maanantai 7. kesäkuuta 2010

Rakkaat lapset

On tullut kuunneltua paljon placeboa, kyseessähän on aivan loistelias soitinorkesteri mutta mutta, kuten eräs erittäin mukava ihminen totesi, jos et halua itkeä aamuisin älä kuuntele. Sisareni tosin väitti että on heillä iloisiakin kappaleita mutta itse rohkenen olla eri mieltä, Bitter end, Protege Moi, Without you i am nothing, siinä sitä iloista kesämusaa kerrakseen :)

Uuden tytön kanssa ollaan edelleen yhteydessä ja eilen oli kait eka vakavampi keskustelu tai siis hmm noh hän on tietoinen työtilanteestani ja siitä mitä se saattaa tarkoittaa käytännössä ja ei luonnollisesti ole kovin innoissaan, en ole minäkään, ei ei ja ei mutta näillä korteilla on nyt vain pakko pelata sattuneista syistä.

Kerroin hänelle myös syistä minkä takia minun on nyt hyvin hyvin vaikea luottaa häneen(tai kehenkään) lainkaan ja pyysin kärsivällisyyttä.

En tiedä mitä hänen kanssaan tulee tapahtumaan, en todellakaan tiedä, tottakait toivon, totta hemmetissä mutta kuten elämä on osoittanut se toive ei välttämättä merkitse mitään.


En tiedä, on tullut mietittyä paljon mennyttä, ehkä siksi kun on tavallaan niin tuhottomasti ylimääräistä aikaa. Tavallaan tämä ajanjakso tällähetkellä päätti 7vuotta kestäneen kauden (en voi anonymiteettia paljastamtta kertoa tarkemmin miksi mutta lupaan tehdä sen jokupäivä) ja en tiedä,,niin monet asiat menivät eri tavalla kuin oli suunnitellut tai toivonut, niin paljon asioita on tapahtunut mihin ei ole voinut itse mitenkään vaikuttaa.

Nyt jotenkin haluan olla varma että mitä tahansa seuraavat askeleet ovatkin, ovat ne lähemmäs tai oikeammin takaisin omaan itseeni, siihen itseeni jonka tekee mieli rakastaa, hyppiä, tanssia ja nauraa eikä ennenaikaisesti keski-ikäistyvään puolikuollleeseen kyynikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti