Tytöstä. Kyllä siitä samasta. Huisaa, en tiedä. Siis on ja ei ja en minä tiedä. Ikävä lomalla oli todellinen, hetkittäin menee oikein hyvin mutta luoja että me kinataan paljon, ihan liikaa, ei ehkä riidellä mutta siis en tiedä onko kyse kahdesta toisilleen sopimattomasta luonteesta, ikäerosta vai mistä mutta sen lisäksi että työstressi tunkee taas korvista (ei, en ala nyt edes käsittelemään sitä muutoinkin kuin kertomalla että lomalla oli aivan järjettömän mukavaa ja se auttoi vielä muutama viikko siitä eteenpäinkin ennen kuin todellisuus taas iski) niin vähän tämä nyt vie enemmän kuin antaa.
Jokatapauksessa tytöstä niin niin, tietyt aiheet ja niihin suhtautuminen. Yritys tai sen puute, panostaminen tai sen puute. Onko kyse kokemattomuudesta, luonteenpiirteistä vai kahdesta toisilleen sopimattomasrta kemiasta en tiedä. Ainoa mitä tiedän on että me kinataan liikaa.
En tiedä siis kun jotkut jutut ovat sellaisia joista en koskaan uskonut valittavani mutta siis sosiaalisuus ja aktiivisuus, minähän esim viihdyn mökillä, minähän esim en ole maailman siistein ihminen, olen ajoittain epäsosiaalinen mutta kun näen toisen ihmisen vahingossa pudottavan jotain lattialle luonani ja jättämään sen siihen ihan kuin olisi normaalia että ko tavaran paikka on nyt keskellä lattiaa niin olen minä silti haavi ammollaan.
Kyllä minäkin olen ollut elämässäni useinkin hyvin aikaansaamaton mutta jos me 3kk sitten sovimme yhdessä molemmat tekevämme jotain ja minä tein oman osuuteni 2viikon sisällä ja toinen ei ole tehnyt omaansa vieläkään niin kyllä minulla kulmat alkavat kurtistua jo pahasti.
Ärsyttääkö minua siksi että tällät työmäärällä minua ärsyttää kaikki vai ärsyttääkö minua siksi että tämäkään niin kaikinpuolin viehättävä, huumorintajuinen ja ihana ihminen ei sittenkään olisi se minun ihminen vaikka sitä kädet ristissä toivoisin.
Siinä se nyt sitten on, kirjoitettuna, ihmisessä on potentiaalia vaikka puoleen valtakuntaan mutta minua epäilyttää. Anteeksi.
Seurustele nyt minun kanssa sitten..
Toim huom, toisessa ihmisessä ei siis ole mitään vialla vaan noh, tiedättekö sen tytön tuttavapiiristänne / töistä / koulusta tai jostain muusta yhteydestä joka oli aina aivan he#vetin vaativa poikaystäväänsä kohtaan? Paljastus, minä olen se tyttö! (tai siis poika mutta ányway :)
Eii minua haittaa että xxxx xxxx, ei kun haittaapa, haitaa ihan itusti.
Oliver, the itun n###i
Silti ylihuolettomuus, panostamisen puuttuminen...me kinattiin taas.
Ehkä minä en ole enää kovin luottavainen mutta siihen olen viimevuosina oppinut, mitään ei saa jos ei yritä aivan hemmetisti ja yrittämälläkin sen saa vain ehkä. Sitten tulee ihminen joka viheltelee että kyllä ne loksahtaa kohdalleen ihan itsestäänka oletttaa että kyllähän hänelle kaikki hyvä tapahtuu ihan itsestään.
Minä en luota siihen, päinvastoin kaiken mitä olen viimevuosina saavuttanut, ulkoon kyse omasta kunnosta, ihmissuhteista, työpaikasta tai mistä vaan niin kaiken olen joutunut ns taistelemaan, ilmaista lounasta, ns kävipä hyvä tuuri ei ole paljoa näkynyt enää aikoihin,
Toisella ihmisellä on taas känyt tuuri ja tuntuu että sen myötä hän suhtautuu minuunkin ns kuin tuurin jatkumona ja siksi ei koe että on tarvetta yrittää niin paljon...
Ennenkaikkehan tämä on typerää jos tämä nyt tähän kosahtaa kun avaimet onneen olisi ihan omissa käsissä, Ihminen on minusta hyvin viehättävä, huumorintajuinen, kiltti, kykenevä keskustelemaan ja kaikkea muuta jota jo aiemmassa postissa hehkutin. Olen koittanut seistä päälläni että se asenne saataisiin kohdilleen mutta kun ei niin ei. Positiivisesta palautteesta on seurauksena sen pienenkin yrityksen katoaminen ja negatiivisesta loukkaantuminen ja suuttuminen, Neutraalin keskustelun tuloksena mikään ei ole muuttunut vaikka siitä jauhettaisiin maailman tappiin ja oltaisiin miten yksimielisiä.
Silti, en minä edes halua kirjoittaa tätä koska kyseessä on kuitenkin hyvin hyvin hyvin viehättävä ihminen, aidosti kiltti ja kultainen ja minä pidän hänestä paljon.
Huh, tulipahan pitkä postaus ja vielä suurempi yllätys siitä miten pitkään olenkaan ollut kirjoittamatta tänne mitään, jos tunteella olisin veikannut niin olisin ajatellut blogitaukoa olleen ehkä 3viikkoa mutta miltei 2 kuukautta..
Hei kuule Oliver - ihan äkkiseltään luettuna, mistään mitään tietämättömänä, tästä ja jo aikaisemmastakin postauksistasi tähän tyttöön liittyen tulee fiilis, että jokin tossa hommassa ei nyt vaan ihan kuitenkaan skulaa. Vaikka kuinka toivoisit.
VastaaPoistaÖÖ - tulee nyt kyllä aika hirveä olo, kun täällä on niin helppo heitellä mielipiteitään ja fiiliksiään ilmaan kuin jotain maailman suurimpia totuuksia, ihmisistä joita ei tunne ja tilanteista, joita ei ole nähnyt tai kokenut.
Mutta siltikin olen nyt rohkean hullu ja heitän ilmaan nämä näkemykseni silläkin uhalla, että olen ihan ulalla koko asiasta.
Niin - siis hommahan menee silleen, että toisen ihmisen perusluonnetta ja taipumuksia ei pysty muuttamaan, ei niin kirveelläkään, ellei ihminen itse ensin saa jotain sisäsyntyistä motivaatiota alkaa tekemään muutoksia johonkin suuntaan. Ja silloinkin se tapahtuu hirveällä työllä, tuskalla ja vaivalla, aivan niinkuin itsekin kirjoitit omista eforteistasi elämäsi suhteen.
Minusta noi ihan perusjutut mitkä sinua hänessä mättää (eli on ilmeisesti hieman mukavuudenhaluinen ja pitkittää epämiellyttävien asioiden aloittamista, vaikka on luvannut), niin kokemukseni mukaaan tuollainen luonteenpiirre on enemmänkin ominaisuus ihmisessä kuin asia, jonka voi tuostavain muuttaa.
Mielestäni ei kannata ikinä lähteä suhteeseen sillä oletuksella, että no jos tämän piirteen/ominaisuuden saisi muutettua johonkin suuntaan ajan kanssa niin hyvä tulee... Ei nimittäin ole mitään takeita siitä, että se toinen muuttuu sohvaperunasta urheiluhulluksi, tai viivyttelijästä aikaanpanijaksi, tai kaaoksessa viihtyvästä järjestelmällisessä ympäristössä viihtyväksi jne.
Kyse on kuitenkin isommasta asiasta kuin siitä, että josko toinen suostuisi vaikka esim. joskus tulemaan sellaiseen harrastukseen mukaan mistä itse pitää.
Itselleni pitkässä parisuhteessani suurimpia stressin aiheita on ollut nimenomaan luonteiden erilaisuus. Jos itse haluaa tehdä asioita pedantisti, toinen sinne päin, tai jos toinen tykkää tasaisesta elämästä ja itse vaihtelevammasta, niin kyllä tuollaisten juttujen yhteensovittamiseksi saa jo tehdä aika paljon kompromisseja pitkässä juoksussa. Minun tapauksessani se on vaatinut paljon työtä ja vaivaa myös mieheltäni, koska yhtälailla hänenkin on täytynyt joustaa minun preferenssien suhteeni.
Eli kai se mitä yritän tässä sanoa, on, että jos luonteet on erilaisia, niin silloin molempien pitää olla erittäin sitoutuneita tekemään töitä sen eteen, että niihin kompromisseihin päästään. Ei se toimi niin, että vain toinen yrittää. Eli jos tämä tyttö josta välität ei halua tosissaan yrittää tulla puolitiehen vastaan niissä asioissa, jotka on sinulle tärkeitä, niin vaikeaa alkaa toista pakottamaankaan.
Itselleni tuo puolitie on tarkoittanut mm. sitä, että yhteisessä kodissamme ei ole lähellekään niin siistiä ja järjestelmällistä kuin haluaisin, koska miehelleni ei ole yhtä tärkeää kuin minulle, missä tavarat ovat, tai kuinka niistä pidetään huolta. Olen sitten vaan yrittänyt opetella sitäkin, että niin, en voi pakottaa toista siivomaan, enkä varsinkaan siivoamaan tietyllä tavalla niinkuin itse haluaisin ja että elämää voi elää näinkin, vaikke se minun preferenssien mukaista täysin olekaan. Toisaalta olen oppinut vähän relaamaan itsekin. Ja toisaalta kuluneiden vuosien aikana miehenikin on oppinut tekemään enemmän kotitöitä.
Mutta molemmat meistä on tehneet näiden asioiden oppimisen eteen ihan törkeästi töitä toisen eteen. Eikä se ole sujunut helposti tai kivuttomasti.
Sanoisinkin, että joko sinun pitää lähtökohtaisesti hyväksyä se tyttö sellaisena kuin se just nyt on, eli ei yhtä aktiivisena ja järjestelmällisenä kuin sinä, eikä edes toivoa asian muuttumista, saati yrittää muuttaa toista, tai sitten vaan jättää koko homma tähän.
Muuten hommasta ei vaan tule mitään, et voi pakottaa tai suostutella häntä muuttamaan persoonaansa. Jos olette yhdessä vuosikausia, niin sitten vapaasta tahdosta saattaa jotain muutosta tapahtua johonkin suuntaan, muttei millään muulla tavalla. Jos silloinkaan.
What you see now, is what you'll eventually get.
Totuuden torvi :) ei siinä, jonkun pitää olla ja siis oikeassahan sinä olet. Mutta kun tuota, minua on kyllä exät muokanneet ja vaikka en nyt ehkä kaikesta suoraa kiitosta lähtisikään antamaan niin silti osassa asioista minusta hyvään suuntaan. Helppoa se ei ollut ja jotkut asiat tein vaikeimman kautta mutta silti se muutos oli mahdollinen.
VastaaPoistaPersoonallisuus ei toki muutu mutta tavat, huomioiminen ja käytös voivat. Ja vaikka tavallaan on pinnallista toivoa toisen muuttavan jotain (kokonaisuudessaan ei ehkä niin suurta asiaa) niin sitten taas ehkä sitäkin pinnallisempaa olisi lopettaa koko juttu sen takia.
Monien asioiden kanssa voi lisäksi elää, sotku hoituu palkkaamalla kotisiivooja ja viimetipassakin tehty asia lasketaan tehdyksi mutta jos se viimetippakin
tulee ja menee niin tuleehan siinä äkkiä sellainen "nyt oikeasti" tunnelma varsinkin kun kyseessä ei pitäisi olla pitkässä suhteessa tullut
laiskuus ja sen myötä sen panostamisen vähentyminen.
En minä tiedä silti, jos nyt palaan yleisestä jorinasta takaisin tähän omaan juttuuni niin se mikä minua tässä kuitenkin ainakin vielä pitää on ihmisen
monien hyvin ihastutttavien puolien lisäksi ehkä sitten juurikin se itsensä näkeminen
asioissa joissa toinen ei ole tällähetkellä samalla aaltopituudella tai omaa sitä oikeaa asennetta. Minä olin 10v sitten monissa asioissa hyvin samanlainen
ennen kun tuli elämältä nenukkiin ja oli pakko muuttua. Ko ihmisen ei ole ollut, ainakaan vielä vaan elämä ja exät ovat kohdelleet hyvin.
Ehkä kysymys on siis että voiko ihminen muuttua jos ei ole pakko ja voiko ihminen muuttua ns positiivisuuden kautta vai vaatiiko
se aina sen että tulee jotenkin nenilleen (esim sydänsuru dietti on dieteistä tehokkain ja toimivin kun taas onnellisessa suhteessa useat
itseni mukaanlukien turpoavat helposti kuin pullataikina vuosien mittaan)
Jälkeenpäin jäin kieltämättä miettimään, että tulipahan taas täräyteltyä näitä "totuuksiani" vähän turhan rohkeasti, mutta en sitten halunnut alkaa perumaankaan, kun kuitenkin ajattelen niin.
VastaaPoistaPari kommenttia:
"mutta tavat, huomioiminen ja käytös voivat. Ja vaikka tavallaan on pinnallista toivoa toisen muuttavan jotain (kokonaisuudessaan ei ehkä niin suurta asiaa) niin sitten taas ehkä sitäkin pinnallisempaa olisi lopettaa koko juttu sen takia."
Ymmärrän kyllä hyvin tuon pointin ja tuo oli juuri yksi niitä asioita, joita jäin miettimään. Eli siis miten ehdoton kannattaa olla minkäkin asian suhteen.
Voihan sitä toivoa, mutta kysyn asian näin päin: haluaisitko itse lähteä tytön kanssa suhteeseen sillä ajatuksella, että tietäisit hänen koko ajan toivovan sinun muuttuvan johonkin suuntaan, mitä et juuri nyt ole tai mihin suuntaan sinulla ei välttämättä ole aikomustakaan muuttua?
Sen takia sanoin, että paras lähtökohta suhteelle on mielestäni kuitenkin se, että jollain tasolla toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin on juuri nyt ja unohdettava muutostarpeet.
"Ehkä kysymys on siis että voiko ihminen muuttua jos ei ole pakko ja voiko ihminen muuttua ns positiivisuuden kautta vai vaatiiko
se aina sen että tulee jotenkin nenilleen"
Oman kokemukseni mukaan ihmisen on hyvin vaikeaa muuttua perustavaa laatua olevissa asioissa (kuten elämänasenteessa ja henkisessä kasvussa) ilman jonkinlaista kivuliasta kokemusta ja luopumista. Ehkä joitakin sellaisia harvinaisia ihmisiä on, jotka ovat onnistuneet jossakin oikeasti merkittävässä asiassa henkisen kypsyyden suhteen muuttumaan ihan vain keskittymällä positiiviseen ajatteluun, mutta itse en siihen ainakaan ole kyennyt.
Eniten olen ihmisenä kasvanut tai motivoitunut tekemään jotain silloin, kun olen ensin kipeästi joutunut toteamaan olevani jollain tavalla pakotettu muuttumaan tai muuttamaan asennettani. Ja silloinkin prosessi on ollut hidas.
Olen kyllä helpostikin pystynyt muuttamaan esim. ruokavaliota tms. ulkoisia asioita elämässäni ihan huvikseni tai jos huomaan vaatteiden kiristävän, mutta kykyni ymmärtää ihmisiä ja elämää edes jollain tavalla on kasvanut parhaiten omien todella raskaiden ja kipeiden kokemusten kautta. Tai seuraamalla vierestä läheisteni kipuilua elämän ongelmakohdissa.
Samoin olen huomannut sen, että jos kiinnostuksen kohteet elämässä ovat hyvin erilaiset, tyyliin toinen haluaa katsoa telkusta BB:tä ja toinen dokkareita historiasta, niin kyllähän noi erot jo jotain kertoo ihmisistä ja heidän sopivuudesta toisilleen.
Mutta en itsekään olisi valmis heivaamaan suhdetta sen takia, että toinen olisi hitaampi tarttumaan toimeen kuin minä tms. Jotain kompromisseja joutuu aina tekemään. Tärkeämpää olisi se, että ne suuret linjat olisi jotenkin samalla sivulla. Tai edes kartalla:)