Eilen taas baarissa, yritin tai siis yritin yrittää että oisi edes jollain tasolla innostunut vastakkaiseen sukupuoleen kontaktin tekemisestä mutta ei, kun ei kiinnosta niin ei. Niimpä puhuin sitten lähi-idän rauhanprosessista jonkun tuntemattomaksi jääneen historian opettajan kanssa.
Oli minulla siellä siis kavereitkin mutta niin siis.
Harmittaa "jonna" juttu suuresti, ei niinkään että ikävöisin tai noin vaan ihan vaan taas se että piti pettyä vaikka kaikkensa oli valmis laittamaan likoon. Olen niin turhautunut siihen jos ja kun joihinkin asioihin ei vain voi vaikuttaa vaikka mitä tekisi. Vaikka palanen ei sovi niin sitä on niin jääräpää ettei osaa luovuttaa ennen kuin on ns pakko. Sitä vain yrittää ja yrittää uskoa että kun tarpeeksi on tahtoa niin kyllä se kenkä sopii....ja eihän se vaan sovi vaan vaikka jalkaan menisikin niin hiertää niin vimmatusti.
Puhuin tänään vaihteeksi sisareni kanssa piiiitkän puhelun, olen todella onnellinen että tulemme nykyisin taas niin hyvin toimeen keskenämme että tuollaiset puhelut ovat mahdollisia. Viimeisen vuoden aikana olemme käsitelleet esimerkiksi paljon aiheita meidän lapsuudestamme ja siitä miten mikin on meihin molempiin mahdollisesti vaikuttanut. Tunnen tällähetkellä hänen kanssaan hyvin voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luulen että olemme itseiasiassa nykyisin läheisempiä kuin kertaakaan sitten lapsuusvuosien.
Nyt nukkumaan ja vähän kokoamaan ajatuksia tästä kaikesta.
Syvä huokaus.
Kaunis kappale.
No ainakin olet yrittänyt saada suhdetta toimimaan jonnan kanssa. Sinun ei ainakaan tarvitse miettiä niinkuin minun joka ei uskalla tehdä aloitetta, mitä olisikaan tapahtunut jos olisit yrittänyt. Joten move on. Jotenki tuntuu että ainoa asia mitä elämässä etsit on suhde. Toimiva parisuhde. Oletko koskaan yrittänyt olla miettimättä sen oikean löytämistä. Koska eikös asiat tapahdu juuri silloin kun niitä vähiten odottaa tapahtuvaksi. Joten keskity johonkin muuhun. Pidä kuitenkin koko ajan ovet avoinna, sillä koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Äläkä soimaa itseäsi liikaa, jos jokin suhde ei onnistu. Varsinkaan jos itse olet ollut siinä 100% mukana, sillä silloin suhteen loppuminen ei ole ollut ainakaan kovin paljoa sinun syysi. Sure surusi ja jatka matkaa. Mutta jos tiedät ennen suhteen aloittamista, ettei siitä ole tulossa mitään pysyvää, niin miksi edes ryhtyä siihen.
VastaaPoistaMutta mitäpä minä olen oikeastaan neuvomaan, kun en ole edes ikinä seurustellut.
kiitän, kuittaan ja pyydän anteeksi että vein aikaasi.
Kiitos kommentista, tässä on oikeastaan kaksi juttua, toinen on se että tämä blogi on ihmissuhdeblogi ja sen takia kaikki mistä kirjoitan liittyvät niihin enemmän tai vähemmän. Se ei tarkoita ettenkö irl tekisi tai miettisi muita asioita mutta en ihan tietoisesti kerro tänne vaikkapa harrastuksistani.
VastaaPoistaToinen on se että kuten niin monesti olen mainostanutkin, minä olen oikeasti romantikko, rakkaus on minulle kaikki ja ilman rakkautta ei ole mitään. En sano että se on järkevää, en sano että se toisi onnea (näyttää siltä että päinvastoin) mutta se ei ole suoranaisesti valinta. En minä päätä liikuttua jostain jutuista, en päätä sitä että en ole koskaan missään kokenut niin kaikkivoipaista hyvänolon euforiaa kuin silloin kun minulla on ollut rakkautta elämässäni.
Mitä tulee jonnaan niin juu surut on surtu, kyllä niitä kyyneleitä riittikin.
Mitä tulee sinuun niin en oikein näe muuta vaihtoehtoa kuin pakottaa itsensä uskaltamaan, kaikkia meitä pelottaa.