin uimakauden loppumisen hyvä puoli on se että laskettelukausi alkaa jo parin kuukauden päästä! :)
Ai että milläs rahoilla ja miten se työnhaku edistyy tällä viikolla? no hyvinhän se edistyy, taas kävin tänäänkin juttelemassa mukavia, oli oikeasti kivan tuntuinen paikka mutta mutta mutta, minua on kuulkaas nyt alkanut pelottaa.
Ai oma naamataulu vai?, no se juurikin, ei kun, no ei pelottaa vaan epäilyttämään, ai oma järjenjuoksu vai?, no sekin mutta ei kun siis koko urani tai siis ettäolenkohan nyt ihan varma mitätässäpitäisi tehdä.
No jippiaijei kuuluu takarivistä, teet siis 10v uraa, menestyt siinä jotenkuten ja nyt sinua sit alkaa epäilyttää vai? (facepalm). Ei ei ei, kun tai siis joo. Työni ja palkkani vaikutus nyt ihan oikeasti onnellisuuteeni.
En koskaan kuvitellutkaan että raha toisi onnea mutta jotenkin nyt kun on käynyt noissa haastetteluissa ja ainahan niissä palkastakin puhutaan niin jotenkin iskenyt ihan uudella voimalla se kuinka suurempi palkka ei tosiaan motivoi minua enää juurikaan. Siis kun ei minusta tulisi yhtään sen onnellisempi jos tyyliin tv olisi isompi tai voisin ajaa keskivertoa kalliinpaa autoa. Ne eivät lisäisi onneani piiruakaan. Ja miten tämä sitten liittyy uraan on taas se että jotenkin se vie osan intoa pois koko urakehitykseen, miksi haluan tai en halua taas painaa seuraavat vuodet hullunlailla jos se suurin palkinto on ylennys tai suurempi bonus.
En siis nyt ihan oikeasti tiedä mitä ihmettä tässä alkaisi touhuamaan, siis kun vaikka pohjustus onkin tuollainen niin en minä mikään kultalusikka suussa ole syntynyt eli taloudelliset realiteetit ovat olemassa.
Ja siis kun kyllähän minä hommistani pidän, tavallaan olen todella innoissani, siis sikäli esim tuo tänään tapaamani paikka esim olisi taas sellainen jossa oikeasti pystyisin vaikuttamaan, projekti olisi mielenkiintoinen ja jos ja uskoakseni kun asiat menisivät hyvin tiedossa voisi olla oikeasti juurikin hyvä urakehityskin ja mahdollinen nousu-askel seuraavalle jakkaralle ja ja ja mutta..
Minä olen jo pian about 100-vuotias, minulla ei ole edelleenkään lapsia, minulla ei ole edes parisuhdetta enää, minä tulen onnelliseksi kymmenistä asioista mutta en vain enää haluaisi että työni vie niin suuren osan energiaani koska se ei ole listan numero 1.
Ja siis kun valitettava fakta ainakin omalla alallani on että jos haluaa menestyä niin sitä ei voi tehdä 8-4 mentaliteetilla, silloin ei yksinkertaiesti pärjää (tai en tiedä jos joku ihmelapsi menestyy mutta minä en). Jos haluaa tuonkin yrityksen projektin saada kannattavaksi se tarkoittaa ainakin 12kk-18kk puurtamista aivan minimissään 50h+ viikossa
En tiedä, en ihan tosiaankaan tiedä, olen kaukana kotoa, mutta samaan aikaan koti, ja nyt en siis tarkoita lapsuuden kotia vaan sitä omaa pysyvää paikkaa johon ainakin voisi palata on alkanut kadota, kotikupunkeja on tavallaan nykyisin 2 mutta varsinkin työn vuoksi niiden välillä liikkuminen on vaikeampaa kuin koskaan (siis jos haluaisi muuttaa). Tuntuu että vuosi vuodelta kilpailua on enemmän ja tilaisuuksia vähemmän. En siis sano tötä dramatisoidakseni, vaan siis sellainen fiilis vain on.
Ja siis kun kyse ei minusta ole edes ns reilusta kilpailusta vaan kaikenlainen ns "pelailu" esim siinä että ei palkata liian päteviä ihmisiä etteivät ne uhkaa yrityksessä jo olevien urakehitystä on yleisesti ottaen lisääntynyt todella paljon.
Ja siis kyllä, tiedän todella hyvin että kyseessä on tavallaan ns first world problem, se ei nyt vain muuta asiaa. Ja en nyt siis sinänsä tahdo valittaa mitenkään, hyvinhän minulla asiat on ja siitä hyvin kiitollinen, kuitenkin siitä huolimatta tai ehkä juurikin sen takia olisi kovin mukavaa jos saisi nyt jonkun ahaa elämyksen tai sisäisen varmuuden oikeasta polusta asian suhteen.
En tiedä, ehkä minulla on vain liikaa aikaa, nukun liian huonosti ja eihän mitään ole vielä edes tarjottu. Kuitenkin olisi ehkä kiva tietää mitä vastata jos se tarjous tulee, ja jos se vastaus olisi edes teoriassa ei, niin mitä ihmettä sitä sitten tekisi. Haaveita aivan toisenlaiseen suuntaan menemiseenkin on, tarkempia suunnitelmiakin mutta taloudelliset realiteetit menevät nissä sitten ainakin aluksi taas aivan toiseen äärilaitaan (Lue henkkoht konkurssin partaalle) joten ei sellaiseenkaan tilanteeseen itsenä laittaminen varsinkaan yksin eläessä nyt ihan yksinkertaista ole.
Todnäk (lue 99.9% varmasti) siis vastaisin kyllä ja olisin ihan into piukeanakin mutta kunhan jahkaan. Minä haluan vain olla onnellinen ja edelleen saada sen ns normaalin elämän omine muruineen ja jälkikasvuineen, kohtuullisesti vapaa aikaa touhuta omia juttujaan, harrastaa, keikuttaa sen murun kanssa takamusta rytmimusiikin tahtiin ja nukkua hyvin. Minä en kaipaa extra paljoa rahaa, en mustia silmänalusia, en jatkuvaa kärttyisyyttä, en tunnetta että elämä menee ohi, en herätyskellon ittuilevaa kalkatusta tai kaukaisempia ihmissuhteita.
Päivän laulula sitä harvinaisen hyvin takamuksen kevyeen ketkutukseen sopivaa rytmimusiikkia:)
Ei kun hei, ennen kuin lopetan niin täytyy kertoa yhdestä miehestä jonka tapasin eräässä networking tapahtumassa, hän oli selvästi vanhin paikalla ja aluksi mietin hieman että ujostuttaakohan häntä kun hän on niin selvästi (kymmeniä vuosia) vanhempi kuin muut paikalla olijat. Kuinka väärässä olinkaan, ei pelkästään että häntä ei tosiaankaan ujostuttanut, hänellä oli ehdottomasti eniten annettavaa koko tapahtumalle mutta kaiken lisäksi hänellä oli ehdottomasti kovin draivi ja energia. Siinä useat yli 20v häntä nuoremmat (kuten itseni) näytimme pystyynkuolleilta kalkkiksilta hänen draivinsa rinnalla. Hänen kaltaisensa ihmiset antavat aina niin hyvin perspektiiviä ja sitä uskoa siihen että oikeasti hyvällä energialla tapahtuu hyviä asioita ja kuinka se maailma usein (ei aina) vastaa sillä samalla fiiliksellä mitä sinne itse huutaa.
Edit: Kun puhutaan palkkauksesta ja rahasta niin pitää tietysti tiedostaa että sen merkitys motivaatioon on tietysti niin suhteellista. Jos palkkaus on kehno on kohtuullisen palkankorotuksen saaminen motivoivaa (nimerkilla kokemusta on siitäkin).
Samoin se on varmasti sitä toisellakin ääripäällä eli oikeasti korkeassa asemissa olevilla joilla se mahdollistaa muutamissa vuosissa sellaisen pesämunan ja taloudellisen turvan hankkimisen että voi halutessaan hypätä pois oravanpyörästä.
Lisäsin tuon nyt ihan siksi jos teksti sattuisi jostain syystä kuulostamaan jotenkin snobbailulta. Kyse ei ole mitenkään siitä vaan ihan vain siitä että jos ns perustarpeet on tyydytetty ja ei ole ns puutetta niin siinä vaiheessa raha ei ehkä ainakaan itselle ole enää toimivin motivaattori tai varsinkaan tae että nyt ollaan oikealla tiellä.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Ja sitten minusta tuli ihminen
Ensiksi ajattelin laittaa otsikoksi armo mutta tuo on minusta parempi, ja ehkä vielä kuvaavampi.
Olin eilen ulkona ystävän kanssa joka oli käymässä kaupungissa, se on harvinaista herkkua nykyisin ihan siitä syystä että minulla ei varsinaisesti ole ystäviä tässä kaupungissa vaan lähimmät ovat nykyisin Xkm päässä.
Kavereita toki on mutta se on niin kovin eri asia kuin ystävyys. Sinänsä olen harvinaisen onnekas että minulla yleensä on ystäviä vaikkakin nykyisin välimatkan päässä, monella kuin ei ole ja se on kyllä kurjaa.
Kyseinen ystävä kenen kanssa ulkoilin on itseasiassa hyvin samanlainen ihminen kuin minä (välihuomiona suuri osa ystävistäni ei ole vaikka toki meillä on paljon samoja piirteitä ja samanhenkisyyttä vaikka persoonallisuudet ovat erilaisia). No jokatapauksessa tämä ihminen on ja tavallaan hänen elämää katsoessaan se peilaa usein omaakin suhtautumistani, elämäntilanteemme on toki hyvin erilainen mutta siis suhtautumismielessä.
Kuitenkin eilinen oli normaalin "mukava nähdä ystävää" illan lisäksi minulle merkittävä toisellakin tapaa sillä kävellessäni kotiin joskus klo 2-aikaan tunsin rauhaa. Ystäväni katosi jonnekkin (ko mies on ennenkin lähtenyt kotiin ilmoittamatta joten en stressannut siitä sen enenpää) ja uusi neiti tuttavuus jonka kanssa flirtattiin aika intensiivisesti tunnin verran tuntui saaneen mielenkiintoisempaa seuraa (tai siis niin luulin) mutta sen sijaan että minua olisi ärsyttänyt/ketuttanut, kävelin kotiin laulellen.
Ai miksi, ei sitten paljon kiinnostanut vai? Ei, ei vaan päinvastoin. Minä olen ainakin toivottavasti vihdoin oppimassa asiaa nimeltä armo ja kiltteys itseäni kohtaan.
Olin tod tärkeässä haastattelussa viikko sitten, se ei mennyt osaltani ihan putkeen, takeltelin hieman liikaa vastauksissani ja en saanut ns hyvää draivia päälle. Kun matkustin illalla takaisin kotiin olisi ns "normaali minä" soimannut itseäni ja harmitellut vietävästi mutta nyt sanoin itselleni seuraavasti> Ei se mitään, sinä yritit parhaasi ja olet vain ihminen, joskus menee hyvin, joskus huonommin mutta jos parhaasi yritit niin mitä sitä harmittelemaan, meni niinkuin meni ja toiv parempi onni ensi kerralla.
Mikä näitä kahta tarinaa yhdistää on juurikin tuo otsikko, minä, pahin itsensä piiskaaja ja vaatija olen itseäni kohtaan kiltti vihdoinkin ja se tuntuu kuulkaas aika hyvältä, melkein liian hyvältä. En sano etteivät monet asiat ehkä tulevaisuudessa harmita mutta viimeiset viikot asiat jotka normaalisti olisivat saaneet minut kärttyisäksi kuin se takamukseen ammuttu kontio, eivät edes sen suuremmin liikuta. Lasi tippuu kaapista hajottaen pikakahvi purkin samalla lattialle - sirpaleet tuovat onnea ja olinkin juonut jo ihan tarpeeksi monta kupillista tänään.
Mistä tämä kaikkis itten oikein johtuu vai auringonpistoksesta? Itseasiassa kahdesta tai kolmesta asiasta, 1> kolmannesta ystävästäni joka oli luonani kylässä ja mies on itse rentous vaikka elämä ei ole kohdellut ihan silkkihansikkain vaan päinvastoin viimevuosina. 2> Muutamasta selfhelp kirjasta joissa korostettiin sitä kuinka tärkein ja ehdottomasti nopein tie onnellisuuteen on siirtyä arvostelusta kiitollisuuteen ja hyväksyä asiat joihin ei voi vaikuttaa 3. Klassisesta asioiden tärkeysjärjestyksestä ja sen aktiivisesta ja tietoisesta asettamisesta.
Kuten olen monesti aiemminkin kirjoittanut, olen ollut niin kohtuuttoman vaativa itseäni kohtaan ja ja, en nyt usko että perusluonteeni on tässä mihinkään muuttumassa mutta jos siihen saa yhdistettyä edes hieman sitä samaa kiltteyttä jota yritin antaa vaikkapa exää (juu on ikävä häntä edelleen) kohtaan niin uskon että 90% kaikesta negatiivisuudesta on poissa. Monet asiat eivät vain merkitse koska ei anna niille valtaa merkitä. Ja juu, tiedän että saattaa olla että tapahtuu sitten asioita sieltä 10% sisältä mutta ei se ole olennaista tai siis ei se ole liitonnaista.
Jos nyt ajatellaan vaikkapa näitä viimeaikaisia tyttö kohtaamisiani jotka ovat siis olleet enemmän tai vähemmän tragikoomisia (mitään ei siis ole varsinaisesti tapahtunut exän jälkeen expt yhdet treffit ja satunnaiset aina jotenkin harvinaisen epäonnisesti menneet flirttailut eri yhteysksissä) niin kun en minä ole sille mitään voinut miten asiat ovat menneet ja huono tuuri on huonoa tuuria ja ja, ehkä se on ollut tarkoitus ja ja paremmin sit joskus.
Hauskin asia tässä itseään kohtaan armollisuudessa on kuitenkin se kuinka se peilaa ja kuinka "maailma" vastaa>
Ystäväni ei ollut oikeasti kadonnut mihinkään, oli vain käymässä automaatilla.
Mies jonka kanssa tyttö jutteli oli hänen vanha tuttunsa ja hän oli lähdettyäni käynyt kyselemässä minua ja mahdollisesta kiinnostuksestani.
Tänä aamuna ystäväni vielä soitteli ja kiitteli kuinka hyvää ilta oli tehnyt hänelle (ko ihmiselläkin
huolia elämässään enemmän kuin tarpeeksi)
Edit> Yksi mikä on ollut ehkä vaikeinta hyväksyä on se kuinka maailma/metsä ei aina vastaa kuten sinne huutaa. Tuossa viimeisimmässä selfhelp kirjassa jonka luin väitetiin että onkin täysin normaalia että ensin tulee vastakohta ja vasta sitten se ns peilaus mutta tiedä sitten. Siis juu sen olen huomannut vaikkapa niinkin yksinkertaiseen asiaan kun hymy ei tosiaankaan aina saa vastakaikua heti mutta täytyy silti uskoa että se seuraa sitten seuraavassa vaiheessa. Ja mahdollisesti sitten suuremmassa mittakaavassa.
Sunnuntain iloksi jotenkin niin positiivinen video:)
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Ja taas ne molemmat korttitalot kaatui
Niin, en tiedä mitä sanoa. Hyvää ollutta Juhannusta. Parempi näin.
Parisen vuotta tuli tälle yritykselle annettua ja vaikka taloudellinen palkkio yms olikin hyvin reilu, nyt on parempi suunnata uusiin haasteisiin ja ehkä hieman tasapainoisempiin ja hieman vähemmän stressiä sisältäviin projekteihin (kattoos nyt).
Sekin on ehkä parempi että päätimme neidin kanssa ns jakaa virtuaali lusikat. Vaikka ihminen on yksi maailman viehättävimmistä kaikin-puolin, meidän suhteessa oli jotain joka ei vain toiminut. Harmittaa aivan vietävästi koska potentiaalia ja muuten kemiaa oli muuten mennä yhdessä vaikka loppuelämä mutta esim tilanne jossa itse koin jatkuvasti antavani suhteelle huomattavasti enemmän ei vain ollut kestävä.
Vuosien mittaan & iän mukana on toki oppinut katsomaan asioita kaikkien sormien läpi ja perspektiivistä että mistään olemattomasta ns kuka tiskasi useammin ongelmasta ei ollut kyse vaan asioista jotka vaikuttavat suoraan siihen miten näkee toisen kumppanina ja vastakkaisen sukupuolen edustajana eikä "vain" ns kaverina.
Ei se ole mitään rakettitiedettä ja pilkun n####### vaan ihan jo reiluudesta ja yhteenhiileen puhaltamisesta yms johtuvia toiveita. Jos ja kun itse yrittää huomioida toista paljon ja pitää esim itsestä fyysisesti huolta niin minusta on vain reilua että voi odottaa suurinpiirtein samaa toiselta.
Kenelläkään ei ole suhteessa varaa olla arrogantti oli syy mikä tahansa mutta toki ihmisten odotukset, oletukset ja toiveet ja halut voivat vaihdella laidasta toiseen.
Tärkeintä on minusta kuitenkin ehkä aito yrittäminen, efortin laittaminen, ns parhaansa antaminen - se riittäisi, mutta jos ihminen ei edes yritä ns tosissaan niin minä otan sen ittuiluna ja välinpitämättömyytenä vakuutettiin minule sanallisesti miten päinvastaista tahansa.
Teot on ne jotka ratkaisee ja ilman niitä sanoilla ei ole taivaallisen merkitystä.
Ai eikö asioista voi keskustella ja sopia, no juu, sitä tehtiin kyllä - ongelmana oli vain se että mikään ei muuttunut. Nyt tulee suht julma totuus, ihmiset, mukaanlukien itseni eivät muutu ainakaan pysyvästi ellei heidän ole aivan pakko ja silloinkin usein vasta kauan menetyksen jälkeen.
Suurimmat henkiset kasvut ja ihmisenä kehittymisen olen ainakin itse kokenut kun olen saanut elämässä nenilleni ja ilman ko kokemuksia olisin huomattavasti vaikeampi kumppani kuin nyt (ei huudella siellä takarivissä että onko se muka mahdollista).
Olisi kauhean mukavaa kun ihmiset kasvaisivat henkisesti huomaavaisemmiksi yms ymmärryksen ja keskustelun kautta mutta itse en ole ko tapahtumaa todistanut koskaan.
Sama kuin jossain laulussa esiintynyt lause: Kiitollisuutta ei tule ilman menetystä joka pitää minusta kanssa niin paikkansa myös parisude & kumppanin arvostus mielessä.
Hyvää kumppania arvostetaan miltei poikkeuksetta vasta kun sitä ei enää ole ja joskus ko ns heräämiseen menee varsinkin (anteeksi nyt vain) naisilla vuosia. Vasta kun uusi mies osoittautuu ns turvenuijaksi, kuuluu sieltä takaraivosta hiljainen ajatus> Ei hemmetti, se Teemu kohteli minua kyllä aivan todella hyvin ja taivaanrantaan katsellessa kaduttaa ero niin saakelisti vaikka sitä ei koskaan tunnusteta ääneen edes parhaalle ystävälle.
Takaisin asiaan niin juu, ei muuttunut asiat ei ja keskusteluja käytiin kymmeniä kertoja, lopulta tietyt asiat muuttuivat miltei huonoksi vitseiksi ja itse ainakin lopetin uskomasta minkään muuttuvan ja aloin ehkä ottamaan etäisyyttä tietyllä tavalla. Jotenkin lisäksi tuntui että mitä enemmän loppuaikoina itse huomioin, sitä vähemmäksi toisen efortti muuttui ja asioita otettiin itsestään selvyytenä.
Ihminen itse ei tosin tätä ole tunnustanut mutta niin se tuntui ja siihen osa kommenteista paljon viittasi.
Tiedän ettei se ollut tarkoituksellista mutta kyllä silti kaiveli ettei vaikka esim kehuin hänen ruokansa maasta taivaisiin niin minulle kokattiin ehkä 1/25 kerrasta (Itse huseerasin kokkina sen 15-18krt ja loput ravintolassa), tein hyvin selväksi että vaikkapa tietty asuste on minusta kuuma kuin aurinko niin en nähnyt sitä sen jälkeen yli vuoteen vaikka toistin toiveen muutaman kk välein jnejne
Nämä nyt on ehkä tylsiä esimerkkejä mutta pointti tulee kuitenkin selväksi. Jos itse laitan puvun illalliselle ihan vain siksi kun toinen toivoo niin, niin en vain suostu siiheen jos toinen ihminen ei tee vastaavaa. Jos minä juoksen tuolla puskissa kielipitkällä jotta keskivartalo ei kehittyisi kohtuuttomasti odotan että toinen tekee ainakin keskipitkällä aikavälillä vastaavaa,
Kyse ei ole yhdestä tai edes kymmenestä asiasta tai kerrasta vaan asenteesta ja efortista. Pidetään huolta itsestä ja asioista noin yleensäkin, tavoitellaan ns laatua elämässä edes kohtuullisuuden rajoissa, koitetaan antaa Paras Itsestä parisuhteelle, koitetaan miellyttää toista silloin kun se ei ole kohtuutonta tai aiheuta mitään haittaa, jos urheillaan niin yritetään kehittyä siinä paremmaksi sensijaan että mennään tuttua tasavauhtia kuukaudesta toiseen.
Jos ei ominavuin onnistu niin haetaan apua tai neuvoja (paraskin puhuja)
Yritetään ennemmin ylisuorittaa sensijaan että "tyydytään" tai alisuoritetaan (joka on kohtuuttoman yleistä).
Elämä saattaa potkia pahasti, voi olla että korttitalo kaatuu tai palaa poroksi
vaikka miten yrittäisi mutta se ei ole syy olla yrittämättä. Itku tulee todnäk jossain vaiheessa mutta ei se pitkän ilon vuoksi tule, se tulee siitä huolimatta.
Toki omakaan suhtautumiseni ei aina ollut paras mahdollinen, olen esim aiempien exieni kanssa niin tottunut suorapuheisuuteen että en yksinkertaisesti tajunnut että nyt oli kyseessä huoliaan panttaileva ihminen joka ei esim kertonut omia huoliaan ennen kuin osui tuulettimeen.
Toinen virhe jonka tein olin että en ollut aina henkisesti läsnä, yritin kyllä ja uskoakseni viimeiset 6kk paljon paransinkin mutta vielä viime syksynä esim olin duuni stressin takia niin kierroksilla viikonloputkin että ei minusta paljoa irti saanut.
En tiedä, jotenkin kyllä silti harmittaa ajoittain aika vietävästi ja toki on muutkin surun käsittelyn tunteet ajoittain käymässä, Ihan väleissä ollaan ja noin mutta toki on ajoittain kova ikävä ihan ihmistäkin. Vaikka ehkä aloitettiin hitaasti ja oli etäsuhdettakin niin paljon esim matkustettiin viimeisen vuoden aikana yhdessä ja orpo olohan se oli taas olla kesämökillä "vain" ystävien seurassa. Lisäksi kaikista haasteista ja kinoista huolimatta kyseessä on kyllä oikeasti hyvä ihminen, vaikea, jääräpäinen kuin mikä, mutta hyvä-sydäminen ja se on arvostettavampaa kuin mikään.
Enkä minä nyt sano että hän ei yrittänyt ja tehnyt asioita omalla tavallaan, me olimme/olemme vain niin kovin erilaisia odotuksiltamme ja toiveiltamme. Toinen on ns rento + vähään tyytyäväinen perusluonteeltaan ja sitten olen minä, mister high maintenance johon verrattuna se teini-ikäinen asenneongelmainen pilalle hemmoteltu pikkuprinsessakin olisi helppo miellyttää. (no liioitellusti mutta siis tunnustan etten taatusti ole maailman helpoin ja vaatimattomin & vähään tyytyväisin ihminen mutta puolustuksekseni sanotaan että huomioin kyllä vastavuoroisesti enemmän kuin 90% miehistä)
Ai että mikä toisen ihmisen katsantokanta asiaan sitten oli ja miksi hän halusi virtuaali lusikoita jakaa, Mieluiten en puhu toisen suulla mutta siis juurikin ehkä se sama asia ainakin, toinen ihminen koki että minun tulisi olla tyytyväinen siihen mitä saan ja otti toiveeni aika kriittisesti, (Välihuomiona: ironista kyllä että näin ko asenteessa paljon "nuorempaa" itseäni,)
Luulen että asiaan liittyy lisäksi jotain jota en ainakaan vielä tiedä (tuskin kolmatta osapuolta kuitenkaan vaan jotain muuta). Jotain minulle ei kerrottu ja sen verran ristiriitaista viestiä tuli
että en ala arvailemaan. Kertoo sitten joskus jos haluaa.
Orpoa oloa ei toki auta sekään että asiat tapahtuivat suht samanaikaisesti joka nyt ihan väkisinkin meinaa nakertaa itsetuntoa vaikka miten taistelisi vastaan. Siksi en nyt edes suostu ajattelemaan mitään sen suurempia asiaan liittyen, en ikäkriiseillä yms koska tilanne on mikä on ja sen kanssa on vain elettävä.
Eteenpäin kuin se kuuluisa mummo hangessa jne.
Uusi työ löytyy jostain päin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja muru sitten ehkä joskus kun on valmis siihen niin kanssa. Tai jos ei, niin sitten ollaan yksin joka on edelleen huomattavasti parempi kuin sopimattomassa seurassa.
Tosta viimeisestä kohdasta olen ehkä hitusen huolissani, tai siis että miten ei niinkuin lainkaan innosta ajatus millään tasolla olla ns väärän ihmisen seurassa edes seuran tai seksin vuoksi. Siis huolestuttaa hitusen sen vuoksi että että jotenkaan sitä kemiaa ei sen ensisilmäys viehätyksen lisäksi niin helposti kohtaa että jos alkaa ajattelemaan niin saattaa hetki jos toinenkin mennä.
Toivon toki että kävisi tuuri molemmissa kohtaa ja kuka tietää, ehkä 6kk päästä ilmoitan kuinka joku instant rakastus tyttö on raskaana ja Oliver on vaihtanut kauluspaidan kiristyksen viininviljelyyn (ei niin salainen haave).
Jotta en vaikuttaisi liian järkevältä niin voin kertoa että olen aloittanut ohjatun joogan ja meditaation ja pidän molemmista. Hyvää vastapainoa minun 100lasissa treeniasenteelle ja varsinkin meditaatio tuonut sellaista rauhallisuutta.
Vähän tässä nyt tekisi mieli sanoa kiitos ja anteeksi myös blogin olemattoman hitaasta päivitys tahdista, moni tuskin lukee ja siis toivottavasti muilla ihmisillä menee elämä paremmin eteenpäin kuin itsella mutta mutta, tarkoituksellista hitautta tämä ei toki ole ollut vaan kyllä tälläpuolen ruutua yritetään vaan talsia kohti valoa. Joskus tulee takkiin, joskus ei ole enää energiaa mutta joskus se taas paistaa.
Nyt silmät avatessa hieman ahdistaa mutta kyllä se taas kääntyy jossain vaiheessa.
Illan lauluna hieman erilaista hmm onkohan korealaista hmm ei nyt groovea eikä oikein rokkia mutta siis sellaista 70luvun hippi rock&progea. Tulee kaikkea mielenkiintoista vastaan kun olen nyt kuunnellus paljon nettiradioita kun vihdoin sain stereot joista se onnistuu suoraan. (Ja toimii paremmin itselleni uuden musiikin löytämisessä kuin vaikkapa spotify koskaan)
Parisen vuotta tuli tälle yritykselle annettua ja vaikka taloudellinen palkkio yms olikin hyvin reilu, nyt on parempi suunnata uusiin haasteisiin ja ehkä hieman tasapainoisempiin ja hieman vähemmän stressiä sisältäviin projekteihin (kattoos nyt).
Sekin on ehkä parempi että päätimme neidin kanssa ns jakaa virtuaali lusikat. Vaikka ihminen on yksi maailman viehättävimmistä kaikin-puolin, meidän suhteessa oli jotain joka ei vain toiminut. Harmittaa aivan vietävästi koska potentiaalia ja muuten kemiaa oli muuten mennä yhdessä vaikka loppuelämä mutta esim tilanne jossa itse koin jatkuvasti antavani suhteelle huomattavasti enemmän ei vain ollut kestävä.
Vuosien mittaan & iän mukana on toki oppinut katsomaan asioita kaikkien sormien läpi ja perspektiivistä että mistään olemattomasta ns kuka tiskasi useammin ongelmasta ei ollut kyse vaan asioista jotka vaikuttavat suoraan siihen miten näkee toisen kumppanina ja vastakkaisen sukupuolen edustajana eikä "vain" ns kaverina.
Ei se ole mitään rakettitiedettä ja pilkun n####### vaan ihan jo reiluudesta ja yhteenhiileen puhaltamisesta yms johtuvia toiveita. Jos ja kun itse yrittää huomioida toista paljon ja pitää esim itsestä fyysisesti huolta niin minusta on vain reilua että voi odottaa suurinpiirtein samaa toiselta.
Kenelläkään ei ole suhteessa varaa olla arrogantti oli syy mikä tahansa mutta toki ihmisten odotukset, oletukset ja toiveet ja halut voivat vaihdella laidasta toiseen.
Tärkeintä on minusta kuitenkin ehkä aito yrittäminen, efortin laittaminen, ns parhaansa antaminen - se riittäisi, mutta jos ihminen ei edes yritä ns tosissaan niin minä otan sen ittuiluna ja välinpitämättömyytenä vakuutettiin minule sanallisesti miten päinvastaista tahansa.
Teot on ne jotka ratkaisee ja ilman niitä sanoilla ei ole taivaallisen merkitystä.
Ai eikö asioista voi keskustella ja sopia, no juu, sitä tehtiin kyllä - ongelmana oli vain se että mikään ei muuttunut. Nyt tulee suht julma totuus, ihmiset, mukaanlukien itseni eivät muutu ainakaan pysyvästi ellei heidän ole aivan pakko ja silloinkin usein vasta kauan menetyksen jälkeen.
Suurimmat henkiset kasvut ja ihmisenä kehittymisen olen ainakin itse kokenut kun olen saanut elämässä nenilleni ja ilman ko kokemuksia olisin huomattavasti vaikeampi kumppani kuin nyt (ei huudella siellä takarivissä että onko se muka mahdollista).
Olisi kauhean mukavaa kun ihmiset kasvaisivat henkisesti huomaavaisemmiksi yms ymmärryksen ja keskustelun kautta mutta itse en ole ko tapahtumaa todistanut koskaan.
Sama kuin jossain laulussa esiintynyt lause: Kiitollisuutta ei tule ilman menetystä joka pitää minusta kanssa niin paikkansa myös parisude & kumppanin arvostus mielessä.
Hyvää kumppania arvostetaan miltei poikkeuksetta vasta kun sitä ei enää ole ja joskus ko ns heräämiseen menee varsinkin (anteeksi nyt vain) naisilla vuosia. Vasta kun uusi mies osoittautuu ns turvenuijaksi, kuuluu sieltä takaraivosta hiljainen ajatus> Ei hemmetti, se Teemu kohteli minua kyllä aivan todella hyvin ja taivaanrantaan katsellessa kaduttaa ero niin saakelisti vaikka sitä ei koskaan tunnusteta ääneen edes parhaalle ystävälle.
Takaisin asiaan niin juu, ei muuttunut asiat ei ja keskusteluja käytiin kymmeniä kertoja, lopulta tietyt asiat muuttuivat miltei huonoksi vitseiksi ja itse ainakin lopetin uskomasta minkään muuttuvan ja aloin ehkä ottamaan etäisyyttä tietyllä tavalla. Jotenkin lisäksi tuntui että mitä enemmän loppuaikoina itse huomioin, sitä vähemmäksi toisen efortti muuttui ja asioita otettiin itsestään selvyytenä.
Ihminen itse ei tosin tätä ole tunnustanut mutta niin se tuntui ja siihen osa kommenteista paljon viittasi.
Tiedän ettei se ollut tarkoituksellista mutta kyllä silti kaiveli ettei vaikka esim kehuin hänen ruokansa maasta taivaisiin niin minulle kokattiin ehkä 1/25 kerrasta (Itse huseerasin kokkina sen 15-18krt ja loput ravintolassa), tein hyvin selväksi että vaikkapa tietty asuste on minusta kuuma kuin aurinko niin en nähnyt sitä sen jälkeen yli vuoteen vaikka toistin toiveen muutaman kk välein jnejne
Nämä nyt on ehkä tylsiä esimerkkejä mutta pointti tulee kuitenkin selväksi. Jos itse laitan puvun illalliselle ihan vain siksi kun toinen toivoo niin, niin en vain suostu siiheen jos toinen ihminen ei tee vastaavaa. Jos minä juoksen tuolla puskissa kielipitkällä jotta keskivartalo ei kehittyisi kohtuuttomasti odotan että toinen tekee ainakin keskipitkällä aikavälillä vastaavaa,
Kyse ei ole yhdestä tai edes kymmenestä asiasta tai kerrasta vaan asenteesta ja efortista. Pidetään huolta itsestä ja asioista noin yleensäkin, tavoitellaan ns laatua elämässä edes kohtuullisuuden rajoissa, koitetaan antaa Paras Itsestä parisuhteelle, koitetaan miellyttää toista silloin kun se ei ole kohtuutonta tai aiheuta mitään haittaa, jos urheillaan niin yritetään kehittyä siinä paremmaksi sensijaan että mennään tuttua tasavauhtia kuukaudesta toiseen.
Jos ei ominavuin onnistu niin haetaan apua tai neuvoja (paraskin puhuja)
Yritetään ennemmin ylisuorittaa sensijaan että "tyydytään" tai alisuoritetaan (joka on kohtuuttoman yleistä).
Elämä saattaa potkia pahasti, voi olla että korttitalo kaatuu tai palaa poroksi
vaikka miten yrittäisi mutta se ei ole syy olla yrittämättä. Itku tulee todnäk jossain vaiheessa mutta ei se pitkän ilon vuoksi tule, se tulee siitä huolimatta.
Toki omakaan suhtautumiseni ei aina ollut paras mahdollinen, olen esim aiempien exieni kanssa niin tottunut suorapuheisuuteen että en yksinkertaisesti tajunnut että nyt oli kyseessä huoliaan panttaileva ihminen joka ei esim kertonut omia huoliaan ennen kuin osui tuulettimeen.
Toinen virhe jonka tein olin että en ollut aina henkisesti läsnä, yritin kyllä ja uskoakseni viimeiset 6kk paljon paransinkin mutta vielä viime syksynä esim olin duuni stressin takia niin kierroksilla viikonloputkin että ei minusta paljoa irti saanut.
En tiedä, jotenkin kyllä silti harmittaa ajoittain aika vietävästi ja toki on muutkin surun käsittelyn tunteet ajoittain käymässä, Ihan väleissä ollaan ja noin mutta toki on ajoittain kova ikävä ihan ihmistäkin. Vaikka ehkä aloitettiin hitaasti ja oli etäsuhdettakin niin paljon esim matkustettiin viimeisen vuoden aikana yhdessä ja orpo olohan se oli taas olla kesämökillä "vain" ystävien seurassa. Lisäksi kaikista haasteista ja kinoista huolimatta kyseessä on kyllä oikeasti hyvä ihminen, vaikea, jääräpäinen kuin mikä, mutta hyvä-sydäminen ja se on arvostettavampaa kuin mikään.
Enkä minä nyt sano että hän ei yrittänyt ja tehnyt asioita omalla tavallaan, me olimme/olemme vain niin kovin erilaisia odotuksiltamme ja toiveiltamme. Toinen on ns rento + vähään tyytyäväinen perusluonteeltaan ja sitten olen minä, mister high maintenance johon verrattuna se teini-ikäinen asenneongelmainen pilalle hemmoteltu pikkuprinsessakin olisi helppo miellyttää. (no liioitellusti mutta siis tunnustan etten taatusti ole maailman helpoin ja vaatimattomin & vähään tyytyväisin ihminen mutta puolustuksekseni sanotaan että huomioin kyllä vastavuoroisesti enemmän kuin 90% miehistä)
Ai että mikä toisen ihmisen katsantokanta asiaan sitten oli ja miksi hän halusi virtuaali lusikoita jakaa, Mieluiten en puhu toisen suulla mutta siis juurikin ehkä se sama asia ainakin, toinen ihminen koki että minun tulisi olla tyytyväinen siihen mitä saan ja otti toiveeni aika kriittisesti, (Välihuomiona: ironista kyllä että näin ko asenteessa paljon "nuorempaa" itseäni,)
Luulen että asiaan liittyy lisäksi jotain jota en ainakaan vielä tiedä (tuskin kolmatta osapuolta kuitenkaan vaan jotain muuta). Jotain minulle ei kerrottu ja sen verran ristiriitaista viestiä tuli
että en ala arvailemaan. Kertoo sitten joskus jos haluaa.
Orpoa oloa ei toki auta sekään että asiat tapahtuivat suht samanaikaisesti joka nyt ihan väkisinkin meinaa nakertaa itsetuntoa vaikka miten taistelisi vastaan. Siksi en nyt edes suostu ajattelemaan mitään sen suurempia asiaan liittyen, en ikäkriiseillä yms koska tilanne on mikä on ja sen kanssa on vain elettävä.
Eteenpäin kuin se kuuluisa mummo hangessa jne.
Uusi työ löytyy jostain päin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja muru sitten ehkä joskus kun on valmis siihen niin kanssa. Tai jos ei, niin sitten ollaan yksin joka on edelleen huomattavasti parempi kuin sopimattomassa seurassa.
Tosta viimeisestä kohdasta olen ehkä hitusen huolissani, tai siis että miten ei niinkuin lainkaan innosta ajatus millään tasolla olla ns väärän ihmisen seurassa edes seuran tai seksin vuoksi. Siis huolestuttaa hitusen sen vuoksi että että jotenkaan sitä kemiaa ei sen ensisilmäys viehätyksen lisäksi niin helposti kohtaa että jos alkaa ajattelemaan niin saattaa hetki jos toinenkin mennä.
Toivon toki että kävisi tuuri molemmissa kohtaa ja kuka tietää, ehkä 6kk päästä ilmoitan kuinka joku instant rakastus tyttö on raskaana ja Oliver on vaihtanut kauluspaidan kiristyksen viininviljelyyn (ei niin salainen haave).
Jotta en vaikuttaisi liian järkevältä niin voin kertoa että olen aloittanut ohjatun joogan ja meditaation ja pidän molemmista. Hyvää vastapainoa minun 100lasissa treeniasenteelle ja varsinkin meditaatio tuonut sellaista rauhallisuutta.
Vähän tässä nyt tekisi mieli sanoa kiitos ja anteeksi myös blogin olemattoman hitaasta päivitys tahdista, moni tuskin lukee ja siis toivottavasti muilla ihmisillä menee elämä paremmin eteenpäin kuin itsella mutta mutta, tarkoituksellista hitautta tämä ei toki ole ollut vaan kyllä tälläpuolen ruutua yritetään vaan talsia kohti valoa. Joskus tulee takkiin, joskus ei ole enää energiaa mutta joskus se taas paistaa.
Nyt silmät avatessa hieman ahdistaa mutta kyllä se taas kääntyy jossain vaiheessa.
Illan lauluna hieman erilaista hmm onkohan korealaista hmm ei nyt groovea eikä oikein rokkia mutta siis sellaista 70luvun hippi rock&progea. Tulee kaikkea mielenkiintoista vastaan kun olen nyt kuunnellus paljon nettiradioita kun vihdoin sain stereot joista se onnistuu suoraan. (Ja toimii paremmin itselleni uuden musiikin löytämisessä kuin vaikkapa spotify koskaan)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)