Saanko lopettaa kaiken sosiaalisuuden? Entä saanko lopettaa sen jos hommaan kissan? Naista joka on sinkku ja jolla on kissa katsotaan käsittääkseni vähän vinoon mutta mitäs jos poikamiehellä olisi kissa, tai ehkä jopa 2.
En minä mökkiin kuitenkaan halua linnottautua, käyn töissä sen 10tuntia päivässä ja salillakin miltei joka päivä ja hyvin mieluusti vaihdan kuulumisia parhaiden ystävien ja perheen yms läheisten kanssa mutta muuten.
Viihdyn pelottavan hyvin itsekseni, joskus toki ahdistaa ja ikävöi ja kaipuu läheisyyteen iskee mutta nykyisin harvemmin kuin aikoihin. Treenaamisesta on muodostunut entistä merkittävämpi henkireikä ja kaiken sen ja töiden jälkeen minusta vain tuntuu että minulla ei ole sosiaalisesti mitään annettavaa. Olen loppu, energiat nollissa, kaikkeni jokapäivä antaneena ja kun istun ystävättären kanssa kahville niin mieluusti olisin vain hiljaa ja annan hänen kertoa kuulumisensa, ei minulla ole mitään joka olisi kiinnostavaa tai hienoa tai uutta.
Töistä olisi, teemme nykyisin hulppeita projekteja, minulla on uusi pomo josta pidän 10krt enemmän kuin aiemmasta, ylennys, globaali vastuualue ja tunnen meidän projekteista aitoa työylpeyttä. Samalla kuitenkin ymmärrän että ne eivät ole mer,ityksellisiä muille ihmisille ja en sen takia halua ihmisiä kyllästyttää puhumalla niistä liikaa.
Kyllähän minä tyttöjäkin vielä silloin tällöin lähestyn, yhtäkin joka ei puhunut kanssani paria sanaa enempää samaa kieltä (itse tosin puhun käytännössä vain suomea ja englantia) joten keskustelu jäi lyhyeksi molemminpuolisesta alkukiinnostuksesta huolimatta. Toistakin meinasin lähestyä mutta lapulle kirjoittamani treffikutsu jäi sitten antamatta kun hän juuri hyppäsi jonkun ukkelin kaulaan.
Ja minuakin kohtaan toki joku hassu osoittaa aina silloin tällöin kiinnostusta, viimeisenä eräs hyvinkin positiivinen ja nauravainen hirmuisen nätti neiti ihminen mutta onko hän "minun tyttöni", hieman epäilen.
Olin eilen juhlissa, niistä jäi vähän kökkö maku, ei vain siksi että itse järjestäjä muuttaa kauas pois, ei vain siksi että hyvin epätyyplillisesti yksi ihminen sai minut hermostumaan käyttäytymällä todella epäkohteliaasti (en minä toki hänen kanssaan painimaan alkanut mutta murahdin ja soimaan itseäni siitäkin koska periaatteena on jättää kaikki vatipäät omaan arvoonsa) vaan myös siksi että tunnelma oli jotenkin kummallinen muutenkin koska siellä oli niin paljon surua ja pettymystä ilmassa (2 hiljattain eronnutta pariskuntaa oli paikalla kaikkine osapuolineen)
Voi luoja miten paljon olisin nyt valmis maksamaan siitä että minulla olisi hyväsydäminen tyttö joka leipoisi nyt pullaa ja kömpisi syliin.
Olo on kuitenkin noin muuten positiivinen ,ei ehkä muuten olisi mutta kun päätin että sehän on. Päätin sen jälleen ihan siksi kun kävin keskustelun ihmisen kanssa joka oli saanut yllättävän vakavan sairaskohtauksen ja keskustelun lopputulos oli se sama mikä aina kun asioita laittaa perspektiiviin, nauti joka ikisestä päivästä koska koskaan ei voi tietää onko se viimeinen.
Päivän lauluna ehkä vähän turhan synkkä kappale sunnuntaihin mutta laitan silti koska tätä on tullut viimeisen viikon aikana huudatettua mooooonta kertaa.
Ai niin, luin mielensäpahoittajan tuossa viime viikonloppuna ja en pahastuisi lainkaan jos joku kertoisi että miksi siitä pidetään niin paljon, Siis makuasioita tietty mutta minä en jotenkaan pitänyt siitä lainkaan ja ajattelin että minkä kohdan minä missaan kun monet muut siitä ovat tykänneet.
