lauantai 8. lokakuuta 2011

Kunnioitus on jotain mikä ansaitaan ja muuta höpinää

En tiedä mihin viikko taas oikein meni, tai alkuviikon tiedän, se meni viimeviikonlopun 2illan kekkeröinnistä toipumiseen ja erityisesti sen jälkeen kun hmm no siis, vääriä naisia taas +1 ehdokas (naimisissa eli kiitos mutta ei kiitos) ja sitten se meni näiden uusien mahdollisten työjuttujen selvittelyyn.

Sen lisäksi aloin taas pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen hillumaan siellä missä spandex on pinkkiä ja miehet hikisiä (tai no ainakin miehet on hikisiä). +3-4kg ehtikin ruoka maistua kesän jälkeen mutta jos ihmisellä on 8paria farkkuja joista neljät alkaa kiristämään niin lienee aika nostaa sitä takamusta ja lopettaa salitauko.

En tiedä, kirjoitin pitkän postauksen myös pettämisestä siihen liittyen kun nyt tuo erään naimisissa olevan ihmisen ehdotus tuli mutta se on minusta niin täysin omantunnon juttuja ja ei omaatuntoa voi opettaa eikä saarnata tai siis voi mutta ei siitä mitään hyötyä ole.

Tämän ihmisen kohdalla aloin kyllä lisäksi epäilemään että kyseessä olisi tietyistä syistä johtuen mahdollisesti ollut ns yhdessä sovittu juttu (ei olisi ensimmäinen kerta kun on ehdotettu) mutta jos olisi niin kait se olisi kerrottu.

Tuohon varsinaiseen pettämiseen vielä niin siis ei sikäli etteikö minulla olisi voimakastakin mielipidettä oikeasta ja väärästä ja tietysti minun pitää toimia sen mukaan itseni kanssa mutta se mitä muut/puolitutut tai tuntemattomat tekevät on heidän omantuntonsa asia. En minä kaikkea hyvällä katso enkä arvosta kaikkia ihmisiä heidän toimintansa vuoksi mutta siinäpä se minun osuuteni/osuttomuuteni heidän elämässään onkin.

Tästä tuli hyvä tosin eriasiaan liittyvä esimerkki mieleen kun eräs esimieheni kerran sanoi minulle että hänestä tuntuu että minä en kunnioita/arvosta häntä. Kiersin vastauksen ympäripyöreästi mutta mielessäni oli kokoajan lause: en tietenkään, minulla on enemmän kokemusta kuin sinulla, sinä kohtelet minua ja muita todella epäreilusti ja ainoa syy miksi sinä olet esimiesasemassa on se että osaat kieroilla ja valehdella asioita omaksi eduksesi joten miten ihmeessä sinä voisit edes olettaa että minä kunnioittaisin/arvostaisin sinua.

Toki noudatan käskyjäsi asemasi vuoksi mutta kunnioituksen/arvostuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Siis en voinut enkä edelleenkään voi käsittää että millä "lihaksilla" ko ihminen kuvitteli että häntä kunnioitettaisiin. Siksi että oli päässyt kieroilemalla tiettyyn asemaan? yey, siinäpä vasta kunnioituksen/arvostuksen arvoinen suoritus.

Kunnioitus ansaitaan, sitä ei saada eikä vaadita esim asemansa vuoksi vaan se pitää ansaita omalla käytöksellä ja toiminnalla
riippumatta asemasta, iästä, varallisuudesta, ulkonäöstä tai mistään muustakaan.

En tiedä, en jotenkaan vain käsitä sitä että jotain ihmistä kunnioitettaisiin/arvostettaisiin vaikka hän olisi ihmisenä täysi ######. Toisaalta en kyllä ymmärrä hännystelijöitä ja auktoriteetti uskoisia/haluisia ihmisiä oikein muutenkaan.

Edit: Kunnioituksella en luonnollisesti tässä tarkoita normaalisti kohtelua ja käytöstapoja. Hmmm ehkä olisi pitänyt käyttää "arvostaa" sanaa. Edit 2, arvostus sana lisätty.

Päivän musiikkivalintana Oasista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti