sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Olivers essential collection vol 4, rakkauslaulut ja viimeiset hitaat (siirappi varoitus)

Jo ihan blogin aiheeeseen viitatenkin lienee vähintäänkin kohtuullista omistaa yksi postaus rakkauslauluille räminän ja muun poppiksen ohella. Vaikka pidänkin rakkauslauluista niin harvemmin nyt tulee oikein kuuntelemalla ko genreä kuunneltua.

En tiedä oliko muna vai kana ensin mutta moniin liittyy esim niin paljon muistoja jotka voi olla liikaa että ko kappaleita voisi kuunnella vaikka keskellä päivää. Toisaalta on toki olemassa rakkauslauluja joista pidän ilman voimakasta tunne-muistoa (ja joita voi siksi nauttia arkisemmassakin fiiliksessä) mutta ne on tavallaan vähän eri juttu.

Yksi tilanne jossa tietysti tulee ko genreä kuunneltua enemmän on jos ko kappale on osana elokuvaa tai sarjaa. Esim Miami Vice sarjan (ja se joka pitää siitä pari vuotta sitten julkaistusta elokuvasta tai siis joka vertaa sitä alkuperäiseen sarjaan pitäisi tuomita pyhänhäväistyksestä:) useat kohtaukset tai niiden "voimakkuus" perustuu niin taustalla soiviin rakkauslauluihin että se on olennainen osa koko kokonaisuutta.



Jokatapauksessa pidemmittä puheitta;


Don Johnsson - Voice on a Hotline.
Oli vain pakko laittaa tämä nyt kun kerran niin hyvin pohjustin:) Omistan tämän myös vinyylinä ja tähän liittyy kyllä niin mielettömästi muistoja. Siis ei ehkä niinkään kappaleeseen pelkästään
vaan tilanteeseen jossa kyseistä levyä soitetaan jollekkin pahaa aavistamattomalle:)
kauniimman sukupuolen edustajalle jatkoilla. Rehellisyyden nimissä muistaakseni kertaakaan kukaan kyseinen ihminen ei kyllä ymmärtänyt tai ainakaan osoittanut innostusta kyseistä kappaletta kohtaan.

Johtuiko vähäinen innostus siitä että kello oli tuolloin todnäk lähellä aamu kuutta (siis nyt puhutaan ihan aikuisten tavattu baarissa jatkoista) vai vääränmakuisesta punaviinistä (vai Oliverin jutuista) nin en voi tietää. Itse kuitenkin nautin laulusta joka kerta ihan yhtä täysillä:)


Draamaa, tunnelmaa ja 80 lukua





2. Hanoi Rocks - Dont you ever leave me
Nyt mennään Oliverin muistoissa vielä taakseppäin Don Johnssonistakin, Aikaan kun ei vielä baariin päässyt kuin väärennetyillä henkkareilla jos niilläkään.  Ensirakkauteen, siihen uskoon toivoon ja
aivan uskomattomaan paloon kun se roihahti ja siihen tuskaan kun ko ihminen ilmoitti että haluaa erota.

Oliver 15v ei ollut koskaan kokenut sellaista surua rinnassaan ja en voi edes kuvailla sitä tunteiden myllerrystä mitä tuon ikäisenä sydänsuruisena käy lävitse. Auts.
Mehän palasimme kyllä sitten yhteen ja oltiin yhdessä vielä 3 vuotta mutta enhän minä sitä voinut silloin tietää. Muistan vielä paikankin jossa eroaminen tapahtui, se oli joku kaupunginosafestivaali. Jokatapauksessa sen kauemmin jaarittelematta, hyvin tärkeä ja henkkoht
kappale minulle.




3. Foreigner - I want to know what love is
En minä tiedä miksi olen niin ihastunut 80-luvun siirappi-slovareihin, joku dramatiikka
niissä on joka vain kolahtaa. Tämäkin ollut tietty Miami Vice sarjassa
mutta luulisin että pitäisin tästä paljon vaikka ei olisi ollutkaan.  Sinänsä tämä laulu ei henkilöidy oikein kehenkään tiettyyn ihmiseen eikä edes ajanjaksoon koska kaikki exänikin pitivät tätä aivan liian siirappisena.

 



4. Bryan Ferry - Slave to love
Oliver 18v ja paikkana joku etelän lomakohde. Aikaa jolloin sisällä sai vielä polttaa eli saakelisti savua, neon (laser)valoja, peilipalloja, ja liikaa alkoholia. Kuitenkin loistokappale kaikesta huolimatta.




5. Frankie goes to Hollywood - Power of love
Toinen kappale jota kukaan ex ei ole koskaan suostunut tanssimaan edes kotioloissa, en tiedä onko minulla ollut harvinaisen estyneitä exiä vai ihan vaan hemmetin siirappinen musiikkimaku.
Jos tätä huudattaa stereoista kunnon volumella niin kyllähän ne kylmät väreet irtoavat joka kerta.





6. Eurythmics - Miracle of Love
Nyt ollaan rakkauslaulujen top 3sessa ja minulla on tosi kaunis muisto tästä jonka olen muistaakseni kertonutkin, Pitkän suhteen jälkeen ensimmäinen ihminen jonka kanssa päädyin yhteen noin 6kk suruajan vietettyäni (en nyt muista oliko siinä ehkä joku yy juttu mutta siis ensimäinen uusi suhde) No jokatapauksessa, ko ihminen osasi kyllä antautua hetkeen ja meillä oli kyllä huisa kemia vaikka ko suhde sitten päättyikin (johtuen siitä että minä en ollut siihen vielä valmis).

Jokatapauksessa takaisin asiaan niin muistan kuinka me molemmat seisottiin minun silloisella sohvalla ja huudatettiin tätä kovaa ja katsottiin toisimamme puhumatta mitään. Sivuhuom ei siis oltu silloin lopettamassa suhdetta tai mitään vaan olikohan toiset treffit (tai siis niiden jälkeinen aamu) tai jotain mutta jostain syystä meidän välillä oli paljon kemiaa ja ko hetki oli hyvin tunteellinen.
Huisa fiilis ja huisa tyttö / ihminen kaikinpuolin.






7. Pelle Miljoona - Tahdon Rakastella sinua
Viime kerta kun kuulin tämän kappaleen se oli jonkun videon taustalla jonka joku oli salakuvannut
silja linen kannella ja upannut verkkoon. Ei liene tarvitse kertoa mitä ko videossa tapahtui.
Jokatapauksessa se nyt ei ollut ehkä elämän romanttisin hetki (katsojana siis, osallistujia en tunne joten en kommentoi:) vaan tällä kappaleella on minulle kanssa historia sinne Oliver 14v asti
Yksi ensimmäisistä lauluista jonka opin soittamaan kitaralla ja syy miksi sain tuolloin musiikista kiitettäviä numeroita vaikka muut numerot laskivat kuin se kuuluisa lehmän häntä.





8. Jonna Tervomaa (Tai no Juice mutta Jonna Tervomaan versio) - Rakkauden Haudalla
Olen tässä tätä listaa tehdessä kunnellut  kappaleita samalla ja ja minun on tosi vaikea kuunnella tätä, liikaa muistoja, liian surullinen,







Paljon jäi nyt tältäerää kappaleita laittamatta ja mahdollisesti v2 seuraa jossain vaiheessa kun pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Esim Sineadin Nothing Compares to you, Whitneyn I will always love you, Miltei koko Dirty Dancing levy ja Madonnal Love dont live here anymore kaikki ansaitsisivat paikkansa listalla mutta koska olen laittanut ne aiemminkin (ainakin uskoakseni) niin jäivät sen takia nyt pois.
Mobyn Love Should,  Placebon Without you I am nothing ja iloisempana Weezerin girl if you are wondering if I want you too kokivat saman kohtalon vaikka kaikki ovat enemmän kuin loistokipaleita. Jos v2 tulisi niin Goo goo dollssin Iris, U2 With or without you ja Pink Floydin Wish you were here ovat kanssa miltei varmasti mukana.


Noin yleisesti ottaen ongelmahan tietysti monissa rakkauslauluissa tai siis niiden yhdessä jakamisessa on se että ne ovat niin muisto-sidonnaisia että vaikka toivon ihan oikeasti kädet kyynerpäihin asti ristissä että minulla joskus olisi kumppani joka pitäisi noista siirappisimmistakin kappaleista ja voisimme tanssia niitä yhdessä, ymmärrän että kaikkien laulujen kohdalla se ei ole realistista.

Toinen asia jonka haluan mainita ennen kun lopetan että tämä postaus on alunperin aika vanha mutta halusin julkaista tämän nyt ihan itsenikin takia. Jos elämäni nimittäin jotain kaipaisi lisää, olisi se nimenomaan rakkautta ja jotenkin se helposti unohtuu kun kaikki elämän stressit vie niin helposti mukanaan ja sit
a kyynistyy ihan huomaamattaankin. Sitten tulee iltoja kuten eilinen, jollon olimme yhden vanhan ystavani kanssa ulkona ns loppuun asti (olinkohan kotona ehka klo 7 aamulla) ja vaikka oli ihan todella hauskaa, laulua, tanssia ja naisia :) niin nyt on sitten taas niiin posketon kaipaus sen oman murun  luokse ettei tosikaan.


3 kommenttia:

  1. Hei piti vielä sanomani, että tätä postausta oli mielenkiintoista lukea/kuunnella. Lauloiko se Don ihan itse siinä ekassa? Ja ei Foreigner oo liian siirappinen ollenkaan. Jos ois, niin ei se biisi olisi niin suosittu kuin mitö on. Tuli ihan teinivuosien illan viimeiset hitaat mieleen, ah, kyllä se oli niin suurta tunteiden paloa silloin:) Kiitos memory-lanesta:D

    Noomi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu laulaa ainakin virallisen tiedon mukaan. Ja huippua että joku muukin ymmärtää kunnon 80-luku romantiikan päälle :)

      Poista
  2. Kuuntelin toissa keväänä usein gabrielle aplinin versiota tuosta power of lovesta. Kuljin yksin ulkona luonnossa ja usein se sai kyyneleet silmiin. Vieläkin tekee kipeää.

    VastaaPoista