Ai mistäkö, no ensiksikin huomasin että en oikeastaan enää pelkää lentämistä, en minä siis missään vaiheessa aivan kauhusta kankeana ollut mutta pidin sitä tosi inhottavana kuitenkin. Jostain se yhdessä vaiheessa alkoi ja nyt viimekerralla huomasin että se on mennyt ohi.
Toinen mistä olin vielä no 10 mutta jossain määrin vielä 5 vuotta sitten jännityksessä on lapsen saanti. Toki en halua lapsia muutoin kun sen oikean ihmisen kanssa jnejne mutta jos ja siis hyvin iso jos nyt kävisi niin että minulle tulisi ilmoitus että sinä olet muuten isä (ja ei, sellaista ilmoitusta ei oikeasti voi tulla ja olen täysin varma siitä mutta leikitään nyt ihan hetki ajatuksella) niin en minä enään sydänkohtausta olisi saamassa.
Nieltävää varmasti riittäisi ja ei se toivottavaa olisi mutta niin.
Jos ja (oletan vielä hyväuskoisuuttani että) kun sitten tapaa sen oikean ihmisen ja toivottavasti saa lapsia niin toki se varmasti tulee jännittämään ihan mielettömästi mutta luulisin että siinä vaiheessa ennemminkin se että kaikki menee hyvin jne kun se että onko itse niin valmis.
Mä pelkään pallosalamoita, sitä että läheisille sattuu jotain pahaa ja sitoutumista. Niin ja mä aloin haluamaan omia lapsia oikeastaan vasta vähän ennen kun täytin kolmekymmentä. Olen mä aina pitänyt lapsista ja ollut niiden kanssa paljon tekemisissä, kun sisaruksilla, ystävillä ja sukulaisilla on paljon lapsia. Niitä on saanut lainata ja palauttaa sitten vanhemmilleen. Silleen on saanut kaikki lasten hyvät puolet mutta ei kuitenkaan sitä vastuuta. Mut en mäkään halua lapsia kenen kaa vaan tai alkaa yhksi. Ennemmin mä tunnun haluavan sen lasteni isän ja sekin tuntuu unohtuvan kaiken kiireen keskellä. Prinsessa.77
VastaaPoistaAikuistumista ja kypsymistä -sitähän se lasten saaminen (ei hankkiminen) vaatii. Itsessäni huomaan tapahtuneen saman kaltaisia muutoksia kymmen ja viiden vuoden sisällä. Kymmen vuotta sitten, nuorena ja naivina en varmastikaan olisi kyennyt ymmärtämään ja kasittelemään niitä kaikkia asioita joita äitiyteen tarvitaanm samoin kuin nyt. Lapsista en kyllä silloin edes haaveillut, vaikka miltei menin naimisiin! Viitisen vuotta sitten elin seurustelun päättymisen jälkeen "menovaihetta" ja en varmastikkaan olisi ollut millään tavoin valmis saamaan lasta. Ei kyllä käynyt paljoa mielessäkään.
VastaaPoistaNykyään olen mielestäni valmis äidiksi, sopiva mies vain puutuu! Puuttuuko se juuri sen takia, sitäkin voi miettiä! Ehdoin tahdoin en yksin haluaisi lapsen kanssa ainakaan vielä päätyä. Tehokasta peliaikaa tässä on se kymmenisen vuotta ja olen asian kyllä kohdallani miettinyt varsin tarkaan. Jollei minulla ole sopivaa "parisuhdemiestä", kelvollista kumppania ja lasteni isäksi käyvää tyyppiä rinnalla silloin saatan päätyä hankkimaan lapsen yksiksenikin. Mikä on menetelmä, sitä ehtii miettiä...luomua tai adoptiota varmaankin jommin kummin.
Prinsessa.77 (hmm nimimerkkisi on muuttunut aiemmin oli väliviivalla, suosittelen google tilin tekemistä :) - Kyselytunti: onko sinulla kenties lähempää tuttavuutta pallosalaman kanssa vai mistä moinen pelko? Hmm voi olla kumma tai liian henk koht kysymys mutta miten sinun sitoutumispelkosi ilmenee? sopivan ihmisen kohdalla juokset karkuun? kun pyydetään naimisiin niin kieltäydyt? :)
VastaaPoista------------------------
Primavera - En olekkaan oikein koskaan miettinyt että minustakin voisi tulla yh (tai siis ei nyt samassa mielessä voisi tietystikkään kuin naispuolisesta mutta kuitenkin)... pelottava ajatus, stressaisi jo valmiiksi. Toisaalta jos pitäisi valita yksinelo ilman lapsia tai yksin elo mutta lapsia (siis nyt vaikka yhteishuoltajuus) niin luulisin valitsevani jälkimmäisen.
Näköjään oli nimi väärin. Sä varmaankin olit innoissasi että taas on yks prinsessa lisää ilmestynyt:) Juu ja mummo pelotteli lapsena mua kertomalla miten pallosalamat polttaa kaikki talot. Mä olin se "neiti en käy treffeillä" joten eiköhän se ole aika selvää miten sitoutumiskammo ilmenee:) Tosin mä päätin vastata tästä lähtien ihan kaikkeen myöntävästi. Katoin sellaisen leffan missä Jim Carrey teki niin ja vaikutti hyvältä idealta. Prinsessa-77
VastaaPoistaPelottavia tarinoita mummollasi, ei sikäli omani sanoi aina nukkumaan menessessä että jos hän ei enää tästä herää vaan nukkuu pois (poikamies 5v oli hieman kauhuissaan)
VastaaPoistaMaalla on kyllä ihan aiheellistakin pelätä ukkosta. Varsinkin kun oli vettä joka puolella. Ei sunkaan mummosi kauhean kivalta kuulosta. Heräsikö se kuitenkin aina?
VastaaPoistaMun mummoni muuten pelkäsi ihan hirveesti vettä ja oli aina kauhuissaan kun me oltiin mun sisarusten kaa lapsena koko ajan järvessä tai veneilemässä. Melkein aikuisena ja mummon kuoleman jälkeen mä sitten tajusin että se johtui siitä että sen pari veljeä hukkui lapsena. Ihana mummo oli vaikka koitti pitää meitä turvassa pelottelemalla:)
VastaaPoistaHeräsihän se paitsi sitten sen viimeisen kerran :( (ei en ollut enää pieni siinä vaiheessa enkä paikalla) Tosi kiva mummo minullakin oli.
VastaaPoista