torstai 22. heinäkuuta 2010

Sain urut

Täytyy siis alkaa rinkuttamaan jotain positiivisia, esim hautajais veisuja. Aiemmin ollut vain koskettimisto ja trumpetti ja kitara tai oikeammin 2 ja muutama rummuksi kutsuttava mutta nyt on tuollainen kunnon 70-luku mallinen hillittömän kokoinen vekotin jossa on valmiina niin ankeita disco komppeja että peräkylän pubissakin syytettäisiin vanhaksi.

En jotenkaan osaa nyt ihan täysin lomailla sillä fiiliksellä kun oli tarkoitus, vaikka työsopimus on taskussa ja erästä toistakin (tietyiltä osin huomattavasti kivempaa paikkaa) tultanee minulle 2viikon sisällä tarjoamaan niin silti on jotenkin sellainen hmmm väliaikainen olo. Molemmissa paikoissa on puolensa, toisessa mieletön vastuu, kehittymismahdollisuudet ja taloudellisesti erinomaiset edut mutta toinen taas, noh siellä olisi varman kivempi olla töissä. Ensimmäinen ja se jonne minulla nyt on siis sopimus kun tarkoittanee käytännössä elämästä luopumista koska työ ja vastuumäärä ovat niin mielettömiä.

Toki minä haluan sitä, uraa, vastuuta, ammatillista menestymistä ja toki myös niiden mukanaan tuomia taloudellisia etuja mutta ilman rakkautta, mitä minä teen niillä jos minulla ei ole rakkautta, en yhtään mitään. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin niin ihan sama paljon pankkitilille tulee kuukaudessa, ilman rakkautta se ei ole yhtään mitään.

Ja vaikka rakkautta ei etsimällä ehkä löydä niin ei sitä löydä olemalla 10-12h päivässä töissäkään.

3 kommenttia:

  1. Masentavaa, ilman rakkautta olet kuin toinen puoli keuhkoista, jotain puuttuu, ahdistaa, henki ei kulje ja silti voit elää ns täyttä elämää, joku on sanonut ettei täyteen elämiseen tarvita toista ihmistä, mut oonpahan erimieltä. Taidan tulla teidän ikkunan alle kuunteleen sitä hautajaismusiikkia, se kuulostaa nyt niin piristävältä.
    Ja voihan se rakkaus tulla sit sun eteen sen 12h työpäivän jälkeen bussissa, ratikassa, junassa, siinä lähi alepassa, työpaikalla (kuulostaa huonolta asialta) tai sitten pikkujoulujen jatkoilla kun silloin viimeistään kerkeät baareileen kun työt ovat haitanneet huvia ja pitänyt sinun kiireisenä sitä ennen..

    -c

    VastaaPoista
  2. Niin, ilman sitä kaikki on tavallaan tyhjää. Ei niin että asiat olisivat huonosti mutta ne ovat onttoja. Voi olla hauskaa, voi olla mitä vaan mutta tyhjää se on silti. Pidän muuten ihan tosi paljon sun yltiöpositiivisesta asenteesta :)

    VastaaPoista
  3. Ontto on just se sana mikä kuvaa tunnetta, ontto-olo, kuin kuitenkin jotain puuttuisi vaikka kaikki onkin hyvin.
    Ja kiitos, minullakin on hetkeni :)

    VastaaPoista