Nyt kun on joulun ja varsinkin tammikuun jälkeen ollut selkeästi synkempi kausi menossa on yksi asia josta olen aivan hemmetin onnellinen (siis siitä huolimatta että kokonaistunnelmani onkin ollut normaalia useammin ei niin iloisa) on se että olen ollut jotenkin todella oma itseni muiden ihmisten seurassa. Ei siis sikäli ettenkö olisi aina ennekin ollut mutta jotenkin kuitenkin entistä enemmän. Luulen että se johtuu siitä että muo ei ole oikeastaan kiinnostanut edes aiemman vertaa mitä muut ihmiset ajattelevat.
Toki kun puhuu esim tuntemattomien tyttöjen kanssa niin olisihan se aivan mahtavaa jos se kemia ja yhteinen sävel löytyy mutta jotenkin jos ei ole löytynyt on harmistuksen sijaan ollut ennemminkin sellainen, pah kiviäkin kiinnostaa olo. Ja ei en siis ole lopettanut haaveilemasta Prinsessasta ja edelleen rakastan ystäviäni ja pidän kavereistani jne jne mutta niin.
Luulen että ainakin osa koko synkkyydestä johtuu siitä että teen aivan liikaa töitä ja valitettavasti työ on sellaista joka ei jää typaikalle (tai siis joo virallisesti jää mutta jos 9-10tuntia vrk on työstressiä niin ei se lopu kun oven sulkee takanaan.
Mussa taitaa olla se vika, että kun näen ongelman niin yritän korjata sen. Antanet anteeksi seuraavan kommentin.
VastaaPoistaOnko sinulla valmis ja järkkymätön kuvitelma Prinsessasta? Onkohan silloin mahdollista, että ohitat naiset, jotka kurkkivat elämääsi koska ne eivät vastaa "valokuvaa" Prinsessasta mielessäsi?
Hei ja kiitos kommentista, musta on oikeasti tosi mukavaa että joku viitsii kommentoida ja en todellakaan pahastu kritiikistä yms
VastaaPoistaEn ole ihan varma mitä tarkoitat järkkymättömällä kuvitelmalla mutta siis niin. On ja ei, on sikäli että en enään ala suhteeseen jonka tiedän sisimmässäni tuhoontuomituksi, en myöskään ala suhteeseen siksi että ei täytyisi olla yksin (niin kurjaa kuin se joskus onkin), en myöskään ala suhteeseen jos esim tulevaisuuden haaveet eroavat radikaalisti toisen kanssa, en myöskään ala suhteeseen jos en koe henkilöä niin fyysisesti kuin erityisesti henkisesti viehättäväksi tai jos ihmisellä ei ole muutamia mulle tärkeitä luonteenpiirteitä joista kirjoitin aiemmin (empatiakykyä yms)
Kuitenkaan en koe että odotan mahdottomia joten sikäli en, en maalaa kuvaa joka on vain kuva vaan kyllä mä etsin ihmistä ihan vikoineen kaikkineen ja vaikka noita odotuksia onkin niin ei ne musta sulje pois kuin ne ihmiset joiden kanssa en olisi onnellinen (ja vastaavasti ko ihmiset tuskin olisivat onnellisia mun kanssani ainakaan siksi että ovat mun kanssa vrt objektina olo on toinen asia)
Minusta nyt ei vain olisi missään mielessä hyvä asia alkaa suhteeseen esim ihmisen kanssa jonka tunne ja arvomaailma poikkeaisi täysin omastani ja vaikka mä varmasti ainakin ajoittain olenkin vaikea tai kummallinen tai mitä vaan niin en suostu uskomaan ettei mulle enää löytyisi sopivaa vastakappaletta. Ihmistä joka rakastaisi muo juuri sellaisena kuin olen eikä siksi mitä minusta & minulta saa.
Se millainen se vastakappale tarkalleen on niin en tiedä, toivottavasti voin pikaisesti kertoa :)
Sinäänsä voisin kyllä huvikseni listata mitä toivon, ihan siis samalla mielellä kuin lottovoitosta haaveilu tai haaveilu yleensäkin (mukavaa puuhaa maata sängyllä tai vaikka mökki laiturilla ja haaveilla)