Viimeviikot menivät hyvin intensiivikseksi, yhteydenpito oli päivittäistä ja pikamiestintenvälityksellä käydyistä keskusteluista saisi pitkän kirjasarjan. Paremmin meni kokoajan, sitten tuli viimeviikko, olisi pitänyt vihdoin tavata ja tekosyitä ja järkisyitä sen esteeksi ei ollut. Yhtäkkiä viestit olivatkin taas viileempiä mutta pienellä kränällä tapaaminen järjestyi silti.
Vein hänelle paljon kukkia ja aloin kantamaan ja kasaamaan hänen huonekalujaan) Noin 4 tunnin huhkimisen jälkeen koitin ohimennessä antaa hänelle halauksen jonka hän torjui....
Ilta jatkui normaalisti ja nukuimme yhdessä.
Aamulla miehen vaistoni sanoi että viileyttä on taas ilmassa joten lähdin siitä suht nopeasti. Matkalla kotiin itkin.
En ottanut mitään yhteyttä tuon tapaamisen jälkeen, odotin että hän ottaisi sillä olimmehan viestitelleen päivittäin useimmiten tuntikausia nyt jo viikkoja.
En kuullut hänestä 3päivään mitään ja eilen minulla sitten leikkasi kiinni, aloin avautumaan pikamiestimen välityksellä.
Tuota avautumistani jatkuikin sitten 4tuntia...
En ole ylpeä itsestäni, olin vihainen, olin todella loukattu ja vihainen ja minun ei koskaan pitäisi jättää asioita käsittelemättä vaan asiat pitäisi puhua silloin kun ne tulevat vastaan. Tälläkertaa niin ei tehty ja niimpä kaikki kasaantui ja tuossa on tulos: minun tuntikausien osin kohtuuton räyhäys toiselle ihmiselle.
En ole ylpeä itsestäni mutta ymmärrän itseäni harvinaisen hyvin, kaikki se epävarmuus alkaen siitä lokakuun erosta ja sen jälkeen jutun kasvaminen takaisin mutta kuitenkin epävarmuudelle ja tilanteelle jossa jokainen aamu minulle on yllätys miten ko ihminen minuun tänään reagoi niin niin..
Viimeisenä pisarana sitten tuo täydellinen kiittämättömyyden osoitus ja jutun kääntäminen viileys asentoon ilman että minulla on siihen taas osaa tai arpaa niin herne meni syvälle nenuun.
Miten ko keskustelu sitten päättyi, no ei tarvitse arvata. Toinen henkilö sai hyvän teko tai oikean syyn vetää jälleen maton koko jutun alta. Sensijaan että olisin kuullut lauseen, anteeksi että olen ollut epäreilu, korjataan tilanne yhdessä kuulin lauseen. En halua/pysty tähän, haluan olla vain kaveri. JIPPIAIJEE
Mietin teinkö tuon vänkäyksen tahallani sillä tiesin että niin siitä tulee käymään vai oliko tuo ennemmin viimeinen hätähuuto että hemmetti ilmoita nyt vihdoinkin mitä sinä minua kohtaan tunnet tai haluat.
Nyt tuntuu tyhjältä, laitoin tuohon varsinkin viimekuukautena niin paljon energiaa ja aikaa ja toivoa. Vielä viikko sitten se näyttikin että ehkäpä tämä tästä normalisoituu (varsinkin muutaman yhdessä vietetyn hyvin läheisen viikonlopun jälkeen) ja nyt, kaikki on taas poissa.
Olisinhan minä voinut toki vielä odottaa, kuin koiranpentu, että ehkä kun en sano mitään niin jossain vaiheessa hän taas leikkii kanssani että jossain vaiheessa taas kiinnostaa. Että ehkä jossain vaiheessa minua voi taas halata sen jälkeen kun olen tehnyt tunteja asioita hänen hyväkseen.
Paljon se kestää, paljon se katsoo sormien läpi mutta ei hemmetti, jossain vaiheessa se ylpeys on nostettava nöyryyden tilalle.
Olisihan minun pitänyt tietää että näin tässä tulee käymään ja ehkäpä tiesinkin mutta
mutta, menin halpaan, halusin uskoa, hyvät hetket tuntuivat niin hyvältä.
Edit: Video vaihdettu paremmin tämänhetken tunnetta kuvaavaksi. Harmi, tosi harmi että tämä nyt kosahti mutta en tiedä, silti minua kyllä enemmän tällähetkellä vain suututtaa kuin surettaa.
Jos hänestä vielä kuuluu jotakin, niin sano, että tuo sulle kukkia ja korjaa vaikka polkupyöräsi, niin voit sen jälkeen ehkä harkita seksiä hänen kanssaan, jos hän on oikein kiltisti (tai tuhmasti - riippuen kumpi sinua sillä hetkellä sattuu miellyttämään) :D No joo, voin aavistella fiiliksiäsi. Pysy lujana, ihan oikein toimit.
VastaaPoistaTuo on kyllä niin kurjaa, kun itsellä on enemmänkin tunteita mukana ja sitten toinen käyttäytyy noin kylmästi :(. Ei mikään ihme, että hermo meni moiseen. Tsemppiä!
VastaaPoistaNo voi... Siis Sinun puolestasi. Kyllä vähän hävettää meidän naisten puolesta... Oli ihan oikein, että rähjäsit. Nyt vain teet niin kuin oikeaksi tunnet etkä anna enää itseäsi kohdeltavan huonosti!
VastaaPoistaVoimia ja pärjäämistä, Oliver!!
Täytyy sanoa, että minun mielestä on sinun tekstien perusteella on ollut koko ajan melko selvää ettei tuo tyttö ole mitenkään kiinnostunut sitoutumaan. Arvosta itseäsi enemmän ja jätä tuollaiset naiset ihan omaan arvoonsa tästlähin. Deletoi vaikka alkuun yhteystiedot niin eipä tule niin helpolla kiusausta enää soitella. Kyllä maailmasta löytyy sellaisiakin naisia, jotka ovat kiinnostuneet muustakin kuin epämääräisestä säätösuhteesta.
VastaaPoistaVoi voi sanon minä! Voi voi sille tytölle, joka ei VIELÄKÄÄN tiedä mitä haluaa. En ole pitkään aikaan kommentoinut tätä juttua, mutta mielessä on kyllä käynyt joitakin kertoja, että ei hyvältä näytä.
VastaaPoistaOlen yleensä positiivinen kaikenlaisten säätöjenkin suhteen, mutta tässä tapauksessa olen iloinen, että sinulla tuli raja vastaan. Epämääräinen suhde on ok, jos siihen liittyy yhteinen sopimus siitä, että eletään tilanteessa ilman sen kummempia sitoumuksia tai syventymisiä, asia on ääneen lausuttu ja sitä voidaan yhdessä arvioida. MUTTA tuollainen mystisyyden valepukuun verhottu puhdas välinpitämättömyys haiskahtaa jo teeskentelyltä. Minulle tulee siitä tosi vahvat negattiviset vibat. Ikäänkuin hän vain haluaisi että elämässä on joku, jonka huomion kautta voi kokea itsensä halutuksi ja tärkeäksi, mutta josta ei kuitenkaan aidosti välitä niin paljon, että kunnioittaisi toisen tunteita ja niiden väistämätöntä syvenemistä.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että liika on liikaa. Varsinkin jos tuollainen suhde asettuu todellisen onnen etsinnän tielle, se on syytä päättää.
Sori tämä avautuminen, arvaan, että olet aika rikki, mutta HYVIN TEHTY!
Kiitos kaikille kommenteista. Enpä osaa tähän oikeastaan mitään järkevää kommentoida, surullista, tyhmää, ikävää, harmillista...yllättävää no ei varsinaisesti sillä jos vain ne vaalenpunaiset lasit ottaa pois silmiltä niin onhan nämä kaikki merkit olleen hyvin selviä jo pitkään. Sitä ei vain halua uskoa vaan se kuuluisa toivo on niin paljon helpompaa. Oli niiiiin siistiä viettää niitä kuuluisia kotiviikonloppuja edes sen muutaman kerran yhdessä että en olisi millään halunnut taas (huoh) luopua niistä. Mutta mutta, ei auta, takaisin sorvin ääreen.
VastaaPoista"Kiva" lukea tätä näin kahden vuoden jälkeen, kun tää on käyny sulle (toivottavasti ei ole enää mitenkään arka paikka). Itselläni on nyt samanlainen tilanne, tosi sukupuolet toisinpäin. Ei kyllä ihan vielä tuossa vaiheessa ja mä taidan viheltää tämän "kaverisuhteen" poikki ennenkuin päädynkään tuohon tilanteeseen. Itsekidutusta, sanon mä. Kiitos näistä kirjoituksista kuitenkin sulle, jotenkin auttoi avaamaan silmät.
VastaaPoista-Satu
Sinä se Satu löydät näitä mun vanhoja kirjoituksia :)
VastaaPoistaEikun siis hyvä jos vertaistuki auttaa, useissa tilanteissa ollaan oltu monet ja jos siltä tuntuu että se toinen vaan arpoo ja arpoo kuukaudesta toiseen niin niin kyllähän se on silloin parempi jatkaa matkaa ja etsiä se seuraava mies/nainen joka ei arvo.
Mä luen sun blogia läpi, hiukkasen hitaalla tahdilla, mutta kuitenkin. Siksi kommentoin näihin vanhoihin juttuihin.
VastaaPoista-Satu