Muistan ensimmäisen kerran olleeni ihastunut tyttöön kun olin 6-vuotias, kyseessä oli silloinen tarhakaverini joka oli minun 6-vuotiailla silmilläni katsottuna suloisempi kuin korillinen kissanpentuja.
Seuraavan kerran muistan ihastuneeni kun olin 8-vuotias, rinnakkaisluokalla oli aivan valloittava tyttö ja olin niin kateellinen yhdelle ystävälleni joka leikki hänen kanssaan pusuhippaa ja kertoi siitä koulussa.
Tapasin ko tytön noin 5vuotta sitten ensimmäistä kertaa 20-vuoteen ja jos oli jotenkin hieman ironista kun ko ihminen yritti nyt aikuisiällä pelittää minua pehkuihin ja näemmä minun 20v sitten ollut tyttömakuni oli muuttunut sen verran paljon ettei voinut vähempää kiinnostaa. Itseasiassa kyseessä ei kyllä ollut ulkonäkö yms vaan henkilö noin muuten.
Tuon pojan joka leikki hänen kanssaan pusuhippaa ystävä olen edelleen joten jos tarinasta joku kliseinen opetus pitää löytää niin: ystävät säilyvät vaikka ihastukset tulevat ja menevät jne jne.
Sattuneista syistä olen muutenkin muistellut lapsuuttani paljolti viimeviikkona, jotenkin on tullut paljon tunteita ja muistoja mieleen ihan tavallisista viikonlopuista, siitä millainen musiikki soi, millainen tunnelma oli yms ja vaikka yleensä en voi sietää haikeita muistoja koska ne saavat minut helposti surulliseksi niin nuo muistot ovat jotenkin positiivisella tavalla haiketa.
Voi kuulostaa tosi hölmöltä mutta noista muistoista tulee tavallaan aina hieman entistä enemmän vauvakuume, tai ei varsinaista vauvakuumetta vaan enemmänkin se on ns perhekuume, se että voisin tavallaan elää ko tilanteita sen tulevan oman perheeni kanssa tälläkertaa itse siinä isän osassa.
Edelleen sattuneista syistä (sinkkuna jne) tuntuu vain tosi kaukaiselta ja jotenkin niin harvinaiselta ko perhemalli nykyisin,
Muutaman pariskunnan tiedän mutta suurinosa ihmisistä joita tunnen on joko eronnut, parisuhde ei toimi tai ainakin toinen osapuoli pelaa omaa juttuaan siinä sivussa, on joko sairauksia tai muita vakavia ongelmia yms. Minne on hävinnyt normaali elämä, se että on se kumppani johon on sitoutunut, on muutama kappale niitä lapsia, molemmilla edes jonkinlainen duuni, molemmat plus se jälkikasvu suurinpiirtein terveitä, talvisin kunnon lumipeite ja loma lämpimässä.
Ihannekumppani osa 11
11. Hän haluaa tulevaisuudessa perheen ja lapsia.
Ai, että miten on hävinyt ihana perhe-elämä :)
VastaaPoistaItsekin tuollaisen kokeneena omassa lapsuudessani olen ajatellut ihan samaa. Toisaalta kyse on monesta asiasta. Ensinnäkin aika kultaa muistot :D
Samalla silti jonkin on muuttunut. Suurin syy ehkä on siinä, että perhe ei niinkään ole enää yhtenäinen kokonaisuus vaan usein se tuntuu olevan kasa irrallisia yksilöitä. Jokaisella on omat menonsa, niin aikuisilla kuin lapsillakin. Kun vietetään aikaa yhdessä, siinä pitää jotenkin olla hirveästi tekemistä ja puuhaa jne. Se sellainen arkinen yhdessä oleminen on jotenkin jäänyt. Tai se on ainakin vähäisempää.
Tuo irrallisuus, yksilöityminen jne. on johtanut myös mielestäni pitkälti siihen miksi ihmiset voivat niin huonosti. Ennen pystyi turvaamaan jopa naapureihin, että he huomasivat, jos minua ei ollutkaan näkynyt muutamaan päivään (ehkä se oli sitä uteliaisuutta) nyt joku saa maata asunnossaan kuolleena viikkoja.
Mutta siis juu... ehkä jos joskus itselläkin on se perhe, niin tietää ainakin mihin panostaa :)
Niin ehkä tuo arkinen yhdessä olo on just se mitä tarkoitan ja kaipaan. Hmm hyvin kirjoitettu, totta, ihmiset ovat kaikki nykyisin niin kiireisenä ja koko ajan menossa että ne ihmiset joiden kuuluis olla niitä läheisimpiä ovatkin ajankäytössä toisessa luokassa. Kaikki on ohjelmaa.
VastaaPoistaNiin ja missä on ne ajat kun 12-vuotiaat leikki tervapataa ja nukkui kesäisin leikkimökissä...tai sitten ne eivät vain huutele sitä ääneen nykyään. Muistui vain mieleeni eräs käsityötunnilla käyty keskustelu tänä syksynä. 12-vuotiaat tytöt laskivat, että moniko kässäntunnilla olevista oli sinkkuja! Vähän aikaa kuunneltuani oli ihan pakko kommentoida, että tässä huoneessa on tasan yksi sinkku, ja se olen minä. Aivanhan siinä paniikki iski kun tajusin olevani pahasti myöhässä parinjaossa =) Parit jaettiin siis jo melkein kaksikymmentä vuotta sitten!!
VastaaPoistaNo sitähän se on, kaikki hyvät on mennyt ja nyt vain metsästetään sitä toista kultanuppua joka syystä tai toisesta tuli takaisin sinkkumarkkinoille :)
VastaaPoistaSukulaislapsista olen itse huomannut sen että minusta ne ovat taas nykyisin pidempään lapsia kuin mitä itse varhaisteininä oli mutta riippuu tietysti varmaankin paljon paikasta ja seurasta.