torstai 25. marraskuuta 2010

Kaikki apulannan sanat sekaisin

Tiedä millä nimittäin alottaisi, monet sopisivat. Ihan ensiksikin anteeksi hiljaisuus, on todella kurjaa hiljentyä kuin seinään, tai ainakin minusta se on. Jään aina ihmettelemään että mitä ko ihmiselle tapahtui.

Mitä täälle ihmiselle sitten tapahtui,
Aloitetaan ns hauskoista jutuista:
Hän on viettänyt railakkaita viikonloppuja, pusutellut tuntematonta tyttöä firman juhlissa, tuntenut yhteenkuuluvuutta aamu kuudelta toisen ihmisen kanssa sateessa, lohduttanut kolmatta ihmistä, ja ollut yllättävän energinen vuodenaikaan nähden.

Mitäs se toinen puoli sitten, noh tuota, kun kohtalo ei vain halua, Oliver siis aloitti nettideittailun, juu tiedän tiedän, ei kuulosta minulta mutta yhtenä iltana tuli heikko hetki. Ihanko oman profiilin, juu ihan oman, kuvan ja kaikki, juu kuva ja kaikki. Ja mites vastaukset, no siis profiili oli livenä noin vuorokauden ja siinä ajassa sain 4vastausta.


Ehkä kyse oli vain ko palvelusta ja ehkä joku toinen olisi paljon parempi jnejne mutta tuota noin, noh en negaa.

Töissä menee tosi mukavasti ja siellä meneekin edelleen käytännössä kaikki aika, ei täytynyt tänäänkään miettiä mitä tehdä kun tuli klo 9 illalla kotiin, jesh, juuri tällaista elämää olenkin halunnut.

Minusta kovin hyväntuulinen kappale:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti