Seitsemän syntiä

Luvassa seitsemäs ja hieman hmm synkempi kirjoitus karhuherra poikamieheltä.


Katsoin sinua kuin hullua, ei siksi että olisin halunnut katsoa sinua niin vaan siksi että käyttäydyit kuin mielipuoli. Suustasi tuli pelkkiä valheita ja silmäsi leiskuivat pyhää vihaa. Minä halusin auttaa, minä halusin ymmärtää mutta mitä enemmän yritin sitä enemmän minua vihasit ja halveksuit. Sinun maailmassasi vain kovimmat jatkavat ja niitä ei voi olla kuin yksi.

Sinusta oli tullut virtahepo minun olohuoneeseeni, se jonka käytöstä koitin itselleni valehdella, se jonka tekoja koitin unohtaa ja puolustella, se jonka kaiken pahuuden vieritin itseni syyksi tajuten itsekkin että se ei olisi edes teoriassa mahdollista.

Kaiken pettymyksen ja surun jonka koin sinua kohtaan käänsin maailmaa kohtaan, enhän minä sinua voinut vihata, omaa rakastani. Syytin maailman epäoikeudenmukaisuutta vaikka ainut asia jonka maailmassani oli silloin epäoikeudenmukaista olit sinä.

Lopulta minun oli pakko päästää irti ja hyväksyä etten minä voinut asialle mitään enkä koskaan voisi, en vaikka yrittäisin koko elämäni. Sinä tulisit tuhoamaan minut, et tulisi koskaan lopettamaan vaan vuosien mittaan keksisit aina vain julmempia keinoja iskeä sinne minne eniten sattuu.
Mikään määrä rakkauttani ei koskaan riittäisi. Mikään ei tulisi koskaan olemaan tarpeeksi.

Vaikka toisin yöllä sinulle kuun taivaalta ja antaisin sinulle 1000 elämäsi orgasmia, sylkisit seuraavana päivänä kasvoilleni syyttäen minua kelvottomaksi.

Maailma muuttuu rumaksi kun tajuaa ettei rakkaus voita kaikkea, maailma muuttuu rumaksi kun tajuaa ettei totuudella ole mitään merkitystä. Se muuttuu mielipuoliseksi, se muuttuu ajelehtivaksi, mikään ei ole kiinni, mikään ei perustu mihinkään.

Minä en voi antaa sen tapahtua itselleni, minun on pakko jatkaa kulkua, jos annan sen tapahtua voin samantien lopettaa hengittämisen. Minun on uskottava että minun elämässäni se, rakkaus, voittaa.