sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ja taas ne molemmat korttitalot kaatui

Niin, en tiedä mitä sanoa. Hyvää ollutta Juhannusta.  Parempi näin.
Parisen vuotta tuli tälle yritykselle annettua ja vaikka taloudellinen palkkio yms olikin hyvin reilu, nyt on parempi suunnata uusiin haasteisiin ja ehkä hieman tasapainoisempiin ja hieman vähemmän stressiä sisältäviin projekteihin (kattoos nyt).

Sekin on ehkä parempi että päätimme neidin kanssa ns jakaa virtuaali lusikat.  Vaikka ihminen on yksi maailman viehättävimmistä kaikin-puolin, meidän suhteessa oli jotain joka ei vain toiminut. Harmittaa aivan vietävästi koska potentiaalia ja muuten kemiaa oli muuten mennä yhdessä vaikka loppuelämä mutta esim tilanne jossa itse koin jatkuvasti antavani suhteelle huomattavasti enemmän ei vain ollut kestävä.

Vuosien mittaan & iän mukana on toki oppinut katsomaan asioita kaikkien sormien läpi ja perspektiivistä että mistään olemattomasta ns kuka tiskasi useammin ongelmasta ei ollut kyse vaan asioista jotka vaikuttavat suoraan siihen miten näkee toisen kumppanina ja vastakkaisen sukupuolen edustajana eikä "vain" ns kaverina.



Ei se ole mitään rakettitiedettä ja pilkun n####### vaan ihan jo reiluudesta ja yhteenhiileen puhaltamisesta yms johtuvia toiveita. Jos ja kun itse yrittää huomioida toista paljon ja pitää esim itsestä fyysisesti huolta niin minusta on vain reilua että voi odottaa suurinpiirtein samaa toiselta.
Kenelläkään ei ole suhteessa varaa olla arrogantti oli syy mikä tahansa mutta toki ihmisten odotukset, oletukset ja toiveet ja halut voivat vaihdella laidasta toiseen.


Tärkeintä on minusta kuitenkin ehkä aito yrittäminen, efortin laittaminen, ns parhaansa antaminen - se riittäisi, mutta jos ihminen ei edes yritä ns tosissaan niin minä otan sen ittuiluna ja välinpitämättömyytenä vakuutettiin minule sanallisesti miten päinvastaista tahansa.
Teot on ne jotka ratkaisee ja ilman niitä sanoilla ei ole taivaallisen merkitystä.


Ai eikö asioista voi keskustella ja sopia, no juu, sitä tehtiin kyllä - ongelmana oli vain se että mikään ei muuttunut. Nyt tulee suht julma totuus, ihmiset, mukaanlukien itseni eivät muutu ainakaan pysyvästi ellei heidän ole aivan pakko ja silloinkin usein vasta kauan menetyksen jälkeen.
Suurimmat henkiset kasvut ja ihmisenä kehittymisen olen ainakin itse kokenut kun olen saanut elämässä nenilleni ja ilman ko kokemuksia olisin huomattavasti vaikeampi kumppani kuin nyt (ei huudella siellä takarivissä että onko se muka mahdollista).

Olisi kauhean mukavaa kun ihmiset kasvaisivat henkisesti huomaavaisemmiksi yms ymmärryksen ja keskustelun kautta mutta itse en ole ko tapahtumaa todistanut koskaan.
Sama kuin jossain laulussa esiintynyt lause: Kiitollisuutta ei tule ilman menetystä joka pitää minusta kanssa niin paikkansa myös parisude & kumppanin arvostus mielessä.
Hyvää kumppania arvostetaan miltei poikkeuksetta vasta kun sitä ei enää ole ja joskus ko ns heräämiseen menee varsinkin (anteeksi nyt vain) naisilla vuosia. Vasta kun uusi mies osoittautuu ns turvenuijaksi, kuuluu sieltä takaraivosta hiljainen ajatus> Ei hemmetti, se Teemu kohteli minua kyllä aivan todella hyvin ja taivaanrantaan katsellessa kaduttaa ero niin saakelisti vaikka sitä ei koskaan tunnusteta ääneen edes parhaalle ystävälle.



Takaisin asiaan niin juu, ei muuttunut asiat ei ja keskusteluja käytiin kymmeniä kertoja, lopulta tietyt asiat muuttuivat miltei huonoksi vitseiksi ja itse ainakin lopetin uskomasta minkään muuttuvan ja aloin ehkä ottamaan etäisyyttä tietyllä tavalla. Jotenkin lisäksi tuntui että mitä enemmän loppuaikoina itse huomioin, sitä vähemmäksi toisen efortti muuttui ja asioita otettiin itsestään selvyytenä.
Ihminen itse ei tosin tätä ole tunnustanut mutta niin se tuntui ja siihen osa kommenteista paljon viittasi.

Tiedän ettei se ollut tarkoituksellista mutta kyllä silti kaiveli ettei vaikka esim kehuin hänen ruokansa maasta taivaisiin niin minulle kokattiin ehkä 1/25 kerrasta (Itse huseerasin kokkina sen 15-18krt ja loput ravintolassa), tein hyvin selväksi että vaikkapa tietty asuste on minusta kuuma kuin aurinko niin en nähnyt sitä sen jälkeen yli vuoteen vaikka toistin toiveen muutaman kk välein jnejne
Nämä nyt on ehkä tylsiä esimerkkejä mutta pointti tulee kuitenkin selväksi. Jos itse laitan puvun illalliselle ihan vain siksi kun toinen toivoo niin, niin en vain suostu siiheen jos toinen ihminen ei tee vastaavaa. Jos minä juoksen tuolla puskissa kielipitkällä jotta keskivartalo ei kehittyisi kohtuuttomasti odotan että toinen tekee ainakin keskipitkällä aikavälillä vastaavaa,

Kyse ei ole yhdestä tai edes kymmenestä asiasta tai kerrasta vaan asenteesta ja efortista. Pidetään huolta itsestä ja asioista noin yleensäkin, tavoitellaan ns laatua elämässä edes kohtuullisuuden rajoissa, koitetaan antaa Paras Itsestä parisuhteelle, koitetaan miellyttää toista silloin kun se ei ole kohtuutonta tai aiheuta mitään haittaa, jos urheillaan niin yritetään kehittyä siinä paremmaksi sensijaan että mennään tuttua tasavauhtia kuukaudesta toiseen.
Jos ei ominavuin onnistu niin haetaan apua tai neuvoja (paraskin puhuja)
Yritetään ennemmin ylisuorittaa sensijaan että "tyydytään" tai alisuoritetaan (joka on kohtuuttoman yleistä).

Elämä saattaa potkia pahasti, voi olla että korttitalo kaatuu tai palaa poroksi
vaikka miten yrittäisi mutta se ei ole syy olla yrittämättä. Itku tulee todnäk jossain vaiheessa mutta ei se pitkän ilon vuoksi tule, se tulee siitä huolimatta.



Toki omakaan suhtautumiseni ei aina ollut paras mahdollinen, olen esim aiempien exieni kanssa niin tottunut suorapuheisuuteen että en yksinkertaisesti tajunnut että nyt oli kyseessä huoliaan panttaileva ihminen joka ei esim kertonut omia huoliaan ennen kuin osui tuulettimeen.
Toinen virhe jonka tein olin että en ollut aina henkisesti läsnä, yritin kyllä ja uskoakseni viimeiset 6kk paljon paransinkin mutta vielä viime syksynä esim olin duuni stressin takia niin kierroksilla viikonloputkin että ei minusta paljoa irti saanut.

En tiedä, jotenkin kyllä silti harmittaa ajoittain aika vietävästi ja toki on muutkin surun käsittelyn tunteet ajoittain käymässä, Ihan väleissä ollaan ja noin mutta toki on ajoittain kova ikävä ihan ihmistäkin. Vaikka ehkä aloitettiin hitaasti ja oli etäsuhdettakin niin paljon esim matkustettiin viimeisen vuoden aikana yhdessä ja orpo olohan se oli taas olla kesämökillä "vain" ystävien seurassa. Lisäksi kaikista haasteista ja kinoista huolimatta kyseessä on kyllä oikeasti hyvä ihminen, vaikea, jääräpäinen kuin mikä, mutta hyvä-sydäminen ja se on arvostettavampaa kuin mikään.

Enkä minä nyt sano että hän ei yrittänyt ja tehnyt asioita omalla tavallaan, me olimme/olemme vain niin kovin erilaisia odotuksiltamme ja toiveiltamme. Toinen on ns rento + vähään tyytyäväinen perusluonteeltaan ja sitten olen minä, mister high maintenance johon verrattuna se teini-ikäinen asenneongelmainen pilalle hemmoteltu pikkuprinsessakin olisi helppo miellyttää. (no liioitellusti mutta siis tunnustan etten taatusti ole maailman helpoin ja vaatimattomin & vähään tyytyväisin ihminen mutta puolustuksekseni sanotaan että huomioin kyllä vastavuoroisesti enemmän kuin 90% miehistä)

Ai että mikä toisen ihmisen katsantokanta asiaan sitten oli ja miksi hän halusi virtuaali lusikoita jakaa, Mieluiten en puhu toisen suulla mutta siis juurikin ehkä se sama asia ainakin, toinen ihminen koki että minun tulisi olla tyytyväinen siihen mitä saan ja otti toiveeni aika kriittisesti, (Välihuomiona: ironista kyllä että näin ko asenteessa paljon "nuorempaa" itseäni,)
Luulen että asiaan liittyy lisäksi jotain jota en ainakaan vielä tiedä (tuskin kolmatta osapuolta kuitenkaan vaan jotain muuta). Jotain minulle ei kerrottu ja sen verran ristiriitaista viestiä tuli
että en ala arvailemaan. Kertoo sitten joskus jos haluaa.


Orpoa oloa ei toki auta sekään että asiat tapahtuivat suht samanaikaisesti joka nyt ihan väkisinkin meinaa nakertaa itsetuntoa vaikka miten taistelisi vastaan. Siksi en nyt edes suostu ajattelemaan mitään sen suurempia asiaan liittyen, en ikäkriiseillä yms koska tilanne on mikä on ja sen kanssa on vain elettävä.
Eteenpäin kuin se kuuluisa mummo hangessa jne.
Uusi työ löytyy jostain päin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja muru sitten ehkä joskus kun on valmis siihen niin kanssa. Tai jos ei, niin sitten ollaan yksin joka on edelleen huomattavasti parempi kuin sopimattomassa seurassa.

Tosta viimeisestä kohdasta olen ehkä hitusen huolissani, tai siis että miten ei niinkuin lainkaan innosta ajatus millään tasolla olla ns väärän ihmisen seurassa edes seuran tai seksin vuoksi. Siis huolestuttaa hitusen sen vuoksi että että jotenkaan sitä kemiaa ei sen ensisilmäys viehätyksen lisäksi niin helposti kohtaa että jos alkaa ajattelemaan niin saattaa hetki jos toinenkin mennä.

Toivon toki että kävisi tuuri molemmissa kohtaa ja kuka tietää, ehkä 6kk päästä ilmoitan kuinka joku instant rakastus tyttö on raskaana ja Oliver on vaihtanut kauluspaidan kiristyksen viininviljelyyn (ei niin salainen haave).


Jotta en vaikuttaisi liian järkevältä niin voin kertoa että olen aloittanut ohjatun joogan ja meditaation ja pidän molemmista. Hyvää vastapainoa minun 100lasissa treeniasenteelle ja varsinkin meditaatio tuonut sellaista rauhallisuutta.

Vähän tässä nyt tekisi mieli sanoa kiitos ja anteeksi myös blogin olemattoman hitaasta päivitys tahdista, moni tuskin lukee ja siis toivottavasti muilla ihmisillä menee elämä paremmin eteenpäin kuin itsella mutta mutta, tarkoituksellista hitautta tämä ei toki ole ollut vaan kyllä tälläpuolen ruutua yritetään vaan talsia kohti valoa. Joskus tulee takkiin, joskus ei ole enää energiaa mutta joskus se taas paistaa.

Nyt silmät avatessa hieman ahdistaa mutta kyllä se taas kääntyy jossain vaiheessa.

Illan lauluna hieman erilaista hmm onkohan korealaista hmm ei nyt groovea eikä oikein rokkia mutta siis sellaista 70luvun hippi rock&progea. Tulee kaikkea mielenkiintoista vastaan kun olen nyt kuunnellus paljon nettiradioita kun vihdoin sain stereot joista se onnistuu suoraan. (Ja toimii paremmin itselleni uuden musiikin löytämisessä kuin vaikkapa spotify koskaan)


15 kommenttia:

  1. Kiva, että tulit tänne kertomaan kuulumisiasi :) Joku vielä niitäkin lukee ;) Harmi, että tällä kertaa ei niin iloista asiaa, mutta ei toimivassa suhteessa ei vain kukaan halua ikuisesti roikkua. Ota nyt hetki rennosti ja eiköhän sieltä se tasapuolisesti itseensä ja suhteeseen panostava nainen jossain vaiheessa kävele vastaan :)

    Täällä kuukausien hiljaisuus sillä rintamalla. Välillä sviippailen oikealle ja vasemmalle puhelimella, mutta eipä ole siitäkään ollut mitään iloa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Cioccolata ja paljon kiitos kommentista. Niin, ei. Vaikka luopuminen sattuukin niin mitä pidemmälle sitä venyttää sen enemmän se sattuu sitten joskus jos asioita ei vain saa ratkaistuksi.

      Olen kanssa koittanut tuota sviippailua nyt huvikseen mutta luulen että en ole ehkä ihan valmis siihen vielä hetkeen. Yksillä treffeillä tuli käytyä ja se yhteensopivuus oli kyllä vahvasti miinusmerkkinen.

      Luulen että poistan koko ohjelman toistaiseksi ja katson uudestaan sit vaikka kesän jälkeen/syksyllä jos ei jotain yllättävää satu siihen mennessä.

      Hauskaa kesää ja olen suhteellisen varma että sinullekkin tapahtuu lähiaikoina jotain positiivista parisuhde mielessä, kutsutaan sitä vaikka miehen vaistoksi :)

      Poista
    2. Hahahah, toivon todella, että sun vaisto on oikeassa :) Sulle taas on varmasti järkevämpää ottaa nyt ihan iisisti eikä sekoittaa päätä noilla sovelluksilla, jos kerran tuntuu siltä että se kaikki on vielä liikaa. Ihan turhaa stressiä.
      Kiitos toivotuksista ja oikein hauskaa kesää sullekin! :)

      Poista
  2. Heippa!
    Tulin kurkkaan sua ku oon menossa viikonloppuna bändin keikailla, minkä löysin täältä sun jutuista aikanaan ja tulit mieleen. Ja mitä täältä löytykään, voi ei. Tai ei, ei mitään voi ei. Vaan, että nyt on takuulla nurkantakana sulle sit jotain mahtavaa tarjolla, eikö niin. Paistaa se aurinko sinne risukasaankin.
    Parisuhteet on aina vähän hankalia, ihania mutta hankalia. Liikaa kaikkea ja liian vähän kaikkea. Ja silti sitä vaan haluaa, ihminen on hullu :).

    - Hipsu

    p.s. jooga on mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsu, mikä mukava yllätys kuulla sinusta ikuisuuden jälkeen:)
      Aurinko paistaa sit taas joskus juu, ei auta kun tarpoa eteenpäin ja ihminen on kyllä täysin vajaa mutta kun yksinkään ei oikein ole pidemmän päälle hyvä olla.

      Toiv sun elämässä menee hyvin ja hauskaa keikkaa!

      Poista
  3. Noh, elämä menee miten menee, joskus ihanasti ja sitten taas vaan ei. Nyt on semiitsepetos-vaihde menossa, mä ketään tarvi. Mut muuten on kaikki kivasti, onhan sentään kesä ja ystävät jne.. Ja kiitos, keikka oli mahtava, Placebo on niin mun yks suosikki ikinä.

    VastaaPoista
  4. Heippa Oliver - Kurja juttu:(

    Kiva kuitenkin että vielä kirjoitat blogia, kyllä meitä lukijoita edelleen on.

    Oletko törmännyt termeihin koleerinen ja flegmaattinen? Olen joskus sivunnut aihetta omassa blogissani. Sattumalta töiden kautta itselleni selvisi erinäisten testien kautta, että olen itse temperamentiltani ns. koleerinen, tai itseasiassa koleeris-melankolinen. Koleerisilla tyypeillä on tarve saavuttaa asioita. Noi jutut mitä tuossa yllä kuvasit, kuulostavat mielestäni aika pitkälle siltä, että olet temperamentiltasi koleerista (ehkä myös sangviinista?) sorttia ja typysi oli todennäköisesti flegmaattista sorttia. (Ei ole mikään yllätys, että koleeriset ja flegmaattiset usein päätyvät yhteen).

    Flegmaattisen temperamentin piirteitä omaavat ihmiset ovat usein kilttejä, hyväsydämisiä, mukavia ja yllättävän vähään tyytyväisiä koleerikkojen mielestä. Kun koleerinen tyyppi pistää tavoitteita ja juoksentelee metsissä, miettii flegmaattinen tyyppi että miksi vaivautua kun jokaisen pitäisi kelvata sellaisena kuin on.

    Koleerinen taas ei oikein ymmärrä sitä, että toisella ei oikeasti ole kovinkaan suurta tarvetta koko ajan a) suorittaa jotakin b) suunnitelmaa/plania/haastetta tulevaisuudelle c) tarvetta koko ajan parantaa tai edistää asioita.

    Olen itse naimisissa flegmaattisen temperamentin omaavan henkilön kanssa. Kun lopulta tajusin, että kyse on temperamenttieroista alkoi tilanne pikkuisen helpottamaan. Ainakin tiedän, että miksi toinen käyttäytyy niinkuin käyttäytyy.

    Eikä se sille flegmaatikollekaan ole helppoa katsella sen koleerisen vouhotusta:) Flegmaatikot kuitenkin sietävät parhaiten koleerikkojen vouhutusta. Muut temperamentit (toisia koleerikkoja lukuunottamatta) eivät niinkään hyvin:/

    http://www.refinedperspectives.com/personality-explained.html

    Itse kärsin koleerisesta luonteestani suunnattomasti. On uuvuttavaa tajuta, että kovin harvalla tuntemallani ihmisellä on esimerkiksi samanlaista tarvetta saada jotakin aikaan kuin itselläni. Tai fiksata asioita. Itselleni on esimerkiksi aivan sietämätöntä kuunnella valitusta jostakin sellaisesta asiasta jolle voi tehdä jotakin, mutta jolle ei sitten tehdä mitään. Mieluummin sitten menen ja vaikka itse hoidan sen asian kuntoon. Mutta tyhjää valittamista en jaksa yhtään.

    No - meni avautumiseksi, mutta ymmärtänet pointin. Sulla on todennäköisesti koleerisia temperamenttipiirteitä ja se tuo omat haasteensa elämälle joita kannattaa yrittää ottaa huomioon sen mitä pystyy:)

    VastaaPoista
  5. Hei Noomi ja todella mukava kuulla sinustakin :) toivottavasti sinulla ja perheellä on kaikki hyvin ja ei ole liian rankkaa ja kaikki menee kuten pitääkin.

    Kommenttiisi niin hmm, ymmärrän mitä ajat takaa ja saattaa asiassa olla perääkin, ehkä paljonkin, mutta mutta.
    Pitkäaikaisin exäni oli tyyppiä "tärkeintä on liike". Esim siinä missä minä mieluummin näin vaikka yhtä ystävää koko päivän, hän mieluummin järjesti useamman tapaamisen. Siinä missä itse halusin viikonloppuisin viettää rauhallista aamua yhdessä tarkoittaen helposti 2-3tunnin aamiaista, hänelle oli tärkeä päästä ovesta ulos mahdollisimman nopeasti.
    Minusta joskus tuntui että häntä ei niinkään kiinnostanut syvempi sisältö vaan kuten sanoin, tärkeintä oli se että kokoajan oli menoa ja mieluiten yhdistettynä sosiaalisuuteen. (ihan siksi siis sanon että kyseessä ei ollut mitenkään esim urheilullinen ihminen sinänsä)
    Pointti johon yritän päästä on että tuossa suhteessa taas minä olin se näennäisesti laiskempi ja minua ahdisti se että koko hemmetin ajan piti olla menossa ikään kuin vältellen nykyhetkeä.

    Nyt tässä viimeisimmässä sitten taas monet osat olivat täysin päälaellaan. Ja se tuntui joskus jopa kohtalon huonolta pilalta kun yhtäkkiä minä olinkin se netsimpi hoputtaja ja patistaja ja toista ei tunnun kiinnostavan minusta perus-tasolla suhteesta ja itsestä huolehtiminen.
    Tai siis sanoo että kiinnostaa, ja ihan niin kuin vaikuttikin ymmärtävän mutta lopulta mitään ei tapahtunut kunnes ihan lopulta koko asia käännetäänkin juuri noin että minä en hyväksy ihmistä sellaisena kuten hän on vaikka kyse ei ollut siitä vaan siitä että minusta ihminen ei edes yrittänyt.

    Takaisin aiheeseen niin kun kun, minusta pointti on siinä että ainakaan itse en ole saanut mitään yrittämättä, ehkä 19vuotiaana asiat vain loksahtaa mutta vuosi vuodelta yhä vähemmän. Jos minä alkaisin nyt ns vähään tyytyväiseksi ja lopettaisin yrittämisen en näe tulevaisuutta kovin ruusuisena.
    Toki juu, minulla on varmasti suurempi sisäinen tarvekin saavuttaa joitain asioita kuin vaikkapa exällä
    mutta mutta koen että joutuisin kyllä maksamaan siitä korkeamman hinnan.

    En kommentoi mitenkään miestäsi koska en häntä tunne mutta esim exäni kun kuitenkin oletti ja odotti että minä teen tiettyjä asioita. Se on se joka erilailla käyttäytyvien suhteissa on usein se kupin kaatava asia. Epäreiluus, halutaan enemmän kuin mitä itse annetaan tai vastaavasti halutaan antaa enemmän ja sitten petytään kun ei saada edes puolikkaalla kauhalla takaisin.
    Kuitenkin sellainen tasapuolisuus, reiluus ja kohtuus on suhteessa jotenkin niin perus elementtejä että jos joku niistä puuttuu, katkeruutta on tiedossa ennemmin tai ennemmin.

    Mietin tuota hyväsydämisyyttäkin, siis että mitä hyväsydämisyyttä on olla pitämättä huolta asioista, mitä kiltteyttä on olla huomioimatta toisen toiveita varsinkaan edes kohtuudella ja vastavuoroisesti. Siis tiedätkö että ollaanko tässä nyt antamassa laiskemmalle luonteelle hieman ansiotonta kunniaa muka kiltteydestä joka ei nyt sitten ehkä oikeasti ole kiltteyttä vaan laiskuutta. En siis tarkoita että se on ilkeyttäkään mutta niin.
    En tiedä, ehkä ne avainsanat olisivat juurikin reiluus ja kohtuullisuus puolin ja toisin, molemmat vain helposti niin kovin subjektiivisia käsitteitä.

    VastaaPoista
  6. "kunnes ihan lopulta koko asia käännetäänkin juuri noin että minä en hyväksy ihmistä sellaisena kuten hän on vaikka kyse ei ollut siitä vaan siitä että minusta ihminen ei edes yrittänyt." - Niinpä. Mutta toi on just sitä koleerisuus versus flegmaattisuus -temperamenttieroja. Flegummat oikeasti siis ihan oikeasti eivät tee niitä asioita, kun ne vaan eivät ole niillä prioriteettilistalla. Koleerikoilla taas ne asiat aina yleensä on. Ja koleerikoille harvemmin koskaan riittää se, että toinen ei edes yritä. Kun ainakin mun mielestä toisen pitäisi myös tehdä jotain, mutta olen nyt aikani yritettyäni tajunnut, että on olemassa ihmisiä (flegmaatikkoja) joille yksinkertaisesti normi on se, että juuri mitään ei tehdä (=yritetä). Se hyvä puoli siinä on, että ne eivät kyllä yleensä oleta hirveästi mitään muuta siltä toiseltakaan osapuolelta :D

    Esimerkki: Olen itse järkännyt miehelleni lukuisia yllätyssynttäreitä ja joskus jopa vienyt sen omilla vähillä säästöilläni jopa ulkomaillekin. Onko vastaavaa tapahtunut ikinä toisinpäin? Ei. Olin tästä aikani todella loukkaantunut ja edelleenkin se kirpaisee (koska en esimerkiksi viime syntymäpäivilläni saanut taaskaan mitään lahjaa kun hän ei saanut aikaiseksi järjestää), mutta sitten tajusin, että oikeastaan mieheni ei edes odota mitään ihmeellistä ominakaan synttäreinään. Hänelle riittäisi onnellisuuteen todennäköisesti se, että olisin itse hyvällä tuulella, laulaisin onnittelulaulun ja toisin aamiaisen vuoteeseen ja kysyisin, että mitä hän haluaa ko. päivänä tehdä. Todennäköisesti tuollaiset synttärit olisivat hänen mittapuussaan oikein hyvät. (Omassa mittapuussanihan ko. synttärit eivät todellakaan olisi kovinkaan hyvät).

    "Epäreiluus, halutaan enemmän kuin mitä itse annetaan tai vastaavasti halutaan antaa enemmän ja sitten petytään kun ei saada edes puolikkaalla kauhalla takaisin. "

    Niih. Noin se on. Harmillista vaan on just se, kun ne odotukset on niin erilaisia. Toiselle riittää onnellisuuteen se, että nökötetään koko elämä neljän seinän sisällä tv:tä tuijottaen ja pitsaa syöden, toinen taas saattaa haluta jotakin muutakin ja on sitten pettynyt, kun toinen on onnellisimmillaan tv:n ääressä.

    "Mietin tuota hyväsydämisyyttäkin, siis että mitä hyväsydämisyyttä on olla pitämättä huolta asioista, mitä kiltteyttä on olla huomioimatta toisen toiveita varsinkaan edes kohtuudella ja vastavuoroisesti. Siis tiedätkö että ollaanko tässä nyt antamassa laiskemmalle luonteelle hieman ansiotonta kunniaa muka kiltteydestä joka ei nyt sitten ehkä oikeasti ole kiltteyttä vaan laiskuutta"

    :D Ei ei ei, ei se flegmaatikkojen mielestä ole laiskuutta - niillä on vaan eri preferenssit :D Koleerikot haluaa yhtä ja toista ja meille moni asia (varsinkin asiat jotka eivät tapahdu) näyttäytyy laiskuutena, mutta flegujen mielestä kyse ei ole laiskuudesta. Minun on vaikeaa ymmärtää sitä mielenlaatua, mutta usko pois, he eivät mielestään ole laiskoja vaan asioille on yleensä jokin sen suuntainen selitys, että miksi heidän pitäisi, kun he eivät itsekään vaadi samaa muilta...

    VastaaPoista
  7. Tarkoitin sillä kiltteydellä ja hyväsydämisyydellä sitä, että flegmaatikot harvoin haastavat riitaa avoimesti. (Passiivis-aggressiivisuus on heidän taktiikkansa). Itse ainakin koleerisena kärsin nimenomaan siitä, että kenenkään ei juurikaan tarvitse arvuutella, että olenko hyvällä vai huonolla päällä. Täräytän niitä mielipiteitäni ulos vaikkei kysyttäsikään ja jos havaitsen jonkin epäkohdan, niin yleensä en malta olla puuttumatta siihen. Diplomatia ei ole suurin vahvuuteni. Flegmaatikot taasen välttävät riitoja ja osaavat siitä syystä usein toimia ns. "kiltimmin".

    Vaikkakin olen siitä täysin samaa mieltä, että minustakaan ei ole erityisen kilttiä jättää toinen huomioimatta omaa saamattomuuttaan. Mielestäni minä olen ollut "kiltimpi" kun olen yrittänyt järkätä sun vaikka mitä ja hoitanut sata miljoonaa sellaista asiaa jotka olisivat jääneet hoitamatta täysin, jos en olisi itse laittanut rattaita pyörimään. Mutta jos ulkopuolisilta kysytään, niin todennäköisesti minä vaikutan paljon pahemmalta päällepäsmäriltä kuin mieheni, eli en usko, että minua kutsuttaisiin ensimmäisenä kiltiksi tai hyväsydämiseksi... (Vaikkakin se olen minä joka mm. lahjoittaa paljon enemmän hyväntekeväisyyteen ja auttaa enemmän käytännössä tuttuja ja tuntemattomia).

    Mutta nämä temperamenttierot ovat oikeasti hankala juttu. On niin vaikeaa löytää ihmisiä joiden kanssa a) kävisi edes jotenkin nämä asiat yksiin b) joita jaksaisi sitten vielä sen päälle noin muutoin:D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta toi on just sitä koleerisuus versus flegmaattisuus -temperamenttieroja. Flegummat oikeasti siis ihan oikeasti eivät tee niitä asioita, kun ne vaan eivät ole niillä prioriteettilistalla. Koleerikoilla taas ne asiat aina yleensä on. Ja koleerikoille harvemmin koskaan riittää se, että toinen ei edes yritä."

      Niin, minusta vain se että asiat eivät ole prioriteettilistalla merkitsee sitä että toinen ihminen ja koko suhde eivät ole ihmiselle prioriteettilistalla. Ja jos ideaalisti toinen on minulle elämäni tärkein ihminen ja arvokkain prioriteetti num 1 (kuten ex:kin suhteessa ollessamme oli) mutta minä/me en ole edes hänen prioriteettilistallaan niin ko suhde on tuhoontuomittu (ei ketään voida pyytämään olemaan suhteessa jossa ei saa vastarakkautta)



      "Esimerkki: Olen itse järkännyt miehelleni lukuisia yllätyssynttäreitä ja joskus jopa vienyt sen omilla vähillä säästöilläni jopa ulkomaillekin. Onko vastaavaa tapahtunut ikinä toisinpäin? Ei. Olin tästä aikani todella loukkaantunut ja edelleenkin se kirpaisee (koska en esimerkiksi viime syntymäpäivilläni saanut taaskaan mitään lahjaa kun hän ei saanut aikaiseksi järjestää), mutta sitten tajusin, että oikeastaan mieheni ei edes odota mitään ihmeellistä ominakaan synttäreinään."

      Asia ei minulle kuulu mutta minusta olet syystäkin loukkaantunut, tiedän lukuisia tyttöjä jotka olisivat lähteneet vastaavassa tilanteessa kävelemään koko suhteesta ja itsekkin vastaavassa tilanteessa nostaisin asiasta aivan helvetillisen metelin.
      Minusta kyse on kunnioituksesta ja arvostuksesta toista ja koko suhdetta kohtaan.


      ":D Koleerikot haluaa yhtä ja toista ja meille moni asia (varsinkin asiat jotka eivät tapahdu) näyttäytyy laiskuutena, mutta flegujen mielestä kyse ei ole laiskuudesta."

      Juu, eivät varmaan myönnä, ennenkuin elämä ehkä, mahdollisesti antaa nenille niin pahasti että on pakko katsoa peiliin ja kasvaa ihmisenä.
      Me käytiin näitä keskusteluja exän kanssa usein, ja lopputulos oli aina sama, joko se tsemppi alkaa kohtuullisissa määrin (siis oikeasti ei saa myöskään odottaa kohtuuttomia ja itse yritin aina ajatella mitä ns keskiverto ihmiseltä voi odottaa ihan sentakia etten vahingossakaan halunnut olla kohtuuton) tai meidän suhde todnäk kariutuu. No kuinkas kävikään.

      En tiedä, en haluaisi kuulostaa kovalta mutta minusta ko persoonallisuuspiirre on edelleen lähinnä laiskuutta, välinpitämättömyyttä ja sitä että on totuttu seilaamaan tuurilla sieltä mistä aita on matalin (ja silti saavuttamaan se ns mukavuusalue) .

      Poista
  8. Agree. Munkin mielestä noi ko. asiat näyttäytyvät juuri noin kuin sanot. Pidän noita asioita/käyttäytymismallia laiskuutena ja piittaamattomuutena, mutta kuten todettu, osalle meistä ne eivät näköjään kuitenkaan ole sitä, koska heillä on eri käsitys siitä mikä on tärkeää ja tekemisen arvoista ja mikä ei.

    Ja myönnän kyllä täysin, että nyt hieman enemmän elämää nähneenä ja viisaampana harkitsisin kyllä kahdesti, että alkaisinko suhteeseen sellaisen henkilön kanssa joka mieluusti menee aina sieltä mistä aita on matalin.

    - Noomi

    VastaaPoista
  9. Tosi mielenkiintoisia kommentteja Noomilta kyllä. Itse näen, että juuri tämän kaltaisiin juttuihin ihmisten väliset ongelmat kulminoituvat muuallakin kuin parisuhteessa. On erittäin hankalaa mennä sinne toisen pään sisään ja aidosti ymmärtää asioita hänen näkökulmastaan, kun on itse tottunut pitämään tiettyjä asioita ns. itsestäänselvyyksinä.

    Hyvä esimerkki on tuo bloggaajan vahva näkemys siitä kuinka tiettyjen tekojen puuttuminen tarkoittaa automaattisesti sitä, että toinen ei välitä ja hänen prioriteettinsa eivät ole kohdallaan. Tässä kohtaa voisi mielestäni hyvällä syyllä kysyä, että onko esim. mainittu omasta kunnosta huolehtimattomuus tai haluttomuus kokata todella osoituksia siitä kuinka toinen ei pidä suhdetta tärkeänä? Entä jos ei vaan pidä pusikoissa kirmaamisesta tai kokkaamisesta lainkaan ja jokainen kerta on ihan tervanjuontia? Silloin kyse taitaa olla vaan enempi siitä, että näistä aktiviteeteista ei pidetä ja se tunne on pitkässä juoksussa voimakkaampi kuin velvollisuudentunne tehdä näitä asioita väkisin vain jotta toinen olisi tyytyväinen.

    Itse esimerkiksi inhoan ruuanlaittoa ja siitä syntyvää sotkua, joten käyn lähes aina ulkona syömässä ja kotona syön vain jotain pientä. Samoin siivoamisen olen ulkoistanut palkatulle siivoojalle, koska en halua siihen rajattua vapaa-aikaani käyttää. Minulla on tähän mahdollisuus, koska teen paljon töitä ja omat työni ovat prioriteettilistallani korkeammalla kuin kotityöt. Vapaa-aika taas on varattu pääasiassa lepäämiselle ja jutuille, joista pidän. Parisuhde ei muuttaisi tätä ajatteluani yhtään.

    Laiskuushan on useimmiten juuri motivaation puutetta kohteena olevaa tehtävää kohtaan. Jos itse asiaa ei pidä tärkeänä, on todella kuluttavaa saada itsensä kerta toisensa jälkeen piiskattua sitä tekemään pelkästä velvollisuudentunnosta. Ammatillisella puolella hyvä esimerkki olisi kun joku luova visionääri laitettaisiin hoitamaan kirjanpitoa ja reskontraa (eräs tuntemani kaveri sanoikin näistä, että niitä tehdessään hän oppi kuinka tylsyyteen voi kuolla :) ). Varmasti kyseinen henkilö kyllä ymmärtää, että nämä ovat yrityksen näkökulmasta hyvin kriittisiä toimia, jotka on hoidettava huolellisesti, mutta hän ei vain näe niitä itselleen tärkeinä eikä sitä miksi juuri hänen niitä pitäisi hoitaa eikä jonkun muun.

    Näen jo kuinka kirjoitatte: "Joo joo, mutta elämässä nyt vaan on pakko tehdä jokaisen tylsiäkin hommia ja ihminen on lapsellinen ja laiska ellei sitä ymmärrä ja hyväksy". Totta, niin on pakko tehdä mutta se ei tarkoita sitä, että niin tarvitsisi toimia silloinkin kun muitakin ratkaisuja on olemassa. Asioiden suorittaminen hammasta purren ei läheskään aina ole se ainoa ratkaisu. Joskus parempi ratkaisu on olla tekemättä mitään.

    Toi Noomin synttäriesimerkki on muuten tosi hyvä, koska siinä näkyy miten flegmaatikko ajetaan tavallaan nurkkaan, vaikka tarkoitus on hyvä. Toinen haluaa vilpittömästi tehdä toisen juhlapäivästä ikimuistoisen kun taas toista saattaa samaan aikaan ahdistaa koko juttu, koska hän tietää että häneltä odotetaan vastavuoroisuutta aikanaan eli hän on ikäänkuin velkaa toiselle. Jos et ota lahjaa innostuneesti vastaan, olet kiittämätön törkimys ja jos taas otat mutta et osoita vastavuoroisuutta olet kenties vieläkin törkeämpi (vain otat mutta et anna). Se mitä toinen haluaisi, olisi että koko asiasta ei tehtäisi numeroa, vaan vietettäisiin vain yhdessä aikaa rennosti jotain kivaa tehden. Dominoivampi persoona siis epäsuorasti pakottaa toisen tiettyyn tapaan hoitaa asioita ja se aiheuttaa sitten näitä ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vaeltaja ja kiitos paljon kommentista, yleisenä pointtina kyseessä on tietysti ihmisten erilaisuus.

      ”Tässä kohtaa voisi mielestäni hyvällä syyllä kysyä, että onko esim. mainittu omasta kunnosta huolehtimattomuus tai haluttomuus kokata todella osoituksia siitä kuinka toinen ei pidä suhdetta tärkeänä? Entä jos ei vaan pidä pusikoissa kirmaamisesta tai kokkaamisesta lainkaan ja jokainen kerta on ihan tervanjuontia? Silloin kyse taitaa olla vaan enempi siitä, että näistä aktiviteeteista ei pidetä ja se tunne on pitkässä juoksussa voimakkaampi kuin velvollisuudentunne tehdä näitä asioita väkisin vain jotta toinen olisi tyytyväinen.”

      Minusta edelleen on, on vaikea kuvitella että ihminen joka rakastaa toista koko sydämestään ja jolle toinen on kaikki kaikessa, ei haluaisi antaa parasta itsestään. Se että ei viitsi, vaivaudu, huvita tarkoittaa minusta aivan suoraan sitä että toinen ei ole niiin merkityksellinen.
      Ja siis kun eihän kyse toki ole esim pusikossa kirmaamisesta vaan tapoja joilla perus-terve ihminen voi huolehtia kohtuullisesti kunnostaan on kymmeniä (ellei satoja), kokkauksen voi hoitaa puolivalmisteilla tai vaikka take-awayllä johon hakenut leipomosta jälkkärit tyyliin jnejne.

      Siis että kyse ei minusta ole protestanttisesta ns ”raatamisen” tai ”jynssäämiseen hiki otsalla” tarpeesta vaan just ajatuksesta ja siitä reilusta osallistumisesta ja vastavuorisuudesta että yritetään edes, ihan omalla, edes sinnepäin vastaavalla tavalla. Ei rakkautta ja huomiota anneta velvollisuuden tunnosta vaan siksi että on aito halu tehdä toisen elämästä onnellista ja ihan antamisen ilosta.

      ”Laiskuushan on useimmiten juuri motivaation puutetta kohteena olevaa tehtävää kohtaan. ”
      Aivan, sehän se ongelma juuri onkin. Oma mukavuudenhalua ja itsekeskeisyys voittaa antamisen, huolenpidon ja osallistumisen halun, Sinänsä mukavuudenhalukin on hyvin normaalia mutta tässä nyt on kyseessä ehkä se mihin sen raja on vedetty ja miten pitkällä ne rajat on toisistaan.

      Tuossa olet oikeassa että dominoivampi tai enemmän yrittävä osapuoli tavallaan asettaa sen odotusten rajan jolla suhteessa toimitaan, toisaalta aivan samoin se flegmaattisempi ihminen koittaa ajaa omaa tapaansa toimia suhteen normiksi.

      Työelämässä tällaiset asiat ja se kenen homma on mikäkin ratkaistaan sopimuksilla ja hyvästä syystä,
      Samoin parisuhde on minusta sinänsä sopimus johon molempien voi olettaa osallistuvan tasapuolisesti vaikka sitä ei kirjallisesti olekkaan allekirjoitettu.

      Poista
  10. Hoo - tämä keskusteluhan on käynyt vieläkin mielenkiintoisemmaksi, kiitos Vaeltaja hyvistä kommenteista.

    Jep - nämä ilmiöt ihmisten erilaisuuksista eivät tosiaankaan rajoitu vain parisuhteeseen. Työelämä tuo omat haasteensa ja minua alkoi naurattaa toi esimerkki kirjanpidosta ja reskontrasta, koska olen itse joutunut aikoinaan työskentelemään siihen liittyvien rutiiniluonteisten tehtävien parissa ja pystyn täysin allekirjoittamaan tuttavasi lauseen tylsyyteen kuolemisesta. Kokemus oli kuitenkin hyvin opettavainen, koska ymmärsin että onneksi on olemassa ihmisiä jotka a) nauttivat ko. työstä b) ovat siinä hyviä.

    Olenkin usein verrannut parisuhdetta tai perhettä Yritys AB:ksi jossa minun mielestä pitäisi kuitenkin olla jonkinlaiset säännöt ja visio siitä, että mikä on Yritys AB:n tulevaisuus ja miten sinne päästään. Luonnollisestikin siihen Yritys AB:hen kuuluu, että jonkun sitä Yritystä pitäisi johtaakin, koska jos johtajaa ei ole niin sitten sille Yritykselle käy huonosti. Toisaalta sille käy yhtälailla huonosti, jos kaikki haluavat ainoastaan johtaa ja siitä tapellaan koko ajan, että kuka päättää.

    Olenkin Oliverin kanssa siinä samoilla linjoilla, että aika vaikeaa on tyytyä siihen, että toisen prioriteetit on jossain ihan muualla:

    "Tuossa olet oikeassa että dominoivampi tai enemmän yrittävä osapuoli tavallaan asettaa sen odotusten rajan jolla suhteessa toimitaan, toisaalta aivan samoin se flegmaattisempi ihminen koittaa ajaa omaa tapaansa toimia suhteen normiksi."

    Sillä juuri noin se menee. Yhtälailla se flegumpikin yrittää saada sen dominoivamman toimimaan itselleen parhaalla tavalla. Keinot vaan on erilaiset. Flegummat vaan tekee sen passiivisesti kieltäytymällä tekemällä asioita joita niitä ei huvita tehdä. Dominoivammat taas vaativat/pyytävät/ruinaavat jne.

    Työelämässä on tietyllä tavalla helpompaa näiden asioiden kanssa, koska usein voi vaihtaa työpaikkaa, tiimiä, tehtäviä tms. itselleen ja omaan temperamenttiin paremmin sopiviksi, mutta parisuhteessa on lähinnä joko sopeuduttava tai lähdettävä.

    Onnettomimpia ovat todennäköisesti sellaiset henkilöt, jotka sekä töissä että parisuhteessa joutuvat koko ajan taipumaan sellaiseen rooliin joka ei sovi itselleen.

    -Noomi

    VastaaPoista